Matkustelu

Pink Mamma – Ravintolasuositus Pariisiin






Kivaa maanantai-iltaa ♡ Toivottavasti teillä oli ihana juhannus ja olette päässeet rentoutuneina takaisin arkeen kiinni, tai lomalle, jos sulla alkoi lomat! Mulla ainakin oli kiva juhannus, se oli todellakin ihana piristys muun arjen keskellä. Oli niin ihana nähdä taas isoa osaa meidän kaveriporukasta, nauttia Suomen luonnosta ja nukkua paljon. Tänään ollaankin taas jatkettu töitä ja nyt illalla ajattelin vielä tulla nopsaan vinkkaamaan teille eräästä ravintolasta.









Pink Mamma

Kyseessä on siis Pink Mamma, joka sijaitsee Pariisissa. Pariisi tosiaan on maailman suosituin turistikohde ja ainakin kuluneiden parin kuukauden aikana tuntuu että Pariisi on ollut erityisen suosittu kohde suomalaisten keskuudessa, joten ehkä raflavinkkaus sitä koskien on ihan paikallaan. Myös toki siksi, että Pink Mamma on äärettömän suosittu ravintola, joten suosittelen vahvasti pöydän varaamista etukäteen. Meillä oli pöytävaraus, eikä tosiaan oltaisi päästy paikalle ilman sitä.








Ravintola on kuitenkin kaiken hehkutuksen arvoinen, todellakin! Pink Mammasta on tullut samalla suosittu Instagram-kuvien kohde, ja miljöö oli valehtelematta upea ja hyvin kuvauksellinen. Ravintola sijaitsee ihanassa roosan värisessä korkeassa rakennuksessa Rue de Douailla ja ravintola koostuukin monesta kerroksesta. Jokaisessa kerroksessa tuntui olevan oma teemansa ja myös portaikot oli sisustettu ihan viimeisen päälle runsailla tauluilla ja muilla koriste-esineillä. Portaikot ovatkin varmasti Pink Mamman suosituimmat IG-kuvauskohteet, haha.

Meidän pöytä sijaitsi ylimmässä, kaikista suosituimmassa kerroksessa. Päästiin paikalle päivän ensimmäisten joukossa ja hetki ihailtiinkin vain upeaa sisustusta. Sisustus oli niin vihreä, täynnä kasveja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Katto oli lasia, joka loi huoneeseen aivan ihanan valon. Ainoa sisustuselementti, josta en pitänyt ja jota jopa kammoksuin, sijaitsi alimman kerroksen wc-tiloissa. Siellä nimittäin käsienpesualtaiden yläpuolella oli lasivitriini, jossa oli roikkumassa valtavia lihakimpaleita. Kyseisen vessan fiilis oli todella outo, ja kontrasti oli niin hassu, kun yläkerran wc oli todella nätti upeine näkymineen.









Trattoria Pariisin sykkeessä

Pink Mammasta saa pitsoja ja pastoja, eli kyseessä on trattoria. Mä valitsin neljän juuston pitsan, ja ai että se oli hyvää! Pitsa oli just sopivan kokoinen ja täytteitä oli tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liikaa. Palvelu oli myös nopeaa ja ystävällistä, ja itseasiassa koko tarjoilijaseurue vaikutti hyvin hauskalta joukolta. Ravintolan hintataso oli kohtuullinen, verrattuna muuhun Pariisin hintatasoon. Eli siis kalliimpaa kuin Suomessa ja monessa muussa maassa, mutta Pariisin kalliissa tasossa aika perus.

Voin siis todella suositella Pink Mammaa! Ehdottomasti kannattaa tosiaan varata pöytä, jo hyvissä ajoin. Pahimpina turistiaikoina kuukautta ennen varaaminen ei ole ollenkaan liioiteltua. Ruoka oli todella hyvää ja itse ravintola on ihana pieni nähtävyys joka varmasti kruunaa kaupunkiloman. Pink Mammaan voit tutustua tarkemmin täällä.






Pink Mamma – Mikä on upein ravintola jossa sinä olet käynyt?




×××

Olethan jo liittynyt lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta?


Lue myös

Kesän suloisin mekko ja morkkis kenkähankinnasta
Lookfantastic Beauty Box kesäkuu 2019 - kokemuksia tuotteista

2 Comments

Leave a Reply