• Matkustelu

    Ametistikaivos Luostolla

    lampivaaran ametistikaivos






    Meidän tämän vuoden ruskareissu lähestyy jälleen kovaa vauhtia, ja huomasin että viime vuonna multa jäikin kokonaan jakamatta kokemuksia Ametistikaivoksesta! Mainitsin meidän kaivoksella vierailun tässä postauksessa, mutta tänään voisin keskittyä pelkästään Ametistikaivokseen. Meidän mökki on tosiaan Pyhä-Luoston alueella, ja aiempina ruskareissuvuosina olemmekin vierailleet paljon Pyhällä ja käyneet välillä syömässä Luostolla, ja samalla Luoston Ametistikylpylässä ihan vaan suihkussa 😀 Ametistikaivoksella olen kuulemma joskus lapsena käynyt, mutta siitä mulla itselläni ei ole oikeastaan muistikuvia. Siksi päätettiinkin viime syksynä kavereiden kanssa käydä siellä porukalla!







    Lampivaaran Ametistikaivos

    Ametistikaivos sijaitsee Luoston alueella, mutta tarkemmin Lampivaarassa. Reitti kaivokselle oli helppo, ja me jätettiinkin autot parkkialueelle vaaran juurelle. Parkkialueelta lähti kiva kävelyreitti, jota kuljettiin muistaakseni puolisen tuntia. Perillä meitä oli vastassa söpö pieni kahvila, jossa haukattiinkin vähän purtavaa, kun meille jäi aikaa ennen etukäteen varattua kaivosvierailuaikaa. Kahvilalta huikattiinkin ajan koittaessa matkaan, ja kiipesimme Lampivaaran huipulle porrasreittiä. Maisemat tuolla olivat aivan huumaavat! Lampivaaralta näki loistavasti Luostotunturin ja kaikki näytti niin kauniilta ruskan ollessa parhaimmillaan. Kaivosvierailulta palattuamme bongasimme lisäksi pienen sateenkaaren, joka teki ruskaisista tunturimaisemista vieläkin upeammat.

    Lampivaaran kahvilasta voi ostaa lippuja Ametistikaivokselle, mutta liput voi (ja mun mielestä kannattaakin) varata etukäteen netistä. Liput maksoivat vähän päälle parikymppiä.







    Kaivosvierailu ja onnen jalokivi ametisti

    Lampivaaran huipulla sijaitsee Ametistikaivos. Pääsimme ensin kuulemaan hieman kaivoksen historiasta ja meille esiteltiin erilaisia ametistilajeja ja -muotoja. Kuulimme myös lisää alueen geologiasta sekä ametistien ominaisuuksista ja käyttötarkoituksista. Ametisti on jalokivi ja siihen liitetään erilaisia uskomuksia ympäri maailman. Ametistilla uskotaan olevan onnen jalokivi, sekä sillä uskotaan olevan rauhoittavia vaikutuksia stressin, impulssien, ärtymyksen ja ahdistuksen suhteen. Sen uskotaan myös auttavan esimerkiksi riippuvuuksiin sekä migreeniin.

    Lampivaaran huipulla sijaitsee myös Ametistimyymälä, josta sai ostaa eri kokoisia ametisteja, joko hiottuja tai hiomattomia, sekä ametistista tehtyjä koruja ja muita tuotteita. Mekin pyörähdettiin kaupassa vierailun päätteeksi, ja mä ostin kauniin ametistikaulakorun. Olenkin sitä käyttänyt päivinä, jolloin kaipaan hitusen onnea matkaani.







    Ametistien etsintää

    Ametistikaivos Lampivaarassa on avokaivanto tunturin päällä ja vierailuun kuuluu myös ametistien etsintä itse! Pääsimme kävelemään tunturin sisällä olevan kaivannon läpi avokaivannolle, ja avokaivannossa saimme ottaa omat välineet ja tartuimme tuumasta toimeen. Ametistien etsintä oli yllättävän rentouttavaa puuhaa ja oli hauskaa, miten helposti sitä luulikaan löytäneensä ametistin, vaikka loppujen lopuksi kyseessä ei ollutkaan sellainen. Mä itse taisin löytää vain yhden kauniin pienen ametistin, mutta osa meistä löysi useampia pieniä jalokiviä. Ametistit pestiin ja huuhdottiin lopuksi, ja jokainen sai ottaa mukaan yhden nyrkkiin mahtuvan kiven, vaikka tosin meidän löytämät olivat vain noin pikkurillin kynnen kokoisia 😀 Ja jos omaa ametistia ei onnistunut löytymään, vierailu kuulemma takaa jokaiselle ametistin mukaan.







