Matkustelu

Ruskareissun kuvapäiväkirja








Moikka ja sateista keskiviikkoa! Täällä Tampereella on satanut koko päivän ja sen vuoksi nousikin kaipuu Lapin upeisiin ruskamaisemiin. Tässäpä siis pieni ruskareissun kuvapäiväkirja parin viikon takaiselta lomalta. Oltiin jälleen meidän suvun mökillä, ihan keskellä ei mitään, ja viihdyttiin tänäkin vuonna erittäin hyvin. Tällä kertaa ei oltu reissussa kaksin, vaan saatiin kolme ystävää mukaan. Olikin ihana päästä näyttämään myös kavereille mistä olen jo pari vuotta puhunut ja mitä olen hehkuttanut, ja oli niin kiva ihastella ruskaa ihan porukalla.









Ruskareissun kuvapäiväkirja

Me oltiin reissussa neljä kokonaista päivää ja ehdittiin siinä ajassa hyvin nautiskella mökin rauhasta kaksi päivää sekä käydä Pyhällä ja Luostolla. Yhtenä päivänä kierrettiin sama Pyhä-Luoston kansallispuiston reitti Isokurussa kuin viime vuonnakin, ja kaverit olivat yhtä vakuuttuneita maisemista kuin mekin oltiin. Toisena päivänä tehtiinkin jotain meille kaikille uutta, nimittäin vierailtiin Luostolla Ametistikaivoksessa! Se olikin ehdottomasti mun mielestä koko reissun kohokohta tänä vuonna, enkä tajua miten en ole käynyt siellä aiemmin. Tai voi olla että lapsena olen, mutta ainakaan itsellä ei ole mitään muistikuvia. Ametistikaivoksesta on tulossa oma postauksensa 🙂

Käytiin myös Pyhällä kivassa uudessa kahvilassa parantamassa maailmaa, tehtiin matkamuistomyymälästä löytöjä ja tutkailtiin Luontokeskus Naavan mielenkiintoista luontonäyttelyä. Ulkona tuli vietettyä paljon aikaa, bongattiin mitä upein sateenkaari ruskamaisemien keskellä, saunottiin melkein joka ilta ja käytiin myös veneilemässä auringonlaskussa. Nähtiin poroja ihan ennätyksellisen paljon! Kelit hellivät myös aika kivasti, vain yhtenä päivänä taidettiin saada niskaan yksi sadekuuro, mutta siinäpä se. Kokkailtiin herkullisia ruokia ja iltapaloja mökillä, vaikka se onkin vähän oma juttunsa kaasun ja esimerkiksi mikron kokoisen uunin varassa. Kiitos vielä ruokalistan suunnittelijoille ♡ Syötiin myös lettuja ja pannukakkua, sekä kahdesti käytiin ravintolassa, toisella kertaa Pyhällä ja toisella kertaa Luostolla.







Ruska oli vähän myöhässä

Tänä vuonna ruska oli harmillisesti vähän myöhässä, todennäköisesti tavallista lämpimämmän elokuun vuoksi. Loisto ei siis ollut niin upea kuin esimerkiksi viime vuonna, tosin viime vuoden ruska olikin upein minkä olen koskaan nähnyt, joten siitä on paha pistää paremmaksi. Syksyn värejä kuitenkin bongailtiin paljon ja paikoittain nähtiin ihan leiskuvan oransseja puita ja tulenpunaista maata. Lappi on niin älyttömän kaunis syksyllä, oli se ruska sitten vähän myöhässä, liian ajoissa tai ajallaan.

Mutta tosiaan, reissu oli kaikin puolin oikein onnistunut! Kaipaan nyt Lappiin ja mökille vielä entistä enemmän, ja toivon että saataisiin talveen mahdutettua reissu mökille. Sekä tietysti taas ensi syksyyn, sillä tämä kolmas ruskareissu vain vahvisti entisestään sen, että haluan tuonne ehdottomasti joka ikinen syksy ♡ Toivon, että nämä puhuivat taas puolestaan, ja palataan toivottavasti pian seuraavien Lappi-postausten myötä 🙂









Kiireisiä viikkoja
Karmiva Karnevaali - Särkänniemen huvipuistattava tapahtuma

Leave a Reply