• Lifestyle

    Blogiyhteistyöt 1: Ei tää maailma ilmaiseksi pyöri

    Tätä postaussarjaa oon suunnitellut jo syksystä lähtien, mutta nyt viime päivien kohu sai aikaan sen viimeisen potkun tämän toteuttamiselle. Tässä lyhyessä (todennäköisesti kolmen tai neljän osan) sarjassa siis keskityn blogiyhteistöihin ja niiden toteuttamiseen. Ensimmäisen aiheen piti olla vähän eri näkökulmasta, mutta ehkä tämä ajankohtaisempi aihe toimii parempana pohjustuksena.
    Viittaan tässä nyt siis tubettaja Elle Darbyn ja hotelli The White Moose Cafen väliseen kohuun. Iltasanomien tiivistelmä löytyy tästä, mutta tosiaan kyseessä on tapaus, jossa Elle Darby oli lähettänyt The White Moose Cafelle sähköpostitse yhteistyöpyynnön, jossa hän ehdotti ilmaista majoittumista kyseisessä hotellissa näkyvyyttä vastaan. Vastineeksi The White Moose Cafe julkaisi Ellen sähköpostin nimen peittäen ja vastaten julkisesti melko kipakasti.

    Ja tästä johtuen tubettaja on saanut melkoisen myrskyn ylleen. Toki mielipiteitä on puolesta ja vastaan, ja ihan yhtälailla kyseinen hotelli on saanut vähän vihaa niskaansa, mutta itse olen Ellen puolella. Kohun alkaessa olin tosin täysin neutraaleilla fiiliksillä, tuhahdin hiukan huvittuneesti hotellin varmasti osittain huumorilla kirjoitettuun vastaukseen enkä kyllä miettinyt mitään sen suurempaa tubettajan ehdotuksestakaan. Mutta sitten asiat riistäytyivät ihan käsistä, ja hotelli unohti fiksun käyttäytymisen aivan täysin. Nyt muutaman päivän ajan Elleä on lytätty hotellin toimesta useaan otteeseen ironisilla videoilla, kuvilla, memeillä ja jopa t-paitojen teettämisellä. Missä kohtaa menee oikeasti raja? Miten aikuinen ihminen voi käyttäytyä noin toisen kustannuksella?
    Sen enempää tähän tapaukseen kantaa ottamatta, huomasin myös keskusteluja lukiessani sellaisen yleisen mielipiteen, että onpas tyhmä tyttö, miten kehtaa pyytää jotain ilmaiseksi ja että ei se maailma ilmaiseksi pyöri. No ei pyörikään, mutta miksi ihmiset jättävät tarkoituksella ymmärtämättä sen, että kyseinen tyttö tekee töitä sen ”ilmaisen” majoituksen vastineeksi. Videoiden tekeminen Youtubeen ja kuvien tuottaminen Instagramiin on hänen työtään ja se on todella yleistä että yrittäjät vaihtavat palveluita, ilman että raha siirtyy mihinkään. Mä tajuan, että tällaiset sosiaalisen median sisällöntuottamistyöt ovat varsin uusia ammatteja, eikä niitä siksi ehkä pidetä vielä oikeina töinä. Mutta eikö oikeaa työtä ole se, että saat palkkaa jostain mitä teet? Ja Elle elättää itsensä sisällöntuottamisella eli silloin se on hänen työnsä. Sisällöntuottaminen on käytännössä viihteen tuottamista, jolloin se voidaan periaatteessa rinnastaa muuhun viihdeteollisuuteen.

    Ja kun se maailma ei pyöri ilmaiseksi, niin eipä yritysmaailmakaan pyöri ilman mainontaa eikä sitä mainontaa saa ilmaiseksi lähes koskaan. Tietysti kaikilla ei ole tarvetta markkinoinnille, kuten The White Moose Cafe myös totesi, mutta silti monella muulla on jotka haluavat kasvattaa yritystään. Miksi siis Ellen ja muiden sisällöntuottajien tulisi tarjota omia markkinointipalveluitaan ilmaiseksi, kun ei tää maailma pyöri jos kukaan ei maksa mistään? Ja some on nykypäivänä todella tehokas markkinointikanava, ja yrittäjälle jopa moninkertaisesti tehokkaampi kuin vaikkapa perinteinen katumainos.

