#ShopYourCloset -haaste

Moikka ♡ Instagramissa seuranneet tietävätkin, että otin osaa #ShopYourCloset -haasteeseen. Kyseessä oli 30 päivän pukeutumishaaste, jossa tarkoituksena oli tutustua paremmin oman vaatekaappinsa sisältöön ja jopa tehdä sieltä löytöjä. Haaste on alunperin Eden Ashleyn kehittämä, mutta Suomessa sitä toi esiin Sugar Helsinki, jonka kautta itsekin haasteen nappasin. Monena päivänä sain otettua asusta kuvan Instagramin Storyihin, mutta aivan joka päivä en sitä muistanut julkaista. Siksi ajattelin, että tällainen koonti blogin puolella voisi olla hauska! Lopussa vielä vähän omia fiiliksiä nyt loppuneesta haasteesta.



#ShopYourCloset -haaste






1. Pue vaate, jota et ole käyttänyt kolmeen kuukauteen.
Se on itseasiassa nuo housut sekä tuo musta neule.

2. Pue ylä- ja alaosa, jota et ole ennen yhdistänyt.

3. Pue asuste, jota et ole käyttänyt kolmeen kuukauteen.
Toi punainen vyölaukku! Se oli viime kesänä kovassa käytössä, mutta nyt jäänyt vähemmälle. Se itseasiassa inspiroi tuohon street- ja festarihenkisempään pukeutumiseen tuona päivänä.






4. Pue kengät sellaisen asun kanssa, jossa et ole ennen käyttänyt niitä.
Ehkä yksi maailman tylsimmistä asuista, muistan vaan kun aamulla oli superkiire enkä ehtinyt miettiä asua 😀

5. Kerrosta asusteita.
Tuplapinnit siis!

6. Pue neutraali alaosa kuviollisen tai printtiyläosan kanssa.






7. Pue neutraali asu rohkean asusteen kanssa.
En nyt tiedä miten rohkeat nuo kirkkaan punaiset kengät ovat, mutta näillä mentiin tämä päivä.

8. Pukeudu tyyli-ikonisi inspiroimana.
Se on Blair Waldorf ♡ Ehkä vähän huono asu, kun reissussa resurssit olivat vähän rajalliset ja päivä oli superhelteinen… Silti mun mielestä tuo tweed-mekko henkii Waldorfia tosi paljon!

9. Pue jotain värikästä (ei kuviota tai printtiä).






10. Pue vaate, jota et ole käyttänyt vuoteen.
Tää oli itseasiassa ainoa päivä, kun asusta ei ollut mitään kuvaa. Silloin kuitenkin päällä oli täysin vastaava asu kuin tuossa ylhäällä näkyy. Neuleen alla oleva tiukka neulosmekko oli se vaate, jota en ole käyttänyt yli vuoteen.

11. Pue värikäs alaosa yhdistettynä neutraaliin yläosaan.
Tää oli taas sarjassamme kiireaamujen hutaistu lopputulos… 😀

12. Pue jotain, mikä saa sinut tuntemaan olosi itsevarmaksi.
Tuo farkkumekko ♡






13. Kerrosta useampi vaate päällekäin.
Syksyn trendikkäin juttu, eli neuleliivi oli tähän juuri täydellinen.

14. Pue asuste, jota et ole käyttänyt vuoteen.
Tästä en ole aivan varma, mutta uskoisin että lähes vuoden tuo kello on ollut käyttämättömänä. Ranteessa kun joko ei ole mitään, tai sitten Samsungin älykello.

15. Yhdistä kuviollinen alaosa ja yksivärinen yläosa.






16. Yhdistä yksivärinen alaosa ja kuviollinen yläosa.

17. Pue takki sellaisen asun kanssa, jossa et ole ennen käyttänyt sitä.

18. Tee asusta hienompi asusteilla, kuten huivilla, koruilla tai korkokengillä.
Päällä oli ihan vaan kauluspaita ja mustat farkut, josta sitten tein hienomman korollisilla nilkkureilla, helmisukilla sekä näyttävillä korviksilla.






