-
Yö lentokentällä
Kuten viime postauksessa lupailin, voisin erikseen kirjoittaa elämäni ensimmäisestä yö lentokentällä -kokemuksestani 😀 Pienen elämäni aikana on tullut matkustettua useastikin, mutta nyt vasta koin monille tutuiksi tulleen lentokentällä yöpymisen. Tai ainakin musta tuntuu, että lähipiirissä moni on sen jossain vaiheessa kokenut. Mä olen tainnut olla ilmeisen mukavuudenhaluinen matkustelija, kun olen mieluummin maksanut vähän lisää inhimillisemmistä lähtöajoista. Ja nytkään ei ehkä ollut niinkään kyse lähtöajoista, vaan monen tekijän epäonnisesta summasta ja siitä johtuen vietettiin yö lentokentällä, kirjaimellisesti lattialla torkkuen.
Peruuntuneet paluulennot
Kyseessä oli siis meidän heinäkuun alun matka Lontooseen ja tarkemmin ottaen paluulento sieltä Suomeen. Oltiin tehty iso virhe ja ostettiin lennot Kiwi.comin kautta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kunnes kolmisen viikkoa ennen matkaa saatiin sähköposti, jossa kerrottiin että meidän paluulento on peruttu. Meillä ei ollut peruutusturvaa, joten meille tarjottiin vain maksullisia vaihtoehtoja. Näistä halvin vaihtoehto oli lento Oslon kautta, joka lähtee 7:00 Lontoon Stanstedilta. Tämäkin vaihto maksoi sellaiset 170 euroa , muut lentovaihtoehdot saattoivat maksaa jopa 600 euroa lisää. Näin ollen meidän alunperin halvat budjettilennot olivatkin yhtäkkiä ihan yhtä hintavat kuin laadukkaammilta lentoyhtiöiltä bookattuna, elleivät kallimpiakin. Erikoista oli myös se, että lentotietojen mukaan tuo meidän alkuperäinen paluulento olisi tapahtumassa ihan normaaliin tapaan, mutta olisiko sitten käynyt niin että lentoyhtiö oli suoraan itse myynyt lennon täyteen, jolloin Kiwin sun muiden välittäjien kautta varanneet jäivät rannalle. Googlailujen perusteella tämä on aika yleistä etenkin halpalentoyhtiöiden kohdalla.
Mä emmin tuota vaihtoa aika paljon, koska tiesin että aamuseiskalta lähtevälle lennolle on tosi nihkeä ehtiä, etenkin Lontoon kokoisessa kaupungissa. Kentällä kuitenkin tulisi olla pari tuntia ennen jotta ehtii turvatarkastukset sun muut, ja Lontoossa pelkkään matkaan saattaisi mennä tunti. Päätettiin kuitenkin ottaa nuo lennot, ihan vaan hinnan vuoksi ja pohdittiin, että no taksit ainakin kulkee ja sittenpähän vaan mennään lennolle vähän vähillä yöunilla. Ehtii sitä sitten nukkua vaikka lentokoneessa.
Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä
Meidän viimeisenä kokonaisena päivänä Lontoossa torstaina alettiin sitten miettiä, miten päästään lentokentälle aamuyöllä. Joo, oltiin tässä selvittelyssä tosi myöhässä 😀 Jotenkin kuitenkin oletettiin, että Lontoon kokoisessa suurkaupungissa pääsee yölläkin kulkemaan muitta mutkitta, aivan kuten päivälläkin. Eihän tuo kaupunki nimittäin käytännössä nuku?! Mutta kylläpä vaan nukkui… 😀 Kysyttiin torstaina illalla hotellille takaisin palattuamme respasta apua, että josko he voisivat tilata meille taksin valmiiksi aamuneljäksi. Saatiin vastaukseksi hämmentynyt tuijotus ja ”are you serious?”. Meidän hotellin symppis respatyöntekijä sitten alkoi selittämään, että tuo taksimatka maksaa ihan älyttömästi. Me oltiin katsottu netistä, ja sen pohjalta meillä oli käsitys että tuo matka maksaisi noin 50-70 puntaa, mutta respa palautti meidät maanpinnalle. Kyseinen matka kustantaisi jopa 150 puntaa ja hän tarkisti sen vielä soittamalla taksikeskukseen. Sitten alkoikin varsinainen pohdinta, että mitäs nyt. Tsekattiin respan kanssa lentokenttäbussit, mutta ne olivat kaikki täynnä. Tarkistettiin, että lentokenttäjuna kulkisi täydelliseen aikaan siten, että ehdittäisiin juuri sopivasti hieman ennen aamuviittä kentälle, mutta me ei päästäisi tuolle juna-asemalle millään. Koska Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä ja tämä oli meille täysi yllätys.
