• Matkustelu

    Mitä ikävöin Suomesta?

    Juhlistetaan seuraavaksi Suomen ihanuutta sellaisten asioiden kautta, joita mulla on ikävä! Vaihtoa ja Englannissa asumista mulla on nyt aikalailla neljä kuukautta takana. Se ei ole mikään kovinkaan pitkä aika, mutta tarpeeksi pitkä siihen että mulle on ehtinyt tulla valtava ikävä joitakin juttuja kohtaan.

    × Joulusisustaminen. Mun sormet lähestulkoon syyhyää sisustamishimosta, mutta en kuitenkaan viitsi täällä tehdä isompia muutoksia joulua koska en edes vietä joulua täällä. Lisäksi tämän asunnon täytyy olla tyhjä tammikuun lopussa, ja jos ostaisin paljon sisustusjuttuja, olisi ne vaikea saada tuotua Suomeen.

    × Jouluteemaa jatkaen, vaalea glögi ja joulutortut ♡ Täällä on tosiaan mulled wineä, mutta ei se ole sama asia. Ikeasta myös löytyi ruotsalaista glögiä, joka oli kyllä hyvää sekin mutta vaalea glögi on vaan mun ultimaattinen lemppari. Joulutorttuja ei myöskään täällä näy, joten niitä täytyy joululomalla sitten tankata ihan kunnolla!

    × Sauna. Mä en ole koskaan ollut saunahullu, ja tää onkin siksi vähän outo juttu. Meillä on omassa kodissa sauna ja ollaan siinä asuttu siinä jo yli vuosi, mutta mä en ole tainnut käydä siinä saunassa silti kertaakaan. Nyt kuitenkin odotan niin paljon joulusaunaa!

    × Sipsit ja dippi, varsinkin yhdistelmä Raffelit ja Ranch-dippi. Jos joku ekat Suomi-päivät mun kanssa viettävä lukee tätä, hae pliis nämä mulle valmiiksi hahah 😀

    × Lumi ja pakkanen. Oon niin kateellisena selaillut someja ja katsonut suomalaisten kuvia lumesta ja ekoista pakkasista. Mä oon täysin talvi-ihminen, ja rakastan sitä kun on -20 astetta ja isot lumikinokset. Ja mä myös niin petyn jossei tänä vuonna ole valkoinen joulu, mä oon hei nyt kyllä ansainnut sen.

    × Salkkarit, koska olin ennen vaihtoa niin addiktoitunut. Harmitti tosi paljon se, ettei niitä näe Katsomon kautta 🙁

    × Meikkipöytä ja sen peili! Oon nyt koko syksyn meikkaillut pienellä käsipeilillä kun en ole raaskinut ostaa pöytäpeiliä. Meikit ovat myös olleet omassa pussissaan vaikka Suomessa ne on mulla kätevämmin meikkipöydän laatikossa.

    × Toimivampi ja nopeampi 4G. Kuten tästä oon jo aiemmin puhunut, niin musta tuntuu että näiden mobiiliverkot on tosi alkeellisia Suomeen verrattuna. Ootan niin kovasti sitä että saan Suomiliittymän takaisin rajattomalla ja nopealla 4G:llä.

    × Hesburgerin juustohampurilainen ja kurkkumajoneesi. Täällä on Burger Kingit, KFC:t ja Mäkkärit mutta totta kai ikävä tulee sitä yhtä ainoaa ketjua, mitä ei täältä löydy. Oon viime vuosina ollut enemmän Mäkkäri-ihminen kuin Hese-ihminen, mutta kummasti oon täällä ollessa himoinnut ihan valtavasti nimenomaan Hesburgerin juustohampparia. Kurkkumajoneesi on aina ollut mun lemppari (jep, ostin kerran Hesestä pelkän majoneesin kun oltiin menossa Mäkkäriin ja söin sen Mäkin ranujen kanssa) ja nyt en saa sitäkään. Ollaan kyllä sovittu, että kentältä kotiin ajaessa pysähdytään matkalla ekaan Heseen hahah.

    × Läheiset ja kaverit. Tätä ei varmaan tarvitse edes selittää ♡

    × Koti, hän ja Misha ♡ Viimeisenä ne kaikista kovimmat ikävöitävät. Oman kodin tuntua ja fiilistä ei vaan voita mikään, ei tämä mun asunto täällä tunnu samalta. Ja ne tyypit kenen kanssa sen jaan vaikuttaa siihen fiilikseen varmasti eniten.

    neule Fatface × momjeansit Monki × kengät Timberland

    Enää 12 yötä kahden viikon Suomi-lomaan ♡ Ihanaa torstaita!

