-
Blogiyhteistyöt 1: Ei tää maailma ilmaiseksi pyöri
Tätä postaussarjaa oon suunnitellut jo syksystä lähtien, mutta nyt viime päivien kohu sai aikaan sen viimeisen potkun tämän toteuttamiselle. Tässä lyhyessä (todennäköisesti kolmen tai neljän osan) sarjassa siis keskityn blogiyhteistöihin ja niiden toteuttamiseen. Ensimmäisen aiheen piti olla vähän eri näkökulmasta, mutta ehkä tämä ajankohtaisempi aihe toimii parempana pohjustuksena.Viittaan tässä nyt siis tubettaja Elle Darbyn ja hotelli The White Moose Cafen väliseen kohuun. Iltasanomien tiivistelmä löytyy tästä, mutta tosiaan kyseessä on tapaus, jossa Elle Darby oli lähettänyt The White Moose Cafelle sähköpostitse yhteistyöpyynnön, jossa hän ehdotti ilmaista majoittumista kyseisessä hotellissa näkyvyyttä vastaan. Vastineeksi The White Moose Cafe julkaisi Ellen sähköpostin nimen peittäen ja vastaten julkisesti melko kipakasti.
Ja tästä johtuen tubettaja on saanut melkoisen myrskyn ylleen. Toki mielipiteitä on puolesta ja vastaan, ja ihan yhtälailla kyseinen hotelli on saanut vähän vihaa niskaansa, mutta itse olen Ellen puolella. Kohun alkaessa olin tosin täysin neutraaleilla fiiliksillä, tuhahdin hiukan huvittuneesti hotellin varmasti osittain huumorilla kirjoitettuun vastaukseen enkä kyllä miettinyt mitään sen suurempaa tubettajan ehdotuksestakaan. Mutta sitten asiat riistäytyivät ihan käsistä, ja hotelli unohti fiksun käyttäytymisen aivan täysin. Nyt muutaman päivän ajan Elleä on lytätty hotellin toimesta useaan otteeseen ironisilla videoilla, kuvilla, memeillä ja jopa t-paitojen teettämisellä. Missä kohtaa menee oikeasti raja? Miten aikuinen ihminen voi käyttäytyä noin toisen kustannuksella?Sen enempää tähän tapaukseen kantaa ottamatta, huomasin myös keskusteluja lukiessani sellaisen yleisen mielipiteen, että onpas tyhmä tyttö, miten kehtaa pyytää jotain ilmaiseksi ja että ei se maailma ilmaiseksi pyöri. No ei pyörikään, mutta miksi ihmiset jättävät tarkoituksella ymmärtämättä sen, että kyseinen tyttö tekee töitä sen ”ilmaisen” majoituksen vastineeksi. Videoiden tekeminen Youtubeen ja kuvien tuottaminen Instagramiin on hänen työtään ja se on todella yleistä että yrittäjät vaihtavat palveluita, ilman että raha siirtyy mihinkään. Mä tajuan, että tällaiset sosiaalisen median sisällöntuottamistyöt ovat varsin uusia ammatteja, eikä niitä siksi ehkä pidetä vielä oikeina töinä. Mutta eikö oikeaa työtä ole se, että saat palkkaa jostain mitä teet? Ja Elle elättää itsensä sisällöntuottamisella eli silloin se on hänen työnsä. Sisällöntuottaminen on käytännössä viihteen tuottamista, jolloin se voidaan periaatteessa rinnastaa muuhun viihdeteollisuuteen.
