• Lifestyle

    Tuntematon sotilas

    Nyt mäkin olen siis vihdoin nähnyt tämän otsikon elokuvan ja halusin tulla jakamaan myös teille mun mielipiteen siitä. Leffa-arvosteluja mun blogissa tosiaan ei yleensä nähdä, ja tämän lisäksi ainoa elokuva josta olen kirjoittanut on Dunkirk. Mä ilmeisesti tykkään sittenkin sotaleffoista kun sellaisen katsomisen jälkeen syttyy fiilis kirjoittaa niistä haha.

    Heti ensimmäisenä taustatietona, mähän en ole nähnyt kumpaakaan aiempaa Tuntematonta kokonaan. Meillä ei ole koskaan sitä uudempaa niistä katsottu kun se ei ole kuulemma hyvä (:D) enkä ole itsekään ollut siitä kiinnostunut. Se ensimmäinen tulee telkkarista joka itsenäisyyspäivä ja meilläkin se pyörii yleensä aina taustalla, mutta en vaan ole kertaakaan kyennyt katsomaan sitä loppuun asti. Viime vuonnakin mä yritin kovasti mutta ei siitä tullut mitään, vaan se jäi taas pelkkien pätkien katsomiseen.

    Toivon etten saa nyt mitään vihaa niskaani keneltäkään tosifanilta, mutta syy miksi en ole pystynyt katsomaan ensimmäistä Tuntematonta koskaan loppuun asti on se, että se on mun mielestä niin huono. Ne muutamat pätkät mitkä jaksan telkkarin edessä istua, katson leffaa lähinnä tonnin seteli -ilme naamalla. Se elokuva ei vaan saa minussa yhtään mitään tunteita pintaan, vaikka tarina on sellainen, että sen pitäisi.
    Elokuvakalusto ja tehosteet olivat siihen aikaan mitä olivat, ja totta kai sekin vaikuttaa. Näyttelijöiden puheesta ei saa kunnolla aina selvää kun murteet on niin vahvoja, ja joo se on kai yksi pointti siitä, että rintamalla oli kirjaimellisesti koko Suomi, mutta ne todella vahvat murteet ainakin mun kohdalla vaikeuttaa huomattavasti juonen seuraamista. Muutenkin mun on älyttömän vaikea eläytyä tuohon elokuvaan mustavalkoisuuden, kuvauskulmien sekä tehosteiden vuoksi ja siksi se ei herätä mitään tunteita. Eikä se ole niiden näyttelijöiden tai tuotantotiimin vika, koska mahdollisuudet vaan olivat silloin niin erilaiset ja oli se varmasti silloin vuonna 1955 ihan huipputasoa. Ja siis ymmärrän myös sen, että tuolla ensimmäisellä elokuvalla on todella iso merkitys monelle suomalaiselle, enkä halua väheksyä sitä yhtään vaikka se ei mua varten olekaan.

    Mutta siksi mun mielestä olikin ihan loistava juttu, että Tuntematon sotilas tehtiin tänä vuonna uudelleen. Ei se Dunkirkin rinnalle yltänyt lähellekään, mutta en mä usko minkään yltävän ja sai tämä vuoden 2017 Tuntematon kunnian olla se toiseksi vaikuttavin elokuva, jonka olen valkokankaalta nähnyt. Elokuvaan on saatu tosi upeasti tuotua sotakohtauksia ja joissakin kohdissa tunsi olevansa itsekin mukana. Ja se kertoo mun mielestä onnistumisesta.
    Kyseessähän on sama elokuva vain uudempana versiona. Vuorosanat ja kohtauksetkin ovat siis pääsääntöisesti samanlaiset, tietysti pienillä tyylieroilla. Tähän uuteen on myös tuotu muutamia uusiakin kohtauksia, esimerkiksi kotirintamalta, mutta mun mielestä ne on tosi kiva lisä ja vievät juonta eteenpäin hyvin. Eniten mä tykkäsin silti sotatilanteista ja siitä, miten ne on tehty. Pääsin niissä tosi lähelle hahmojen fiiliksiä ja mun oli helppo eläytyä mukaan. Myös niiden kohtausten musiikkitehosteet osuivat ihan nappiin, esimerkiksi pommin räjähtämisen jälkeen on tinnitystä ja niin edelleen.

