kaikki postauksen kuvat © Kati Saari

Suomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta.

Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois sitä faktaa, että olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani.

Suomi on satavuotisen historiansa aikana kokenut niin paljon. Meillä on ollut sisällissota, talvisota ja jatkosota. Ollaan päätetty Ahvenanmaasta, ratkottu kieliriitaa, otettu käyttöön ja pois kieltolaki, sovittu kauppasopimuksia ja maksettu sotakorvauksia. Suomessa on koettu pankkikriisi, ollaan liitytty Euroopan unioniin ja kasvettu hyvinvointivaltioksi. Itse en tietenkään ole kokenut näistä lähes mitään, ja ensimmäinen Suomen merkittävistä virstanpylväistä jonka itse muistan, on euron tulo käyttöön markan tilalle.

Musta tuntuu että vaihdon takia olen tänä vuonna miettinyt erityisen paljon suomalaisuuttani. Ja musta onkin tärkeää, että itsenäisyyspäivän tienoilla mietittäisiin sitä, kuinka paljon itsenäisyys itselle merkitseekään. Mä olen aina ollut historian kohdalla eniten kiinnostunut juurikin sotahistoriasta ja antaisin mitä vaan siitä että mulla olisi vielä sukulaisia jotka voisivat kertoa mulle sotavuosista. Sotaveteraanien tapaaminen ala-asteella oli mulle tosi iso juttu ja arvostin sitä paljon jo silloin. Se koskettaa mua älyttömän paljon kun mietin kuinka paljon suomalaiset ovat sota-aikana kärsineet vain meidän tulevien sukupolvien vuoksi. Se on jotain, mitä me ei voida koskaan korvata eikä voida koskaan kiittää siitä tarpeeksi.

Mua harmittaa niin paljon se, että mun vaihto osui huonoimmalle mahdolliselle vuodelle. Mä asun Suomi100-vuonna ulkomailla enkä vietä Suomen satavuotisjuhlaa Suomessa. Me järjestetään parin suomalaisen kaverin kanssa täällä toki omat istujaiset, katsotaan ehdottomasti Linnan juhlat, syödään suomiherkkuja ja on mulla suomikynttiläkin, mutta silti. Tämä vuosi on just se vuosi, kun haluaisin ehdottomasti olla Suomessa juhlimassa mutta se ei ole mahdollista.

Suomi ja suomalaisuus merkitsee mulle todella paljon, enkä voi väittää etteikö vaihto olisi jopa vahvistanut sitä. Useinhan se menee niin, että merkitys kasvaa vasta menettäessä. Mä olen rakastanut Suomea toki jo ennen vaihtoa, mutta ehkä jotkin ärsyttävät suomalaiset asiat ovat saaneet vähän enemmän rakkautta osakseen sen jälkeen, kun mun ei ole tarvinnut kohdata niitä päivittäin. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi lempeydellä naureskelun kohteiksi. Se on oikeasti loppujen lopuksi tosi symppistä, kuinka oman tilansa tuntevia suomalaiset ovat ja kuinka hississä ei puhuta sen liikkuessa edes työkavereille.

Mä tykkään ihan älyttömästi siitä, että mä näytän stereotypiselta suomalaiselta vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni. Olen saanut kuulla siitä useaan otteeseen täällä Englannissa mutta se on ollut mun mielestä kiva juttu. Suomessa parasta mun näkökulmasta on ehdottomasti luonto. Rakastan kaikkia upeita järviä, havupuita ja metsiä, saaristoa ja Lappia. Mä olen ihan täysin kaupunkilainen, mutta mikään ei ole mulle niin korvaamatonta kuin se, että pääsen välillä maalle metsän ja peltojen keskelle. Luontoon liittyy myös vahvasti talvi, jota mä rakastan yli kaiken. Talvi, lumi ja yli 20 asteen pakkaset vaan on parasta mitä mä tiedän ja Suomessa on mahdollista kokea se kunnollinen talvi.

Meillä kaikilla on varmasti mielessä asioita, joista ei tykätä omassa maassamme tai kansalaisuudessamme mutta mun mielestä silti omista juuristaan täytyy olla ylpeä. Hyviä puolia Suomesta, suomalaisuudesta ja meidän saavutuksista voisin listata ikuisuuksiin, mutta jotta tästä ei tulisi ihan liian pitkää postausta mainitsen vain muutamia. Suomi on antanut meille kaikille niin paljon, turvallisen maan jossa kasvaa, rauhaa, perinteitä ja tapoja sekä paljon rakkautta. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Meillä kaikki saavat sairaanhoitoa ilmaiseksi niiden vihattujen verojen takia. Suomalaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta, vaikka koulutuksen laatu on yleisellä tasolla todella hyvä. Suomi on todella puhdas maa ja me ollaan teknologia-alalla yksi johtavimmista maista. Suomessa tuetaan paljon innovaatioita, perheitä ja se on nimitetty maailman vihreimmäksi maaksi. Mun näkökulmasta Suomi jatkaa kehittymistään ja kasvuaan jatkuvasti, mutta silti pitäen sen ihanan maanläheisyyden aina mukana ja se on ihan parasta.

Näistä kuvista muuten sen verran, että kuvat on tosiaan ottanut ihana Kati Saari. Kuvat ovat osa hänen Suomi100-projektiaan, jossa hän kuvasi eri kansallispukuja. Otettiin muutama kuva hyvin perinteisellä kansallispukukuvaustyylillä, mutta Kati halusi myös rikkoa rajoja kuvia elävöittäen. Puku on äitini Tuuterin puku, jonka hän on tehnyt itse. Vähän se on iso minulle, mutta silti rakastuin siihen ja ilmoitinkin, että se on sitten jätettävä mulle kun hän ei sitä voi enää itse käyttää. En tiedä, missä tilaisuuksissa sitä käyttäisin, mutta ainakin säilyttäisin sen huolella ja rakkaudella. Kuten Jenni Haukio sanoi, kansallispuvut ovat meidän kansallisaarteitamme enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Nämä kuvat ovat samalla omasta mielestäni ehkäpä upeimmat kuvat mitä musta on koskaan otettu, ja voisin veikata että puvun ja kuvien tunnelmalla on siihen mielipiteeseen iso vaikutus. Kaikki Katin projektin kuvat löydät tosiaan täältä. Ihan valtavan iso kiitos vielä Katille näistä kuvista, olen niin otettu että sain olla mukana ♡

Suomi ja suomalaiset. Kiitos että olette juuri sellaisia kuin olette. Niin iso kiitos veteraaneille ja lotille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Mä olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen suomalainen.