    Mä en myöskään näe siinä mitään väärää, että tubettaja tai bloggaaja lähestyy itse yritystä ja kysyy yhteistyötä. Niin ne muutkin yritykset joutuvat itse myymään tarjoamiaan palveluitaan, vaikka välillä asiakasta kiinnostaisikin oma-aloitteisesti sun yrityksen palvelut. Kun itse lähestyy yhteistyökumppania, ainakin varmistaa sen että yhteistyö sopii aiheeltaan täydellisesti omaan sisältöön ja että voi itse seistä täysin sen takana.

    Yhteistöitä on ehkä hankala ymmärtää myös siksi, että suurin osa sisällöntuottajista sun muista tekee sitä kuitenkin vain harrastuksena. Mutta niin jotkut ihmiset kirjoittavat kirjoja ja novelleja harrastuksena, mutta silti kirjailija on ammatti ja osa elättää itsensä sillä. Suurin osa ihmisistä harrastaa urheiluakin, mutta silti osa saa siitä ihan käsittämättömän isoja palkkoja. Kyllä harrastuksestakin voi muotoutua ammatti enkä mä näe siinä mitään väärää. Ja kun on vedottu myös siihen, että somen päivittäminen on niin rentoa ja kivaa ettei se voi olla työtä, niin se on kuulkaas karu fakta että toiset vaan onnistuvat saamaan itselleen työn josta tykkäävät enemmän kuin toiset. Toinen nauttii siivoamisesta suunnattomasti ja on siksi töissä siivoojana, kun taas joku lakimies saattaa vihata omaa työtään ja sen pitäisi olla ihan okei.

    Elleä myös kritisoitiin siitä, että eihän sillä ole seuraajia nimeksikään niin miksi kehtaa kysyä yhteistyötä. Mutta kun ei se, että kykenet luomaan harrastuksestasi bisneksen, ole siitä kiinni oletko maailman tunneitun tubettaja tai bloggaaja. Ei ole olemassa mitään seuraajamäärien rajaa, mikä pitää ensin ylittää jotta voi alkaa tienaamaan eikä sulla välttämättä tarvitse olla enemmän seuraajia kuin yhteistyöyrityksellä.

    Itse kirjoitan blogia ihan vaan harrastuksena niin kuin moni muukin. Silti käytän tähän viikosta ja kuukaudesta niin paljon tunteja, että tää voisi hyvin olla mun osa-aikainen työ. Tienaan vain satunnaisesti pieniä summia yhteistöilläni ja toisinaan saan palkan tuotteen muodossa, eikä se haittaa mua koska blogin pääidea ei ole se tienaaminen. Kuitenkin, mä en ole kirjoitellut vielä edes vuotta, mutta silti mun tyypillisen yhteistyöpostauksen arvo saattaa olla jopa hieman yli 200 euroa Social Bluebookin mukaan, joten siihen ei todellakaan tarvita miljoonia seuraajia. Ja mun seuraajamäärät on tosiaan kaukana esimerkiksi Ellen seuraajista, joten voin vaan kuvitella millaisia summia hän voi omista palveluistaan pyytää.

    Mä en siis ymmärrä, miksi tästä tapauksesta nousi niin iso kohu varsinkin Elleä kohtaan. Itse en ollut edes kuullut tästä tytöstä aiemmin, mutta silti kun hotelli lähti perseilemään käytöksellään täysin, mun kaikki sympatiat on Ellen puolella. Hotelli olisi hyvin voinut kieltäytyä yhteistyöehdotuksesta ja asia olisi ollut sillä selvä, sillä ei nämä mun tai kenenkään muunkaan sympatiat sitä tarkoita, että kaikki ehdotetut yhteistyöt pitäisi ottaa vastaan. Ei todellakaan, vaan nimenomaan poimia joukosta ne itselle sopivimmat, jotta kaikki osapuolet hyötyisivät mahdollisimman paljon. 

    Ja mä en myöskään tajua, miksi sosiaalista mediaa ei oteta tosissaan työnä, jos joku on oman somensa sellaiseksi onnistunut kasvattamaan. Työskentelisitkö sä monta tuntia päivässä ilman palkkaa?