    ×××
    Vielä tänään ja huomenna on aikaa osallistua kuulokkeiden arvontaan täällä 🙂
  • Lifestyle

    Suomalaisuudesta

    kaikki postauksen kuvat © Kati Saari

    Suomi täyttää huomenna 100 vuotta. Meidän kotimaa on huomenna ollut itsenäinen jo sata vuotta.

    Mä en ole koskaan ollut mikään isänmaallisuuden perikuva, ja lähipiirissä mut tunnetaankin pahimpana Suomelle naureskelijana. Varsinkin suomalaiset ja urheilu on kombo, josta puhun hyvin harvoin nätisti ja suomalaisia kannustaen. Mutta se ei silti sulje pois sitä faktaa, että olen hyvin ylpeä suomalaisuudestani.

    Suomi on satavuotisen historiansa aikana kokenut niin paljon. Meillä on ollut sisällissota, talvisota ja jatkosota. Ollaan päätetty Ahvenanmaasta, ratkottu kieliriitaa, otettu käyttöön ja pois kieltolaki, sovittu kauppasopimuksia ja maksettu sotakorvauksia. Suomessa on koettu pankkikriisi, ollaan liitytty Euroopan unioniin ja kasvettu hyvinvointivaltioksi. Itse en tietenkään ole kokenut näistä lähes mitään, ja ensimmäinen Suomen merkittävistä virstanpylväistä jonka itse muistan, on euron tulo käyttöön markan tilalle.

    Musta tuntuu että vaihdon takia olen tänä vuonna miettinyt erityisen paljon suomalaisuuttani. Ja musta onkin tärkeää, että itsenäisyyspäivän tienoilla mietittäisiin sitä, kuinka paljon itsenäisyys itselle merkitseekään. Mä olen aina ollut historian kohdalla eniten kiinnostunut juurikin sotahistoriasta ja antaisin mitä vaan siitä että mulla olisi vielä sukulaisia jotka voisivat kertoa mulle sotavuosista. Sotaveteraanien tapaaminen ala-asteella oli mulle tosi iso juttu ja arvostin sitä paljon jo silloin. Se koskettaa mua älyttömän paljon kun mietin kuinka paljon suomalaiset ovat sota-aikana kärsineet vain meidän tulevien sukupolvien vuoksi. Se on jotain, mitä me ei voida koskaan korvata eikä voida koskaan kiittää siitä tarpeeksi.

    Mua harmittaa niin paljon se, että mun vaihto osui huonoimmalle mahdolliselle vuodelle. Mä asun Suomi100-vuonna ulkomailla enkä vietä Suomen satavuotisjuhlaa Suomessa. Me järjestetään parin suomalaisen kaverin kanssa täällä toki omat istujaiset, katsotaan ehdottomasti Linnan juhlat, syödään suomiherkkuja ja on mulla suomikynttiläkin, mutta silti. Tämä vuosi on just se vuosi, kun haluaisin ehdottomasti olla Suomessa juhlimassa mutta se ei ole mahdollista.

    Suomi ja suomalaisuus merkitsee mulle todella paljon, enkä voi väittää etteikö vaihto olisi jopa vahvistanut sitä. Useinhan se menee niin, että merkitys kasvaa vasta menettäessä. Mä olen rakastanut Suomea toki jo ennen vaihtoa, mutta ehkä jotkin ärsyttävät suomalaiset asiat ovat saaneet vähän enemmän rakkautta osakseen sen jälkeen, kun mun ei ole tarvinnut kohdata niitä päivittäin. Ne ovat muuttuneet sellaisiksi lempeydellä naureskelun kohteiksi. Se on oikeasti loppujen lopuksi tosi symppistä, kuinka oman tilansa tuntevia suomalaiset ovat ja kuinka hississä ei puhuta sen liikkuessa edes työkavereille.

    Mä tykkään ihan älyttömästi siitä, että mä näytän stereotypiselta suomalaiselta vaaleine hiuksineni ja sinisine silmineni. Olen saanut kuulla siitä useaan otteeseen täällä Englannissa mutta se on ollut mun mielestä kiva juttu. Suomessa parasta mun näkökulmasta on ehdottomasti luonto. Rakastan kaikkia upeita järviä, havupuita ja metsiä, saaristoa ja Lappia. Mä olen ihan täysin kaupunkilainen, mutta mikään ei ole mulle niin korvaamatonta kuin se, että pääsen välillä maalle metsän ja peltojen keskelle. Luontoon liittyy myös vahvasti talvi, jota mä rakastan yli kaiken. Talvi, lumi ja yli 20 asteen pakkaset vaan on parasta mitä mä tiedän ja Suomessa on mahdollista kokea se kunnollinen talvi.