19. Pue jotain, mitä olet säästellyt erityiseen tilaisuuteen.
Tuo henkselihame. Sen ajattelin pukevani kivana lämpimänä kesäpäivänä, mutta toimi se näin syksymmälläkin.

20. Pue asu, joka korostaa parhaita puoliasi.
Mun mielestä omia parhaita puoliani ovat jalat, ja ne tosiaan korostuu tässä asussa.

21. Pue lempiyläosasi lempialaosasi kanssa.
Tuosta valkoisesta tennishameesta on tullut ihan lemppari! Samoin Ted Bakerin neule on ikisuosikki, ja kaipa ne jotenkin toimivat yhdessä 😀 Aika talvinen look ja vaihtaisin tähän kyllä ylipolvensaappaat näin jälkikäteen.






22. Pue vähintään kaksi asustetta, joita et ennen ole käyttänyt yhdessä.
Korvakorut ja hiuspanta, vaikkeivat ne kuvasta niin hyvin näykään.

23. Pue asu, jossa on sinulle uusi väriyhdistelmä.
Kokeilin viininpunaisen yhdistämistä tuollaiseen sinapinkeltaiseen, toimi yllättävän hyvin!

24. Pue neutraali alaosa värikkään yläosan kanssa.






25. Pue kengät, joita et ole käyttänyt puoleen vuoteen.
Puoli vuotta ei tässä kyllä tainnut ihan toteutua, mutta nuo olivat ainoa vaihtoehto kun rajasin pois todelliset talvikengät eli Uggit jne 😀

26. Pue rohkea statement-asuste.
No jaa, en nyt niin rohkeasta tiedä, mutta se oli tuo hiuspanta muuten tosi tylsässä asussa.

27. Pue asu, joka kuvastaa persoonaasi.
Oman elämäni prinsessa, mutta oikeasti vaan ihan tavallinen ja basic. Sainpa sitä vaaleanpunaistakin mukaan.






28. Pue asu, joka kuvastaa ihailemaasi elämäntyyliä.
Tämä oli ehkä vaikein kaikista. En oikein ihaile mitään elämäntyyliä, mutta ehkä lähimpänä tätä olisi Englannin maaseudulla asuminen. Siellä pukeutuisin ehdottomasti kauluspaitoihin neuleilla kerrostettuna.

29. Yhdistele erilaisia tekstuureja, kuten pitsiä ja farkkua.
Neule yhdistettynä tekonahkaan, check!

30. Pue asu, joka saa sinut erottumaan positiivisesti joukosta.
Pukeuduin ruskaan tuon ihanan Alpan neuleen avulla ♡



Jälkifiilikset

Kaiken kaikkiaan tykkäsin tästä haasteesta kovasti! Oli kiva tehdä taas löytöjä omasta vaatekaapista ja ennen kaikkea haaste toi varmuutta omaa vaatekaappia kohtaan. Sieltähän löytyy vaikka ja mitä, ja kaikki yhdistelmät ovat todellakin mahdollisia. En ihan täysin putkeen pystynyt toteuttamaan haastetta, kun välissä oli muutama yksittäinen päivä, jolloin olin vain kotona höntsyissä. Tai kun välissä oli Lapin reissu ja yksi viikonloppu Kankaanpäässä, jolloin pakatessa unohdin ottaa haasteen huomioon. Muutoin koen onnistuneeni hyvin. Osa asuista on tosi tylsiä, enkä tavallisesti kuvaisi sellaisia koskaan blogiini, mutta no, tässäpä hieman realiteettia etteivät asut joka päivä ole todellakaan niin viimeisteltyjä 🙂 Suurimpana osana päivistä päälle lentää ensimmäiset vastaantulevat vaatteet, suurimpana kriteerinä mukavuus.

Mutta, koen että #ShopYourCloset -haaste oli tosi hyödyllinen. Haluaisin haastaa tähän kaikki mukaan! Tekisi myös mieli testata tätä uudelleen esimerkiksi talvella, kun asuista tulisi taas aivan erilaisia.



#ShopYourCloset -haaste – Joko sinä osallistuit?




×××

Muista seurata mua myös Instagramissa!


Lue myös

Me muutetaan!
Parempi lounashetki kiireisen arjen keskellä

Kommentoi