• Lifestyle

    Kuulun riskiryhmään – Pelottaako koronavirus?

    id kuulun riskiryhmään



    Huh, että voikin jännittää tämän postauksen julkaiseminen… 😀 Syy jännitykseen on se, että jo otsikon lukiessasi tiedät minusta asian, jota en ole koskaan aiemmin kertonut perhepiiriä pidemmälle.



    Kuulun riskiryhmään

    Mä tosiaan kuulun riskiryhmään ja olen pitkäaikaissairas. Lapsena sairastin vesirokon ja jälkitautina sain tämän kyseisen sairauden. Mä en koe itse olevani pitkäaikaissairas, tai sairas muutenkaan, koska tämähän ei näy mun elämässäni yhtään mitenkään. Siksi asiasta ei juuri kukaan ole tiennytkään, koska se ei näy ulospäin, mun ei tarvitse miettiä sitä arjessani ja rehellisesti olen monesti jopa unohtanut sen olemassaolon kokonaan. Lapsena toki asiaa tutkittiin jonkun verran ja kävinkin silloin aika usein verikokeissa sun muissa testeissä, ja on multa otettu koepalakin. Kaikki kuitenkin tasaantui aikaa myöden, eikä mulla ole enää ollut lapsuuden jälkeen oireita enkä ole koskaan syönyt lääkkeitäkään tähän tilanteeseen.

    Muistan itse sairauden olemassa olon lähinnä aina influenssa-aikoihin, kun pohdin käynkö ottamassa influenssarokotteen. Saisin sen siis tietysti ilmaiseksi koska kuulun riskiryhmään, ja nyt viimeisiä paria vuotta lukuunottamatta olenkin sen aina mielelläni hakenut. Pari vuotta olen sen kuitenkin tietoisesti jättänyt ottamatta, ja toistaiseksi asiat ovat olleet hyvin.





    Korona konkretisoitui, kun tapahtuman peruutus osui omalle kohdalle

    No, sittenhän maailmaan iski tämä paljon puhuttu ja esillä ollut koronavirus. Mähän olen alusta asti ollut sitäkin kohtaan vähän hällä väliä -asenteella, etenkin kun tiedossa ei ole ollut matkoja epidemia-alueille eikä kukaan lähipiiristäkään ole ollut altistavilla alueilla. Toki mielessä pyörähti alussakin se ajatus että niin, mähän kuulun riskiryhmään ja on mahdollista, että korona on mulle vaarallisempi kuin muille. Lähinnä olen kuitenkin ollut huoletta, kun teen töitä kotoa käsin ja huolehdin perushygienista käsien pesuineen päivineen. Olen uskaltanut liikkua keskustassa ja julkisilla sen enempää miettimättä, myös silloin kun koronatapauksia alkoi vahvistua täällä Tampereen seudullakin. Jotenkin en ole osannut pelätä, koska ajattelen että me ollaan Suomessa, ja täällä terveydenhuolto on maailman parhaalla tasolla. Jos sairastuisin, en uskoisi että mitään pahaa tapahtuisi, koska tiedän että Suomessa jos jossain saisin heti ammattitaitoista hoitoa.






    Kaikki kuitenkin tavallaan konkretisoitui tänään torstaina. Tänään illalla piti olla erään pitkäaikaisen yhteistyökumppanini uusien tuotteiden lanseeraustilaisuus Helsingissä. Kyselin tilaisuuden smart casual -pukukoodiin seuraajilta apua Instagram Storyn puolella ja olin saanut vaatteet lainaan tilaisuutta varten. Hotelli oli varattuna, koirat järjestetty hoitoon ja olin kotona pakkailemassa, kun puhelimeen kilahti viesti. Viestissä kerrottiin tilaisuuden olevan peruttu levinneen koronan ja sen uhan vuoksi. Toki mua harmitti tilaisuuden peruuntuminen, sillä olin odottanut sitä todella innoissani, mutta enemmän kavahdin ehkäpä nimenomaan sitä koronaa. Tiedän, että tilaisuuteen oli nähty älytön määrä vaivaa, kutsuvieraita oli varmasti paljon ja rahaa kulutettu. Kutsut jopa tuotiin henkilökohtaisesti kotiovelle, joten tiedän ettei peruuttamispäätöstä tehty todellakaan heppoisin perustein. Omalle kohdalle sattuneen peruutuksen lisäksi tänään on peruutettu toukokuuhun saakka monia muita tapahtumia ja hallitukselta on tullut ohjeistus yleisötapahtumiin liittyen. Tämä kaikki ehkä havahdutti vähän mua itseänikin, että pitäisikö tässä oikeasti pelätä.





