Lifestyle

Viimeinen käsky ”saa mennä”: Hyvää matkaa karvakaksonen ♡

Maanantaina oli mun elämäni rankin päivä. Yritin hukuttaa itseni töihin, välttelin puhelimen katsomista ja töiden jälkeen istuin itkien kaksi ja puoli tuntia autossa parkkipaikalla.

 


Meidän ja mun ensimmäinen lemmikki päästettiin tuolloin parempaan paikkaan. Mä olen onnellinen, että Ennin kivut ovat nyt ohi, mutta oma tuska tuntuu ihan sietämättömältä. Lemmikinomistaja aina ajattelee, että yhteistä aikaa olisi enemmän kuin mitä sitä on. Mäkin olin jo pitkään ajatellut tämän hetken olevan lähellä, mutta en koskaan tajunnut että näin lähellä.

Viikko sitten Enni vietiin lääkäriin ja silloin se lyhyt aika yhdessä konkretisoitui. Näin Ennin vielä viimeisen kerran lauantaina, kun oltiin juhlittu Hörhiäiset iloisesti. Yöllä käytiin moikkaamassa Enniä, enkä muista koska olisin viimeksi itkenyt niin paljon. Vaikka ehdin valmistautua tuohon melkein viikon, ei se helpottanut silti yhtään.

 


Enni oli viralliselta väriltään kulta, ja sitä tuo koira oli myös sisältä. Muistan, kuinka koko pienen ikäni olin toivonut mitä tahansa lemmikkiä, gerbiiliä, marsua tai koiraa. Ja kuinka onnellinen olin, kun vihdoin vanhemmat suostuivat koiraan. Me oltiin Ennin kanssa ihan erottamattomat ja se opetti mulle niin paljon.

Rakastin kävellä Ennin kanssa metsässä ja pelloilla. Rakastin opettaa Ennille uusia temppuja ja sitä, kuinka nopeasti se oppi esimerkiksi koirapillin. Rakastin maata lattialla Ennin vieressä kun se nukkui ja mä katselin sen söpöä kuonoa ja tassuja. Enni kuunteli aina uskollisesti mun teiniaikojen murheet ja katsoi mua niin ymmärtävästi kun itkin sen turkkiin. Samoin kuin viime lauantaina.

 


Mulla on niin kova ikävä. Kauhulla odotan sitä hetkeä, kun Misha tajuaa Ennin olevan poissa, koska Mishakin rakasti Enniä. Koskaan aiemmin muut huolet eivät ole tuntuneet näin pieniltä ja oma olo niin musertavalta kuin nyt. Viimeinen käsky ”saa mennä” on sanottu, hyvää matkaa karvakaksonen ♡

 

”Oh I’m in pieces, it’s tearing me up, but I know
A heart that’s broke is a heart that’s been loved”
– Supermarket Flowers, Ed Sheeran

 

Hiidenlahden Enni, 3.8.2007-27.8.2018 ♡

 


×××
Kuvia Ennistä löytyy myös mun Instagramista @ellileppiniemi

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Hetken mulla jopa oli sellainen lapsuuden kesä -fiilis
× Onko summertime sadness ok? Voiko kesällä uupua ja tuntea ahdistusta?
× Mä en halua lähteä täältä
 

Lue myös

Testissä Vita Liberata -itseruskettavat: Miten ylläpitää rusketus syksylläkin?
Burano - Värikkäiden talojen paratiisi lähellä Venetsiaa

12 Comments

Leave a Reply