Ja kun se maailma ei pyöri ilmaiseksi, niin eipä yritysmaailmakaan pyöri ilman mainontaa eikä sitä mainontaa saa ilmaiseksi lähes koskaan. Tietysti kaikilla ei ole tarvetta markkinoinnille, kuten The White Moose Cafe myös totesi, mutta silti monella muulla on jotka haluavat kasvattaa yritystään. Miksi siis Ellen ja muiden sisällöntuottajien tulisi tarjota omia markkinointipalveluitaan ilmaiseksi, kun ei tää maailma pyöri jos kukaan ei maksa mistään? Ja some on nykypäivänä todella tehokas markkinointikanava, ja yrittäjälle jopa moninkertaisesti tehokkaampi kuin vaikkapa perinteinen katumainos.Mä en myöskään näe siinä mitään väärää, että tubettaja tai bloggaaja lähestyy itse yritystä ja kysyy yhteistyötä. Niin ne muutkin yritykset joutuvat itse myymään tarjoamiaan palveluitaan, vaikka välillä asiakasta kiinnostaisikin oma-aloitteisesti sun yrityksen palvelut. Kun itse lähestyy yhteistyökumppania, ainakin varmistaa sen että yhteistyö sopii aiheeltaan täydellisesti omaan sisältöön ja että voi itse seistä täysin sen takana.
Yhteistöitä on ehkä hankala ymmärtää myös siksi, että suurin osa sisällöntuottajista sun muista tekee sitä kuitenkin vain harrastuksena. Mutta niin jotkut ihmiset kirjoittavat kirjoja ja novelleja harrastuksena, mutta silti kirjailija on ammatti ja osa elättää itsensä sillä. Suurin osa ihmisistä harrastaa urheiluakin, mutta silti osa saa siitä ihan käsittämättömän isoja palkkoja. Kyllä harrastuksestakin voi muotoutua ammatti enkä mä näe siinä mitään väärää. Ja kun on vedottu myös siihen, että somen päivittäminen on niin rentoa ja kivaa ettei se voi olla työtä, niin se on kuulkaas karu fakta että toiset vaan onnistuvat saamaan itselleen työn josta tykkäävät enemmän kuin toiset. Toinen nauttii siivoamisesta suunnattomasti ja on siksi töissä siivoojana, kun taas joku lakimies saattaa vihata omaa työtään ja sen pitäisi olla ihan okei.
Elleä myös kritisoitiin siitä, että eihän sillä ole seuraajia nimeksikään niin miksi kehtaa kysyä yhteistyötä. Mutta kun ei se, että kykenet luomaan harrastuksestasi bisneksen, ole siitä kiinni oletko maailman tunneitun tubettaja tai bloggaaja. Ei ole olemassa mitään seuraajamäärien rajaa, mikä pitää ensin ylittää jotta voi alkaa tienaamaan eikä sulla välttämättä tarvitse olla enemmän seuraajia kuin yhteistyöyrityksellä.Itse kirjoitan blogia ihan vaan harrastuksena niin kuin moni muukin. Silti käytän tähän viikosta ja kuukaudesta niin paljon tunteja, että tää voisi hyvin olla mun osa-aikainen työ. Tienaan vain satunnaisesti pieniä summia yhteistöilläni ja toisinaan saan palkan tuotteen muodossa, eikä se haittaa mua koska blogin pääidea ei ole se tienaaminen. Kuitenkin, mä en ole kirjoitellut vielä edes vuotta, mutta silti mun tyypillisen yhteistyöpostauksen arvo saattaa olla jopa hieman yli 200 euroa Social Bluebookin mukaan, joten siihen ei todellakaan tarvita miljoonia seuraajia. Ja mun seuraajamäärät on tosiaan kaukana esimerkiksi Ellen seuraajista, joten voin vaan kuvitella millaisia summia hän voi omista palveluistaan pyytää.
Mä en siis ymmärrä, miksi tästä tapauksesta nousi niin iso kohu varsinkin Elleä kohtaan. Itse en ollut edes kuullut tästä tytöstä aiemmin, mutta silti kun hotelli lähti perseilemään käytöksellään täysin, mun kaikki sympatiat on Ellen puolella. Hotelli olisi hyvin voinut kieltäytyä yhteistyöehdotuksesta ja asia olisi ollut sillä selvä, sillä ei nämä mun tai kenenkään muunkaan sympatiat sitä tarkoita, että kaikki ehdotetut yhteistyöt pitäisi ottaa vastaan. Ei todellakaan, vaan nimenomaan poimia joukosta ne itselle sopivimmat, jotta kaikki osapuolet hyötyisivät mahdollisimman paljon.