    Pelkäänkö koronavirusta, koska kuulun riskiryhmään?

    Tänään olenkin miettinyt koronaa aika paljon, sekä omaa tilannettani. Perusterveelle, hyväkuntoiselle nuorelle aikuiselle tai aikuisellehan korona ei ilmeisesti ole tavallista flunssaa tai influenssaa kummempi. Vaarassa ovat etenkin vanhukset ja hyvin pienet lapset, mutta myös riskiryhmään kuuluvat, joille se tavallinen influenssakin voi olla vaarallinen.






    Pohdin ja olen nyt pyöritellyt omaa tilannettani monelta eri kantilta. En tosiaan edelleenkään oikein osaa pelätä koronaa, tai pitää sitä itselleni vaarallisena. Vaikka kuulun riskiryhmään, olen silti hyväkuntoinen ja muuten perusterve, joten uskon selviäväni jos kävisi niin huonosti että saisin tartunnan. Toki tämä kaikki havahdutti niin, että tajuan ehdottomasti hakeutua hoitoon matalalla kynnyksellä jos mitään flunssan oireita ilmenee. Olen myös onnellinen, ettei tälle keväälle nyt sitten toteutunutkaan reissuja tai muuta sellaista. Suurimpana vaikutuksena mä nyt harkitsen uudelleen sitä influenssarokotetta ensi kautta ajatellen, vaikka pari vuotta olenkin ollut ilman rokotetta. Jos ja kun koronaan kehitetään rokote jossain vaiheessa, siitä en vielä osaa sanoa ottaisinko sen vai en. Tällä hetkellä olo on rauhallinen eikä korona pelota omalla kohdallani – keskityn nyt vain olemaan ehdoin tahdoin altistamatta itseäni, mutta en silti aio riskiryhmään kuulumisen vuoksi erakoitua kotiinkaan.






    Mitä mieltä sä olet ylipäätään koronaviruksesta? Pelottaako, vaikka et kuuluisi riskiryhmään? Oletko muuttanut toimintatapojasi viruksen leviämisen myötä?



    Mitä ajatuksia korona sinussa herättää?




    ×××

    Tykkääthän blogista jo Facebookissa?


  • Lifestyle

    Kolme jättimäistä elämänmuutosta – Miten kävi ystävyydelle?

    id mitä kävi ystävyydelle







    Ihanaa ystävänpäivää sinne ruudun toiselle puolelle ♡ Ystävänpäivä on yksi mun lempparijuhlista koko vuonna, ehkä osittain mulle hyvin sopivasta vaaleanpunaisesta väriteemasta, mutta ehdottomasti myös teemansa vuoksi. Mä en ole koskaan ollut sellainen, että muistaisin usein sanallisesti antaa tunnustusta läheisille, vaan mulle on aina ollut helpompaa tehdä se teoin. Tämä päivä onkin ihana muistutus siitä, ja vähintään aina ystävänpäivänä mä pyrin antamaan ansaittua arvostusta ystäville ja kavereille.

