• Lifestyle

    Alkukesän suosikit

    Mä en olekaan pitkään aikaan esitellyt kunnolla viimeaikaisia suosikkeja, joten eiköhän ole perinteisen suosikit-postauksen aika. Olen varmaan ollut kuluneina viikkoina erityisen hyvällä tuulella, koska suosikkeja olisi ollut nyt ihan järjetön pino. Vähän piti kuitenkin karsia, joten tässä ne muutamat isoimmat suosikit.

     

    Me ollaan puhuttu tosi pitkään Mishan kuvasta teetetyn taulun hankkimisesta, ja vihdoin saatiin toteutettua se! Meitä lähimmässä Mustissa ja Mirrissä oli nimittäin pari viikkoa sitten lemmikkien kuvauspäivä, ja Misha sitten vietiin sinne. Kuvista tuli odotettua onnistuneempia ja yhdestä päätettiin teettää tällainen pieni taulu. Katsokaa nyt kuinka hurmaava hän on ♡

     

    Nämä Ray-Banin aurinkolasit ovat olleet ehdottomasti käytetyin asuste yli kuukauden aikana. Mulla oli Instrumentariumiin lahjakortti, jolla sitten ostin nämä lasit. Mun oli tarkoitus valita jotain ihan täysin erilaista, mutta nämä veivätkin mun sydämen. Enkä ole hetkeäkään katunut, vaikka mietinkin paljon onko nuo siniset linssit hankalat mutta nehän sopivat kesään ihan täydellisesti!

     

    MayBeautyn kasvonaamiot nousivat heti lemppareiksi! Sain heiltä paketin tuotteita testiin ja nämä ovat todellakin niin hyviä kuin mitä puhutaan. Mun ylivoimainen lemppari näistä oli The Fantastic Foot Mask, jota ei valitettavasti näy kuvassa. Se toimi ihan järjettömän hyvin!

    Myös tuo Moroccan Miracle Hair Serum -hiusöljy on ollut iso apu ja kasvonaamioista tykkäsin eniten savinaamiosta. MayBeautyltä saa muuten ihanan monipuolisen Face Kit Combo -kasvonaamiopaketin, josta saat testiin monta eri naamiota. Tällaisesta paketista saat -30% koodilla ellikit ♡ Koodi on voimassa 28 päivää.

     

    Pari viikkoa sitten ostin ihanan Tampere-kynnysmaton. Tämä sai heti paikan meidän parvekkeelta, ja tämä tosiaan liittyy meidän parvekeprojektiin. Kuulette siitä myöhemmin lisää, mutta mä olen niiiiin innoissani meidän parvekkeen uudistamisesta!

     

    Eilisessä postauksessa olikin mukana tuo theBalmin Balm Shelter. Siinäkin kirjoitin, että tuo on noussut ihan ylivoimaiseksi suosikiksi ja veikkaan sen olevan sitä läpi kesän. Toinen meikkisuosikki on ollut Macin Instacurl Lash -ripsiväri. Siinä on mekaanisesti kääntyvä ripsiharja, ja damn tuo tekee ripsistä pitkät, tuuheat ja näyttävät.

     

    Alkuviikosta kävin vihdoinkin laittamassa itselleni kynnet yli puolen vuoden jälkeen. Ei siis varmaankaan ole mikään ihme, että nämä ovat yhdet viimeaikaisista suosikeista ♡ Ne ovat just mun näköiset ja pakko myöntää, että näillä on ihanan naisellinen olo. Sormet näyttävät tosi paljon sirommilta ja mulla ainakin on näiden kanssa jo heti paljon laitetumpi olo.

     

    Mitkä on sun alkukesän suosikit?

     


    ×××
    Muista seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi!

     
     
     
     
     
     


    LUE MYÖS NÄMÄ

  • Lifestyle

    Lemppareita just nyt

    Hyvää keskiviikkoa! Mun blogissa ei olekaan pitkään aikaan nähty perinteistä suosikit-postausta, ja viimeisin sellainen on tainnut ilmestyä kesällä 😀 Tästä syystä halusin ottaa tämän nyt vihdoin mukaan kun suunnittelin kuluvan viikon postauksia. Mutta, idea on varmasti kaikille tuttu, joten tsekkaapa seuraavasta mistä jutuista mä olen erityisesti pitänyt viime aikoina.

