• Lifestyle

    I love me 2022 -messutärpit

    id i love me 2022

    Lippu messuille saatu.






    Moikka ihanat ♡ Huomenna alkaa taas pitkästä aikaa, parin vuoden tauon jälkeen I love me -messut enkä voisi olla enempää innoissani! Mä kävin muutamana aiempana vuonna messuilla ja tykkäsin niistä kovasti, joten ihana päästä taas paikan päälle. Me ollaan menossa I love me -messuille lauantaina ja saa tulla moikkaamaan jos törmätään! 🙂 Messuinnostuksen kunniaksi ajattelin koota pienet viime hetken tärpit, jotta kolmipäiväisistä messuista saa kaiken irti.

    I love me 2022 -messut järjestetään siis 21.-23.10. Helsingin Messukeskuksessa Pasilassa. Kun messut järjestettiin viime kerran vuonna 2020, kävijöitä oli jopa 60 000! Kyseessä onkin Pohjois-Euroopan suurin hyvinvointitapahtuma. I love me on kokonaisvaltainen hyvinvoinnin ja yhdessäolon viikonloppu, joka täynnä kauneuden, muodin ja hyvinvoinnin trendejä. Messut ovat avoinna perjantaina klo 10-19 ja lauantaina sekä sunnuntaina klo 10-18.





    Muutamia vinkkejä messuiluun

    Mä itse suosittelen omien kokemuksieni mukaan lähtemään messuille ajoissa, sillä yleensä aamulla messualue on hieman väljempi. Kun aikaa on riittävästi, ehtii myös hyvin kiertää kaikki mielenkiintoiset pisteet, koska aluehan on siis oikeasti ihan valtava. Messukeskukseen pääsee tosi sujuvasti autolla, mutta myös esimerkiksi juna on hyvä vaihtoehto. Junat kulkevat Mall of Triplaan Pasilan asemalle, ja siitä on vain muutamien minuuttien kävelymatka Messukeskukseen.

    Suosittelen myös tutustumaan messujen ohjelmaan nettisivuilta tästä. Ohjelmalavoja ja -alueita on useampia, ja messuilla tapahtuu paljon kokoajan. Siksi jotkut tosi kiinnostavat ohjelmat saattavat mennä vähän päällekäin tai hieman limittäin, joten jos ohjelmasta bongaa jo ennakkoon omat suosikkinsa, on vierailu helpompi aikatauluttaa eikä missaa omia suosikkeja. Ohjelma on tänäkin vuonna ihanan monipuolinen; on kilpailuja, joita seurata, joogaa, puhetta stressistä ja palautumisesta, upeita puhujia kuten Noora Räty ja Katri Niskanen, muotinäytös, standuppia ja paljon muuta. Keräsin tähän alle itseäni eniten kiinnostavat ohjelmat, joista voit napata tärppejä myös omaan messuvierailuusi.





    Mun suosikkitärpit

    Muodin kiertotalouden edelläkävijät – inspiraatiota Alankomaista
    pe 21.10. klo 13.15-13.40, Areena

    Miten hoitaa ihoa jos se on montaa ihotyyppiä?
    pe 21.10. klo 17-17.30, Forum

    I love jooga: Skumppajooga
    pe 21.10. klo 17-18, I love jooga -tila 103
    la 22.10. klo 16-17, I love jooga -tila 103

    Liikunnallinen elämäntapa helposti ja koko loppu elämäksi – mitkä ovat onnistumisen avaimet?
    la 22.10. klo 11.30-12, Areena
    su 23.10. klo 11.30-12, Areena
    (Mulla on Rebekka Jaakkolan juoksuohjelma, ja erityisesti siksi kiinnostaa.)

