• Lifestyle

    Millainen on hyvä ystävä?

    Ystävät on yksi elämän tärkeimmistä jutuista ja ystävät auttavat jaksamaan niin arjessa kuin epätavallisemmissakin tilanteissa. Ystäviä voi olla vähän tai paljon, osan kanssa voi olla läheisempi kuin toisten ja toisten kanssa on yhteistä vain joku tietty kiinnostuksen kohde. Ystäviä mahtuu elämään todella paljon, jotkut ovat vain tulleet käymään, osa muuttuu ystävästä kaveriksi tai toisinpäin ja jotkut ovat sun mukana läpi elämän. Ja kaikki tämä monimuotoisuus tekee mun mielestä ystävyydestä yhden elämän parhaimmista asioista.
    Mulla on tosi paljon kavereita, mutta kuitenkin kohtalaisen vähän ystäviä, koska en ehkä päästä ihmisiä niin lähelle kovin helposti. Kuitenkin, sitten kun mun kanssa ystävystyy, musta saa usein pitkäaikaisen ja todella lojaalin ystävän. Aluksi olen hieman ujo, mutta kun muhun tutustuu kunnolla, huomataan että kyllä multakin juttua tulee, vaikka oon ehkä silti enemmän sitä kuuntelija-tyyppiä. Mutta millainen on sitten mun mielestä hyvä ystävä?

    Hyvän ystävän kanssa ei tarvitse olla yhteyksissä päivittäin. Mulla on monia ystäviä, joiden kanssa asutaan esimerkiksi eri kaupungeissa ja siksi nähdään aika harvoin. Snäppäillään toki ja jos jomman kumman elämässä tapahtuu jotain suurta, vaihdetaan monia viestejä tai soitellaan. Mutta useimmiten mun ystävyyssuhteissa painotetaan kuitenkin sitä livenä näkemistä, ja kuulumiset pyritään vaihtamaan kasvotusten, vaikka sitten harvemmalla välillä ja monta tuntia maailmaa parantaen. Ja se on muuten parasta mitä tiedän, kun voi vaan istuskella jossain monta tuntia hyvän ystävän kanssa ja puhua kaikesta, mitä maailmaan mahtuu ilman hiljaisia hetkiä. Siinä on se luotto, että kyllä se kaveri siellä on, vaikkei joka päivä yhteyttä pidettäisikään tai jos ei kuuluta kummankaan siihen arkisimpaan elämään. Musta tuntuu, että nämä kaukaisemmat ystävät on just niitä tyyppejä, joihin luotan eniten ja joiden kanssa ollaan oltu ystäviä pisimpään.

    Hyvä ystävä myös elää sun mukana ja on sun tukena vaikeimpinakin hetkinä. Hyvälle ystävälle voi näyttää huononkin päivän eikä kaveri silloin käännä selkäänsä, vaan huomaa ettei nyt ole hyvä päivä ja yrittää tehdä siitä paremman. Sanonta, jos et hyväksy huonoja päiviä, et ansaitse myöskään niitä hyviä pitää mun mielestä aika hyvin paikkansa. Tietenkään kaverit eivät ole mitään jäteämpäreitä joille heitetään se kaikki ikävä omasta elämästä, mutta ne hyvät ystävät eivät myöskään hylkää huonompana hetkenä. Ystävän on tarkoitus olla tukena ja kuunnella, jos sellaiselle on tarvetta. Ystävän kanssa on helppo keskustella myös niistä mielipideasioista vaikka oltaisiinkin eri mieltä. Hyvä ystävä ei yritä nostaa esille sitä, kuinka toisen mielipide on väärä koska se on erilainen, vaan erilaisuus ja se toinen ihminen hyväksytään siitä huolimatta.

    Riidat kuuluvat todennäköisesti lähes kaikkiin ihmissuhteisiin, ja mun mielestä hyvä ystävä on valmis selvittämään ne mahdolliset erimielisyydet. Mä vihaan sitä, jos asiat jätetään leijumaan ja oonkin usein ensimmäisenä painostamassa asioiden selvittämiseen ja odotan sitä myös ystäviltä. Pahinta on, jos asioita ei haluta selvittää, koska se syö luottamusta kaveruuden jatkolta. Hyvät ystävät myös osaavat riidellä satuttamatta toista, koska se ei auta mitään, että toista aletaan esimerkiksi syyllistämään huonoksi kaveriksi. Mun mielestä tosi tärkeää on myös sitten se riidan jälkeinen aika, koska jos sen jälkeen ei osata palata ”normaaliin”, on todennäköistä että toiselle on jäänyt jotain hampaankoloon eikä asioita ollakaan saatu selvitettyä. Hyvässä ystävyyssuhteessa siis riidoista ja erimielisyyksistä selviäminen ja miten se tapahtuu on niitä ratkaisevia juttuja mun mielestä.