Ja mä en myöskään tajua, miksi sosiaalista mediaa ei oteta tosissaan työnä, jos joku on oman somensa sellaiseksi onnistunut kasvattamaan. Työskentelisitkö sä monta tuntia päivässä ilman palkkaa?
×××
Voit seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi 🙂 -
Mä en halua lähteä täältä
Tänään on se päivä, kun mä lennän kotiin Suomeen pysyvästi ja jätän Englannin toistaiseksi taakseni. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta se sattuu niin paljon enkä ole hetkeen ollut henkisesti näin rikki.Mä olin tosi kiinnostunut Englannista jo ennen vaihtoa, Englannin kulttuurista sun muista ja kirjoittelinkin siitä vähän tässä Miksi juuri Englanti? -postauksessa. Mutta en mä silti arvannut, että Englanti nappaisi näin ison palan mun sydämestä, vain yhden lukukauden aikana. Se on kuitenkin niin älyttömän lyhyt aika, että en etukäteen osannut yhtään odottaa kuinka kovaa rakastuisinkaan tähän maahan.
Viimeiset päivät yksin olivat ihan hirveitä. Ihan rehellisesti halusin niin kovasti vaan kääriytyä peiton alle, katsoa Netflixiä ja teeskennellä, ettei aika oikeasti kulu. Musta tuntui, että mä vähän lamaannuin. Mulla oli tosi paljon suunnitelmia mitä halusin toteuttaa vielä tammikuussa, mutta aika hurahti liian nopeasti taas. Ensimmäiset päivät Englannissa tammikuussa menivät viimeistä koulupäivää valmistellessa, sitten pari päivää meni ihan vaan rentoillessa ja sen jälkeen oonkin etsinyt työharjoittelupaikkaa ihan apinan raivolla. Ja siinä välissä oon käynyt kävelemässä ympäri Southamptonia ja koittanut estää silmiä kostumasta.
Oon somettanut nyt tammikuussa reaaliaikaisesti ennätyksellisen vähän ja olen vain koittanut nauttia viimeisistä hetkistä täällä. Oon käynyt kävelemässä mun lempipaikoissa, ottanut viimeiset kuvat Polaroidilla ja istunut keskustassa katsellen ohi kulkevia ihmisiä. Oon viipynyt kaupassa pidempään, ihan vain kierrellen ja katsellen uusia tuotteita. Oon katsellut jo lentoja takaisin Englantiin, kun tajusin kuinka paljon multa jäikään näkemättä ja kokematta sellaisia juttuja, mitkä olisin ihan ehdottomasti halunnut. Osa siksi, että koin parhaaksi säästää rahat jotka niihin juttuihin olisi kulunut, jotkut sen takia, etten just nyt halunnutkaan matkustaa yksin ja loput siksi, etten tajunnut ajan juoksevan niin nopeasti.
Mä oon hymyillyt paljon vähemmän kuin normaalisti ja laskenut kauhulla jäljellä olevia päiviä lähtöpäivään. En oo pitkään aikaan ollut henkisesti näin rikki, ja ehkä jopa vähän huvittaa kaiken tämän alakuloisuuden läpi sanoa, että se johtuu asuinmaasta niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta jotenkin mä tunnun kuuluvani tänne. Englanti on antanut mulle niin paljon näinkin lyhyessä ajassa, ja monia sellaisia asioita mitä esimerkiksi Suomi ei voi mulle koskaan antaa. Ja se on ihan korvaamatonta, enkä haluaisi päästää siitä irti.