     

    Heti ensimmäisenä mun suosikkituoksu tällä hetkellä! Kyseessä on Viva La Juicyn uusin tuoksu, Soiree (*saatu) ♡ Sen jälkeen kun tämä kilahti postiin, en olekaan muita tuoksuja käyttänyt. Soiree on just mun tyylinen, ja siinä on ihan täydellinen sekoitus hedelmien makeutta ja sitruksen raikkautta. Kyseessä on tosi helppo tuoksu, joka mulla toimii nyt go-to tuoksuna, mutta joka sopii varmasti hyvin myös juhlaankin.

     

    Vihdoin saatiin meille myös herätysvalo, ja tällaista olenkin himoinnut jo monta vuotta. Viime kesänä puhuin täälläkin vähän mun väsymyksestä ja uniongelmista, ja mun piti tulla kertomaan teille myöhemmin sainko tehtyä asialle jotain. Noh, alkuun onnistuinkin mutta sitten mentiin taas alamäkeen, mutta nyt tämä herätysvalo on helpottanut mun elämää huomattavasti! Voisin kertoa tästä teille tarkemmin ihan omassa postauksessaan myöhemmin.

     

    Nämä uudet tekokukat näkyivätkin jo tässä postauksessa. Tämä koko setti vaaseineen maksoi vain hiukan päälle kympin ja varmasti ostan näitä lisää kunhan vaan taas Ideaparkkiin päädytään! Nämä ovat nimittäin söpöimmät ja jopa aidoimman näköiset tekokukat mitä olen koskaan nähnyt, ja ne keräsivätkin suurta ihastusta Instagramin puolella.

     

    Mä joskus ajattelin että Popsocketit ovat ihan turhakkeita, mutta mä en voisi enää elää ilman tuota. Poikaystävä ostin tämän mulle jo joululomalla, kun mun kädet on niin pienet että puhelimen pitäminen kädessä on välillä hankalaa 😀 Mutta käykää ehdottomasti hankkimassa tällainen, jos teillä ei vielä ole. Tää pelastaa teidän elämän!

     

    Kosmetiikkasuosikkina on tämä MakeUp Academyn ripsiväri, Amplify Statement Lash. Mä olen jo parin vuoden ajan liputtanut vain Lancomen ripsareita, mutta Englannissa halusin testailla sellaisten merkkien tuotteita, mitä ei Suomesta saa. Ja nyt kaduttaa tosi paljon, etten ostanut kuin yhden tällaisen. Tällä oli hintaa muistaakseni jotain 2-4 punnan luokkaa ja tämä on ehdottomasti paras halppisripsari mitä olen koskaan testannut. Tällä saa ihan uskomattoman pitkät ja tuuheat ripset! Se myös kuivuu tosi hyvin eikä varise mihinkään. Hiukan paremmin se voisi tosin pitää ripset taivutettuina, mutta kyllä se senkin hoitaa ihan ookoosti. Aikalailla 5/5 ripsiväri siis.

     

    Sitten vielä tämä tän hetken lempparineule. Kyseessä on harmaa rennon mallinen Victoria’s Secretin Angel-neule, ja se näkyy paremmin näissä asukuvissa. Tämä vaan on yksinkertaisesti niin helppo heittää asukriisien aikaan päälle ja se näyttää aina hyvältä.

    Lisäksi haluaisin mainita tuossa ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa taustoina toimivat uudet taljat. Löysin ne Facebook-kirppikseltä ja olen ihan rakastunut ♡ Erityisesti tuo vaaleanpunainen talja on mun mieleen, mutta ei harmaakaan sen huonompi ole.

     

    Mitkä jutut on sun lemppareita tällä hetkellä?