    Kokonaisuudessaan vierailu oli mun mielestä todella kiva, ja sopi hyvin etenkin syksyn aktiviteetiksi. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit, ja ametistien etsintä oli todella rentouttavaa. Oli myös kiva kuulla lisää ametisteista sekä alueen historiasta. Kävelyineen meillä taisi kulua vierailussa kolmisen tuntia. Suosittelisin (ja itseasiassa olenkin jo tutuille suositellut) ehdottomasti vierailua Ametistikaivoksella, jos vain joskus suuntaatte Luoston alueelle. Lampivaaran Ametistikaivos taitaa olla Lapin ja koko Suomen ainoa, joten kyseessä on todellakin uniikki aktiviteetti. Ametistikaivoksesta voi lukea lisää sekä ostaa liput täältä.

    Voi miten en maltakaan odottaa näihin maisemiin palaamista ihan parin viikon kuluttua! ♡








  • Matkustelu

    Ainutlaatuinen getaway – Hilton Kalastajatorppa IGLUX

    id iglux

    Kaupallinen yhteistyö Hilton Kalastajatorppa IGLUX








    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne ruudun toiselle puolen ♡ Oma viikkoni on alkanut tehokkaissa merkeissä, ihan superrentouttavan viikonlopun jälkeen. Me nimittäin päästiin kokemaan Hilton Kalastajatorppaan juuri avattu IGLUX-elämyspaketti! Hilton Helsinki Kalastajatorppa sijaitsee Munkkiniemessä meren rannalla, ja hotellin rannassa sijaitsevalle 40-metriselle laiturille on nyt avattu kuusi upeaa IGLUX-huonetta.









    Kahdenkeskistä laatuaikaa

    Me startattiin getaway-viikonloppu jo ajoissa, ja lähdettiin Tampereelta junalla aamuvarhain lauantaina. Ensimmäinen stoppi oli Pasilan Mall of Tripla, jossa pysähdyttiin heti kahville. Aamupäivä kului Triplassa oikein mukavasti kauppoja kierrellen ja kumpikin meistä teki tarpeellisia löytöjä. Itse olin eniten innoissani siitä, että löysin vihdoin kauniin suojapussin läppärille! Ostosten jälkeen käytiin vielä syömässä, jonka jälkeen suunnattiin kohti Munkkiniemeä ja Hilton Kalastajatorppaa. Hotelli olikin tosi kivan matkan päässä Triplasta, sekä myös Helsingin keskustasta, joten hotelli sopii hyvin majoituskohteeksi, olipa reissun tarkoitus mikä tahansa. Palvelut ovat siis ihan vieressä, vaikka hotellin alueella ja Munkkiniemessä vallitseekin aivan omalaisensa rauha.

    Munkkiniemeen me ihastuttiinkin matkalla kovasti! Ihan kuin aika olisi pysähtynyt ja seudun tunnelma oli mitä kotoisin. Sama rauhallisuuden ja ylellisyyden tunne jatkui, kun päästiin hotellille. Me ei oltu aiemmin käyty Hilton Kalastajatorpassa, ja ihana kun vastassa olikin luksusta henkivä aula ja mukava henkilökunta. Saatiin avainkortit ja lähdettiin ensimmäisenä tutkimaan IGLUX-elämyspakettiin kuuluvaa Deluxe-huonetta.







    Kaksi huonetta samassa paketissa

    IGLUX-elämyspakettiin kuuluu siis aina myös oma Deluxe-huone. Deluxe-huone on maantasalla, ja ihan lähellä iglujen laituria. Deluxe-huoneesta avautui upeat näkymät kohti igluja ja huone oli varustettu kahdella mukavalla nojatuolilla sekä kahdella pehmeällä sängyllä. Huone oli todella tilava, ja etenkin kylpyhuone henki ylellisyyttä. Deluxe-huoneissa on kylpyammeet, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää täydellistä rentoutumista tavoitellessa! Me jätettiin isoimmat matkatavarat Deluxe-huoneeseen, ja lähdettiin innoissamme tutkimaan IGLUXia.