Mä olin ollut ihan varma, että Lontoon metrot kulkee ympäri vuorokauden eikä julkisilla kulkemisessa olisi mitään ongelmaa. Väärin luulin! Yömetrot liikennöivät vain perjantai- ja lauantaiöisin, mutta torstain ja perjantain välinen yö ei kuulunut tähän. Mietittiin myös taksia hotellilta juna-asemalle, mutta tuo juna-asema oli lähes toisella puolella Lontoota, joten olisi ollut melkeinpä sama sitten maksaa itsensä kipeäksi ja mennä suoraan taksilla Stanstedille.
Yö lentokentällä
No, eipä siinä sitten. Hyväksyttiin tilanne ja päätettiin kasata kamat heti ja lähteä lentokentälle jo nyt illasta, koska mieluummin ollaan yö lentokentällä kuin esimerkiksi juna-asemalla tai maksettaisiin noin huimia summia taksista. Päästiin metrolla ongelmitta juna-asemalle, ja sieltä torstain toiseksi viimeisellä lentokenttäjunalla Stanstedille. Jossa sitten todistettiin se viimeinen takaisku, eli se, että emme saaneet mennä turvatarkastusten läpi vielä moneen tuntiin, eikä lentokenttäaulassa ollut kirjaimellisesti yhtään istumapaikkaa. Ravintoloista oli auki ainoastaan Burger King, jossa sielläkään ei tietenkään voi nukkua tai oleskella syömistä pidempään.
Hetki siinä palloiltiin kentällä, ostettiin kaupasta evästä ja seurattiin tilannetta. Kentälle saapui koko ajan lisää ihmisiä, sillä päivän viimeisellä lentokenttäjunalla. Ihmiset alkoivat asettua lattioille nukkumaan, koska yhden yhtä istumapaikkaa ei ollut. Meitä alkoi myös väsyttää, joten päätettiin tehdä sama. Onneksi oli höntsyt päällä, ja saatiin vähän suojaa likaisesta lattiasta kangaskassilla, takilla ja muilla kasseilla 😀 Jossain kohtaa tosin sitä ei enää edes välittänyt lattian likaisuudesta, kunhan vaan olisi edes jotenkin mukava olo ja saisi edes pari silmäystä unta.
Lentokenttäaulassa vietettyjen kolmen tunnin jälkeen huomattiin yllätykseksemme, että nyt klo 2 yöllä turvatarkastuksiin pääsi ne ihmiset, joilla oli vain käsimatkatavarat mukana. Meillä onneksi oli ja päästiin sujuvasti ja nopeasti turvatarkastusten läpi. Ajateltiin, että toisella puolella on varmaan joku kahvila edes, jotta pääsisi istumaan ja vaikka haukkaamaan jotain yöpalaa. Mutta ei, lentokentän puoli oli myös ihan kiinni ja kahvilat ja ravintolat aukeaisivat vasta parin tunnin päästä. Onneksi tuolta kuitenkin löytyi hiljainen odotteluhuone, jossa oli jopa penkkejä ja päästiin nukkumaan niille. Pari tuntia siinä nuokuttuamme huomattiin, että kahvilat aukesivat, mutta jonot olivat niin hullut että skipattiin se idea kuitenkin. Mä en ole koskaan nähnyt mitään kenttää noin täynnä kuin tuo oli. Joka ikinen istumapaikka oli täynnä ja pitkin lattioita istui ja lepäsi satoja ihmisiä. Jonot kahviloihin oli pahemmat kuin jouluna Prismassa. Huomattiinkin siinä sitten, että Stanstedilta lähtee lentokentän kokoon nähden poikkeuksellisen paljon lentoja aamuviideltä, -kuudelta ja -seitsemältä, joten ei ihmekään että ihmisiä oli ihan hulluna.
