Lifestyle

Kestävät Dyson Airwrap kiharat suorilla ja liukkailla hiuksilla

*osa tuotteista saatu






Moikka ja ihanaa sunnuntaita ♡ Tässä postauksessa esittelin Dyson Airwrapin, jonka ostin viime elokuussa ja samalla jaoin käyttökokemuksia näin puolen vuoden käytön jälkeen. Mainitsin myös, että mulla on Dyson-kiharille ehkäpä vaikein ja haastavin mahdollinen hiuslaatu, nimittäin luonnostaan tikkusuora, liukas ja vähähuokoinen hius. Monet vastaavalla hiuslaadulla ovat tuskailleet Airwrapin kanssa ja moni jopa ihan luovuttanutkin käytön. Mullakin oikeiden tuotteiden löytäminen oli melkoinen työmaa; olen varmasti käyttänyt satoja euroja erilaisiin muotoilutuotteisiin ja satoja tunteja niiden testailuun. Loppuvuodesta kuitenkin tuntui, että löysin vihdoin sopivat tuotteet mulle, ja ajattelin tulla vinkkaamaan niistä myös teille! Varoituksena, tästä tulee hullu kilometripostaus kaikkine kuvineen 😀





Kestävät Dyson Airwrap kiharat, vai paremminkin laineet?

Heti alkuun kuitenkin muistutus, että vaikka puhun otsikossa kiharista, Dyson Airwraphan ei ole kiharrin. Kyseessä on muotoileva hiustenkuivaaja, ja tällä lopputulos on lähinnä blowout-laineet. Esimerkiksi klassisia kiharia tällä ei saa, vaan siihen on käytettävä muotoilurautaa. Samoin muistutan, että Dyson ei ole mikään ihmelaite; eli jos sun hiukset (kuten mulla) ei pidä kiharaa päivää pidempää normaalistikaan, eivät ne Dyson-laineetkaan sen kauempaa pysy. Mulla itselläni kiharat kestävät kuumamuotoilulla sekä Dysonilla päivän, ja toisena päivänä ne kaipaavat selvää freesausta/uudelleenmuotoilua vaikka mitä tekisi.

Mutta, tässä siis steppi kerrallaan mun hiustenmuotoilurutiini sekä vinkit siihen, miten teen kestävät Dyson Airwrap kiharat, jotka pysyvät edes sen päivän liukkailla ja suorilla hiuksilla!











Lämpösuoja ja esikuivaus

Suihkun jälkeen pyyhekuivaan hiukset hellästi painelemalla (ei hankaamalla) ja sen jälkeen laitan tietysti lämpösuojan. Vaikka Dyson Airwrap käyttääkin huomattavasti vähemmän lämpöä kuin kuumamuotoilulaitteet, lämpösuoja tarvitaan silti aina! Mä käytän joko Maria Nilan lämpösuojaa tai sitten Color Wow:n Dream Coat -lämpösuojaa. Jälkimmäinen on lämpösuojan sisältävä kosteussuoja, ja tämä on mun ensimmäinen kriittinen vinkki kestäviin kiharoihin. Kosteus on nimittäin ainakin mulla se kiharien pahin vastus, joten kosteussuojat ovat mulle aivan ehdottomia. Tämän Dream Coatin olen todennut todella toimivaksi! Se ikään kuin tekee sun hiuksista ”vedenkestävät” ja toimii loistavasti myös luonnonkiharille hiuksille jotka halutaan pitää suorana.

Lämpösuojan jälkeen esikuivaan hiukset tuolla Airwrapin kuivausosalla. Jos käytin Dream Coatia, käytän kuuminta asetusta, sillä se vaatii lämpöä aktivoituakseen, mutta muuten käytän keskilämpöä tai kylmää asetusta. Kuivaan hiukset tässä kohtaa noin 50% kuiviksi.











Muotoilutuotteet pohjalle

Seuraavaksi laitan hiuksiin hieman Watercloudsin Blow and Brush -voidetta (saatu), joka tekee hiuksista helposti kammattavammat, tuo vähän pitoa, kosteuttaa ja siloittaa hiuksia. Tätä käytän muuten myös aina silloin, kun kuivaan hiukset ihan vaan suoriksi.

