Adventtiarvonta: Ted Baker -tuoksut sinulle ja hänelle

id ted baker tuoksut

Palkinnot saatu pr-toimistolta arvontaa varten.






Ihanaa sunnuntaiaamua ja kolmatta adventtia! ♡ Tästä kolmannesta adventtiluukusta paljastuu perinteisempää lahjaideaa ja muistaakseni ensimmäistä kertaa oman adventtikalenterini historiassa palkinto miehelle ja naiselle. Itse olen tästä kovin innoissani ja toivon että tekin. Muistathan otsikosta huolimatta, että arvontaan voi ehdottomasti osallistua sinkkunakin ja jos voitto suosii, voi itselleen sopimattoman tuotteen lahjoittaa eteenpäin ♡





Ted Baker -tuoksut: Kokoelmat Sweet Treats ja Tonics

Tuoksut ovat ikisuosikki lahjavinkkien joukossa. Lahjana tuoksu on käytännöllinen, huomaavainen ja voi olla arvokkaampikin sijoitus, josta on pitkään iloa. Tuoksu on myös henkilökohtainen lahjaidea, sillä jokainen hajuvesi tuoksuu hieman erilaiselta käyttäjästä riippuen. Erilaiset mieltymykset ovat toki haasteena tuoksulahjoissa, mutta yleensä tuoksulahjan antajalla onkin hieman hajua saajan toiveista tai suosikeista.

Mä sain alkusyksystä itselleni testiin Ted Baker Sweet Treats -kokoelman uusimman, limited edition -tuoksun Amelian. Sain samalla pieniä testereitä miesten tuoksuja, joita poikaystäväni pääsi testaamaan. Nämä olivat Ted Bakerin Tonics -kokoelman Au, Ag ja Cu, jotka on nimetty tietysti jalometallien mukaan. Meidän testailuiden jälkeen miesten tuoksuista ehdottomaksi suosikiksi nousi kulta eli Au, modernin ja nuorekkaan tuoksunsa vuoksi ja siksi se valikoitui tähän arvontaan Amelian pariksi. Millaisia nämä arvottavat Ted Baker -tuoksut sitten oikein ovat?





Ted Baker Sweet Treats Amelia

Ted Bakerin Sweet Treats -tuoksukokoelma on varmasti monelle tuttu suloisuutensa vuoksi. Kokoelmaan kuuluvat tuoksut Polly, Mia ja Ella, ja tämä Amelia täydentää kokoelmaa limited edition -mallina. Amelian kuvaillaan olevan tuoksuna rohkea ja elegantti sekä tyylikäs ja aistikas. Tuoksun latvassa on raparperia, mantelia ja magnoliaa, sydäntuoksussa on tummia kukkia, jasmiinia, heliotrooppia ja jasmiinia sekä pohjasta löytyy tonkapapua, vaahteraa ja patsulia.

Mulla itselläni on tosiaan tämä samainen Amelia ollut nyt syksyn käytössä, ja voin todella suositella! Tuoksu on ihanan vahva ja syvä, mutta kuitenkin sopivan raikas ja tarpeeksi kukkainen omaan makuuni. Olen tykännyt käyttää tätä erityisesti iltatuoksuna, johon Ameliaa onkin usein suositeltu. Juhlavammissa tilaisuuksissa tämä tuoksu on aivan ehdoton, mutta olenpa testannut sen myös hyväksi ja toimivaksi myös arjessa. Jollain tapaa koen Amelian romanttiseksi ja mystiseksi tuoksuksi, joka herättää mielenkiinnon. Tuoksu on myös ehdottomasti laadukas ja kestää iholla koko päivän ilman lisäämistarvetta, mistä itse heitän tuoksulle valtavan plussan.





Ted Baker Tonic Au

Ted Bakerin Tonics -kokoelman Au-tuoksua kuvaillaan usein dramaattiseksi, rohkeaksi ja uskaliaaksi. Tuoksun latvassa on bergamottia ja neilikkaa, sydäntuoksuna on jasmiinia, gardenia ja seetripuuta sekä pohjasta löytyy myskiä ja vaniljaa. Tuoksu on täyteläisen pehmeä ja rohkeana sekä erilaisena miesten tuoksuna sitä pidetään kukkaiselementtien vuoksi. Tuoksu ei ole sellainen perinteisen vahva ja dominoiva, joka on mun mielestä ihana juttu.

Ted Baker Tonic Au todella poikkeaa perinteisistä miesten tuoksuista, mutta itse olen siitä vain superiloinen ja tuoksu onkin mielestäni moderni ja fresh tuulahdus monien muiden joukossa. Au rikkoo täydellisesti kaavaa siitä, miltä miesten kuuluisi tuoksua. Rehellisesti kun tätä Au-tuoksua oli tuoksutellut käytössä, tuntui moni muu tuoksu sen rinnalla enää vain hyvin vanhahtavalta 😀 Mä tykkään todellakin, ja myönnettäköön että tähän jää ehkä hieman koukkuun.





Arvonta: Ted Baker -tuoksut sinulle ja hänelle

Kolmannessa adventtiluukussa siis arvotaan yhdelle voittajalle tuoksupaketti, joka sisältää Ted Baker Sweet Treats Amelia -hajuveden ja Ted Baker Tonic Au -hajuveden ♡



OSALLISTU ARVONTAAN NÄIN:
♡ Kerro kommenteissa, kenelle antaisit toisen tuoksun. Menisikö se tyttöystävälle, poikaystävälle, veljelle, äidille, isälle, siskolle, ystävälle tai jollekin ihan muulle?
♡ Jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdalle. Sähköpostiosoitteesi ei tule muille näkyviin, jos se on jätetty sille varattuun kenttään.
♡ Voit lisätä voittomahdollisuuksiasi osallistumalla myös Instagramissa ja Facebookissa.
♡ Osallistua voi perjantaihin 18.12. saakka.




Onnea arvontaan ♡




×××

Muista myös seurata mua Instagramissa!


Lue myös

Opinnäytetyö hyväksytty!
Microsoft Surface Pro 7 - Uusi työpakkiparini

Kommentoi