    Itsestäänselvyyksinä voidaan kai myös pitää sitä, että ystävä ei valehtele, naureskele selän takana tai puukota selkään. Hyvä ystävä on aidosti onnellinen toisen saavutuksista eikä anna kateuden tai katkeruuden syövyttää ystävyyttä. Hyvä ystävä haluaa myös olla aidosti kaveri, eikä esimerkiksi ystävysty toisen kanssa sen takia, että siitä hyötyisi itse. Ystävät voivat sanoa mielipiteensä suoraan (loukkaamatta totta kai) eikä oikeaa ystävää tarvitse mielistellä. Hyvä ystävä on myös tietysti luotettava, eikä omia juttuja vuodattaessa tarvitse pelätä niiden leviämistä. Hän ei keskity vain omiin huoliinsa, vaan muistaa kysyä miten toisellakin menee ja muistaa ystävät myös silloinkin, kun ei itse tarvitse ystävän tukea. Tuskin meistä kukaan on aina sellainen täydellinen ystävä, mutta se aito välittäminen on se isoin juttu, mikä tekee hyvän ystävän.

    Nyt ystävänpäivänä haluan sanoa kiitos mun ystäville ja poikaystävälle. Kiitos että luotatte muhun ja kiitos että olette siellä vaikkei joka päivä nähtäisikään. Kiitos että teette juhlimisesta moninkerroin kivempaa. Kiitos, että olette löytäneet elämäänne ihania ihmisiä, joihin myös mulla on sitä kautta ollut etuoikeus tutustua. Kiitos että jaksatte odottaa ravintoloissa, että saan napattua sen kuvan ja kiitos teille, jotka jaksatte välillä olla myös siellä kameran takana. Kiitos että uskotte muhun ja seisotte mun tukena. Kiitos myös niille lyhytaikaisemmille kavereille, teihin on ollut tosi mahtava tutustua ja toivoisin todella että ystävyys olisi kantanut pidemmällekin. 
    Kiitos kun kysytte huonona päivänä mikä on hätänä ja yritätte auttaa. Kiitos että teidän seurassa voin olla oma itseni ja että välitätte aidosti. Kiitos että myös mä saan olla osa teidän ihanaa elämää, koska koen itseni todellakin etuoikeutetuksi. Kiitos että ette jättäneet mua vaihtoaikanakaan yksin, se todisti että kaikille välimatka ei oikeasti merkkaa mitään. Kiitos että jaksatte ylläpitää ja huolehtia meidän kaverisuhteesta, koska siihen tarvitaan aina kaksi.

    Kiitos siis just niille mun ystäville ja myös poikaystävälle. Liian harvoin tulee sanottua että välitän, mutta te olette mulle oikeasti todella tärkeitä ja näin ystävänpäivänä on ihana antaa teille hiukan enemmän huomiota. Te tiedätte kyllä keitä olette, ja kiitos niin paljon että sä olet just sinä ja että olet myös just siinä.

    ×××
    Viettäkää ihana ystävänpäivä ♡
  • Ura

    Mikä ihmeen monimuotokoulutus?

    Yhteishaku lähestyy taas kovaa vauhtia ja sainkin idean vihdoin kertoa täälläkin tarkemmin mun koulutuksesta. Se nimittäin ihmetyttää lähes kaikkia enkä kyllä ihmettele yhtään miksi. Tällä kertaa haluan kertoa teille mun koulutusmuodosta, mutta lähiviikkoina voisin myös kertoa itse alastakin, tai lähinnä mun suuntautumislinjasta joka on sekin hieman harvinaisempi.
    Mun koulutus on siis toteutettu monimuotona, ja sen ääneen sanominen saa monet ihmettelemään. Kyseessä on tosiaan tutummin aikuiskoulutus, ja tuo nimi on vaihdettu ihan lähivuosina eikä siksi ole monelle vielä tuttu. Opiskelen ammattikorkeakoulussa ja olen päässyt sinne suoraan ensimmäisellä hakukerralla lukiosta yhden välivuoden jälkeen. Monimuotototeutuksen valitsin paristakin eri syystä; osittain siksi, että haluamaani suuntautumislinjaa ei mun hakuvuotena ollut muuna toteutusmuotona ja osittain siksi, että halusin olla töissä. Mä arvostan työkokemusta vähintäänkin yhtä korkealle kuin koulutusta ja näin sen todella arvokkaana asiana, että voin opiskelujen yhteydessä kerryttää työkokemustani.

