Short hair, don’t care

Tässä ne nyt on, mun uudet lyhyet hiukset.
Mulla oli tosiaan viime maanantaina, viimeisenä Suomi-päivänä varattu kampaaja-aika Hiusstudio Joyn Kirsille (jota voin muuten suositella ihan täysin sydämin!). Silloin kun ajan varasin, ei ollut tarkoituksena muuta kuin värjätä ihan älyttömän valloilleen päässyt tyvi pois ja leikata pari senttiä pois tasoituksen vuoksi. Sitten, muutamaa päivää ennen maanantaita kirjoitin tämän postauksen, enkä oikeasti saanut tehtyä päätöstä kuin vasta siinä kampaajan tuolissa.
Mutta mä olen ihan supertyytyväinen nyt! Kampaajan arvion mukaan multa olisi lähtenyt jopa 25 senttimetriä hiusta, mikä kuulostaa musta ihan käsittämättömältä koska en pitänyt mun aiempia hiuksia mitenkään erityisen pitkinä. On jotenkin tosi paljon vapaampi ja helpompi olo nyt, jos tiedätte mitä tarkoitan 😀 Hiusten peseminen on maailman oudointa, samoin kuin niiden kuivaaminen. Kuivaaminen muuten sujuu loistavasti pelkästään päätään pyörittämällä ja heiluttamalla hahah.

Mä en oo koskaan tehnyt mitään näin radikaalia mun hiuksille. Mulla on aina ollut vaalea väri, pienenä ihan luonnostaan ja sitten teini-iässä oman värin lähdettyä tummumaan, alkoi värjäily. Mulla oli ala-asteella ihan polkkatukka otsiksen kanssa, ja sieltä ollaan sitten kasvatettu näihin päiviin asti. Tämä tuntui siksi tosi pelottavalta ja isolta muutokselta, mutta mä ehdin tottua tähän ihan parissa tunnissa ja jopa tuntui siltä, että mulla olisi ollut aina lyhyet hiukset 😀
Näin jälkeen päin mua harmittaa, etten lahjoittanut tuota pätkäistyä lettiä mihinkään. En vaan tajunnut ennen leikkaamista sen olevan mahdollista, kun mulla kuitenkin on värjätty hius. Nyt kun vähän luin juttuja, niin ilmeisesti se olisikin ollut mahdollista siltikin. Nyt kun viime aikoina tää hiusten leikkaaminen on ollut iso buumi, niin oletteko te lahjoittaneet hiuksianne? Tai jos sä olet jossain kohtaa menossa pätkäisemään hiuksia ihan kunnolla, muista kysyä tuosta mahdollisuudesta!
Mitä mieltä ootte mun uusista hiuksista? ♡

×××
Mä myös ajattelin tehdä myöhemmin postauksen pitkien ja lyhyiden hiusten kanssa elämisen eroista, kiinnostaisiko sellainen teitä? 🙂
Kulttuurishokki: Valmistautuminen
Kauniimpaa elektroniikkaa + arvonta

Kommentoi