Matkustelu

London sneak peek

Aloitetaan Lontoojutut puhelinkuvilla, joista suurin osa on taas tietysti snäpistä. Puhelinkuvat vaan nykyään tulee otettua sen kautta ja lähetettyä edes joillekin kavereista 😀

× Lähtö vappupäivänä, ja taas vaan tuli otettua ihan liikaa tavaraa mukaan hups… Pakkaamisessa tuli melkein jopa kiire, vaikka olisi ollut aikaa aloittaa se homma jo monta päivää etukäteen.
× Ja tiistai aamuna oli aika aikainen herätys, meidän lento lähti jo kahdeksalta.
× Mä rakastan näitä lentokonekuvia! Oli niissä sitten pilviä, auringonlasku, yölliset kaupungin valot, kaikki on ihania.

× Lentokoneselfie.
× Heti ekana päivänä sää kyllä hemmotteli aika kivasti. Muinakin päivinä oli kohtuullisen lämmin, mutta tyypillinen pilvinen sää aiheutti kuitenkin jonkun verran viileyttä.
× Nälkä oli ihan jäätävä kun oltiin päästy perille kohteeseen ja hotellille, joten lähin Subi kutsui. Oli niin jännää kun samat täytteet oli tuolla ihan täysin eri nimillä!

× Kurkkausta yhteen Lontooasuista.
× Nutellavohveli, ah onko parempaa oikeesti <3
× Ekan illan huippuväsynyt minä. Takana oli noin 30 000 askelta ja 20 kilometria kävelyä.

× British Museum oli kyllä mielenkiintoinen, vaikka tolle toiselle se taisikin olla antoisampi kokemus.
× KFC:n testaamista ootettiin innolla jo etukäteen, ja kelpuutettais se kyllä Suomeenkin! Täällä kotona äiti kuitenkin paljasti että oon ollut jo lapsena ton suurkuluttaja silloin kun asuttiin Saksassa. Olin ihan puulla päähän lyöty, mulle se aina oli ”se kanapaikka” enkä vaan ollut tajunnut että kyseessä oli KFC 😂
× Victoria’s Secretissä tuli vierailtua kahteen otteeseen kun se oli niin iso ja valikoimaa oli niin paljon etten vaan osannut päättää.

× No sitten se pääsyy koko reissulle, Ed Sheeran♡ Yks mun isoimmista haaveista on ollut just tää, että pääsen näkemään Edin livenä ja vielä jossain Englannissa, Lontoo oli se paras vaihtoehto.
× En oo koskaan ollut noin isossa jäähallissa kuin O2, taitaa se ollakin Euroopan isoin.
× Ediä lämppäämässä oli symppis ja tosi samantyyppinen artisti Ryan McMullan, josta tykättiin myös kovasti! Toisena lämppärinä oli Anne-Marie, jota ei meinattu tunnistaa ennen kahta vikaa biisiä 😀

× Kukaan artisti koskaan ei oo saanut mulle tunteita noin pintaan kuin Ed. Se on vaan niin käsittämätöntä miten se tyyppi ei tarvii lavalle muuta kuin itsensä ja kitaran. Ei oo kyllä epäilystäkään kuka on maailman paras artisti.
× Ennen keikkaa nappasin mukaan ton sinisen paidan hallin ulkopuolelta koska noi valkoiset oli loppu. Keikan jälkeen niitä oli kuitenkin ilmestynyt lisää niin en vaan voinut itelleni mitään… 😀
× Keikan jälkeisen fiilikset, mä olin haljeta onnesta.

× Perinteistä englantilaista aamupalaa ei uskallettu ottaa yhtenäkään aamuna, vaikka se oli kyllä suunnitelmissa.
× Kierros Potter-studiolle oltiin varattu jo hyvissä ajoin. Nää on ollut aika iso osa mun lapsuutta, niin olin kyllä kuin pikkulapsi karkkikaupassa tuolla, kun sisäinen lapsi lähti pyrkimään esiin 😀
× Hirnyrkit koottuna yhteen. Musta oli niin upeeta miten paljon noiden kaikkien lavasteiden eteen oli tehty, ja se sai mut arvostamaan niitä elokuviakin enemmän. Ja ihana, että ne kaikki oli vielä säästettykin.

× Siisti katto muistaakseni King’s Crossin asemalla.
× Rakastin tota miten noiden kauppojen sisustukseen oli tuolla panostettu. Yhdessä kaupassa oli tällainen kimmeltävä jättipääkallo!
× Pientä haaveilua vaan, noi on niin ihanan näköisiä.

× Sisällä oleva puisto vai Lontoon Apple Store? En oo ikinä nähnyt mitään vastaavaa kauppaa.
× Shoppailuja. Luulen, etten lähde tekemään mitään erillistä postausta mun ostoksista, vaikka itse niitä rakastankin lukea. Kaikki shoppailut kyllä varmaan tulee vilahtelemaan täällä jossain vaiheessa!
× London Eye. Fun fact: heti ekana reissun jälkeisellä aamupalalla Suomessa huomattiin yhden muromyslipaketin kyljessä -50% alennuskuponki London Eyehin.

× Tower Bridge oli niin upea kuin mitä oonkin kaikista kuvista nähnyt pilvisestä säästä huolimatta. Tästä myös tuli yks mun lempparinähtävyys…
× Chinatown oli ehkä pienoinen pettymys vaikka noi pallot olikin aika upeita, mutta luulin että se olis ollut isompi.
× Niin vaikuttavan näköinen Big Ben. Oli niin sydäntäsärkevää nähdä siellä kukkia ♡ Vartiointia oli selkeästi tehostettu, ja noita raskaasti varustettuja poliiseja tuli vastaan ihan kaduilla ja metroasemillakin. Joka kerta sydän hyppäsi kurkkuun vaikkei itse mitään väärää olisikaan tehnyt, mutta en vaan oo tottunut näkemään tollaisia aseita kun Suomessa poliiseilla ei noita ole.

× Mun eka kylmä juotava Starbucksissa! Aina ennen oon valinnut vaan lämpimiä juomia.
× Buckinhamin palatsille päädyttiin sitten just vääränä päivänä, oltaisiin haluttu nähdä se vartijanvaihtoseremonia mutta lauantaisin sitä ei tietenkään järjestetty.
× Nopeella dinnerillä ennen lentoa.

× Iltalennot on parasta auringonlaskujen takia, ne vaan näyttää aina upeimmilta lentokoneesta.
× Victoria’s Secretistä lähti vihdoin mukaan passinkuoret jotka pääsi heti käyttöön.
× Se fiilis kun saat pikkutyypin syliisi viikon jälkeen ♡
Kauneuden kuolemansynnit
Asioita, jotka ärsyttää

11 Comments

Leave a Reply