    Meidän monimuotokoulutus on suunnattu työssäkäyville ja se on suunniteltu siten, että töissä voi olla koulun ohella täysipäiväisesti. Mulla itselläni on koko opintojen ajan, vaihtoa lukuunottamatta tietysti, ollut kokopäiväinen työpaikka, josta sain ottaa palkattomiksi ne harvat koulupäivät mitä tarvitsin. Koulupäiviä nimittäin kyllä on monimuodossakin, ja meillä niitä on ollut tavallisesti yksi tai kaksi kuukaudessa. Toki niihinkään osallistuminen ei ollut täysin pakotettua ja monet luokkalaisista joutuivatkin omien töidensä takia jättämään koulupäiviä toisinaan väliin. Muutenhan tämä koulutus ei poikkea oikeastaan mitenkään tavallisesta päiväopiskelusta ja esimerkiksi koulutuksen pituus on tavallisesti sama näissä molemmissa.
    Eli siis opiskelu monimuodossa on lähinnä pelkästään etäopiskelua. Palautettavia tehtäviä on tasaisesti pitkin lukukautta riippuen tietysti kurssista, mutta isoimpien palautettavien tehtävien deadlinet ovat ennen joulua ja toukokuun lopulla. Tehtäviä on laajasti kurssista riippuen niin yksilötehtävinä kuin ryhmätöinäkin, ja ryhmätöissä käytettiin paljon Facebookia ja Google Drivea kun ei useinkaan päästy näkemään kasvokkain. Kurssit myös suoritetaan päiväopiskelumuodon tapaan tehtävillä, lopputyöllä, tentillä tai vastaavalla ja kurssien sisältö on käsittääkseni myös sama kuin päiväopiskelijoilla. Perusharjoittelun olen muuten saanut suoritettua vain sillä, että olen ollut koulun ohessa töissä ja suorituksen kirjaamiseen tarvittiin pelkät allekirjoitukset.

    Toisille tämä etäopiskelu sopii ja toisille taas ei. Mullakin on fiilikset monimuotoa kohtaan vaihdellut monesti kauden mukaan, koska kun deadlinet painaa päälle, tekee mieli kirota koulutus ja itseni maan alimpaan rakoon, varsinkin jos en ole aloittanut tehtäviä ajoissa. Toisinaan taas tehtävien teko pitkin lukukautta sujuu rennosti ja mietin töihin mennessä miksei kaikkia koulutuksia ole järjestetty monimuotona. Tietenkään se ei ole mahdollista eikä se olisi oikeasti edes hyvä juttu, mutta ymmärtänette pointin. Monimuodossa kaipaisin silti enemmän sitä vuorovaikutusta niin opettajien kuin oppilaidenkin kanssa, ja esimerkiksi opiskelijabileet saattaa jäädä tällä koulutusmuodolla melkein kokonaan väliin. Silti ymmärrän ettei tälle voida tehdä mitään, koska kyseessä on tosiaan tällainen opiskelumuoto.
    Välillä mä olen ollut opetukseen silti epätyytyväinen, kuten vähän vihjasinkin tässä postauksessa. Meillä on kyllä tosi hyviäkin opettajia, mutta jotkut tietyt ehkä ottavat monimuodon vähän liian kirjaimellisesti eikä useimmista lähiopetuspäivistä ole siksi ollut mitään hyötyä. Usein myös teknologia on opetuksen tiellä, kun joskus opetukseen tarvittavat materiaalit, Skypet ja vastaavat eivät vain toimi ja sitten ollaankin ongelmissa. Ryhmätöidenkin toteuttaminen on monesti mennyt niin, että jokainen hoitaa oman osuutensa yksilötyönä ja sitten vaan toteutetaan työn esitelmä yhdessä. Tästä kaikesta itseopiskelun määrästä olen välillä ollut huolissanikin, että tuleeko musta yhtä pätevä tradenomi kuin päiväopiskelijoista koska mulla ei ole yhtä aktiivista opettajien tukea kuin heillä. Nuo fiilikset ovat silti aika harvinaisia ja tiedän, että kyllä mun arvosanat kertovat siitä että olen tarpeeksi pätevä ja onhan mulla se kaikki työkokemus nyt myös tukena.