    Varsinkin elokuvan tekovaiheessa kuulin paljon kritiikkiä näyttelijävalinnoista ja erityisesti siitä, miten komedianäyttelijöitä (eiväthän he edes pelkkiä sellaisia ole) voidaan valita tällaiseen elokuvaan. Mutta mua itseäni ei ainakaan häirinnyt Putouksesta tutut naamat ja mun mielestä jokainen näyttelijä hoiti roolinsa todella tyylikkäästi. Murteet eivät tietenkään ole niin vahvoja eikä ihan kaikilla niin aitojakaan, mutta mulle se ei ollut mikään deal-breaker kun tunnelma on muuten tuotu katsojalle niin hienosti. Ainoana miinuksena heittäisin pituuden, sillä kolme tuntia on mun mielestä edelleenkin liian pitkä aika elokuvalle. Jotkut kohtaukset myöskin tuntuvat mun mielestä turhilta, ja ne voitaisiin hyvin jättää pois.
    Mun mielestä on todella tärkeää, että Tuntematon sotilas tehtiin uudelleen. Alkuperäistä versiotakin ilmeisesti retusoitiin mutta silti olen sitä mieltä, että me tarvittiin siitä kokonaan uusi versio. Mä olen siitä elävä esimerkki, kun en ole nähnyt ensimmäistä versiota koskaan kokonaan ja tiedän, että en ole todellakaan ainoa. Nuorista aina vaan pienempi osa katsoo sen alkuperäisen, saati lukee kirjan, ja mä väitän että jos ei uutta versiota ei olisi tehty, tarina häviäisi ja unohtuisi vielä joskus kokonaan. Ja niin ei mun mielestä saa missään nimessä käydä, koska onhan toi nyt upea kuvaus suomalaisista. Kirjana tämä varmasti säilyy, mutta se olisi niin noloa että tuollainen elokuvatarina vaan unohtuisi pelkästään sen takia, ettei se sovi nykyaikaan. Ajoitus myös on tärkeä ja just tänä vuonna se oli oikea. Oltaisiin voitu tehdä juhlavuoden elokuvaksi esimerkiksi leffa Simo Häyhästä, mutta mun mielestä oli ihan oikea valinta tehdä Tuntematon uudelleen, koska se ei kerro vain yhdestä ihmisestä vaan koko kansasta.

    Vaikka elokuvassa onkin paljon huumoria alkuperäisen version tapaan, voin kertoa ettei leffan jälkeen silti kauheasti naurattanut. En ole ollut ennen katsomassa mitään elokuvaa, jonka jälkeen yleisö olisi taputtanut niin kuin tässä. En myöskään ole koskaan huomannut niin paljon kyynelehtiviä ihmisiä elokuvan aikana ja sen päätyttyä. Eikä mikään elokuva ole koskaan nostanut fiilistä omasta suomalaisuudestani sille tasolle, mikä se elokuvan jälkeen oli.
    Ei varmaankaan tarvitse enää sen kummemmin tiivistää että mä tykkäsin ja musta oli ihan huippujuttu että Tuntematon tehtiin uudelleen! Käykää ehdottomasti katsomassa, jos ette ole vielä käyneet 🙂

    Jos olet nähnyt uuden Tuntemattoman sotilaan jo, niin mitä mieltä sä olet siitä?

    ×××
    Tänään suunnataan muuten Manchesteriin!! Reissua voi seurata Snapchatin @ellimarias ja InstaStoryn @ellileppiniemi kautta 🙂
  • Lifestyle

    Sleek joulukalenteri

    Enää kaksi yötä joulukuuhun!! Mietin vaan että mihin tämä aika on taas mennyt mutta samalla oon tosi onnellinen siitä, että ylihuomenna alkaa mun lempikuukausi ♡
    Mä oon varmaan yksi pahimmista jouluhulluista ikinä, ja joudun aina hillitsemään itseäni syksyllä ennen kuin aloitan sen täydellisen hullaantumisen. Tänä vuonna oon Englannista johtuen saanut aloittaa joulun ihan luvan kanssa aiemmin ja se on ollut niin parasta. Niin kuin mainitsin joskus aiemmin, täällä joulujutut tuli kauppoihin yhtäaikaa halloween-tavaroiden kanssa jo syyskuussa. Siitä ne on vain pikkuhiljaa lisääntyneet ja jo pari viikkoa sitten täällä avattiin joulutori. Blogin puolella mun jouluhulluus ei ole tainnut vielä oikein näkyä, mutta asia korjaantuu joulukuussa, jolloin täällä nähdään varmasti monta jouluaiheista postausta!

