• Lifestyle

    Mun lemppareita

    Jee pitkästä aikaa viimeaikaisia lemppareita! Nää on yksiä mun henkilökohtaisia suosikkipostauksia, mutta en vaan oo saanut aikaiseksi toteuttaa näitä useammin. Valitut suosikit on taas ihan määrittelemättömältä ajalta.

    Ekaksi otetaan nämä Primarkin beiget housut. Tällaiset oli mulla ollut jo pitkään hakusessa, mutta just oikeanlaisia ei tuntunut löytyvän mistään. Onneksi Primarkissa huomasin nämä, ja nappasin mukaan vaan 8 punnalla. Oon pitänyt näitä vielä toistaiseksi ihan liian vähän, mutta pää on täynnä erilaisia asuja näiden ympärille.

    Yllärein suosikki on tässä. Mä tarvitsin joku pari kuukautta sitten uuden eyelinerin nopeasti, enkä sitten silloin jaksanut kävellä töistä Sokokselle (:D) vaan pyörähdin nopeasti H&M:ssä. Satuin pyörähtämään niiden kosmetiikkahyllyillä, ja mukaan lähti tämä Dipliner Ink. Ajattelin, että no testataan nyt, en mä häviä juuri mitään ja kai tätä pari kertaa käyttää. Mutta täähän on ihan loistava! Tykkään siitä kuinka jämäkkä tämän ”sutiosa” on ja tuotetta tuntuu myös olevan purkissa riittoisasti. Pysyy hyvin, levittyy hyvin ja helposti, eikä oo hinnalla pilattu tosiaankaan. Love iiiit.

    Mä sain synttärilahjaksi vihdoin tämän Lancomen Trésor In Love -hajuveden. Mulla on jo ennestään vastaava Midnight Rose -tuoksu, mutta sitten ilmeistyi siitä tämä vaalea versio. Oon nuuhkinut pari vuotta tätä kaupoissa ja todennut, että tää on pakko saada kun tykkään tästä ehkä enemmän kuin Midnight Rosesta. Ja nyt mulla on se ♡ Käytössä tää on ollut lähes päivittäin, ja rakastan sitä että mulla on nyt just täydellinen combo; vaalea päiväkäyttöön ja tumma iltaan.

    Uusin itseruskettavatuttavuus, ja heti suosikkeihin. Mulla on käytössä yksi toinenkin, mutta tää on noussut tykätymmäksi. Mä tykkään enemmän näistä kosteusvoidetyyppisistä ruskettavista, koska oon itse niin vaalea, että haluan rusketuksen rakentuvan asteittain. Oon myös kokenut nää helpoimmiksi, kun voi levittää nukkumaan mennessä eikä tarvitse välttämättä käydä aamulla pesemässä pois. Tää kyseinen versio on aika tujua tavaraa, ja oonkin tällä hetkellä käsistä tummempi kuin ikinä.  Silti, tälläkin on miinuspuolensa, ja itseruskettavista on tulossa lähiaikoina omaa postausta jossa kerron tästäkin enemmän!

    Coca-colalippis Bikbokista ♡ Meinasin pyörtyä kun näin Bikbokissa malliston, mikä oli tehty Coca-colan kanssa. Olisin voinut ottaa sieltä omaan kaappiin kaiken! Toistaiseksi oon hankkinut kuitenkin vain tän lippiksen ja punaisen teepparin, joista tää lippis nousi kuitenkin isommaksi suosikiksi. Oon omistanut tän vasta noin viikon, mutta se on jo silti ehtinyt pelastaa mut ja huonon hiuspäivän muutamaankin kertaan 😀

    Blogissa jo näkynytkin luonnonharja jatkaa voittokulkuaan. Siirsin tämän nyt kuitenkin myös laukkuun mukaan, koska tykkään harjata tällä hiuksia enemmän kuin muoviharjoilla. Voit lukea harjasta lisää tästä, jos kyseinen postaus on mennyt ohi 🙂 Suosittelen siis edelleen!

