• Matkustelu

    Hiihtolomatunnelmia

    id hiihtolomatunnelmia







    Moikka ja ihanaa sunnuntaita ♡ Täällä Tampereen seudulla päättyy tänään hiihtolomat, ja sen kunniaksi ajattelin tulla kertomaan omasta hiihtolomastani. Oman lomani pidin tosin jo edellisellä viikolla ja nyt kulunut viikko on mennyt aikalailla normaalin arjen parissa. Me siis vietettiin hiihtoloma Lapissa, tutulta vuokratussa mökissä perheen kesken. Mökki on meille hyvinkin tuttu, sillä mun ollessa teini-ikäinen vietettiin tuolla aina kaksi viikkoa hiihtolomien aikaan.









    Loma oli hyvin erilainen verrattuna noihin teininä koettuihin hiihtolomiin, sillä ymmärrettävistä syistä monet meille tutuiksi tulleet aktiviteetit jäivät pois. Ei tehty itseasiassa mitään, mitä ei olisi voinut tehdä ulkona turvavälien kera tai yksityisesti omalla porukalla. Mutta ei loma silti mun mielestä ollut yhtään sen huonompi, vaan koen olevani tosi etuoikeutettu että ylipäätään oli tällainen mahdollisuus. Tärkeintä kuitenkin oli yhdessä perheen kanssa vietetty aika ja irtiotto pois kotoa.










    Mun lomanviettoa pääsi seuraamaan reaaliaikaisemmin Instagramin kautta, mutta mitä lomalla sitten oikein tuli tehtyä? Pelattiin Yatzyä ihan ennätysmäärä, nostalgiapärinöissä pelattiin myös Wiitä, käytiin katsomassa poroja, ihasteltiin vikana iltana revontulia, valokuvasin ihan hurjan paljon, käytiin yksityissaunassa ja avannossa, katseltiin upeita valotaideteoksia ja käytiin oman porukan kesken yksityisellä poroajelulla. Kokkailtiin joka päivä mökillä superhyviä ruokia ja omaksi suosikiksi nousi nakkikeitto (:D), koska sitä ei tule oikeastaan koskaan tehtyä kotona. Käytiin myös kolmena päivänä laskettelemassa, mutta niistä jokainen jäi syystä tai toisesta lyhyeksi. Napattiin yksi haaverikin ja muutamat meistä teki myös työ- tai koulujuttuja.









    Ehdottomasti omia suosikkijuttuja oli tietysti avanto ja laskettelu, sekä oli huippua päästä vihdoin ensimmäistä kertaa poron reen kyytiin. Lasketteluun jäi tosin vain valtava kaiho takaisin, kun ne tosiaan jäivät jokaisena kertana kesken. Onneksi kuitenkin rinteet ovat ja pysyvät, joten ehkä palo on taas isompi sitten ensi vuonna, jos silloinkin olisi mahdollista lähteä laskettelemaan.









    Kuvat kertovat varmasti enemmän kuin tuhat sanaa, ja haluan ehdottomasti pitää tämänkin lomapostauksen kuvapäiväkirjamaisena postauksena, joka toivon mukaan välittää hiihtolomatunnelmia sinne ruudun toiselle puolelle. Toivottavasti teilläkin on ollut ihana hiihtoloma, jos olette sen jo pitäneet ja ihanaa lomaa niille, joilla se on vielä edessä! Tänään mulla on vielä paljon puuhaa, kuvailujen, kuvien sekä videoiden editoinnin ja myös töiden suhteen, joten palaillaan taas paremmalla ajalla 🙂








    Hiihtolomatunnelmia – Millainen sun hiihtoloma oli?




    ×××

    Kaikki Lappi-postaukset kautta aikain löydät tämän tägin alta 🙂


  • Matkustelu

    Postikortteja Lapista

    id postikortteja lapista







    Moikka pitkästä aikaa ♡ Tulikin sitten pidettyä pieni tahaton tauko täältä blogista. Mun elämässä tapahtui iso käänne, kun yllättäen jouduin sanomaan hyvästit toiselle koiralleni. En asiaa itsessään halua sen enempää puida täällä tai missään muuallakaan, mutta saatan palailla kokemiini tunteisiin myöhemmin kun niitä tuli kirjoiteltua puhelimen muistioon tapahtuman aikoihin. Katsotaan.








    Tänään kuitenkin haluaisin jakaa teille kuvia Lapista. Vietimme siis joulun ja uudenvuoden Lapissa, meidän omalla mökillä jossa käväisimme syksyllä ruskareissullakin. Tuosta mökistä on tullut mulle todellinen happy place, ja etenkin nyt jouluna vaan vahvistui se tunne, etten ole missään muualla kokenut vastaavaa onnea. En missään muualla, kuin tuolla kilometrien päässä naapureista, joen rannalla, keskellä metsää, ilman sähköä, vettä ja nettiä. Toivon, että pääsen palaamaan sinne taas mahdollisimman pian uudelleen 🙂








    Meillä oli aivan ihana joulu ja vuodenvaihde. Olivathan ne hyvin erilaisia aiempiin verrattuna, mutta eivät yhtään sen huonompia. Joitakin pieniä jouluperinteitä saatiin kuitenkin säilytettyä. Mulle itselleni tuo vähän yli viikon loma vuoden loppuun teki todellakin hyvää ja oli ihana nauttia perheen seurasta.