On näissä viimeisissä päivissä ollut paljon silti hyvääkin. Sain esimerkiksi viimeisestä koulupäivästä todella hyvää esiintymiskokemusta, kävin leffassa todella usein ja sain vielä uusia tuttavuuksiakin. Kirjoitin tämän tekstin jo torstaina, mutta nyt viimeisenä viikonloppuna poikaystävä on ollut täällä mun kanssa ja suunnitelmissa oli leffaa, syömistä, Stonehenge ja Lontoon kiertelyä vielä hieman. Ja uskon että se on ollut tosi hyvä juttu, koska viimeiset päivät yksin olivat henkisesti niin rankkoja, kun vaan mietin koittavaa lähtöpäivää. Kun mulla on seuraa ja paljon tekemistä, ajatuksetkin ovat varmasti pysyneet poissa lähdöstä.
Katsokaa kuinka onnelliselta mä näytän näissä satunnaisissa Englannissa otetuissa kuvissa. Suomalaisuus on tosi iso osa mua ja tiedän, että kokonaisuudessaan Suomi olisi ”parempi” paikka asua. Suomella on edelleen isoin osa mun sydämestä, mutta mitä jos siitä huolimatta tuntuu siltä, että mun pitäisi asua muulla?
×××
Voit liittyä lukijaksi Bloglovinin, Bloggerin tai Blogit.fi-sivun kautta 🙂 -
Suomalaisuudesta
kaikki postauksen kuvat © Kati SaariSuomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta.
Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois sitä faktaa, että olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani.
Suomi on satavuotisen historiansa aikana kokenut niin paljon. Meillä on ollut sisällissota, talvisota ja jatkosota. Ollaan päätetty Ahvenanmaasta, ratkottu kieliriitaa, otettu käyttöön ja pois kieltolaki, sovittu kauppasopimuksia ja maksettu sotakorvauksia. Suomessa on koettu pankkikriisi, ollaan liitytty Euroopan unioniin ja kasvettu hyvinvointivaltioksi. Itse en tietenkään ole kokenut näistä lähes mitään, ja ensimmäinen Suomen merkittävistä virstanpylväistä jonka itse muistan, on euron tulo käyttöön markan tilalle.
Musta tuntuu että vaihdon takia olen tänä vuonna miettinyt erityisen paljon suomalaisuuttani. Ja musta onkin tärkeää, että itsenäisyyspäivän tienoilla mietittäisiin sitä, kuinka paljon itsenäisyys itselle merkitseekään. Mä olen aina ollut historian kohdalla eniten kiinnostunut juurikin sotahistoriasta ja antaisin mitä vaan siitä että mulla olisi vielä sukulaisia jotka voisivat kertoa mulle sotavuosista. Sotaveteraanien tapaaminen ala-asteella oli mulle tosi iso juttu ja arvostin sitä paljon jo silloin. Se koskettaa mua älyttömän paljon kun mietin kuinka paljon suomalaiset ovat sota-aikana kärsineet vain meidän tulevien sukupolvien vuoksi. Se on jotain, mitä me ei voida koskaan korvata eikä voida koskaan kiittää siitä tarpeeksi.
Mua harmittaa niin paljon se, että mun vaihto osui huonoimmalle mahdolliselle vuodelle. Mä asun Suomi100-vuonna ulkomailla enkä vietä Suomen satavuotisjuhlaa Suomessa. Me järjestetään parin suomalaisen kaverin kanssa täällä toki omat istujaiset, katsotaan ehdottomasti Linnan juhlat, syödään suomiherkkuja ja on mulla suomikynttiläkin, mutta silti. Tämä vuosi on just se vuosi, kun haluaisin ehdottomasti olla Suomessa juhlimassa mutta se ei ole mahdollista.
Suomi ja suomalaisuus merkitsee mulle todella paljon, enkä voi väittää etteikö vaihto olisi jopa vahvistanut sitä. Useinhan se menee niin, että merkitys kasvaa vasta menettäessä. Mä olen rakastanut Suomea toki jo ennen vaihtoa, mutta ehkä jotkin ärsyttävät suomalaiset asiat ovat saaneet vähän enemmän rakkautta osakseen sen jälkeen, kun mun ei ole tarvinnut kohdata niitä päivittäin. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi lempeydellä naureskelun kohteiksi. Se on oikeasti loppujen lopuksi tosi symppistä, kuinka oman tilansa tuntevia suomalaiset ovat ja kuinka hississä ei puhuta sen liikkuessa edes työkavereille.