    ×××
    Voit seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi 🙂
  • Matkustelu

    Mä en halua lähteä täältä

    Tänään on se päivä, kun mä lennän kotiin Suomeen pysyvästi ja jätän Englannin toistaiseksi taakseni. En olisi uskonut sanovani tätä, mutta se sattuu niin paljon enkä ole hetkeen ollut henkisesti näin rikki.

    Mä olin tosi kiinnostunut Englannista jo ennen vaihtoa, Englannin kulttuurista sun muista ja kirjoittelinkin siitä vähän tässä Miksi juuri Englanti? -postauksessa. Mutta en mä silti arvannut, että Englanti nappaisi näin ison palan mun sydämestä, vain yhden lukukauden aikana. Se on kuitenkin niin älyttömän lyhyt aika, että en etukäteen osannut yhtään odottaa kuinka kovaa rakastuisinkaan tähän maahan.

     

    Viimeiset päivät yksin olivat ihan hirveitä. Ihan rehellisesti halusin niin kovasti vaan kääriytyä peiton alle, katsoa Netflixiä ja teeskennellä, ettei aika oikeasti kulu. Musta tuntui, että mä vähän lamaannuin. Mulla oli tosi paljon suunnitelmia mitä halusin toteuttaa vielä tammikuussa, mutta aika hurahti liian nopeasti taas. Ensimmäiset päivät Englannissa tammikuussa menivät viimeistä koulupäivää valmistellessa, sitten pari päivää meni ihan vaan rentoillessa ja sen jälkeen oonkin etsinyt työharjoittelupaikkaa ihan apinan raivolla. Ja siinä välissä oon käynyt kävelemässä ympäri Southamptonia ja koittanut estää silmiä kostumasta.

     

    Oon somettanut nyt tammikuussa reaaliaikaisesti ennätyksellisen vähän ja olen vain koittanut nauttia viimeisistä hetkistä täällä. Oon käynyt kävelemässä mun lempipaikoissa, ottanut viimeiset kuvat Polaroidilla ja istunut keskustassa katsellen ohi kulkevia ihmisiä. Oon viipynyt kaupassa pidempään, ihan vain kierrellen ja katsellen uusia tuotteita. Oon katsellut jo lentoja takaisin Englantiin, kun tajusin kuinka paljon multa jäikään näkemättä ja kokematta sellaisia juttuja, mitkä olisin ihan ehdottomasti halunnut. Osa siksi, että koin parhaaksi säästää rahat jotka niihin juttuihin olisi kulunut, jotkut sen takia, etten just nyt halunnutkaan matkustaa yksin ja loput siksi, etten tajunnut ajan juoksevan niin nopeasti.

     

    Mä oon hymyillyt paljon vähemmän kuin normaalisti ja laskenut kauhulla jäljellä olevia päiviä lähtöpäivään. En oo pitkään aikaan ollut henkisesti näin rikki, ja ehkä jopa vähän huvittaa kaiken tämän alakuloisuuden läpi sanoa, että se johtuu asuinmaasta niin hullulta kuin se kuulostaakin. Mutta jotenkin mä tunnun kuuluvani tänne. Englanti on antanut mulle niin paljon näinkin lyhyessä ajassa, ja monia sellaisia asioita mitä esimerkiksi Suomi ei voi mulle koskaan antaa. Ja se on ihan korvaamatonta, enkä haluaisi päästää siitä irti.

     

    On näissä viimeisissä päivissä ollut paljon silti hyvääkin. Sain esimerkiksi viimeisestä koulupäivästä todella hyvää esiintymiskokemusta, kävin leffassa todella usein ja sain vielä uusia tuttavuuksiakin. Kirjoitin tämän tekstin jo torstaina, mutta nyt viimeisenä viikonloppuna poikaystävä on ollut täällä mun kanssa ja suunnitelmissa oli leffaa, syömistä, Stonehenge ja Lontoon kiertelyä vielä hieman. Ja uskon että se on ollut tosi hyvä juttu, koska viimeiset päivät yksin olivat henkisesti niin rankkoja, kun vaan mietin koittavaa lähtöpäivää. Kun mulla on seuraa ja paljon tekemistä, ajatuksetkin ovat varmasti pysyneet poissa lähdöstä.