    Ja vielä lopuksi, uudet tekokukat Maison Helsingistä! Viimeksi syksyllä tuolla käydessä ostin kimpun  noita valkoisia ruusuja, mutta myöhemmin totesin että maljakko vaatisi toisenkin kimpun. Ja nyt vihdoin mulla on se, maljakko näyttää heti paljon kivemmalta kun yksi kimppu ei ihan huku sinne. Samalla viimeisimmällä reissulla mukaan lähti myös tulppaanikimppu, joihin oon jo ihan rakastunut.
  • Lifestyle

    Viimeaikaisia suosikkeja


    Aloitetaan mun viimeaikaiset suosikit Skamista. Mulla ei välttämättä aina ole mitään sarjaa katsottavana, mutta kun sellaisen löydän, yleensä ahmin sarjan muutamassa päivässä. Ja tää ei oo tehnyt poikkeusta… 😀 Skamista ootte kyllä varmaan jo kuulleet monesti aiemminkin, mä oon taas vähän myöhässä tässä, mutta siis kyseessä on kuin Norjan Skins. Tätä näkee Yle Areenasta, jossa tais olla kolme kautta katsottavaksi! Vahva suositus, ja varoitus koukuttavuudesta.

    Eniten mun elämää on helpottanut tää kahden metrin laturi! 😀 En ymmärrä miten näin pienestä asiasta voi olla näin iloinen, mutta mä en voisi elää enää ilman. On vaan niin luksusta, että puhelinta ei tarvitse ladata enää samassa nurkassa vaan mä voin jopa kääntyä ja siirtyä keskemmälle sohvaa hahah.

    Michael Korsin minireppu. Tää vaan on ihana! Mun tyyliin kuuluu paljon collegepaitoja, ja en aina koe että niiden pariksi sopisi joku hienompi pikkulaukku vaan rennommalla laukulla saa toisinaan sen just täydellisen loppusilauksen. Tällainen yksinkertainen ja rento minireppu ei myöskään vois olla enempää mun tyyliä. Festareille tää on täydellinen!

    Tän Lancomen Juicy Shakerin sain siskon kautta laivalta. Jo hetken oon halunnut testailla tätä, eikä tää muuten pettänyt! Ekoina päivinä jäin tähän hulluna koukkuun, vaikka mulla ei koskaan oikeen oo ollut klassista huulirasvariippuvuutta. Tästä sävystä ei jää kovinkaan paljoa väriä huulille, ehkä ihan aavistus vaan. Öljy tottakai kosteuttaa ihan loistavasti, vaikkakin Bepanthen on huulirasvana ehdottomasti paras. Tää kuitenkin on ihan mahtava niille päiville, kun en jaksa panostaa huulimeikkiin.

    Viimeaikaisin lempparivaate on ollut ehdottomasti tää Marks & Spencerin harmaa kashmirneule. Tääkin on mulle muutaman koon liian iso kun sopivaa ei ollut jäljellä, mutta mä rakastan oversizeneuleita. Kashmiriin mä oon muutenkin ihastunut viimeisen puolen vuoden aikana ja missiona onkin saada enemmän näitä laadukkaampia neuleita vaatekaappiin. Näitä Marks & Spencerin kashmirneuleita voin suositella ihan täysillä, nää jopa on 100% kashmirneuleiksi sieltä halvimmasta päästä. Multa löytyy tää sama neule beigenä ja oikean kokoisena, se näkyy tossa blogin sivussa 🙂

    Mun haamunvalkoisesta ihosta johtuen itserusketuskausi on taas lähestymässä ja siihen valmistautuminen mun kohdalla alkaa kuorinnoilla, mitkä muulloin usein jää ihan unohduksiin. Ostin tätä varten tuollaisen Herbinan Mango Spa -kuorinnan ja oon tykännyt tästä!
    Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä suosikkina on Four Reasonsin Silver Mist. Tää on ollut isona apuna hiusten kylmänsävyisenä pitämiseen. Mun hiukset tuppaa aina kellertämään ennemmin tai myöhemmin, ja sen korjaamiseen tarvitaan ajoittain kampaajan käsittelyä, mutta musta tuntuu että tää on pitänyt mun hiuksia viileämpinä pidempään. Miinuksena ei-niin-tiivis korkki, tätä purkkia ei tosiaan voi ottaa esimerkiksi matkalle mukaan… 😀 Tätä suihkiessa kannattaa muutenkin olla varovainen, pari kertaa mun jäljiltä on lavuaari tai kylppärin kaappi ollut hieman liilahtava huuups.