    Hotellin rannassa laiturilla on kuusi IGLUX-huonetta. IGLUX oli juuri sopivan kokoinen meille kahdelle ja todella kotoisa. IGLUX-huoneissa on 140cm leveä laadukas sänky patjoineen, jossa on optimaalinen lepomukavuus eri vartaloille. Huoneen helposti säädettävä ilmalämpöpumppu takasi aina oikean lämpötilan. Sängynpäädyssä oli ilmalämpöpumpun lisäksi valonsäätö sekä äänentoisto, ja me kuunneltiinkin tästä paljon musiikkia vierailun aikana. IGLUX-huoneessa on lisäksi pieni vesipiste sekä kuiva-wc. IGLUX-huoneet on rakennettu Pohjois-Suomessa ja ne ovat 95% kotimaisia. Kotimaisuus näkyi myös IGLUXin sisustuksessa, josta saattoi bongata Satu Nisun ja Annalan kädenjälkeä.







    IGLUX ja panoramaikkunat

    Tärkein ja varmasti näyttävin seikka IGLUXissa oli kuitenkin tietysti upeat panoramaikkunat, joilla oli katettu melkein puolet IGLUXin seinäpinta-alasta. Ikkunat ulottuivat lattiasta kattoon, ja näkymät ihan salpasivat hengityksen. IGLUX-huoneiden sijainti laiturilla takasi sen, että huone oli aivan veden tuntumassa, ja vesi oli elementtinä ihan täydellinen match panoramaikkunoiden kanssa. Mä vaan tuijottelin lähes koko vierailun ajan liplattavaa vettä ja tunnelma oli jotenkin maaginen hieman sumuisena päivänä. Vettä jatkui silmien kantamattomiin ja en tiedä mitään niin rauhoittavaa, kuin mitä tuo näky oli. Panoramaikkunat oli varustettu peilikalvoilla, joten ulkopuolelta ei nähnyt sisälle, mutta sisältä näki hyvin ulos.

    Me oltiin ihan haltioissamme noista maisemista sekä koko IGLUXista, ja vietettiinkin loppulauantai vaan iglussa rauhoittuen. Nautittiin kahden keskisestä ajasta, upeista maisemista, syötiin herkkuja ja katsottiin läppäriltä Ilveksen peliä. Oli tosi maagista nähdä päivän pimenevän silmissä ja IGLUXin valoja oli helppo säätää sen mukaan. Juuri ennen jääkiekkopelin päättymistä huomattiin vielä kaiken kukkuraksi ilotulitukset vastarannalta! Ne kestivätkin pitkään ja ihailtiin räiskyviä raketteja iglusta käsin. Mä koitin ottaa niistä myös kuvia, mutta eivät ne tietenkään tuoneet oikeutta näkymälle.









    Täydellinen hotelliloma

    Myöhemmin havahduttiin nälkään ja päätettiin lähteä myöhäisillalliselle Hilton Kalastajatorpan suosittuun ravintola Meritorppaan, joka oli samassa rakennuksessa kuin Deluxe-huoneemme. Mä valitsin listalta open faced sandwitchin, ja vitsi oli hyvää! Palvelu oli ensiluokkaista ja saatiin mahat täyteen. Illallisen jälkeen päädyttiin vielä hetkeksi Deluxe-huoneeseen katsomaan tv:tä, jonka jälkeen käytiin siinä iltapesulla ja sitten suunnattiin takaisin igluun. IGLUXissa olikin hyvä nukkua ja mulla oli kokoajan tosi rauhallinen tunne, johtuikohan sitten veden läheisyydestä.

    Aamulla heräiltiin sateen ropinaan ja hoksattiin, että nukuttiinpa pitkään! Mä ainakin nukuin IGLUXissa ihan älyttömän hyvin ja yöunet olivat pidemmän kuin tavallisesti. Tämän vuoksi meinasi tulla jopa vähän kiire aamupalalle, mutta ehdittiin kuitenkin syödä ihan kiireettömästi. IGLUX-elämyspakettiin kuuluu runsas Hilton-aamiainen, josta ei kyllä ollut mitään pahaa sanottavaa. Kattaukseen kuului perinteisiä hotelliaamupalan suosikkeja ja itselleni siitä tulikin melkein brunssi. Kahvitkin tarjoiltiin pöytään! Nukuttiin tosiaan vahingossa niin pitkään, että aamiaisen jälkeen suunnattiin takaisin igluun ja Deluxe-huoneeseen pakkaamaan, jonka jälkeen olikin jo aika luovuttaa huoneet.