    Huippunaiset – Edustavuus ja muoti on osa henkilöbrändiäsi
    la 22.10. klo 12.30-13, Lounge

    Noora Räty – Leijonakuningatar
    la 22.10. klo 13-13.30, Areena

    Hair Cup Finland show
    la 22.10. klo 15.30-16.30, Areena

    Miten pidennät vaatteesi käyttöikää?
    su 23.10. klo 12.30-13 sekä klo 16-16.30, Lounge

    Pupukenkien tarina – Minna Parikka
    su 23.10. klo 14.30-15, Lounge





    Paljon on siis nähtävää ja koettavaa! Ohjelman lisäksi valtavalla messualueella on tietysti runsaasti näytteilleasettajien pisteitä, joista ainakin aiempina vuosina tuli tehtyä tosi paljon hyviä löytöjä huokein messueduin. Näytteilleasettajista mua itseäni kiinnostavat eniten HEÖ – Hair cosmetics from Finland ja LUVBY.

    Aiempien vuosien messutunnelmista voi lukea vanhoista postauksista: 2019 ja 2018. Jos sulla ei vielä ole lippua mutta haluaisit ehdottomasti messuille, lippuja voi vielä ostaa tästä.



    Oletko sä tulossa I love me 2022 -messuille?

  • Oma tyyli

    Kiireisiä viikkoja

    id kiireisiä viikkoja







    Moikka ihanat ♡ Kylläpä taas hujahti muutama viikko viime postauksesta! Viimeisimmän julkaisun jälkeen suunnattiin Lappiin ja sain pitää ihanat pari päivää ihan vaan lomaa. Loman jälkeen onkin ollut taas ihan kunnon paluu arkeen ja tuntuu että kalenteri on vaan hurjan täynnä ja tekemistä on vaikka muille jakaa. Nyt kuitenkin ehdin vihdoin palailla blogin pariin! Sain myös juuri editoitua isot kasat kuvia, joten on taas hyvin materiaalia tuleviin postauksiin, esimerkiksi juuri sieltä tämän vuoden Lapin reissulta. Pysykääpä siis kuulolla.

    Kuluneet viikot ovat pitäneet sisällään paljon kaikkea. Ollaan lanseerattu uuden yrityksen nettisivut ja somet, toimisto on valmistunut jo käytännössä valmiiksi ja ensimmäiset asiakasneuvottelut on pidetty. Olen käynyt kuvaamassa paljon (joten asukuvia tiedossa!), osallistuin pitkästä aikaa pr-tapahtumaan sekä livenä että etänä, ja tehtiin päiväretki Helvetinjärvelle. Sain vihdoin aikaiseksi kuvata ja kirjata ison laatikollisen myytäviä vaatteita, jotka näkyvät varmaankin lähipäivinä Vähänkäytetyssä. Pääsin myös kouluttamaan valokuvaajia Instagramin saloihin, ja se oli jo kolmas mun vetämä koulutus tälle vuodelle! Niin siistiä.






    Työntäyteisiä kiireisiä viikkoja

    Kaiken kaikkiaan pari kulunutta viikkoa ovat olleet tehokkaita ja työntäyteisiä, mutta myös samalla tosi antoisia. Olen pitkästä aikaa enemmän kuin innoissani tulevista jutuista, ja näen niin paljon potentiaalia näissä meidän jutuissa, kaikessa mitä tehdään. Ehkä eniten olen fiiliksissä tuosta kouluttamisesta, sillä alkaa yhä enemmän tuntua siltä, että se on yksi niistä mun jutuista. Olen selvästi päässyt yli esiintymispelosta, kun tuossa viimeisimmässä koulutuksessa ei edes jännittänyt enää yhtään, ja olen saanut tarpeeksi itsevarmuutta. Tuntui, että oikeasti tiedän mistä puhun ja mulla oli tosi ammattimainen fiilis. Samoin olen ihan häkeltynyt meidän uuden yrityksen lanseerauksesta ja sen saamasta vastaanotosta. En olisi ikimaailmassa uskaltanut odottaa näin paljon kiinnostusta, ja nyt vaan koitetaan saada kaikki asiakasneuvottelut pidettyä ja toivottavasti asiakkaat sisään. Tuntuu vihdoin siltä, että nyt oikeasti tapahtuu ja ollaan oikeilla raiteilla.

    Tästä uudesta yrityksestä kerron teille joskus toiste enemmän, ihan oman postauksensa voimin. Samoin houkuttelisi kovasti kirjoitella lisää noista koulutuksista ja esiintymispelon voittamisesta, nyt kun mulla on siitä niin voimaantunut fiilis! Koitan pitää tämän postauksen lyhyenä, kun tänään oli vain tarkoitus rikkoa parin viikon hiljaisuus ja tulla lähinnä kertomaan, että postauksia on tulossa ja reilusti 🙂 Etenkin Lapin reissun osalta on parikin kivaa postausta kirjoitettavana!