    Meillä kaikilla on varmasti mielessä asioita, joista ei tykätä omassa maassamme tai kansalaisuudessamme mutta mun mielestä silti omista juuristaan täytyy olla ylpeä. Hyviä puolia Suomesta, suomalaisuudesta ja meidän saavutuksista voisin listata ikuisuuksiin, mutta jotta tästä ei tulisi ihan liian pitkää postausta mainitsen vain muutamia. Suomi on antanut meille kaikille niin paljon, turvallisen maan jossa kasvaa, rauhaa, perinteitä ja tapoja sekä paljon rakkautta. Suomi on ensimmäinen Euroopan maa, jossa naiset saivat äänioikeuden. Meillä kaikki saavat sairaanhoitoa ilmaiseksi niiden vihattujen verojen takia. Suomalaisten ei tarvitse maksaa koulutuksesta, vaikka koulutuksen laatu on yleisellä tasolla todella hyvä. Suomi on todella puhdas maa ja me ollaan teknologia-alalla yksi johtavimmista maista. Suomessa tuetaan paljon innovaatioita, perheitä ja se on nimitetty maailman vihreimmäksi maaksi. Mun näkökulmasta Suomi jatkaa kehittymistään ja kasvuaan jatkuvasti, mutta silti pitäen sen ihanan maanläheisyyden aina mukana ja se on ihan parasta.

    Näistä kuvista muuten sen verran, että kuvat on tosiaan ottanut ihana Kati Saari. Kuvat ovat osa hänen Suomi100-projektiaan, jossa hän kuvasi eri kansallispukuja. Otettiin muutama kuva hyvin perinteisellä kansallispukukuvaustyylillä, mutta Kati halusi myös rikkoa rajoja kuvia elävöittäen. Puku on äitini Tuuterin puku, jonka hän on tehnyt itse. Vähän se on iso minulle, mutta silti rakastuin siihen ja ilmoitinkin, että se on sitten jätettävä mulle kun hän ei sitä voi enää itse käyttää. En tiedä, missä tilaisuuksissa sitä käyttäisin, mutta ainakin säilyttäisin sen huolella ja rakkaudella. Kuten Jenni Haukio sanoi, kansallispuvut ovat meidän kansallisaarteitamme enkä voisi olla enempää samaa mieltä. Nämä kuvat ovat samalla omasta mielestäni ehkäpä upeimmat kuvat mitä musta on koskaan otettu, ja voisin veikata että puvun ja kuvien tunnelmalla on siihen mielipiteeseen iso vaikutus. Kaikki Katin projektin kuvat löydät tosiaan täältä. Ihan valtavan iso kiitos vielä Katille näistä kuvista, olen niin otettu että sain olla mukana ♡

    Suomi ja suomalaiset. Kiitos että olette juuri sellaisia kuin olette. Niin iso kiitos veteraaneille ja lotille, jotka ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Mä olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että olen suomalainen.

    ×××
    Suomen juhlavuoden kunniaksi vietetään mekin mun blogissa Suomiviikkoa. Tällä viikolla jutut liittyvät siis tavalla tai toisella suomalaisuuteen!
  • Matkustelu

    Mikä Suomessa on paremmin?

    En ymmärrä miten unohdin pari juttua tästä Mikä Englannissa on paremmin? -postauksesta! Ja toinen niistä on jopa tärkein (hehe, oikeasti :D) kaikista, eli se että tyynyjen standardikoko on paljon isompi ♡ Suomessa tyynyt ovat normaalisti 60 cm leveitä, mutta täällä ne ovat 80 cm ja se jos mikä on luksusta. Oon suunnitellut ottavani tyynyni täältä mukaan Suomeen, koska en vaan voi luopua siitä! Lisäksi haluaisin mainita sen, että reseptittömiä lääkkeitä saa ihan marketeista, mikä oikeasti helpottaa tosi paljon.
    Okei okei, nyt sitten annetaan Suomelle vuoro ja käännetään tilanne ihan päälaelleen! Vuorossa siis juttuja, jotka on paremmin Suomessa kuin Englannissa.