    Mulle ystävänpäivän sanoma on ehdottomasti aina ollut enemmän suomalaiseen tapaan ystävänpäivä eikä niinkään se Valentine’s Day, vaikka toki joka vuosi olen kyseisestä päivästä viettänyt ainakin osan sen valentinen kanssa. Usein kaveritkin haluavat viettää ystävänpäivää kumppanien kanssa sekä olisi myös haastavaa saada mahdollisimman moni kaveri paikalle yhtä aikaa. Tänä vuonna kuitenkin sovittiin parin kaverin kanssa jo ajoissa, että pidetään tämä päivä varattuna. En malta odottaa että saan viettää illan just näiden tyyppien kanssa ♡







    Jokainen ystävä on ainutlaatuinen

    Mä olen mielestäni tosi onnekas, että mulla on ympärillä juuri nämä ihmiset. Mulla on paljon kavereita, mutta myös paljon ystäviä ja olen heistä jokaisesta äärettömän kiitollinen. Erityistä onnellisuutta tuo se, että jokainen mun ystävistä on erilainen, ihana ainutlaatuinen itsensä. Yhden kanssa ollaan kasvettu lapsesta saakka tiiviisti yhdessä ja hän tuntee minut paremmin kuin kukaan muu, pari olen tuntenut koko ikäni ja he ovat meillä kuin kotonaan ja toisinpäin. Yhden kanssa meillä kohtaa arvomaailma ja elämänkatsomus täydellisesti, uskotaan samoihin asioihin ja saan hänestä mieletöntä energiaa joka kerta. Parin ystävän kanssa rakennetaan omaa yritystä koko ajan eteenpäin. Eräät kaksi saavat mut aina tuntemaan oloni maailman kotoisimmaksi, eivät tuomitse mistään ja valavat uskoa itseeni, jotta voin toteuttaa asioita joita pelkään. Yksi porukka on mulle kultaakin kalliimpi, heidän seurassa mä olen kasvanut ja olen maailman onnellisin, että kyseinen jengi on pysynyt kasassa vaikka vastaava hyvin harvinaista onkin.

    Vaikka kaikki ystäväni ovat niin erilaisia keskenään, ja jokainen heistä tuo oman mausteensa mun elämään, muutama pieni asia yhdistää kaikkia. Monien ystävien kanssa me ei nähdä usein, mutta se ei haittaa ollenkaan vaan juttu aina jatkuu siitä mihin viimeksi ollaan jääty. Kaikille mä myös kelpaan juuri sellaisena kuin olen. Toisinaan siis hyvin jäisenä ja väsyneenä, välillä nolona ja vähän hulluna. Saatan vastata viesteihin pitkällä viiveellä, en helposti tee itse aloitetta treffaamiseen, enkä muista aina sanoa kuinka kiitollinen olen ystävistä. Silti, näitä tyyppejä se ei haittaa, vaan nämä ihmiset tuntuvat arvostavan mua just tällaisena, kaikkine virheineni ja ongelmineni. Se on mun mielestä isoin lahja, minkä voi keneltäkään saada.







    Miten kävi ystävyydelle?

    Mä olen kuluneiden kuukausien aikana miettinyt ystävyyttä tavallista enemmän, omien vaihtuvien elämäntilanteideni vuoksi. Sanotaan, että isoissa muutoksissa ja hädässä ystävä tunnetaan, ja mä allekirjoitan tämän täysin. Ilokseni ja onnekseni olenkin saanut lähinnä vahvistusta sille, että ympärillä on todellakin aitoja ystäviä. Mun elämässä on kuluneen puolen vuoden aikana tapahtunut kolme jättimäistä elämänmuutosta. Kieltämättä ennen niiden tapahtumista pelotti, miten ympärillä olevat ihmiset suhtautuvat. Monet eivät varmasti olisi pysyneet mukana ja jos olisi yhtään ”vääränlaisia” kavereita, ne olisivat aivan varmasti karsiutuneet pois. Mun kohdalla näin ei käynyt ja se kertoo mun mielestä todella paljon ystävistäni ♡