    Kuitenkin olen kokenut monimuotokoulutuksen olleen just mulle se paras vaihtoehto. Olen todella tyytyväinen siihen, kuinka paljon ja millaista työkokemusta olen saanut opiskelujen ohella. Olen myös oppinut niin paljon muilta opiskelijoilta, koska mähän olen siis meidän luokan toiseksi nuorin oppilas. Koska kyseessä on aikuiskoulutus, monilla mun luokkakavereilla on ihan omia yrityksiä ja monien vuosien työkokemusta, ja mä olen saanut nauttia heiltä opituista vinkeistä ja muista. Monimuoto on mahdollistanut mulle niin paljon ja siksi olen siihen valintaan niin tyytyväinen.
    Kootusti siis monimuotokoulutus tarkoittaa etäopiskelua, mutta muuten se on täysin sama juttu kuin päiväopiskelu. Saan täysin saman tutkinnon suoritettua tällä ja samassa ajassa, mutta sen lisäksi monimuoto on mahdollistanut mulle kokopäiväisen työskentelyn opiskelun ohella, asumisen eri kaupungissa kuin missä mun koulu on ja enemmän vapauksia opiskeluun. Toki se myös vaatii enemmän vapaa-ajan käyttöä opiskeluun, mutta sitä se valintojen maailma on.

    Mä voin itse suositella monimuotoa täysin sydämin. Ja myös suoraan lukiosta tai ammattikoulusta valmistuville, koska vaikka tämä on tavallaan aikuiskoulutus, ei ole mitään estettä miksei nuoremmatkin siitä selviäisi. Muistutan silti punnitsemaan tarkkaan jos monimuotoa harkitset, että onko susta opiskelemaan etäopiskeluna koska se oikeasti vaatii myös todella paljon työtä. Loppujen lopuksi koulutusmuoto on kuitenkin vain itsestä kiinni ja mun mielestä ihminen pystyy oikeastaan mihin vain kun tarpeeksi haluaa 🙂

    ×××
    Kuvat liittyvät nyt vahvasti aiheeseen hahah 😀 Ne on koottu mun satunnaisista snäpeistä kouluun liittyen, ja mua voi seurata Snapchatissa @ellimarias !
  • Lifestyle

    Kehittyikö mun kielitaito?

    Tein tässä pari päivää sitten Erasmus-vaihtoon kuuluvan loppukielitestin. Ennen vaihtoon lähtöä piti siis suorittaa netin kautta lähtötasotesti, jossa mitattiin koulutyyliin kuullunymmärtämistä, luetunymmärtämistä ja sanastoa. Nyt kun mun vaihto on loppunut, se piti suorittaa uudelleen, jotta tiedetään kehittyikö mun englannin kielitaito Erasmus-ohjelman aikana.
    Ja no kehittyihän se, niin lopputestin kuin omien havaintojenikin perusteella.

    Mun englannin kielitaito ei ollut mitenkään kovin hyvä ennen vaihtoon lähtöä ja englannista olen kirjoittanut huonoimman arvosananikin ylioppilaskirjoituksissa. Ala-asteella olin tosi hyvä (kai melkein kaikki olivat), mutta sitten yläasteella tavallaan tuhosin oman pohjani kielitaidolta kun sanaston opetteleminen tai muutenkaan kielten opiskelu ei niin napannut. Ja mä oon katunut sitä niin paljon, koska sitten lukiossa sain tehdä moninkertaisesti töitä muihin verrattuna eikä se siltikään riittänyt.
    Multa on myös kysytty nyt syksyllä pariin kertaan, että millainen kielitaito pitää olla vaihtoon lähtiessä. Ja hei, älkää todellakaan pitäkö sitä esteenä! Mulla tosiaan ei ollut erityisen kehuttava kielitaito ja törmäsin vaihdossa muihinkin, jotka eivät lähtiessä olleet fluentteja mutta siellähän se paranee. Yksi syy lähteä vaihtoon on se kielitaidon parantaminen, joten älkää pelätkö sitä millainen se lähtötaso on!