    Loppuvuoden aktiviteetteihin kuului korttipelit, moottorikelkkailu ja autoajelut. Yhtenä päivänä kiivettiin kävellen Pyhätunturin huipulle vastustaen ihan hullua tuulta ja sumua, ei muuten kauheasti maisemia näkynyt 😀 Uudenvuodenaattona käytiin laskettelemassa Luostolla ja nähtiin monesti porojakin. Haettiin pariin kertaan polttopuutäytettä ja mentiin yhtenä päivänä luistelemaankin. Saunottiin ja käytiin suihkussa pihalla, parhaimmillaan -20 asteen pakkasessa.








    Mutta, sen enempää tarinoimatta, tässäpä postikortteja Lapista. Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu ja vuodenvaihde, samoin kuin nämä alkuvuoden ensimmäiset viikot. Palataan taas, koitan päästä takaisin postausrytmiin mahdollisimman pian ♡






    Postikortteja Lapista – Kuinka sinun vuosi 2021 on lähtenyt käyntiin?




    ×××

    Voit seurata mun elämää reaaliaikaisemmin Instagramissa


  • Matkustelu

    Lapin ruskaretken tunnelmia

    id lapin ruskaretken tunnelmia







    Moikka täältä muuttokaaoksen keskeltä! Tämä lokakuun alku on kyllä ollut melkoista hullun myllyä ihan kaikin mahdollisin puolin ja blogi on jäänyt pahasti jalkoihin. Tänään kuitenkin ihan varasin kalenterista pienen breikin, jotta ehdin jakaa teille lisää kuvia parin viikon takaisesta Lapin ruskareissusta. Pari muutakin postausta on suunniteltu tähän viikon sisään ja koitan pitää itselleni peukkuja, että ehdin toteuttaa ne yhtä aikaa muuton kanssa.

    Mutta tosiaan, hitsi oli ihana pikareissu Lapissa! Se oli juuri sellainen loma mitä olin kaivannutkin, eli paljon unta, hiljaisuutta, rauhaa ja rauhoittumista, oikeasti vaan olemista, luonnosta nauttimista ja tärkeimmän ihmisen seuraa. Meidän matka oli kontaktiton muihin kuin toisiimme, sillä mökiltä ei poistuttu luonnossa kävelyä pidemmälle. Tässäpä siis vähän Lapin ruskaretken tunnelmia ja fiiliksiä.







    Lapin ruskaretken tunnelmia

    Tuo loma auttoi mua ymmärtämään paremmin sitä, millaista ihmistä olenkaan kaivannut vierelleni. Oli ihana huomata, että keksittiin ihan vaan kaksin tekemistä, ilman niitä kirottuja puhelimia. Pelailtiin korttia, jammailtiin radion tahtiin, tutkittiin lintulajeja, pelattiin lautapeliä, luettiin vieraskirjoja, käytiin kävelyllä ja valloitettiin lähistön pikkuvaaroja. Tietää todellakin löytäneensä kaltaisensa ihmisen, kun yhdessäoloon ei tarvita puhelimia, muuta suurempaa tekemistä eikä tunnu hölmöltä esimerkiksi pelata kaksin pasianssia viidettä kertaa.









    Teki tosi hyvää olla niin paljon irti puhelimesta ja somesta. Mä toki päivitin joka päivä omaa Instagramiani, mutta siihen se jäikin. Jätin oikeastaan kaiken muun selailun pois, ja ihan syystä kun netti ei tuolla mökillä toiminut kuin harvoissa spoteissa. Kaikkialla muualla se puhelin oli pakko jättää taskuun tai pöydälle, eikä sitä edes kaivannut. Oli hyvä olla irti kaikesta muusta ja mielestä löytyikin yhtäkkiä ihan valtavasti tilaa uusille ajatuksille.







    Lappi-bucketlist

    Kaiken kaikkiaan koko miniloma oli onnistunut niin loistavasti. Vain yhtenä päivänä satoi, ja silloinkaan ei koko päivää. Lappi-bucketlistille kuului vaarojen valloitus (Akanvaara ja Ahmavaara), saunominen kolmen tunnin saunan lämmittämisen jälkeen ja joessa uiminen. Mä nimittäin uskalsin!! Oli pirun kylmää enkä ole koskaan ennen uinut luonnonvesissä näin myöhäiseen aikaan vuodesta, mutta tulipa kastauduttua 😀 Listalle kuului vielä tietysti porot, joita nähtiin takaisin etelään päin ajellessa useampia tokkia.









    Lapin ruskaretken kuitenkin kruunasi perjantai-illan revontulet! Se oli itsellä mielessä vain pienen pienenä haaveena, kun olin katsonut että revontulien mahdollisuus tuona viikonloppuna oli vain hyvin pieni. Olin ladannut puhelimeen erään revontulisovelluksen enkä meinannut uskoa silmiäni kun se ilmoitti aurora-hälytyksen. Mentiinkin sitten katsomaan joelle ja siellähän se taivas loisti. Revontulet näkyivät vahvuudella 2 kun asteikko on 1-5, eli kovinkaan mahtipontisia ne eivät olleet, mutta näkyivät tosi hyvin paljaalla silmällä. Sainpa napattua pari hieman heilahtanutta kuvaa puhelimen kameralla hahah.

    Voi että, kunpa tuonne pääsisi pian uudelleen. Paikkana tuo meidän mökki on niin autenttinen, että tuntuu kuin alkaisi katsoa koko elämää ihan uudelta kantilta. Mielen hyvinvoinnille, rauhoittumiselle ja yhdessäololle saa tuolla aivan uudet merkitykset ♡






    Lapin ruskaretken tunnelmia – Oletko sä käynyt Lapissa syksyllä?




    ×××

    Muista seurata mua myös Instagramissa!