• Matkustelu

    Matkamessut 2019 – Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma


    Viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettiin Matkamessut 2019. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma ja mukana oli lähes 1000 matkanjärjestäjää. Messut olivat avoinna perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

     

    Mulla oli tosiaan pääsy messuille joka päivä, ja oltiin suunniteltu messupäiväksi lauantaita. Suunnitelmat eivät kuitenkaan menneet ollenkaan niin kuin piti ja ehdittiin paikalle vasta lauantaina iltapäivästä. Loppujen lopuksi se oli kuitenkin vain hyvä asia, sillä loppupäivästä messujen kävijämäärä oli jo hiljentynyt.

     

    Me ehdittiin kiertää siinä muutamassa tunnissa hyvin lähes koko messualue. Tykkäsin siitä, että tuolla oli väljempi kulkea, kuin esimerkiksi I Love Me -messuilla. Messupisteet kuitenkin olivat paljon mitäänsanomattomammat, eivätkä kutsuneet luokseen. Siksi ehkä alue tulikin kierrettyä nopeammin.

     

    Toki osalla näytteilleasettajista oli tosi upeat pisteet! Näistä mainittakoon We Love Cruises, Finnair, Visit Turku ja Flowpark, Uhtua Sky sekä Pyhä-Luosto. Messupisteillä on aina parasta se, jos jotain pääsee tekemään ja kokeilemaan. Finnairin pisteellä oli kivat kuvausseinät ja mukaan sai vielä kaiken lisäksi polaroid-kuvan!

     

    Tykkäsin tosi paljon siitä kansainvälisestä fiiliksestä, mikä messuilla vallitsi. Monetkaan eivät puhuneet Suomea ja pidin siitä, kuinka kulttuureja oltiin tuotu esiin kansallispuvuin ja musiikein. Erityismaininnan multa saa vielä se pieni ruokaosasto, josta sai ostaa erilaisia herkkuja ympäri maailman. Tuo osasto olisi saanut olla isompi, vaikkei mekään siinä paikan päällä syöty. Eri maiden ruokakulttuureja on vaan niin kiva nähdä.

     

    No lähtikö messuilta matkainspiraatiota mukaan? Pakko myöntää että vähemmän kuin odotin. Ulkomaan matkoille inspiraatiota ei oikeastaan tullut ollenkaan, sillä seuraavat haavekohteet olivat melko huonosti edustettuina. Ja ne haaveet ovat aika vakiintuneet, joten extemporeideat eivät niitä syrjäytä. Kotimaan matkailuun sen sijaan koin saaneeni inspiraatiota! Kotimaan pisteet oli mun mielestä kutsuvampia ja niistä lähti eniten esitteitä mukaan.

     

    Kokonaisuudessaan Matkamessut 2019 oli ihan ookoo. Odotin messuilta ehkä enemmän. Messuista olisi varmasti myös saanut enemmän irti jos olisi hyödyntänyt messutarjoukset, mutta itsellä ei siihen nyt ole mahdollisuutta töiden vuoksi. Ehkä ensi vuonna sitten?

     

    Matkamessut 2019 – Mitä mieltä sä olet?

     


    ×××
    Instagramin @ellileppiniemi puolella on muuten käynnissä ihana arvonta koskien erästä suosittua kirjaa!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    I Love Me -messut 2018

    Ihanaa sunnuntaita! ♡ Mulla oli eilen melkoisen vauhdikas päivä, joka kattoi pienien työjuttujen hoitamista aamulla, Minna Parikan Sample Salen, I Love Me -messut ja Valokarnevaalit. Hassua, miten joinakin päivinä ehtiikään tehdä niin paljon!

    Mutta tosiaan, ne odotetut I Love Me -messut! Muiden menojen vuoksi en ehtinyt olla paikalla kuin vain muutaman tunnin, mutta ne olivat sitäkin hauskempia. Pääsin osallistumaan messuille nyt vasta ensimmäistä kertaa ja pakko myöntää, että tykkäsin kyllä kovasti. Vähän harmittaa se ajan vähyys, enkä ehtinyt kokea kaikkea mitä olisin halunnut.

     

    Suurimmaksi osaksi tuli pyörittyä kosmetiikkaosastoilla ja näin olin alunperin suunnitellutkin. Muotipuoli vaikutti kyllä myös tosi kattavalta ja kiinnostavalta, mutta just nyt en halua sortua ostamaan lisää vaatteita ja siksi katsoin parhaaksi jättää muotiosastojen tutkimisen väliin. Luentoja olisin myös halunnut ehtiä kuuntelemaan, ja mielenkiintoisista puheenvuoroista vinkkailinkin aiemmin täällä, mutta ajanpuutteen vuoksi päätin luopua niistäkin.

     

    Yksi ennakkoon suunnitelluista ja odotetuista pisteistä oli Biozellin piste, johon minut oli kutsuttu käymään. Pisteeltä jäi tosi lämminhenkinen fiilis! Sain tosi hyviä vinkkejä hiusten sävyn ylläpitoon, joka on mulle itselleni tosi tärkeää, koska mun hiukset taittavat todella helposti keltaiseen. Vaaleissa hiuksissa keltaisen taittaminen pois onkin pieni ikuisuusongelma. Sain Biozellilta testiin muutamia tuotteita, kuten esimerkiksi nuo molemmat Pearl ja Silver -sävytteet. Odotan innolla näiden testaamista!