    Kuuntelen täällä nyt joululauluja ja ajattelin tulla vähän esittelemään mun tämän vuoden joulukalenteria teille. Kyseessä on siis Sleek Makeupin kalenteri, jolla oli muistaakseni hintaa hiukan alle 30 puntaa. Mulla oli viime vuonna elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri ja se oli Nyxin luomiväri/huulipunakalenteri. Olin siihen tosi tyytyväinen mutta halusin tälle vuodelle jotain vähän monipuolisempaa. Päätöksen tekeminen olikin tosi vaikeaa kun täällä oli niin älyttömästi eri vaihtoehtoja 😀

    Sleekin kalenteri kuitenkin vaikutti monipuolisimmalta ja sellaiselta, jonka sisältämät tuotteet tulevat todennäköisesti eniten käyttöön. Omistan entuudestaan vain yhden Sleekin meikkituotteen, pienen varjostus- ja korostuspaletin, jonka ostin täältä Englannista. Se on ollut hyvä tuote ja odotan samaa kalenterista paljastuvilta tuotteilta. Sleek oli ainakin jossain vaiheessa tosi suosittu eri kosmetiikkabloggaajien keskuudessa ja siksi se myös kiinnostaa mua.

    Kalenteri on fyysiseltä kooltaan aika iso ja tuollainen aukeava. Tykkään tosi paljon kalenterin ulkonäöstä! Mattamusta, kulta ja ripaus pinkkiä iskee muhun täysillä. Mulle kalenterin sisällön ei tarvitse olla yllätys, ja oonkin siis lukenut kalenterin takaa mitä tiedossa on. Tulossa on mm. siveltimiä, kynsilakkoja, huulipunia, erilaisia meikkikyniä ja jopa pieniä luomiväripaletteja. Tuotteiden koot taitavat olla normaalia pienempiä, mutta se on mulle täysin ok. Luukkuja tässä on muuten 25, mikä on myös ehdottomasti iso plussa!

    Eniten odotan kalenterista huultenrajauskyniä, koska mulla ei ole kuin yksi sellainen entuudestaan. Oon myös innoissani luomiväreistä ja uusista eyelinereistä. 
    Millainen joulukalenteri sulla on tänä vuonna? Kiinnostaisiko teitä lukea kalenterista paljastuneista tuotteista tarkempaa postausta sitten joulun jälkeen?

    ×××
    Luukuista paljastuneita juttuja voi satunnaisesti bongailla Snapchatista @ellimarias tai Instagramin @ellileppiniemi storystä!
  • Lifestyle

    Testissä naamiot: Minnie, Peel off, Gold ja Bubble

    Englantiin muuton jälkeen innostuin kovasti kasvonaamioista suurempien valikoimien vuoksi ja testasin uusia naamioita jonkun verran. Snäpissä seuraajat näkivätkin jo syyskuussa pieniä sneek peakeja näistä testailuista ja nyt olisi aika kertoa kokemuksia niistä tänne bloginkin puolelle! 🙂 Sara muuten sattui tekemään vastaavan postauksen pari viikkoa sitten, ja suosittelen käymään lukaisemassa senkin täältä ♡



     Mad Beauty: Minnie Face Mask 
    Ostin tämän Topshopista ja hinta oli muistaakseni jotain 3-4 punnan luokkaa. Naamio lupaa rauhoittaa ihoa ruusuveden avulla ja ostajia houkutellaan Minni Hiiren näköisellä maskilla.
    Olin tästä ehkä eniten innoissani etukäteen mutta päädyin vain valtaviin nauruihin 😀 Joo, yrittihän se naamio olla Minni Hiiri, mutta näytin ennemmin kauhuelokuvan murhaajalta se maski päässä ja pelästyin omaa peilikuvaanikin hahah. Naamio ei siis todellakaan ollut niin söpö mitä odotin ja se oli myös aivan liian suuri mulle.
    Kasvonaamiota oli silti kuitenkin helppo käyttää ja ohjeet olivat selkeät. Se viilensi kasvojen ihoa tosi kivasti ja jätti raikkaan tunteen kasvoille, mutta oikein muuta hyötyä en tästä saanut irti.
     ☆ 1,5/5 