Tässä kohtaa kuivaan hiuksia vielä vähän lisää peruskuivausosalla, jotta hiukset ovat noin 60-70% kuivat. Sitten lisään varsinaiset pitotuotteet, joista tärkeimpänä ehdottomasti hyvä muotovaahto. Olen todennut parhaaksi muotovaahdoksi DS:n Volume Moussen, joka on muuten ihanasti hajustamaton. Moussea lisään koko päähän, hiusten tyveen tuomaan kuohkeutta ja latvoihin tuomaan pitoa. Moussen lisäksi käytän välillä myös geeliä latvoihin, jos kaipaan oikein ultimaattista lisäpitoa. Geelinä mulla on käytössä Balmainin Styling Gel (saatu). Geeleistä huomio, käyttäkää niitä hellästi ja varovasti! Liian rajuin ottein käytettynä voit repiä vahingossa hiuksiasi.

Muotoilutuotteiden jälkeen vaihdan Airwrapiin kampaosan, jolla samalla selvitän hiukset ja kuivaan hiukset noin 80% kuiviksi. Tässä saa olla tarkkana ettei kuivaa hiuksia liian kuiviksi!








Kihartaminen

Kun hiukset ovat noin 80% kuivat, lähden tekemään laineita! Käytän Airwrapin pienempää 30mm barrel-osaa, sillä mun hiukset eivät jaksa kannatella isommalla barrelilla tehtyä lainetta. Kiharran hiukset ulospäin ja kiharran aina yhtä osiota keskilämmöllä 10-15 sekuntia, jonka jälkeen vaihdan 10 sekunnin cool shotiin. Aina kihartamisen jälkeen jätän kiharan sellaiseksi, kuin se on heti Airwrapin poisottamisen jälkeen. Kun koko pää on kiharrettu, jätän hiukset tällaiseksi joksikin aikaa, esimerkiksi meikkaamisen ajaksi. Ne saavat siinä asettua ja jäähtyä kunnolla. En kiinnitä kiharoita pinneillä, sillä mulla ne pysyvät tuossa noinkin tosi hyvin.











Viimeistely

Kun kiharat ovat saaneet asettua jonkin aikaa, avaan ne hellästi harjalla. Auki harjaaminen heikentää laineiden kestoa, mutta tekee luonnottomasta kiharalookista kauniin ja kuohkean blowoutin. Kun hiukset on harjattu auki, suihkautan hiuksiin joko lakkaa tai tekstuurisprayta. Tekstuurisprayna mulla on käytössä Balmainin Texturizing Volume Spray (saatu), joka todellakin lisää hiuksiin tekstuuria, pitoa sekä volyymiä. Tätä käytän etenkin silloin, kun haluan pitää laineet kauniin bouncyinä, mutta haluan panostaa etenkin kuohkeuteen. Perushiuslakkana mulla on käytössä DS:n Strong Hold Hairspray, joka on muuten pitävin lakka jota olen koskaan käyttänyt. Tällä olen todennut olevan iso vaikutus Airwrap-laineiden pysyvyyteen.

Vielä ihan lopuksi suihkin koko päähän kosteussuojaa. Mulla on tällä hetkellä käytössä hetki sitten ostettu Oriben Impermeable Anti-Humidity Spray, jota on kehuttu maailman parhaaksi kosteussuojaksi. Muutamia kertoja kokeilleena tämä on todellakin ihanan kevyt, jota voi huoletta suihkia vielä lakan tai tekstuurisprayn päälle. Kosteussuojanakin tuntunut todella toimivalta. Kuten postauksen alussa sanoin, kosteussuojat ovat mulle se ratkaisevin tekijä laineiden kestävyydessä, ja tosiaan mulla on aina käytössä kosteisiin hiuksiin laitettava pohjustava kosteussuoja sekä vielä spray-muotoinen viimeistelevä kosteussuoja.









Huh, sellainen hiustenmuotoilurutiini! Tämä vaikuttaa postauksen perusteella hirvittävän pitkältä ja monimutkaiselta, mutta ei se oikeasti ole. Mulla menee tässä kaikessa noin puoli tuntia, siitä laskettuna kun tulen suoraan suihkusta.




Mikä on sun paras vinkki kestävään kihara-lookiin?

Klassisempi versio bomber-takista
28 v

Leave a Reply