• Lifestyle

    Appletytön syrjähyppy – OnePlus 5

    Mä olen ollut vannoutunut Appletyttö kahdeksannelta luokalta lähtien, kun silloin sain mun ensimmäisen iPhonen. Se oli iPhone 4, ja valehtelematta elämäni kestävin puhelin lasisesta ulkomuodostaan huolimatta. Mä tiedän että teknisesti iPhonet ei ole niitä parhaimpia, mutta mä olen aina ollut todella tyytyväinen Applen laitteisiin, ja erityisesti rakastan Applen käyttöjärjestelmiä mikä onkin yksi isoimmista syistä mun Applerakkauteen. iPhoneja mulla on ollut kolme, ja niiden lisäksi löytyy MacBook Pro ja iPad Pro. Mä oon myös joskus vannonut, etten vaihda koskaan iPhonesta pois, mutta nyt oon joutunut pyörtämään tuon valani.
    Mulla oli aiemmin ihana iPhone 6S Plus, joka ei valitettavasti olisi tullut kestämään enää seuraavaa talvea pahan akkuvikaisuuden vuoksi (siellä oli todennäköisesti sisällä se huonompi prosessori). Siksi päätin ostaa uuden puhelimen elokuussa jotta olisin Englannissa aina tavoitettavissa ilman että tarvitsee pelätä puhelimen sammumista. Olin lukenut jo kaikenmaailman huhuja uusista iPhoneista ja kuolannut niiden perään, mutta tiesin, ettei mulla just tänä syksynä olisi mahdollisuutta ostaa sellaista koska musta tuli vaihdon vuoksi pelkkä opiskelija ekaa kertaa pariin vuoteen. Tunnen myös itseni ja tarpeeni puhelimelle niin hyvin, että tiedostan, ettei mun käyttöön riittäisi mikä tahansa puhelin. Ja nyt kun ne uudet iPhonet on julkaistu, olisin niistä kelpuuttanut ainoastaan iPhone X:n isommalla muistilla, jolloin hinta olisi 1350 euroa. Auts.

    Näin päästään vihdoin kaikkien taustatietojen jälkeen itse aiheeseen. Mä olen siirtynyt pois Applen puhelimista. Pitkin hampain kylläkin, mutta tässä sitä ollaan. Ostin siis OnePlus 5 -puhelimen elokuussa, koska se on hintaluokkansa parhaimmistoa ja teknisiltä tiedoiltaan se oli sellainen laite, joka riittää mun käyttöön maksamatta kuitenkaan tonnia.
    Ja no joo, olen mä tästä laitteena tykännyt tosi paljonkin, vaikkei kaikki ole ollutkaan ihan sitä mitä luvattiin. Kamera kiinnosti mua etukäteen paljon ja erityisesti pystykuva -ominaisuus (sumentaa taustan) on tosi jees, mutta se saattaa välillä sumentaa hieman kohdettakin. Siinä on myös Pro -tila, jolla saa säädettyä kaikki samat ominaisuudet kuin esimerkiksi järjestelmäkameralla. Kameran ominaisuuksiin oon siis ollut kyllä tyytyväinen, ainoastaan toivoisin mukaan optisen kuvanvakaimen kun nyt tässä on elektroninen.

    Akusta mulla oli myös suuret odotukset, mutta ei se silti ole niin loistava kuin mitä toivoin ja odotin. Mulle luvattiin että tämä akku kestäisi pitkälle toista päivää, mutta mun käytössä akku hujahtaa päivässä loppuun 😀 Toki sekin on hyvä parannus edelliseen, jota jouduin parhaimmillaan lataamaan kolmesti päivässä. Kuitenkin, luotan siihen ettei OnePlus sammuile pakkaseen isomman akun ja paremman prosessorin ansiosta, mutta sen näkee sitten kunnolla vasta talvella Suomessa. OnePlussassa on myös yksi markkinoiden nopeimmista latauksista Dash-laturilla, joka onkin ihan supernopea. Oon ollut siihen tosi tyytyväinen, vaikken voikaan siitä nauttia täällä Englannissa erilaisen adapterin vuoksi.
    Vesitiivis tämä ei ole, mutta ei se oo mulle tärkeä juttu. Näyttö on aika jees, tarkka ja kirkas sekä tarpeeksi iso (5,5 tuumaa) mun makuun. Sormenjälkitunnistin on nopein mitä olen koskaan nähnyt. Tykkään ihme kyllä myös OnePlussan ulkonäöstä, vaikka oonkin elektronisten laitteiden ulkonäön suhteen todella nirso. Ei se iPhonea voita, mutta tämä pelkistetty mattamusta on mun mieleen. Tämän koko (erityisesti pituuden ja leveyden suhde) on myös jopa parempi ainakin mun käteen kuin iPhone. Puhelimen prosessori on erittäin hyvä, puhelin reagoi kaikkeen välittömästi ja kykenee pyörittämään useita raskaitakin sovelluksia päällekäin, ilman pienintäkään hidastelua. Yksikään sovellus ei myöskään ole vielä kaatunut, mikä on yleensä mun käytössä ennemmin sääntö kuin poikkeus.