     

    Konjac Spongen ostoa harkitsin taas tosi paljon, mutta ei se vieläkään lähtenyt mukaan. Beauty Blendereitä oli tarjolla myös paljon, ja yllätyin kuinka paljon uusia versioita niistä olikaan ilmestynyt. Itse kun en ole Blenderiä käyttänyt muutamaan vuoteen, olen ihan pudonnut kärryiltä kuinka paljon erilaisia niitä nykyään onkaan, koteloineen kaikkineen.

    Koitin metsästää messuilta sheet maskeja, sillä ne olivat yksi ehdoton kohta ostoslistalla. Elevenin pisteeltä ne olivat kuitenkin jo kuulemma loppuneet ja samoin myös monelta muulta pisteeltä. Testattavaksi valikoituikin sitten Kocostarin Slice Maskeja, joita olen myös himoinnut jo kauan!

     

    ElinaK:n piste olikin mulla myös listalla Tattoo Barin vuoksi! Siellä odottikin kattava valikoima erilaisia väliaikaisia tatuointeja, joita lähtikin muutama mukaan. Kuulette näistä varmasti lisää myöhemmin ;D ElinaK:n pisteellä sai myös upeita glittermeikkejä sekä opastusta timanttimaskeerauksiin.

     

    Ehdin vähän seuraamaan myös maskeerauksen SM-kisoja, ja kyllä siellä olikin upeita toteutuksia! Olisi niin mahtavaa osata maskeerata itsekin tai vaihtoehtoisesti olisi ollut tosi siistiä olla maskeerausmallina. Maskeeraajien työtä sai seurata omalla alueellaan lauantain ajan, mutta itse ehdin ihailemaan vasta valmiita töitä.

     

    Näiltäkin messuilta löytyi muuten myös Capri-Sunin piste! Mut hyvin tuntevat tietää mun rakkauden näihin pussimehuihin, kuten mä niitä kutsun. Mä nimittäin olen lapsena Saksassa juonut näitä ja oon ollut niin iloinen kun ne ovat rantautuneet myös Suomeen (kaverit ja Snäpissä seuraajat tietää hahah). Capri-Sunille oli tullut uusia makuja, joita lähtikin testiin vanhan lempparimaun lisäksi. Kannattaa muuten seurata heitä Instagramissa @caprisun_suomi, sieltä voit voittaa näitä mehuja itsellesikin!

     

    Kokonaisuudessaan I Love Me -messut 2018 olivat kuitenkin todella kivat ja mä ainakin tykkäsin. Liian vähän aikaa mulla oli ehdottomasti, mutta aika riitti hyvin kosmetiikkaosastojen kiertämiseen. Jos olisin ollut paikalla koko päivän, olisin ehdottomasti osallistunut johonkin joogaan, kuunnellut pari puheenvuoroa ja olisin käynyt ottamassa pari korvalävistystä lisää. Ensi vuonna sitten 🙂

    Iso kiitos vielä Messukeskukselle mahdollisuudesta osallistua messuille! ♡

     

    I Love Me -messut 2018 – Kävitkö sä messuilla?

     


    ×××
    Olethan jo liittynyt lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta?

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    I Love Me 2018 -messutärpit: Mitä suosittelen ja mitä odotan itse?

    Hyvää perjantaita! Tänään alkavat ne kauan odotetut I Love Me -messut, ja päätinkin niistä inspiroituneena koota teille I Love Me 2018 -messutärpit. Itse olen tulossa töiden vuoksi paikalle vasta huomenna, mutta jo tänään paikalle menijät, pitäkää hauskaa munkin puolesta!

    Mutta tosiaan, ne I Love Me 2018 -messutärpit.

     

    Tuotetärpit

    ELEVEN SAMPLE MANIA
    Eleven jakaa 100:lle ensimmäiselle kävijälle näytesetin ilmaiseksi! Osasto 6e81.

    TONYMOLY
    Suomeen vasta saapunut korealainen kulttibrändi Tonymoly on myös messuilla! Tätä on hypetetty somessa viime aikoina niin paljon, että täytyy itsekin käydä tsekkaamassa osasto 6a48.

    FOREO LUNA PLAY
    10 ensimmäiselle Luna Play -ihonpuhdistuslaite Foreon osastolla 6f60 jokaisena messupäivänä!

    KOREALAISET KANGASNAAMIOT 1€/KPL
    Elevenin osastolla 6e81.

     

    Tekemistä

    PIKALAKKAUSTA ORLYN PISTEELLÄ
    Orlyn lakat tulevat suoraan L.A:n sydämestä ja ne ovat vegaanisia. Heidän osastollaan 6f101 tehdään pikalakkauksia nopeasti kuivuvilla Orlyn lakoilla.