    Ihana IGLUX-elämys

    Huippupitkät yöunet kertovatkin varmasti siitä, miten mukava IGLUXissa olikaan olla. Mulle tosiaan veden läheisyys on ihan äärettömän rauhoittava ja rentouttava asia, ja se toteutui IGLUX-huoneessa täydellisesti. Tuntui, että stressi hälveni ihan silmissä, kun sai tällaisen getawayn myötä vain olla ja rauhoittua, ilman kiirettä mihinkään. Tämä oli juuri sitä, mitä nyt kiireisen syksyn keskellä tarvitsin, ja iso kiitos tästä Hilton Kalastajatorpalle ♡

    IGLUX oli ihana, ja kokonaisvaltainen elämys. IGLUX-elämyspakettiin kuuluu tosiaan Deluxe-huone, Hilton-aamiainen sekä näiden lisäksi myös saunan ja uima-altaan käyttö. Hilton Kalastajatorppa sijaitsee otollisella paikalla, jos on tulossa Helsinkiin vaikkapa tapahtumien tai muiden menojen vuoksi, mutta suosittelen harkitsemaan etenkin IGLUX-elämyspakettia ihan vaan staycationia tai getawayta varten. Siten, että iglusta voi nauttia rauhassa koko päivän ajan. IGLUX oli mun mielestä täydellinen juuri pariskunnalle, mutta miksei myös luksusta etsiville ystävyksille. Oman IGLUX-elämyksestä voi lukea lisää tästä.








  • Lifestyle

    Karmiva Karnevaali – Särkänniemen huvipuistattava tapahtuma

    id karmiva karnevaali


    Liput saatu.








    Tiesitkö, että Särkänniemen Karmiva Karnevaali järjestetään jälleen tänä vuonna? Tänä vuonna karnevaali aloitettiin jo viikkoa normaalia aiemmin, ja me käytiin Inkan kanssa heti ensimmäisenä päivänä paikalla. Tamperelaisena olen aina eniten innoissani näistä Särkänniemen elämystapahtumista, ja viime vuoden kivojen karnevaalikokemusten jälkeen vierailin siellä tänä vuonnakin enemmän kuin mielelläni. Särkänniemen Karmiva Karnevaali on siis syyslomalle ajoittuva tapahtuma, joka antaa meidän nauttia huvipuistosta myös tunnelmallisen pimeän aikaan. Karnevaaliin on ammennettu vaikutteita eksoottisesta karnevaalikulttuurista sekä iltativolitunnelmasta.








    Näsinneula ja Akvaario

    Meillä oli Karnevaalirannekkeet, joilla pääsi myös Näsinneulaan ja Akvaarioon, joista päätettiin aloittaa meidän kierros. Akvaariosta bongattiin paljon erilaisia kaloja ja matelijoita, ja niitä oli superhauska kuvata. Särkänniemen Akvaariossa on yli kaksikymmentä allasta ja kaloja löytyy eri puolilta maailmaa. Omia suosikkejani olivat kilpikonnat ja aksolotlit, sekä käärmeitä tuijottelin tuttuun tapaan pisimpään käärmepelkoni vuoksi 😀 Akvaario sijaitsee Näsinneulan yhteydessä, joten sieltä jatkettiin kohti korkeuksia. Näsinneulan näkymät Tampereen yli salpaavat hengityksen yhä uudestaan. Näin syksyllä ruska oikein loisti ihanasti!








    Karmiva Karnevaali: Circus Hysteria ja Zombie Zone -alueet

    Akvaarion ja Näsinneulan jälkeen suunnattiin karnevaalialueelle, joka oli jälleen koristeltu ihanasti halloween-teemaan. Kaikkialla oli ihanan värikästä, pinkkejä pääkalloja ja viirejä. Valaistus oli ihan mieletön, ja se toi kyllä koko Särkänniemen ihan oikeuksiinsa. Karnevaalialueella oli pienempi alue, Circus Hysteria, johon pysähdyttiin ensimmäisenä ihastelemaan ShowDem Dancing -tanssiesitystä ja tulipa samalla kuvattua muutamat otokset Circus Hysterian alueella viihdyttävistä ja pelottelevista klovneista ja muista kauhuhahmoista. Circus Hysterian alueelta sai myös pientä syötävää ja juotavaa, ja lavalla riitti ohjelmaa. Lavalla nähtiin tanssiesityksen lisäksi Fire Lady -tulishow.