    × Heti ensimmäisenä matkapuhelinverkot, koska en vaan ymmärrä miten ne on niin surkeat yhdellä Euroopan vaikuttavimmista maista. Parhaitenhan sen huomaa siitä, että nämä eivät myy täällä rajattoman datan puhelinliittymiä ollenkaan, kun taas meille suomalaisille se on itsestäänselvyys. Ainakin musta tuntuu että lähes kaikilla suomalaisilla on rajaton netti puhelimessa, mutta täällä se rajaton on tyyliin 10 gigaa nettiä 4G:llä, jonka jälkeen rajattomasti hitaammalla yhteydellä ja usein siinäkin on sitten vielä päiväkohtainen raja.
    × Suomessa yleisesti ottaen kaikki on maailman (tai oikeastaan Euroopan) laajuista standardia, kun taas englantilaiset ”haluaa tehdä” kaiken omalla tavallaan. Näistä hyviä esimerkkejä on erilaiset pistokkeet, raha, ajosuunta, vaatteiden ja kenkien kokomerkinnät, mittayksiköt… Ja usein näissä englantilaisten versioissa ei edes ole mitään logiikkaa vaan ne ovat jäännöksiä tosi kaukaisilta ajoilta 😀

    × Suomessa ei pääsääntöisesti asuta kadulla, ainakaan samalla tavalla näkyvästi kuin täällä. Ne kodittomat on varsinkin pimeällä tosi pelottavia. Täälläkin on ilmeisesti jokin vastaava tukijärjestelmä minkä avulla Suomessa ihmisillä on edes se katto pään päällä, mutta täällä jotkut ihmiset vain valitsevat esimerkiksi huumeiden ostamisen niillä rahoilla ennemmin kuin maksaisivat kodista.
    × Vesi on paljon parempaa. Ja vaikkei terveydellistä hyötyä olekaan todistettu, kyllä se maku ja kloorin haju tekee englantilaiseen veteen silti vähän epäilevän fiiliksen. Myös pari viikkoa sitten puhuttiin yhden kaverin kanssa, kuinka hänellä on alkanut tippua hiuksia ihan tukoittain tänne muuttamisen jälkeen, joten ei se kova vesi nyt ihan täysin sama voi olla.
    × Vesihanat. Tämä näiden hanasysteemi on ihan typerä, kun pitää erikseen kahdesta hanasta säätää se kylmä ja lämmin vesi.

    × Talojen paremmat eristykset. Aina huhutaan että Englannissa talot on tosi kylmiä eristyksen puutteen vuoksi, ja oi kyllä, voin allekirjoittaa tämän täysin nyt kun tänne iski se kylmyys. Myöskin äänieristys erityisesti kerrostaloissa on Suomessa niin paljon parempi.
    × Palohälyttimet!! En ymmärrä mikä näissä on vikana, mutta palohälyttimet soi vähän väliä milloin missäkin ja aina turhaan. Välillä tässä meidän talossa ne pärähtää päälle pariksi sekunniksi ja muutaman minuutin hiljaisuuden jälkeen sama toistuu. Maailman ärsyttävintä ja meinaan joka kerta saada pienen sydänkohtauksen.
    × Kun jotain tavallisesta poikkeavaa tapahtuu, Suomessa osataan reagoida siihen (yleensä) maltillisesti. Esimerkiksi täällä meillä meni pari päivää sitten sähköt koko talosta ja suomalaiselle se on ihan normaalia että sähköt on poissa muutaman kymmenen minuuttia ja elämä jatkuu. Mutta täällä siitä saatiin ihan valtava show pystyyn ja mun teki mieli hakata päätä seinään 😀 Niitä sähköjä ei muuten myöskään saatu millään takaisin, vaan ne räpsyivät pois ja päälle muutaman minuutin välein melkein kolmen tunnin ajan.

    × Tiet tehdään paremmin. Okei, onhan se joskus ärsyttävää että yhtä tienpätkää asfaltoidaan tai katulaattoja asetellaan ikuisuus mutta kun vertaa Englantiin, se onkin ihan hyvä juttu. Täällä tiet ovat paljon huonommassa kunnossa.
    × Koulussakäymisen rahoitus. Oon suunnitellut kirjoittavani tästä ihan erillistäkin postausta, mutta voin jo pohjustaa sen verran, että mun mielipide on muuttunut tosi rajusti eikä siitä varmastikaan moni suomalainen (opiskelija) pidä 😀
    × Näin joulun lähestyessä on pakko vielä mainita glögi ja piparit. Ne molemmat on Suomessa niiiiin paljon parempia! Täältä saa kyllä mulled winea mutta se on paljon vahvempaa kuin suomalainen glögi. Ikeasta kuulemma saa glögiä ja sinne olisi tarkoitus suunnata lähiaikoina!

    Mulla on myös ikävä tosi montaa juttua Suomesta ja niihin voidaankin keskittyä sitten taas omassa postauksessaan, koska ne ovat ihan eri juttuja kuin nämä mitkä ovat paremmin. Oliko tässä jotain yllätyksiä teille?

    ×××
    Muista seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi 🙂