    Mun mielestä suomalaiset ovat vain ihan liian raadollisia kielitaidolle. Suomalaiset osaavat pääsääntöisesti todella hyvin englantia, mutta me ei osata arvostaa sitä ja ollaan aina vähän että ”no en mä oikein osaa”. Ja mä ymmärrän tosi hyvin miksi; koska suomalaiset arvostelevat toisiaan siinäkin asiassa ihan älyttömän paljon. Moni suomalainen ei uskalla puhua toisen suomalaisen läsnäollessa englantia ollenkaan, koska pelätään että se toinen alkaa nauraa. 
    Mä en itsekään käyttänyt englantia missään ennen vaihtoa ja pelkäsin tilanteita, joissa mun piti puhua sitä. En oo itse ikinä kokenut sitä päin naamaa, mutta oon ollut todistamassa tilanteita kun jotkut muut haukkuvat ja naureskelevat muiden kielitaidolle. Ja se on musta niin väärin, koska hei, eikö tärkeintä ole se että yrittää? Ei sitä kieltä opi muuta kuin puhumalla, ja valitettavasti suomalaiset hyvin usein vain tukahduttavat sen toisiltaan. Suomalaiset eivät tunnu hyväksyvän toisiltaan kuin sen täydellisen kieliopin ja laajan sanavaraston.

    Mä pelkäsinkin ennen vaihtoa että mitä jos mun vaihtoon lähtö kaatuu siihen etten ole tarpeeksi hyvä englannissa ja kuumottelin sitä lähtötasotestiä ihan hulluna. Mutta jo hakuprosessin aikana mä huomasin, kuinka kielitaito lähti kehittymään kun motivaatiokirjeet omalle ja vastaanottavalle koululle piti kirjoittaa englanniksi. Samoin vastaanottavan koulun kanssa piti tietysti asioida englanniksi ja mun ainakin piti tehdä sitä paljon, kun Solentissa sekoiltiin useaan kertaan 😀
    Kun sitten lähdin Englantiin, mua jännitti aluksi englannin käyttäminen, koska tiesin ettei mun enkku ole täydellistä nähnytkään. Aluksi myös totta kai kommunikointi oli hitaampaa, koska ensin jännittäessäni mietin suomeksi mitä haluan sanoa ja sitten käänsin sen englanniksi. Jännittämisen myötä tuo onneksi poistui tosi nopeasti ja englannin puhumiseen tottui yllättävän nopeasti. Vaihdon alku väsytti silti tosi paljon, kun varsinkin kuuntelemiseen piti keskittyä täysillä jotta ymmärsin kaiken mitä halusinkin.

    Mutta loppujen lopuksi kielitaito kehittyy todella nopeasti kun sitä kieltä vain uskaltaa käyttää. Mulla suurin muuri oli se puhumisen uskaltaminen ja nykyään ei ole mistään uskaltamisesta enää kysettäkään. Pian kuuntelutaitokin kehittyi niin paljon, että esimerkiksi tunneilla ei tarvinnut seurata kaikella aivokapasiteetilla mitä opettaja puhui, mutta pysyin silti tosi hyvin mukana. Ja todella nopeasti keskustelut muuttuivat aina vain spontaaneimmiksi, ja aloin puhumaan ilman että välttämättä tiesin miten päätän lauseeni. Englanti alkoi tulla mun suusta koko ajan vaan luontevammin eikä mun tarvinnut miettiä yhtään mitä sanon ja miten se ja tuo pitikään sanoa. En enää pelännyt avata suutani enkä enää miettinyt että mitä kieltä käytän, aina jälkeenpäin en edes välttämättä muista millä kielellä joku tietty keskustelu on käyty.

    Totta kai virheitä tulee edelleen, eikä mun englanti ole vieläkään täydellistä eikä varmasti tule koskaan olemaan. Mutta olen hyväksynyt ne virheet ja tiedän, että selviän niistä huolimatta. Jos kesken keskustelun tajuan että sanoin esimerkiksi tuplakiellon kun suu käy nopeampaa kuin aivot, huomaan sen heti ja osaan nauraa asialle. Oon tajunnut ettei se kielitaito ole niin vakavaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää. Kyllä sua ymmärretään vaikket täydellistä kielioppia osaisikaan.

    Kielitaito ja eniten se varmuus vieraan kielen puhumiseen ovat olleet yksiä parhaita juttuja koko vaihdossa, koska niistä on mulle varmasti eniten hyötyä sitten tulevaisuudessa. Nyt sitten vaan täytyy pyrkiä pitämään sitä taitoa ja varmuutta yllä, ja yhdeksi keinoksi olen päättänyt sen, että katson elokuvat ja sarjat aina mahdollisuuden tullen englannin tekstityksillä. Koska nyt mustakin on tullut sellainen ihminen, joka ei siedä niitä huonoja käännöksiä heh 😀

    ×××
    Muista liittyä lukijaksi esimerkiksi Bloggerin kautta! 🙂