    Ystävänpäivänä puhutaan aina paljon siitä, minkälainen on hyvä ystävä. Mun mielestä hyviä ystäviä voi olla erilaisia, eikä tuohon ehkä ole suoraa vastausta. Toiselle hyvä ystävä on sellainen, joka kuuntelee ja toiselle se voi tarkoittaa jotain ihan muuta. Mun mielestä kuitenkin hyvän ystävän tunnistaa siitä, että tosiystävä ei hylkää vaikeina aikoina. Kun sun elämässä tapahtuu isoja muutoksia, ja saatat olla pitkään väsynyt ja poissaoleva, katso miten kävi ystävyydelle. Ne jotka kaikesta huolimatta pysyvät sun vierellä, ovat aivan varmasti aitoja ystäviä.

    Kiitos ystävät, että olette. Ilman teitä en varmastikaan olisi itse tässä. Olette rakkaita ♡






    Ihanaa ystävänpäivää kaikille!




    ×××

    Instagramissa käynnistyy tänään ihana ystävänpäiväarvonta, joten pysy kuulolla!


  • Lifestyle

    Kuukausi ilman töitä – Mitä se on tehnyt hyvinvoinnille?

    id kuukausi ilman töitä







    Moikka ja kivaa sunnuntaita sekä isänpäivää! Hyvää isänpäivää erityisesti omalle isälleni, jota parempaa en voisi toivoa ♡ Meillä on valitettavasti vähän välimatkaa, niin tänä vuonna ei vietetty isänpäivää yhdessä. Joka tapauksessa, toivottavasti myös teillä muilla siellä ruudun toisella puolen on ollut kiva sunnuntai sekä viikonloppu! Mulla loppusunnuntain on tarkoitus kulua rennoissa merkeissä ja pienen ajelun parissa, mutta niitä ennen ajattelin jakaa teille vähän ajatuksia kun nyt on kulunut kuukausi ilman töitä.

    Minähän siis lopetin työt lokakuun viimeinen päivä ja kirjoittelin silloin fiiliksiä täällä. Toki työttömänä en ole ollut, vaan keikkatyötä on riittänyt ja olen pyrkinyt parhaani mukaan rakentaa yritystä eteenpäin. Toimettomana ei ole siis tarvinnut olla, joten kuukausi ilman palkkatyötä ei töiden osalta ole ollut ollenkaan huonompi vaihtoehto. Suurimpia muutoksia olen kuitenkin huomannut omassa hyvinvoinnissani, mikä on ollut jopa yllätys itselleni.







    Kun stressiä ja painetta ei huomaa itse

    Mulla oli siis melko tavanomainen toimistotyö, jossa tein seitsemän ja puoli tuntia päivässä arkipäivisin. Toisinaan olin töissä myös iltapäivisin ja viikonloppuisin, riippuen vähän tapahtumista ja muusta. Pääsääntöisesti työ koostui toimistotyöstä, mutta harvoin kuitenkaan istuin koko päivää tietokoneella, vaan työhön kuului paljon juoksevia sekä fyysisempiä juttuja. Koin, että meillä myös huolehdittiin työntekijöistä ihan hyvin, tai ainakaan mitään valittamista ei omalle kohdalleni koskaan sattunut. Olihan työ henkisesti jossain määrin kuormittavaa erityisesti stressin vuoksi, mutta pidin työstäni paljon enkä kokenut sitä liian stressaavaksi itselleni, vaikka usein muut muistuttelivatkin että olen todella nuori tälle alalle ja kyselivät miten jaksan.

    Ajoittain meillä tietysti oli haastavampiakin aikoja, kuten varmasti kaikissa työpaikoissa. Oli kampanjaviikkoa ja esimerkiksi keväällä heti sen perään toinen iso tapahtuma. Tapahtumia ja muita juttuja saattoi ketjuttua ja toisinaan saatoin tuntea ihan fyysistä sekä henkistä uupumusta ja väsymystä. Välillä myös tunsin stressin ja kerran alkusyksystä jopa pomppasin pystyyn täydestä unesta sydän pamppaillen keskellä yötä. Haukoin happea ja tuntui etten saanut henkeä. En ollut nähnyt painajaista tai muutakaan tavallista, vaan päässä pyöri työt ja tekemättömien juttujen määrä. Se ehkä oli pieni wake up call, ja aloin sen jälkeen tiedostaa stressin tasoa paremmin. Mulla on nimittäin aina ollut hyvä stressinsietokyky, enkä tosiaan välttämättä edes huomaa stressiä itse. Kuten en töissä ollessa oikeastaan huomannutkaan.