    Kuvituksena tässä toimikoot nämä elokuun lämpiminä keleinä napatut asukuvat, kun vietettiin tyttöjen kahvitteluiltaa. Kokeilin tuolloin juuri ostamaani Remingtonin PROluxe lainerautaa, ja ai vitsi kun olisi luonnostaan tuollaiset Shakira-hiukset! Niin ihanat mun mielestä.

    Kerro hei kommenteissa, mitä sulle kuuluu, onko siellä ollut kiireisiä viikkoja? Entä mitä pidit tästä asusta? Palataan taas pian, vähän rikkaampien postausten tiimoilta, nyt kun nämä peruskuulumiset on taas alta pois 🙂 Ihanaa viikonloppua!




    paita ZARA
    hame STRADIVARIUS
    kengät MANGO
    laukku MANGO (ehkä, on niin vanha ettei mitään muistikuvaa:D)




  • Lifestyle

    Kesä numeroina







    Nyt elellään jo niin elokuun viimeisiä päiviä, että pikkuhiljaa voidaan varmasti yksissä tuumin todeta kesän 2022 olevan ohi. Vielä ainakin meillä täällä Tampereella on tosin aika kesäiset kelit, mutta aamuista ja illoista aistii jo ihan syksyn. Syksyhulluna mä mielelläni aloittaisin syksyfiilistelyt jo paljon aiemmin, mutta syksyhulluudestani huolimatta lasken kuitenkin elokuun yhdeksi kesäkuukaudeksi. Koska blogi oli pitkälti kesän, etenkin alkukesän tauolla, ajattelin että olisi kiva tehdä tässä kohtaa pieni katsaus kuluneeseen kesään. Ja mikäs sen kivempi kuin käydä käydä sitä läpi numeroiden kautta.









    Kesä numeroina

    1 ulkomaanmatka ja 3 päivää Lontoossa

    2 Ed Sheeranin keikkaa

    1 huvipuistopäivä Särkänniemessä

    2 päivää juhannuksenviettoa

    3 uima-altaan täyttöyritystä

    1 polttarit

    3 ylioppilasjuhlat/valmistujaiset

    5 reissua Helsinkiin

    1 festivaalit

    1 kesäteatteri-ilta

    2 pesispeliä, yksi serkkujen kesken pelattu ja toinen katsomosta ihastellen





    5 tuntia Asuntomessuilla

    1 skumppajooga

    kymmeniä lenkkikilometrejä

    8 kivat kahvitreffit

    4 viikonloppua maalla

    2 riskillä ostettua keikkalippua ja 1 huikea Queen + Adam Lambert -keikka

    3 järjestettyä tapahtumaa

    monta ihanaa auringonlaskua

    6 elokuvailtaa

    1 latotanssit

    2 uutta opittua hiustyyliä

    lukemattomia kuvia ja videoita









    Kesä kokonaisuudessaan

    Olipahan taas ihanat kesäkuukaudet ja sellainen oli mun kesä numeroina 🙂 Rento ja mutkaton, josta oli helppo nauttia. Tosi paljon kylmempi kesä kahteen aiempaan verrattuna, ja tietyllä tapaa ei niin ”wow” kuin juurikin kaksi edeltäjäänsä. Silti kuitenkin tosi kiva, enkä osaa eritellä mitä olisin kaivannut siltä enemmän. Ehkä uimassa olisin halunnut käydä useammin, niin luonnonvesissä kuin omassa altaassakin. Parasta koko kesässä oli ehkä kolme upeaa keikkaa ja yhdet festarit, koska niistä ei ole kahteen kesään saanut nauttia. Tämän myötä voin hyvillä mielin heittää heipat kesälle 2022 ja siirtää mindsetin kohti syksyä! Toivottavasti teilläkin oli kaikin puolin kiva kesä ♡





    mekko NEW LOOK
    kengät DUNE LONDON