Matkustelu

Yö lentokentällä





Kuten viime postauksessa lupailin, voisin erikseen kirjoittaa elämäni ensimmäisestä yö lentokentällä -kokemuksestani 😀 Pienen elämäni aikana on tullut matkustettua useastikin, mutta nyt vasta koin monille tutuiksi tulleen lentokentällä yöpymisen. Tai ainakin musta tuntuu, että lähipiirissä moni on sen jossain vaiheessa kokenut. Mä olen tainnut olla ilmeisen mukavuudenhaluinen matkustelija, kun olen mieluummin maksanut vähän lisää inhimillisemmistä lähtöajoista. Ja nytkään ei ehkä ollut niinkään kyse lähtöajoista, vaan monen tekijän epäonnisesta summasta ja siitä johtuen vietettiin yö lentokentällä, kirjaimellisesti lattialla torkkuen.



Peruuntuneet paluulennot

Kyseessä oli siis meidän heinäkuun alun matka Lontooseen ja tarkemmin ottaen paluulento sieltä Suomeen. Oltiin tehty iso virhe ja ostettiin lennot Kiwi.comin kautta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kunnes kolmisen viikkoa ennen matkaa saatiin sähköposti, jossa kerrottiin että meidän paluulento on peruttu. Meillä ei ollut peruutusturvaa, joten meille tarjottiin vain maksullisia vaihtoehtoja. Näistä halvin vaihtoehto oli lento Oslon kautta, joka lähtee 7:00 Lontoon Stanstedilta. Tämäkin vaihto maksoi sellaiset 170 euroa , muut lentovaihtoehdot saattoivat maksaa jopa 600 euroa lisää. Näin ollen meidän alunperin halvat budjettilennot olivatkin yhtäkkiä ihan yhtä hintavat kuin laadukkaammilta lentoyhtiöiltä bookattuna, elleivät kallimpiakin. Erikoista oli myös se, että lentotietojen mukaan tuo meidän alkuperäinen paluulento olisi tapahtumassa ihan normaaliin tapaan, mutta olisiko sitten käynyt niin että lentoyhtiö oli suoraan itse myynyt lennon täyteen, jolloin Kiwin sun muiden välittäjien kautta varanneet jäivät rannalle. Googlailujen perusteella tämä on aika yleistä etenkin halpalentoyhtiöiden kohdalla.

Mä emmin tuota vaihtoa aika paljon, koska tiesin että aamuseiskalta lähtevälle lennolle on tosi nihkeä ehtiä, etenkin Lontoon kokoisessa kaupungissa. Kentällä kuitenkin tulisi olla pari tuntia ennen jotta ehtii turvatarkastukset sun muut, ja Lontoossa pelkkään matkaan saattaisi mennä tunti. Päätettiin kuitenkin ottaa nuo lennot, ihan vaan hinnan vuoksi ja pohdittiin, että no taksit ainakin kulkee ja sittenpähän vaan mennään lennolle vähän vähillä yöunilla. Ehtii sitä sitten nukkua vaikka lentokoneessa.





Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä

Meidän viimeisenä kokonaisena päivänä Lontoossa torstaina alettiin sitten miettiä, miten päästään lentokentälle aamuyöllä. Joo, oltiin tässä selvittelyssä tosi myöhässä 😀 Jotenkin kuitenkin oletettiin, että Lontoon kokoisessa suurkaupungissa pääsee yölläkin kulkemaan muitta mutkitta, aivan kuten päivälläkin. Eihän tuo kaupunki nimittäin käytännössä nuku?! Mutta kylläpä vaan nukkui… 😀 Kysyttiin torstaina illalla hotellille takaisin palattuamme respasta apua, että josko he voisivat tilata meille taksin valmiiksi aamuneljäksi. Saatiin vastaukseksi hämmentynyt tuijotus ja ”are you serious?”. Meidän hotellin symppis respatyöntekijä sitten alkoi selittämään, että tuo taksimatka maksaa ihan älyttömästi. Me oltiin katsottu netistä, ja sen pohjalta meillä oli käsitys että tuo matka maksaisi noin 50-70 puntaa, mutta respa palautti meidät maanpinnalle. Kyseinen matka kustantaisi jopa 150 puntaa ja hän tarkisti sen vielä soittamalla taksikeskukseen. Sitten alkoikin varsinainen pohdinta, että mitäs nyt. Tsekattiin respan kanssa lentokenttäbussit, mutta ne olivat kaikki täynnä. Tarkistettiin, että lentokenttäjuna kulkisi täydelliseen aikaan siten, että ehdittäisiin juuri sopivasti hieman ennen aamuviittä kentälle, mutta me ei päästäisi tuolle juna-asemalle millään. Koska Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä ja tämä oli meille täysi yllätys.

Mä olin ollut ihan varma, että Lontoon metrot kulkee ympäri vuorokauden eikä julkisilla kulkemisessa olisi mitään ongelmaa. Väärin luulin! Yömetrot liikennöivät vain perjantai- ja lauantaiöisin, mutta torstain ja perjantain välinen yö ei kuulunut tähän. Mietittiin myös taksia hotellilta juna-asemalle, mutta tuo juna-asema oli lähes toisella puolella Lontoota, joten olisi ollut melkeinpä sama sitten maksaa itsensä kipeäksi ja mennä suoraan taksilla Stanstedille.