    Kuukausi ilman töitä

    Nyt, kun on kulunut kuukausi ilman töitä, olen tajunnut mitä se stressi ja työtahti minulle tekikään. Olen saanut keskittyä rauhassa itseeni ja olen huomannut, miten mieli ja keho ovat pikkuhiljaa päästäneet stressistä irti. En oikein aiemmin edes tajunnutkaan, miten huonosti mun keho esimerkiksi voi, sillä pidin sitä kaikkea vain normaalina. Vuoroittain nukahtelua ja unettomuutta, stressivatsaa, jaksamattomuutta, välinpitämättömyyttä, muistiongelmia, voimattomuutta, pahoinvointia, hiustenlähtöä ja ruokahaluttomuutta. Olen huomannut näiden kaikkien loppuneen, kun mieli ja keho on saanut levätä vihdoin tarpeeksi. Olihan mulla toki kesän lopussa loma, mutta ei se tainnut sitten kuitenkaan olla tarpeeksi, vaikka silloin niin luulin.

    Mielen hyvinvointiin mulla on ehkä eniten auttanut tieto vapaudesta. En koskaan töissä kokenut, että työt olisivat jotenkin rajoittaneet tai muuta vastaavaa, mutta tämä vapautunut fiilis on ollut ihan mieletön. Vapaat aikataulut ovat myös mahdollistaneet itseni kuuntelemisen. Esimerkiksi jos on tuntunut tahmealta, olen voinut lähteä koirien kanssa lenkille ja palata sitten taas hommiin. Olen pystynyt osallistumaan niin moniin uusiin mahdollisuuksiin enkä ole joutunut sanomaan ei työkeikoille tai muille kivoille jutuille. Mun mieli myös on vapautunut ihan uudenlaiseen luovuuteen ja olen esimerkiksi keksinyt uusia ratkaisuja, ideoita ja inspiroitunut paljon enemmän. Nyt vaan tuo kameratilanne ehkä vähän latisti inspistulvaa, mutta… 😀







    Älä ihannoi kiirettä ja stressiä

    Tässä aika pintaraapaisuna fiiliksiä kuluneesta. Niin hassua, etten ole kokenut hyvinvointini olevan huonolla tolalla ennen kuin konkreettisesti näen parannuksen siinä. Ehkä nämä ovat olleet niitä kun ei tiedä paremmasta -hetkiä, heh. En olisi vielä puoli vuotta sitten osannut ajatellakaan, että osaisin tällä tavoin kuunnella omaa kehoani sekä mieltäni. Itseni kuunteleminen on muutenkin aina ollut mulle vähän sellainen hälläväliä-juttu, ja varsinkin siitä puhuminen on ollut ison kynnyksen takana. Jotenkin tämä nyky-yhteiskunnan kiireen ihannointi on tehnyt hidastamisesta ja itsensä ehdoilla menemisestä jollain tapaa epäonnistumista, mikä on mun mielestä todella väärin. Tiedän, että munkin someissa usein näkyy kiire, mutta sen vastapainoksi haluan ottaa näitäkin puolia esiin. Ihan vaan siksi, että mä en halua olla esimerkkinä ihannoimassa kiirettä ja myös siksi, että mun mielestä näihin aiheisiin pitäisi kaikkien havahtua enemmän.





    Muistathan sinä kuunnella omaa mieltäsi ja kehoasi? ♡




    ×××

    Vielä tämä sunnuntai aikaa osallistua tähän arvontaan!