36 tuntia valveilla
Enää oli jäljellä onneksi vain tunti pari, ja selvittiin nekin nuokkumalla penkeillä ja someja selaillen. Loppumatka sujui oikeastaan ihan hyvin. En saanut itse nukuttua kummallakaan lentopätkällä, mutta lennot olivat ajallaan ja Oslossa sain syötyä kunnolla. Toki oltiin molemmat aivan tajuttoman väsyneitä, mutta onneksi energiat kohtaa täydellisesti noin puolikuolleinakin 😀 Sitten Suomeen ja Tampereelle laskeuduttuamme ja kotiin päästyämme, väsymys jopa hieman hälveni tai sitten väsy oli jo niin pitkällä, ettei sitä enää edes huomannut. Kaiken kaikkiaan laskin, että oltiin noin 36 tuntia valveilla siten, että välissä oli yhteensä 2,5 tuntia unta noin vartin pätkissä. Mutta siitäkin selvittiin ja loppu hyvin kaikki hyvin!
Tämän kokemukseni kautta siis varoitan ja tiivistän, että Stanstedin lentokenttä on kiinni yöllä ja aamuyöllä, eikä kentän aulassa ole ollenkaan istumapaikkoja. Myöskin muiden kannattaa huomioida Lontooseen matkustaessaan se, ettei yöllä kulje esimerkiksi metroja ja taksien hinnat ovat ainakin just tällä hetkellä aivan pilvissä. Lopuksi vielä mainittakoon, että ostakaa lennot suoraan lentoyhtiöltä ja välttäkää Kiwiä 😀
-
Ihana Lontoo
Moikka ja aurinkoista viikonloppua ♡ Me ollaan tällä hetkellä rauhoittumassa maalla ja tässä terassilla istuskellessani keksin, että voisin jakaa tännekin vähän otoksia kesäkuun lopun matkasta Lontooseen. Käytiin siis heti juhannuksen jälkeen lyhyellä reissulla Lontoossa, ja koko matkan tarkoitus oli Ed Sheeran keikka Wembleyllä. Meidän reissu kesti vain kolme yötä, mutta oli sitäkin ihanampi. Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytty, ja päädyttiin nukkumaan yksi yö kirjaimellisesti lentokentän lattialla, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan.
Lyhyt reissu fiiliksen mukaan
Koska reissu oli noin lyhyt, lähdettiin ensimmäistä kertaa matkaan ihan tosi kevyellä varustuksella. Jopa minä sain pakattua kaikki tavarani vain yhteen reppuun! Reppu oli saatu Antti Tapanilta, ja siitä tuli kyllä luottoreppu tällaisille kevyille reissuille. Hyvin kevyistä matkatavaroista johtuen päätin jättää myös kameran kotiin, ja siksi nämä postauksen kuvat on napattu puhelimella. Oli toisaalta kyllä ihana matkustaa ilman painavaa Canonia, ja jollain tapaa jopa tykkään puhelinräpsyistä muistoina enemmän. Me myös haluttiin kokeilla ensimmäistä kertaa aikuisiällä Tampereen Pirkkalasta lentämistä, ja pakko myöntää että se oli aika jees! Oli ihanaa, kun lentokentälle ajoi vain parikymmentä minuuttia ja pienestä kentästä johtuen turvatarkastuksiinkaan ei olisi tarvinnut jättää tavanomaista paria tuntia. Erityisesti paluulennon jälkeen oli ihana olla niin nopeasti kotona, kun ei tarvinnut ensin ajaa tai matkustaa esimerkiksi junalla kahta tuntia Tampereelle.