     

    Katsokaa kuinka onnelliselta mä näytän näissä satunnaisissa Englannissa otetuissa kuvissa. Suomalaisuus on tosi iso osa mua ja tiedän, että kokonaisuudessaan Suomi olisi ”parempi” paikka asua. Suomella on edelleen isoin osa mun sydämestä, mutta mitä jos siitä huolimatta tuntuu siltä, että mun pitäisi asua muulla?

    ×××
    Voit liittyä lukijaksi Bloglovinin, Bloggerin tai Blogit.fi-sivun kautta 🙂

     

  • Matkustelu

    Kulttuurishokki: Sopeutuminen

    Taas olisi seuraavan kulttuurishokki-sarjan osan vuoro! Tämä onkin jo toiseksi viimeinen osa, ja tosi hassua ajatella että mun ensimmäinen postaussarja näkee päätöksensä näin pian. Musta tuntuu, että just nyt olen jo paluushokki-vaiheessa vaikka olenkin vielä Englannissa, mutta ehkä huominen postaus valottaa tätä teille hiukan lisää.
    Kulttuurishokki tarkoittaa siis vieraaseen maahan sopeutumisen vaikeutta. Siinä on monta eri vaihetta, jotka vähän vaihtelevat lähteen mukaan, mutta itse jaan sen valmistautumisen lisäksi viiteen; alkuihastus, kriisi, hyväksyntä, sopeutuminen ja paluushokki.

     Millainen vaihe on sopeutumisvaihe? 
    × Uusi kulttuuri alkaa tuntua kodikkaalta
    × Alkaa ymmärtää, ettei mikään maa ole toista parempi
    × Uuden kulttuurin tavat alkavat tuntua normaaleilta, vaikkei välttämättä kaikkea rakastaisikaan
    × Elämäntilanteen hyväksyy sellaisenaan ja arki tuntuu luontevalta, se kuluu eteenpäin aivan kuin kotimaassa
    × Olo tuntuu hyvältä uudessa kulttuurissa, ei alkuihastus-vaiheen ruusuiselta vaan arkisen mukavalta

     Millainen sopeutumisvaihe on ollut mun kohdalla? 

    Mulla sopeutuminen näkyi ehkä eniten siinä, että joululomalla odotin pääsyä takaisin Englantiin ja kaipasin sinne takaisin. Lähtö takaisin oli tosi helppo ja olin todella innoissani että pääsin takaisin ”kotiin”. Ensimmäiset päivät Suomi-loman jälkeen Englannissa olivat todella ihania, mulla oli tosi kotoisa olo ja viihdyin täällä paremmin kuin hyvin. Sama jatkui siitä eteenpäinkin, ja oli ihan mahtavaa päästä takaisin niihin mun Englanti-rutiineihin ja -arkeen. Englannin kielen käyttäminen päivittäin tuntui erittäin luontevalta ja sitä oli todella kiva päästä käyttämään taas joulun jälkeen. Oli sellainen fiilis, että elämä on helppoa näin.

    Sopeutuminen sujui mulla loppujen lopuksi todella helposti ja tuntuu että siihen auttoi se, että pääsin hetkeksi jouluna Suomeen. Sain pienen maistiaisen sitä, millaista elämä siellä oikeassa kodissa onkaan ja pääsin silloin mielessäni vertaamaan elämää siellä ja täällä keskenään. Tajusin myös, että aika samanlaistahan se elämä on näissä molemmissa maissa ja siihen vaikuttaa varmasti suuresti se, että englantilainen ja suomalainen kulttuuri ovat loppujen lopuksi aika lähellä toisiaan, kuten kirjoitin shokkivaiheessa Lewisin kolmiomallin kertovan.

    Mitä ajatuksia tämä herätti? 🙂 Jättäkää vaan rohkeasti kommenttia, jos tämä kulttuurishokki-sarja kiinnostaa vielä, viimeksi nimittäin vuorovaikutus jäi aika vähiin heh.
    Tähän tekstiin käytetyt lähteet:

    ×××
    Tänään ollaan menossa Stonehengelle, joten jos se kiinnostaa, muista seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi tai Snapchatissa @ellimarias 🙂