    GLITTERMEIKIT FOUR REASONS LOUNGESSA
    Jokaisena messupäivänä osastolla 7e128 on Glitternisti tekemässä glittermeikkauksia, Four Reasons -kampauspiste sekä #myFourReasons -valokuvauspiste, jossa voit printata Instagram-kuvia ilmaiseksi.

    LETTIKAMPAUKSET
    Invisibobble-hiusbrändin myyntipisteellä osastolla 6a50 tehdään koko messujen ajan lettikampauksia kaikille invisibobble-tuotteita ostaville asiakkaille.

    ILMAISIA IHOANALYYSEJÄ
    Osastolla 6f11 kokeneet ihoterapeutit tekevät ilmaisia ihoanalyysejä ja kartoittavat ruokavalion haasteita.

    PIKAMEIKKEJÄ
    Pikameikkejä löytyy monelta eri osastolta; IsaDora osasto 6a60, Paese osasto 6b50, Korres osasto 6f28, Silk Oil of Morocco osasto 7f150 sekä Duroy osasto 7a148.

    KUKKATYÖPAJA
    pe klo 11.30-12.30; la klo 14.30-15.30
    Työpaja-osastolla voit tehdä oman pienen leikkokukka-asetelman tai vaikka hiuskoristeen!

    SKUMPPAJOOGA
    pe klo 15.30-16.30; klo 13-14
    Skumppaa (alkoholitonta) ja joogaa?! Hell yes! Tätä pääset kokeilemaan I love jooga -osastolla salissa 2.

    AMMATTILAISEN KUVATTAVANA
    Biozellin pisteellä 6e50 on Janita Autio ottamassa kuvia messuvieraista lauantaina klo 13-15!

     

    Esityksiä ja puheenvuoroja

    PÄÄSENKÖ EROON SILMÄLASEISTA?
    pe klo 17.30
    Silmäkirurgi kertoo silmäkirurgian mahdollisuuksista sekä sopivuudesta eri tilanteisiin. Itsekin laserleikkausta harkinneena tämä kiinnostaisi kovasti.

    MITÄ ON SOKERIKOUKKU ELI RUOKA-AINERIIPPUVUUS?
    pe klo 10-18
    Avominne Klinikoiden osastolla 6n20 kerrotaan haitallisista riippuvuuksista ja paikalla voi myös kartoittaa oman tilansa ruoka-aineriippuvuuden (yleisimmin sokeririippuvuus) suhteen. Tämä olisi mulle just tarpeellinen!

    OPI LOISTAMAAN KUVISSA!
    pe 1klo 11-12; la klo 10.30-11.30; su klo 11-12
    Osastolla 7b100 ammattivalokuvaajat kertovat parhaat vinkit kuvattavana olemiseen.

    MASKEERAUKSEN SM-KILPAILUT
    Kilpailualue, la klo 10.30-16

    I LOVE FASHION -MUOTINÄYTÖS
    pe klo 12, 14, 16, 17.30
    la klo 11.30, 13, 14.30, 16
    su klo 12, 14, 16

    MUOTI ERI KULTTUUREISSA
    su klo 15-15.30
    Loungessa kerrotaan, millainen on musliminuorten muoti juuri nyt. Ihan supermielenkiintoinen aihe!

     

    Itse odotan eniten

    VINKIT ASUKUVAUKSEEN
    pe klo 13.30-14
    Loungessa bloggaaja-valokuvaaja Veera Korhonen kertoo vinkit asukuvaukseen yhdessä Olympuksen kanssa.

    RAKENNEKYNSIEN SM-KILPAILUT
    pe klo 10-19
    Mä rakastan rakennekynsiä ja aion todellakin mennä seuraamaan kisakynsien tekoa! Tämä löytyy kilpailualueelta.

    TATTOO BAR BY ELINAK
    Osastolla 6b78 saa siirtokuvatatuointeja! Kuulostaa ehkä lasten jutulta, mutta mua itseasiassa kiinnostaisi testata yhtä tatuointi-ideaa, josta olen vähän epävarma 😀

    TUKESIN KAUNEUSPAKOHUONEPELI
    Kauneusbloggarin My Day -pakohuonepeli on pakko päästä testaamaan! Peli kestää noin 15 minuuttia ja löytyy osastolta 6a98.

     

    Muuta huomioitavaa

    MESSUKAUPPA
    I Love Me -messujen oma 24/7 verkkokauppa aukesi jo 15.10.! Verkkokaupasta löydät paljon messutarjouksia, jotka voit hyödyntää vaikket paikalle pääsisikään. Verkkokauppaan pääset tästä.

    PYSÄKÖINTI
    Pysäköintilippu maksaa 12 euroa ja pysäköintitaloon ajetaan Ratapihantietä pitkin.

    AIKUISTEN LIPPU 10€
    Perjantaina klo 16-19!

    VALMISTAUDU HYVIN
    Ota ehdottomasti mukaan mukavat kengät, vesipullo ja iloista mieltä! Etukäteen kannattaa tehdä suunnitelma siitä, mitä haluaa nähdä ja kokea.

     

    I Love Me 2018 -messutärpit: Oletko sä tulossa messuille?

     


    ×××
    Mun menoa messuilla voi seurata InstaStoryn @ellileppiniemi kautta!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