     


    ×××
    Voit tykätä blogin Facebook-sivusta klikkaamalla tästä

     

  • Lifestyle

    Mun viisi lempiblogia

    Mä aloin eilen pohtimaan kuinka montaa blogia mä oikein luenkaan. Nautin ihan suunnattomasti niiden lukemisesta ja saan muista blogeista valtavasti inspiraatiota. Toisinaan mulla ei aika meinaa riittää niiden lukemiseen, mutta sitten kun taas on, tuntuu se moninkertaisesti kivemmalta.
    Mulla on kahdella eri lukulistalla lukemattomia blogeja ja sen lisäksi luen paljon satunnaisia tekstejä, joita löydän Facebookin tai Instagramin kautta. Mutta sitten aloin miettimään, että mitkä on oikeasti ne mun lempiblogit? En oo koskaan esitellyt täällä näitä mun lemppareita, joten täältä pesee viisi mun suosikkia!

    Annikan blogi on tainnut olla ihan ensimmäinen jota aloin lukemaan ja oon seurannut sitä jo varmaan yläasteelta asti. Annika on jotenkin niin ihanan sympaattinen ja häneen on tosi helppo samaistua, ja ehkä ne on ne jutut miksi tykkään hänen blogistaan niin paljon. Se on sopivan arkinen oman pienen luksuksensa kera ja tykkään Annikan tyylistäkin todella paljon! Siitä saan paljon inspiraatiota omaankin rennompien päivien tyyliin.

    Ihanan Sallin blogiin tutustuin vasta oman blogin perustettuani. Sallin blogissa heti ensimmäisenä mut ihastutti ihan mielettömän kauniit kuvat ja aivan täydellinen tyttömäinen tyyli! Hän kirjoittaa myös tosi taitavasti ja blogin aihepiiri on sopivan rajattu. Sallin blogi on yksi niistä, jossa seikkailen asukriisin iskiessä.

    Jennan blogiakin olen lukenut melkein aikojen alusta lähtien, niiltä ajoilta kun blogin nimi oli Myponydoeslsd 😀 Jenna on yksi parhaimmista kirjoittajista, joihin oon blogimaailmassa törmännyt ja tekstit tempaa mukaansa yhä uudelleen. 
    Annikan tavoin Jennan blogi on tosi arkinen ja siksi älyttömän samaistuttava. Nykyään hän keskittyy laajan lifestylen sijaan lähinnä kosmetiikkaan, mutta se ei oo  mua haitannut. Hänen hääblogiaankin luin aina ihan innoissani!

    Saran blogi oli ensimmäinen jonka löysin oman blogin perustamisen jälkeen ja muistan vaan miettineeni että vau. Ollaan tässä lyhyessä ajassa ystävystyttykin ja se on ollut ihan parasta, mutta silti voin puolueettomasti ja rehellisesti sanoa Saran blogin olevan yksi mun lemppareista. 
    Saran tyyli ja siihen liittyvät postaukset vetoaa muhun eniten, koska se on vaan niin erilainen kuin muilla. Ja se erilaisuus on parasta ja oikeastaan joka asun kohdalla mietin vaan että miten Sara on tajunnut yhdistää vaatteet noin loistavasti! Olisinpa mäkin joskus vielä noin nerokas pukeutuja.

    Johanna kuuluu myös ehdottomasti mun lemppareihin! Hänen tyylinsä on ihanan klassinen ja saan siitä ihan hulluna inspiraatiota. Johannan blogi on myös mukavan kevyttä luettavaa vaikka tykkäänkin yleensä enemmän tekstipainotteisista postauksista, mutta tää on kivaa vaihtelua. Hänen bloginsa on ehdottomasti sellainen hyvänmielenblogi! Ja Johannan hiukset on ehkä täydellisimmät ikinä.
    Kunniamaininnat saa Taru Anu ElinaAurore, Saijis, peut-être ja Sara Ollila. Näiden blogien postauksia odotan myös aina innolla, ja tykkään kaikkien laadukkaista kuvista, tekstistä ja monipuolisuudesta 🙂
    Jos sä saisit valita vain viisi suosikkiblogia, olisiko kysymys sulle helppo vai vaikea? Ja mitkä ne sun lempparit olisivat?
    ×××
    Jotta pysyisit helpommin mukana, olethan jo muistanut liittyä lukijaksi Bloggerin tai Bloglovinin kautta? 🙂