Me lähdettiin Lontooseen ilman sen suurempia suunnitelmia. Toki se keikka oli suunniteltu ja se oltiin mietitty milloin keikalle lähdetään ja millä mennään, mutta muuten matka toteutettiin ihan fiiliksen mukaan. Ekana päivänä käveltiin paljon Hyde Parkissa, hotellin läheisyydessä ja käytiin katsomassa Buckinghamin palatsia. Toisena päivänä kierreltiin vähän pidemmällä ja nähtiin London Eye, Tower Bridge ja Big Ben. Meistä toinen ei ollut koskaan ennen käynyt Lontoossa, joten oli kiva käydä katselemassa näitä perinteisimpiä nähtävyyksiä. Toisena päivänä meillä oli myös se keikka, joten oikeastaan puolet päivästä kului siihen.
Ed Sheeranin The Mathematics Tour oli upea
Ed Sheeran se vaan ei taaskaan pettänyt, ja kyseessä oli ehdottomasti paras keikka jonka olen kokenut. Edin fanina ajattelin, ettei kaikki ennätykset rikkoneesta Divide Tourista voi laittaa enää paremmaksi, mutta kyllä kuulkaa voi. Ed täräytti sellaisen setin täydellä Wembleyllä, ettei ollut tosikaan. Keikan settilista oli monipuolisempi kuin ikinä ennen, ja selvästi Ed alkaa ravistelemaan balladipojan roolia pois niskastaan. Kuultiin tietysti kaikki klassikot, biisejä uudelta syksyllä ilmestyneeltä albumilta ja settiin oli päässyt lisäksi erikoisempia kappaleita, kuten esimerkiksi Blow, jota en ajatellut kuulevani enää koskaan livenä. Tämä siksi, ettei kyseinen kappale ole tyypillisintä Ediä eikä se ole soinut radiossa tai ole suuren yleisön suosiossa, ja on vieläpä ”vain” collaboration-albumilta. Mutta sieltä sekin vain tuli, vieläpä tietysti sähkökitaran ja savupommien saattelemana, ja koko yleisö oli myyty.
Erityisesti rakastin keikassa 360-lavaa! Sen ansiosta voitiin jäädä permannon takaosiin, mutta nähtiin silti hyvin lavalle. 360-lava mahdollistaa sen, että koko permantoyleisö on lähempänä lavaa ja Edillä oli lavalla jokin liukuhihna, jonka avulla pystyi kiertämään lavaa eikä näin ollen artisti ollut koko ajan selin kenenkään suuntaan. Tunnelma Wembleyllä on, kuten aina, ihan huumaava kun yli 90 000 ihmistä saadaan samaan paikkaan. Se on aivan käsittämätöntä, miten vain yksi mies ja kitara voi vetää tuon kokoisen stadionin täyteen kerta toisensa jälkeen, ja tänä vuonna jopa viidesti saman viikon sisällä. Edin pedaalilautatyöskentely on todellakin taidetta, ja mun mielestä on maailman siisteintä että Ed voi olla itsensä taustalaulaja ja -soittaja, kaikissa biiseissä. Tulevana lauantaina onkin sitten vuorossa Edin Helsingin keikka, jonne olen myös menossa, joten sitä innolla odotellessa ♡
Värikäs Notting Hill ja kotoisa Lontoo
Kolmas ja viimeinen päivä kului keikasta palautuessa ja nukuttiinkin vähän pidempään. Vietettiin päivä kaupoissa kierrellen ja mä löysin pari kirjaa, ja toinen puolestaan pari tarpeellista vaatekappaletta. Shoppailun lisäksi ehdittiin käydä vihdoin Notting Hillillä, jossa mäkään en ollut aiemmin käynyt, eli jotain uutta mullekin 🙂 Notting Hill on aina ollut mun Lontoo-listalla pastellitalojensa vuoksi, mutta aina aikataulut on niin tiukalla etten ole ehtinyt sinne saakka. Käytiin Notting Hillillä syömässä superhyvässä ravintolassa ja sitten ihasteltiin niitä kuuluisia värikkäitä taloja. Tuolloin iski myös koko reissun ainoa Lontoolle tyypillinen sadekuuro. Sieltä hotellille palattuamme aloimmekin selvitellä seuraavana aamuna lähtevää paluulentoa ja lentokentälle pääsyä, josta sitten kehkeytyikin ne reissun kommellukset. Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan kilometrin pituinen, voisin kirjoittaa noista kokemuksista ihan oman juttunsa 😀