     T-Zone Charcoal & Bamboo Black Peel Off Mask 
    Oon aina halunnut kokeilla näitä pois revittäviä naamioita ja päädyin ostamaan tämän Superdrugista viidellä punnalla. Tämä lupaa poistaa epäpuhtauksia ja mustapäitä, pehmentää ja kosteuttaa.
    Ensimmäisen kerran jälkeen totean heti että levitys on varmasti helpompaa jonkinlaisen siveltimen avulla kuin pelkkien sormien. Tämä naamio taisi myös olla muita vastaavia ohuempaa, sillä en mitenkään saanut tästä tasaista kerrosta naamalle. Kuten kuvastakin näette, sitä on joissakin kohdissa tosi ohuelti. Silti epätasaisuus ei omasta mielestäni vaikuttanut pois-revittävyyteen ainakaan negatiivisesti. Kasvonaamion poisto sattui ainakin mulla ja paljon 😀
    Lupauksensa mukaisesti tämä poisti mustapäitä ja kasvoille jäi muutenkin tosi puhdas fiilis. Kosteuttamista en allekirjoittaisi, vaan naama tuntui aika kuivaltakin ja vaati päälleen paksun rasvakerroksen. Repiminen myös tietysti aiheutti sen, että naama oli paikoittain aika punainen, joten suosittelen tämän tekemistä joko illalla tai sellaisena päivänä kun ei tarvitse lähteä ihmisten ilmoille hahah. Plussaa myös tuosta tuubista, eli siis tämä ei ole kertakäyttöinen vaan tuotetta riittää useampaan kertaan.
     ☆ 3/5 


     Starskin VIP The Gold Mask 
    Tämän kasvonaamion ostin jo kesällä laivalta, jos joku sattuu muistamaan ja lupailinkin silloin tästä tarkempaa juttua. Tämä maksoi hurjat 15 euroa, enkä ole koskaan maksanut niin paljoa pelkästä kasvonaamiosta. Naamio lupaa elvyttää luksuksen omaisesti.
    Mä petyin tähän naamioon eniten. Luulin, että kyseessä olisi oikeasti kultainen naamio, sellainen mitä oon ympäri nettiä nähnyt (tässä yksi esimerkki). Pettymys pakettia avatessa olikin suuri, kun sieltä paljastui vain tavallinen sheet-naamio.
    Tämänkin kyllä viilensi ja rauhoitti ihoa kivasti, mutta mitään isoja muutoksia ei ollut huomattavissa. Plussaa annan tälle siitä, ettei naamion jälkeen tarvinnut huuhdella kasvoja ollenkaan. Tämä oli kiva pieni hemmotteluhetki, mutta ei todellakaan maksamani 15 euron arvoinen. Tosi samanlainen, mitä saa ihan marketeista eurolla tai kahdella.
     ☆ 2/5 


     Oh K! Bubble Sheet Mask 
    Kuplanaamio lähti mukaan myöskin Topshopista ja muistaakseni maksoin tästäkin noin 4 puntaa. Tämä lupaa kuoria ihoa hiukan sekä puhdistaa.
    Tämä naamio oli kaikista hauskin. Se oli helppo laittaa kasvoille, koska tämä oli jämäkämpi kuin muut. Naamion alkaessa vaikuttaa, mustan naamion pintaan alkoi ilmestyä pikkuhiljaa kuplia ja lopuksi näytin siltä kuin olisin dipannut kasvoni vaahtokylpyyn 😀 Vaahto ei kuitenkaan valunut kasvoilta mihinkään eikä siten onneksi sotkenut paikkoja.
    Kuorivaa vaikutusta en kyllä huomannut ollenkaan ja ihmettelin sitä väitettä pitkään. Tämäkin silti viilensi kivasti ja jätti kasvoille kivan fiiliksen. Tuntui, että tämä myös kosteutti eikä naama tuntunut kiristävän yhtään käytön jälkeen. Tämän maskin ostaisin mielelläni uudelleenkin.
     ☆ 4/5 
    Oletteko te sattuneet testaamaan samoja naamioita? Mikä on sun lempparikasvonaamio? 🙂

    ×××
    Vaihdoin muuten eilen blogin bannerin talvisempaan! Mitäs tykkäätte? ♡