    Laitteena OnePlus on siis tosi hyvä, mutta sitten se käyttöjärjestelmä. Sen takia mä oon meinannut heittää tämän jo monesti päin seinää ja se oli se isoin kynnys vaihtaa iPhoneista pois. Mä en voi sietää Androidia ja vaikka kuinka yritin asennoitua siihen positiivisesti, en voi tälle mitään. Mä vihaan tätä käyttöjärjestelmää. Luulin etukäteen, että mua häiritsisi vain lähinnä uuden opettelu, ulkonäkö ja monimutkaisuus, mutta isoimpia kolauksia ovatkin olleet sellaiset tosi pienet jutut, joita pidin itsestään selvyyksinä. Nopeina esimerkkeinä Whatsapp -kuvat tallentuu väkisin eikä sitä saa pois päältä, kuvien järjestely ja kansiointi on erittäin sekavaa, Whatsapp -keskusteluiden täysi mykistäminen ei onnistu, sovellusten päälle ei saa ilmoituskuvakkeita jolloin ne menee multa usein ohi ja pyyhkäisykomennot ei ole mahdollisia.
    Sitä aina hoetaan, että Android on monipuolisempi ja enemmän muokattavissa, mutta mä en todellakaan ole kokenut sitä niin. Tää lähinnä on pakottanut mut toimimaan vain tietyillä tavoilla, kun taas iOS antaa oikeasti enemmän vaihtoehtoja, kuten esimerkiksi pyyhkäisykomentojen kohdalla. Sä voit pyyhkäistä sormella näytön yli tai vaihtoehtoisesti painaa edellinen -nappulaa, mutta Androidissa sut pakotetaan käyttämään vain sitä nappulaa. Pieni juttu, mutta mulle iso. Mä en näe siinä mitään lisäarvoa käyttöjärjestelmän muokattavuudelle, että voit valita tehosteväriksi vaikka pinkin, joka sitten näkyy asetusten otsikoissa tai sitä, että voit siirtää yhden sovelluksen eri kulmaan kuin muut. Nämäkin voi toki olla jollekin isoja ja tarpeellisia juttuja, mutta mulle ei.

    Tästä tuli jo ihan liian pitkä postaus, mutta mä olen tällainen pieni elektroniikkanörtti ja voisin puhua näistä jutuista vaikka vuoden. Kuitenkin lyhyenä tiivistelmänä, oon tykännyt OnePlussasta tosi paljon ja laitteena se on ihan mahtava. Silti Android on iso miinus ja vaikka oonkin jo oppinut käyttämään sitä, en pidä siitä juuri ollenkaan. Toki siinä on pieniä hyviäkin juttuja, jotka iOS-käyttiksestä puuttuu, mutta kokonaisuutena tää jää mun mielestä kakkoseksi. On tässä nyt ainakin se hyvä puoli että tulipahan kokeiltua, koska mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kuunnella toisen leirin haukkumista ilman että on edes kokeiltu sitä toista 😀 OnePlussaa voin suositella silti hyvillä mielin ja varsinkin jos tykkää itse Androidista, pitää varmasti tästäkin. Jos mä olisin töissä jatkanut, olisin ostanut taas iPhonen ja sellaisen hankin varmaan sitten tämän jälkeen mutta tällä mennään nyt toistaiseksi.
    Mikä puhelin sulla on käytössä ja ootko tykännyt siitä? 🙂

    ×××
    Vielä on lauantaihin asti aikaa osallistua tähän arvontaan! ♡
  • Lifestyle

    6 x pika-arvostelu

    Tässä hankintoja kosmetiikan saralta kuluneen puolentoista kuukauden ajalta. Näitä en halunnut ottaa mukaan mihinkään ostosten esittelyyn vaan ajattelin, että pika-arvostelut näistä voisivat olla kivoja. En ole siis aiemmin käyttänyt näistä mitään, ja tässä fiiliksiä niistä 🙂

    1. NYX Color Correcting Liquid primer. Löysin tämän Tuurista ja päätin ottaa testiin, koska muualla Nyxin pisteillä myydään vain sitä toista niiden vihreää primeriä jota mäkin olen käyttänyt (katso tämä postaus). Tykkään tästä enemmän kuin siitä Nyxin Photo-Loving-primeristä siinä suhteessa, että tämä peittää enemmän punaisuutta. Koostumus on paksumpaa ja vihreämpää, mutta ehkä ensi kerralla ostan taas tuon aiemman, koska se estää mulla kiiltelyä paremmin.

