• Lifestyle

    Pispalan Pulteri




    trenssi Veromoda × paita Forever21 × farkut Levi’s × laukku Louis Vuitton × kengät Forever21


    Oon tän postauksen kanssa ihan älyttömän myöhässä, mutta ei anneta sen haitata. Mun äiti täytti 50 vuotta pari viikkoa sitten, ja käytiin silloin sen kunniaksi syömässä Pispalan Pulterissa, virallisten juhlien koittaessa myöhemmin. Uusia rafloja on aina kiva testata kun en ole itse käynyt Pulterissa koskaan aiemmin, eikä ollut äitikään. Mä tykkäsin paikan tunnelmasta tosi paljon, vähän sellainen pubimainen, mutta meille just täydellinen. 
    Saatiin aluksi alkumaljat ja vähän myöhemmin ihan valtavat annokset ruokaa. Annosten koossa ei tosiaankaan oltu säästelty, en ole hetkeen nähnyt noin isoja lautasellisia kuin tuolla 😀 Itse tilasin lehtipihvin ja se oli kyllä täydellistä, mutta ei mulla ollut toivoakaan että olisin kaikkea jaksanut syödä. Toi maustevoi oli niiiiin hyvää!
    Kokonaisuudessaan meillä oli onnistunut ilta, iloa, muutama kyynel, hyvää ruokaa ja seuraa. Pitkästä aikaa nähtiin myös sisaruspuolten kanssa, heitä kun ei tunnu näkevän nykyään kuin kerran vuodessa. Pulterissa saatiin tosi hyvää palvelua koko illallisen ajan, ja melkein kaikki muutkin meidän seurueesta taisivat olla tyytyväisiä ruokaansa. Ainoana miinuksena mainitsisin parkkipaikkojen vähyyden, mutta muuten voin suositella Pulteria lämpimästi.
  • Lifestyle

    Mama Bear



    Tiistaina käytiin testaamassa Mama Bear, joka on Tampereella Laukontorilla sijaitseva puurobistro ja café. Jo aiemmin ollaan ihmetelty noita puurobistron puuroja netissä ja somessa, ja nyt otettiin aikaa pienelle välipalalle ja juoruilulle. Puurot ei ihan tuntuneet hyviltä vaihtoehdoilta välipalaksi töiden jälkeen, joten tilattiin smoothiebowlit. Kulhot oli isot ja täyttävät, ja niin nätit että ei niitä melkein malttanut edes syödä hah. Mutta oli ihan tosi hyvää!
    Kahvilassa on tarjolla smoothiekulhojen ja puurojen lisäksi normismoothieita, raakakakkuja, luomukahvia, ja raakakaakaota sekä muita terveellisempiä herkkuja kausittain vaihtelevin valikoimin. Tarjottavat ovat gluteenittomia, lehmänmaidottomia eikä niissä ole valkoista sokeria. Kahvilan lisäksi Mama Bearissa on hyvinvointihuone, ja he järjestävät ravintoluentoja, rentoutus- ja mindfulnesstunteja.
    Mama Bear on kyllä hurjan symppis paikka, kahvila on pieni mutta todella viihtyisä. Palvelu oli lämminhenkistä ja ystävällistä, ja heillä on myös töissä kahvilakoira Kerttu joka oli meitäkin vastassa. Rakastuin ton kahvilan sisustukseen! Imin annoksista myös inspiraatiota, ja tekisi vaan mieli tehdä smoothiebowleja itsekin (vielä kun saisi niistä noin nättejä). Jos pyöritte Tampereella päin, niin suosittelen ehdottomasti käymään Mama Bearissa!