    Haluttiin tietysti nähdä myös toinen pelottavampi karnevaalialue, eli Zombie Zone. Tällä alueella kiertelevät zombit peläyttelemässä ja kummastuttamassa vieraita. Muutama aika creepy tapaus me bongattiinkin, ja zombit tuntuivat olevan etenkin vanhempien lasten suosiossa. Zombie Zonen lähellä pyörähdettiin lisäksi Rantaterassilla ihastelemassa Burleskiesitystä. Esitysten jälkeen kaivettiin laukusta Karkki vai kepponen -pussit ja lähdettiin kierrokselle! Kierroksessa oli neljä pistettä, joissa tuli kysyä tuo kuuluisa ”karkki vai kepponen” -lausahdus ja pussiin sujautettiin yllätys. Meille osui onneksi pelkkää karkkia tältä kierrokselta haha. Karkki vai kepponen -kierros on lisämaksullinen.








    Karnevaalisuosikki oli jälleen ennustaja

    Alueen kiertelyn lomassa ostettiin myös liput ennustajalle ja päästiin kuulemaan mitä meidän tulevaisuus pitää sisällään. Mä kävin ennustajalla viime vuonnakin, ja se oli yksi mun suosikkijutuista Karmivassa Karnevaalissa, ja siksi ehdottomasti halusin nyt uudelleen. Mulla ei ollut mitään tiettyä aihetta, joista olisin halunnut kysyä korteilta, mutta kummasti sieltä korteista kuitenkin nousi esiin työhön ja uraan liittyviä aiheita. Ne olivatkin ainoita, joista kysymistä pyörittelin päässäni ennen kuin päätin että haluan yleisennustuksen. Tämän vuoden ennustuksen mukaan mulla on parhaillaan tosi hyvä lähtötilanne, lapsenomaista intoa ja aurinkoa matkassa. Matkalle kuitenkin ennustettiin haasteita, nimenomaan työn suunnasta, ja näiden kanssa saatan kuulemma painia pitkäänkin. Lopputulemana esiin nousi kuitenkin kortti, joka viestitti siitä, että pääsen haasteiden yli mutta se vaatii jonkin yhden asian loksahtamisen kohdalleen. Tavallaan pohja ja perusteet ovat hyviä, mutta joku pieni seikka multa puuttuu ja se seikka auttaa pääsemään ennustetuista haasteista yli. Ihan supermielenkiintoista mun mielestä!








    Karmiva Karnevaali oli kokonaisvaltainen elämys

    Lopuksi napattiin vähän syötävää Circus Hysterian vieressä olevasta kojusta ja viimeisenä ehdittiin vielä ihailla Karnevaaliparaatia. Se taisi jäädä viime vuonna näkemättä, joten ihana nähdä se nyt. Paraatissa oli musiikkia, laulua ja paljon iloista tunnelmaa. Paraatiin osallistuneilla oli aivan upeita, kauniisti pyörähteleviä mekkoja sekä osalla pimeässä hohtavia valotikkuja.

    Me viihdyttiin koko Karmivassa Karnevaalissa ihan tosi hyvin ja oli niin kivaa! Tapahtuma oli todellakin iloa kameralle ja kokonaisvaltainen elämys. Karnevaalissa oli mun mielestä sopivasti tapahtumaa ja meininkiä perheen pienimmille, mutta kuitenkin myös jännittävämpää menoa aikuisempaan makuun. Meille isoin juttu oli ehdottomasti koko karnevaalitunnelma, ja kolean sään vuoksi jätettiin laitteet väliin, vaikka hurjapäisimmät voisivat nauttia myös niistä viimeistä kertaa tänä vuonna. Särkänniemessä on myös Nukkekoti-kauhukohde, mutta sekin jäi valitettavasti tänä vuonna käymättä. Luulen, että se olisi ollut mulle ainakin liian pelottava. Ehkä sitten ensi vuonna!

    Kiitos taas Särkänniemelle kutsusta ja innolla odotetaan ensi vuoden karnevaalia ♡ Karmiva Karnevaali on Särkänniemessä 7.-9.10. ja 13.-22.10.2022. Jos sulla on siis vielä syysloman aktiviteetit avoinna, nappaa liput nyt täältä!