    ☆ 3/5

    2. NYX Eyeshadow Base. Tämä on toiminut mulla tosi hyvin luomien pohjustajana, vaikka alkuun pelkäsinkin tuota ”ihon sävyä”. Kuitenkin kun päälle tulee meikkiä, niin ei tämän tummuus näy. Uino vinkkasi joskus käyttävänsä luomiprimeriä myös nenään, jolloin meikki pysyy siinäkin paremmin ja siihen oon tätä myös käyttänyt. Ja kyllä se toimii! Parhaimman tuloksen saa kuitenkin jos primerin kiinnittää tosi kevyesti vaikka talkilla ja sitten vasta meikkaa päälle. Mutta luomien pohjustajaksi varsinkin tää on tosi toimiva!
    ☆ 4/5

    3. NYX badunkadunk -ripsiväri. Mun edellinen Lancomen ripsari alkoi tulla tiensä päähän ja odottelin tän ostamisen aikaan testiin yhtä uutta ihanaa, joten siihen väliin päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Nyxin ripsiväriä ja hyllystä mukaan valikoitui tämä. Tykkään tämän ripsarin harjasta, koska se on iso ja sillä on helppo levittää ripsiväriä. Tällä myös saa aikaan tosi pitkät ripset joten plussaa siitä! Kuitenkin, tää kuivuu tosi hitaasti, joten toisen kerroksen lisäämistä pitää odotella ja ennen kuivumista se ehtii sotkea luomet ja silmänaluset. Joten ehdottomasti tämä kannattaa lisätä ennen pohjan tekemistä loppuun! Myös pitkin päivää ripsari päästää väriä silmänalusille ja niitä saa olla useasti pyyhkimässä. En ostaisi toista kertaa.
    ☆ 2/5

    4. Essence Blush Brush. Mä en hirveästi nykyään enää välitä Essencen meikeistä, mutta siveltimiä en ollut kokeillut vielä kertaakaan. Kun ostin poskipunan, päätin testata samalla tällaista sivellintä koska näitä on kyllä aina kehuttu. Ja muutaman kerran testailulla tää on ihan jees! En tiedä onko se poskipuna vai tää sivellin, mutta tuntuu ettei meikkiä tartu siihen niin hyvin kuin toivoisin. Karvoja ei kuitenkaan oo irtoillut vielä yhtään ja tykkään tästä pienestä koosta.
    ☆ 3/5

    5. Lumene poskipuna. Ostin tämän tosiaan Tuurista alelaarista hetken mielijohteesta (katso tämä postaus). Olen käyttänyt poskipunaa nyt muutamia kertoja ja tykkään siitä, vaikkei se joka päiväiseen meikkiin pääsekään. Tosiaan, en tiedä johtuuko siveltimestä vai itse tuotteesta, mutta tätä pitää kerrostaa aika paljon jos haluaa punan edes vähän näkyviin. Sävy kuitenkin on mulle mielestäni just hyvä, koska se on tarpeeksi viileä ja hempeä. Tykkään!
    ☆ 3,5/5


    6. IsaDora Face Mist. Päädyin ostamaan tämän testiin alennuksen vuoksi, kun Nyxin mattaa setting sprayta ei ollut hyllyssä. Ja ikävä sanoa mutta en tykkää tästä oikein ollenkaan 🙁 Tajusin vasta nyt myöhemmin käyttää tätä kosteuttavana suihkeena pohjaan ja siihen se on ihan ok. Mutta meikin kiinnitykseen tää ei vaan toimi mulla. Tää suihkii tuotetta tosi huonosti vähän mihin sattuu ja mun naama alkaa vaan kiiltää tän kanssa enemmän.