Yö lentokentällä

No, eipä siinä sitten. Hyväksyttiin tilanne ja päätettiin kasata kamat heti ja lähteä lentokentälle jo nyt illasta, koska mieluummin ollaan yö lentokentällä kuin esimerkiksi juna-asemalla tai maksettaisiin noin huimia summia taksista. Päästiin metrolla ongelmitta juna-asemalle, ja sieltä torstain toiseksi viimeisellä lentokenttäjunalla Stanstedille. Jossa sitten todistettiin se viimeinen takaisku, eli se, että emme saaneet mennä turvatarkastusten läpi vielä moneen tuntiin, eikä lentokenttäaulassa ollut kirjaimellisesti yhtään istumapaikkaa. Ravintoloista oli auki ainoastaan Burger King, jossa sielläkään ei tietenkään voi nukkua tai oleskella syömistä pidempään.

Hetki siinä palloiltiin kentällä, ostettiin kaupasta evästä ja seurattiin tilannetta. Kentälle saapui koko ajan lisää ihmisiä, sillä päivän viimeisellä lentokenttäjunalla. Ihmiset alkoivat asettua lattioille nukkumaan, koska yhden yhtä istumapaikkaa ei ollut. Meitä alkoi myös väsyttää, joten päätettiin tehdä sama. Onneksi oli höntsyt päällä, ja saatiin vähän suojaa likaisesta lattiasta kangaskassilla, takilla ja muilla kasseilla 😀 Jossain kohtaa tosin sitä ei enää edes välittänyt lattian likaisuudesta, kunhan vaan olisi edes jotenkin mukava olo ja saisi edes pari silmäystä unta.

Lentokenttäaulassa vietettyjen kolmen tunnin jälkeen huomattiin yllätykseksemme, että nyt klo 2 yöllä turvatarkastuksiin pääsi ne ihmiset, joilla oli vain käsimatkatavarat mukana. Meillä onneksi oli ja päästiin sujuvasti ja nopeasti turvatarkastusten läpi. Ajateltiin, että toisella puolella on varmaan joku kahvila edes, jotta pääsisi istumaan ja vaikka haukkaamaan jotain yöpalaa. Mutta ei, lentokentän puoli oli myös ihan kiinni ja kahvilat ja ravintolat aukeaisivat vasta parin tunnin päästä. Onneksi tuolta kuitenkin löytyi hiljainen odotteluhuone, jossa oli jopa penkkejä ja päästiin nukkumaan niille. Pari tuntia siinä nuokuttuamme huomattiin, että kahvilat aukesivat, mutta jonot olivat niin hullut että skipattiin se idea kuitenkin. Mä en ole koskaan nähnyt mitään kenttää noin täynnä kuin tuo oli. Joka ikinen istumapaikka oli täynnä ja pitkin lattioita istui ja lepäsi satoja ihmisiä. Jonot kahviloihin oli pahemmat kuin jouluna Prismassa. Huomattiinkin siinä sitten, että Stanstedilta lähtee lentokentän kokoon nähden poikkeuksellisen paljon lentoja aamuviideltä, -kuudelta ja -seitsemältä, joten ei ihmekään että ihmisiä oli ihan hulluna.





36 tuntia valveilla

Enää oli jäljellä onneksi vain tunti pari, ja selvittiin nekin nuokkumalla penkeillä ja someja selaillen. Loppumatka sujui oikeastaan ihan hyvin. En saanut itse nukuttua kummallakaan lentopätkällä, mutta lennot olivat ajallaan ja Oslossa sain syötyä kunnolla. Toki oltiin molemmat aivan tajuttoman väsyneitä, mutta onneksi energiat kohtaa täydellisesti noin puolikuolleinakin 😀 Sitten Suomeen ja Tampereelle laskeuduttuamme ja kotiin päästyämme, väsymys jopa hieman hälveni tai sitten väsy oli jo niin pitkällä, ettei sitä enää edes huomannut. Kaiken kaikkiaan laskin, että oltiin noin 36 tuntia valveilla siten, että välissä oli yhteensä 2,5 tuntia unta noin vartin pätkissä. Mutta siitäkin selvittiin ja loppu hyvin kaikki hyvin!

Tämän kokemukseni kautta siis varoitan ja tiivistän, että Stanstedin lentokenttä on kiinni yöllä ja aamuyöllä, eikä kentän aulassa ole ollenkaan istumapaikkoja. Myöskin muiden kannattaa huomioida Lontooseen matkustaessaan se, ettei yöllä kulje esimerkiksi metroja ja taksien hinnat ovat ainakin just tällä hetkellä aivan pilvissä. Lopuksi vielä mainittakoon, että ostakaa lennot suoraan lentoyhtiöltä ja välttäkää Kiwiä 😀

Ihana Lontoo
Kesä numeroina

Leave a Reply