Paluulentoa lukuunottamatta kaikki siis meni oikein nappiin, ja musta oli niin ihana olla taas monen vuoden jälkeen Lontoossa. Parasta koko reissussa ehkä olikin se kotoisa fiilis, tai siis tajuta se, että kaupunki on mulle jo niin tuttu, että sama kuin olisin Helsingissä käynyt. Vaikka tietysti joka Lontoon matkalla opin aina jotain uutta ja näen uusia puolia, mutta niinhän tapahtuu ihan kotikaupungissani Tampereellakin. Lontoo on tosiaan mun suosikkikaupunki ja rakastan sen vauhdikasta menoa, inhorealismia, autenttisuutta, monipuolisuutta, keskeneräisyyttä ja jalat maassa -viboja. Paluumatkan lisäksi tämän reissun ainoa miinus olikin matkan pituus, sillä mä olisin viihtynyt tuolla vielä paaaaljon kauemminkin. Toivottavasti tämän postauksen kuvista välittyy nämä mun fiilikset, Lontoo vaan on niin ♡♡♡
-
Extempore-tatuointi: Otin tatuoinnin Lontoon Camden Townissa
Hyvää tiistaita tyypit ♡ Näin Pariisissa ollessa onkin hyvä palata pari reissua taaksepäin Lontooseen. Siellä kävin viimeksi joulukuun alussa ja siltä reissulta jäi otsikon ja kuvan mukaisesti jotain pysyvääkin mukaan. Pari olikin huomannut tuosta blogin muuton myötä tulleesta uudesta bannerissa, että mulla on nykyään kädessä enemmänkin mustetta. Kyseinen kuva (tai oikeastaan teksti) on peräisin tuolta Lontoon reissulta.
Mulla on jo kauan ollut tämä idea mielessä, mutta paikkaa en ollut vielä valinnut, eli ihan täysin extempore-tatuointi ei ole kyseessä. Kuitenkaan mulla ei ollut suunnitelmissa käydä leimauttamassa itseäni tuolla lyhyellä matkalla, mutta kun matkaseura heitti idean tatuoinnin ottamisesta, muistin tämän ideani. Me käytiin kysymässä hintaa meidän hotellin lähellä olevasta tatuointimestasta, mutta hinta oli siinä niin korkea, että Suomessa ottaminen olisi tullut edullisemmaksi. Jatkoimme siis matkaa, ja päädyimme Camden Towniin, jossa hoksattiin että hei, täällähän näitä tatuointipaikkoja on paljon.
Camden Townissa monet (useimmat) lävistämöt ja tattoo shopit ovat ehkä vähän epäilyttäviä, eikä kaikissa esimerkiksi käytetä hanskoja. Kuljettiinkin tuolla googlaten jokainen ookoolta näyttävä paikka ja sitten vasta käytiin kysymässä walk-in -aikaa sekä hintoja. Muutaman jälkeen löydettiin hyvä paikka, johon saatiin aika tunnin päähän. Ehdittiin siis käydä syömässä hyvin ja sitten vaan mustetta iholle.
Tattoo shopin pojat olivat tosi mukavia ja heitettiin paljon vitsiä siitä, että tämä mun tatuointi on suomeksi eivätkä he välttämättä saa koskaan tietää mitä siinä lukee. Myös ääkkösten pisteet huvittivat. Mulla kävi hyvä tuuri, sillä juuri tuolloin paikalla oli vieraileva artisti, jonka jälki on todella upeaa. Hän hoiti tatuoimisen tosi ammattimaisesti kuten pitääkin, eikä tekstin teossa mennyt kauaa. Kokonaisuudessaan tykkäsin kokemuksesta paljon, sekä tietysti myös lopputuloksesta.
Tämä tatuointi tosiaan muistuttaa mua kiitollisuudesta. Pitäisi useammin muistaa, mitä kaikkea itsellä jo on ja olla siitä kiitollinen. Tuo lause myös istuu hyvin minulle, koska aina kun muistelen elämääni taaksepäin, tuntuu ihan hullulta miten paljon olenkaan aikoinaan toivonut, mutta saanut kuitenkin niiiiin paljon enemmän.
Extempore-tatuointi: Oletko sä joskus tehnyt jotain vastaavaa?