Mä tykkään ihan älyttömästi siitä, että mä näytän stereotypiselta suomalaiselta vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni. Olen saanut kuulla siitä useaan otteeseen täällä Englannissa mutta se on ollut mun mielestä kiva juttu. Suomessa parasta mun näkökulmasta on ehdottomasti luonto. Rakastan kaikkia upeita järviä, havupuita ja metsiä, saaristoa ja Lappia. Mä olen ihan täysin kaupunkilainen, mutta mikään ei ole mulle niin korvaamatonta kuin se, että pääsen välillä maalle metsän ja peltojen keskelle. Luontoon liittyy myös vahvasti talvi, jota mä rakastan yli kaiken. Talvi, lumi ja yli 20 asteen pakkaset vaan on parasta mitä mä tiedän ja Suomessa on mahdollista kokea se kunnollinen talvi.
Meillä kaikilla on varmasti mielessä asioita, joista ei tykätä omassa maassamme tai kansalaisuudessamme mutta mun mielestä silti omista juuristaan täytyy olla ylpeä. Hyviä puolia Suomesta, suomalaisuudesta ja meidän saavutuksista voisin listata ikuisuuksiin, mutta jotta tästä ei tulisi ihan liian pitkää postausta mainitsen vain muutamia. Suomi on antanut meille kaikille niin paljon, turvallisen maan jossa kasvaa, rauhaa, perinteitä ja tapoja sekä paljon rakkautta. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Meillä kaikki saavat sairaanhoitoa ilmaiseksi niiden vihattujen verojen takia. Suomalaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta, vaikka koulutuksen laatu on yleisellä tasolla todella hyvä. Suomi on todella puhdas maa ja me ollaan teknologia-alalla yksi johtavimmista maista. Suomessa tuetaan paljon innovaatioita, perheitä ja se on nimitetty maailman vihreimmäksi maaksi. Mun näkökulmasta Suomi jatkaa kehittymistään ja kasvuaan jatkuvasti, mutta silti pitäen sen ihanan maanläheisyyden aina mukana ja se on ihan parasta.
Näistä kuvista muuten sen verran, että kuvat on tosiaan ottanut ihana Kati Saari. Kuvat ovat osa hänen Suomi100-projektiaan, jossa hän kuvasi eri kansallispukuja. Otettiin muutama kuva hyvin perinteisellä kansallispukukuvaustyylillä, mutta Kati halusi myös rikkoa rajoja kuvia elävöittäen. Puku on äitini Tuuterin puku, jonka hän on tehnyt itse. Vähän se on iso minulle, mutta silti rakastuin siihen ja ilmoitinkin, että se on sitten jätettävä mulle kun hän ei sitä voi enää itse käyttää. En tiedä, missä tilaisuuksissa sitä käyttäisin, mutta ainakin säilyttäisin sen huolella ja rakkaudella. Kuten Jenni Haukio sanoi, kansallispuvut ovat meidän kansallisaarteitamme enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Nämä kuvat ovat samalla omasta mielestäni ehkäpä upeimmat kuvat mitä musta on koskaan otettu, ja voisin veikata että puvun ja kuvien tunnelmalla on siihen mielipiteeseen iso vaikutus. Kaikki Katin projektin kuvat löydät tosiaan täältä. Ihan valtavan iso kiitos vielä Katille näistä kuvista, olen niin otettu että sain olla mukana ♡
Suomi ja suomalaiset. Kiitos että olette juuri sellaisia kuin olette. Niin iso kiitos veteraaneille ja lotille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Mä olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen suomalainen.
×××
Suomen juhlavuoden kunniaksi vietetään mekin mun blogissa Suomiviikkoa. Tällä viikolla jutut liittyvät siis tavalla tai toisella suomalaisuuteen!