    ☆ 1/5

    Ootteko testanneet näistä jotain? 🙂


    ×××
    Hei muistathan seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi 🙂
  • Lifestyle

    Dunkirk

    Me käytiin lauantaina katsomassa Dunkirk, ja päätin että haluan kirjoittaa tästä elokuvasta tännekin, sillä mikään muu elokuva aiemmin ei ole vaikuttanut muhun tällä tavoin.
    Dunkirk-elokuvasta kerrotaan näin: ”Dunkirk on vuonna 2017 ensi-iltansa saanut sotaelokuva, jonka on ohjannut Christopher Nolan. Elokuva sijoittuu toiseen maailmansotaan ja kertoo Dunkerquen evakuoinnista.” Elokuvassa seurataan evakuointia kolmesta näkökulmasta, maa-, meri- ja ilmavoimista. Monimutkaista juonta elokuvassa ei ole, mutta ehkä se on yksi syy siihen, miten tunnelmasta on saatu niin hyytävä.

    Tämä elokuva oli ensimmäinen ikinä, josta mun on tehnyt mieli lähteä kesken kaiken pois. Elokuvan tunnelma vaan on niin ahdistava ja painostava, se tuntuu siltä että olisit itsekin mukana sodassa. Tai siis siltä, miltä kuvittelisi sen tuntuvan. Tapahtumat tulevat yllättäen, yleinen tunnelma on varsin pessimistinen ja ammuntatilanteissa teki mieli itsekin heittäytyä lattialle päätä suojaten. Koko elokuvan ajan mua puristi rinnasta, hengitin raskaammin kuin normaalisti ja mun sykkeet oli korkealla. Ja painotan, koko leffan ajan. Tunnelma veti mut mukanaan heti ensimmäisistä sekunneista lähtien ja se pysyi yllä jatkuvasti lopun muutamaa minuuttia lukuunottamatta. Elokuvan keskellä oli yksi pieni valonpilkahdus, joka tosin sekin kesti vain noin puoli minuuttia joten ei siinä ajassa sykkeetkään ehtineet laskea.
    Mä mietin elokuvan jälkeen paljon tuota, että miten Nolan onnistuu pitämään katsojassa noin korkean jännitystilan kahden tunnin ajan. Ja mä luulen että se oli se leffamusiikki. Kun muissa elokuvissa tapahtuu tai on tapahtumassa jotain jännittävää tai pelottavaa, alkaa sellainen tietyntyyppinen taustamusiikki soida, tiedätte varmaan? Sellainen uhkaava, joka saa katsojan keskittymään edes hetkeksi tarkemmin elokuvaan jotta hän ehtii nähdä mitä kauheaa tapahtuu. Dunkirkissä taustamusiikki oli pelkkää tuota kyseistä jännitysmusiikkia, sen koko kaksituntisen ajan. Siellä oli raastavia viuluja, uhkaavaa bassoa, pelottavaa rumpua ja ahdistavaa sekuntikellon tikitystä. Ainakin mut tällainen taustamusiikki pakotti väkisin keskittymään elokuvan tunnelmaan syvemmin ja ehkä se oli siksi niin ahdistava. Mä en tiedä onko näitä vastaavia elokuvia muitakin, mutta itse en ole törmännyt vastaavaan kikkaan.

    Mä tykkään enimmäkseen kaikenlaisista hyvänmielen hömppäelokuvista ja -sarjoista, mutta tykkään myös erityisesti keskiajasta ja joistakin toimintaleffoista. Mutta Dunkirk oli mulle ihan uudenlainen kokemus, en tosiaan oo koskaan katsonut mitään vastaavaa. En olisi arvannut sen olevan tällainen, mutta ahdistuksesta huolimatta oon tosi iloinen tästä kaikesta. Jotenkin älyttömän siistiä katsoa jotain leffaa mikä tuo tunteet näin voimakkaasti pintaan. Musta se on aika mahtavaa, että elokuva vetää mukanaan niin kovaa että tunnet valtavan helpotuksen kun tajuat leffan olevan loppusuoralla.
    Dunkirk on nyt pyörinyt Suomessa elokuvateattereissa parin viikon verran, ja menkää ihmeessä katsomaan! Mä oikeasti suosittelen että käytte katsomassa tämän nimenomaan elokuvateatterissa, ettekä odota siihen, että sen voi katsoa omalta kotisohvalta, koska tunnelma ei varmastikaan ole läheskään sama. Mutta tosiaan, varautukaa että se kaksi tuntia on pelkkää sydämen hakkaamista, ilman että sykkeen annetaan laskea missään kohtaa.
    Haluaisitko nähdä tämän elokuvan? Jos oot jo nähnyt, kerro mulle mitä fiiliksiä se suhun jätti? Olinko ainoa joka kävi läpi näin voimakkaat tunteet?

    ×××
    Olethan jo rekisteröitynyt lukijaksi Bloggerin tai Bloglovinin kautta? ♡