Matkustelu

Lähtöpäivä

3:22 Herään muutaman torkutuksen jälkeen ja katson kun poikaystävä lähtee viemään koiraa pikaisesti ulos.
3:25 Tuijotan hetken kattoa ja mietin että tänäänkö se nyt ihan oikeasti tapahtuu.
3:33 Nousen ylös ja puen vaatteet päälle, sekä käyn vessassa ja harjaan hampaat.
3:50 Poikaystävä tulee koiran kanssa sisälle, ja otetaan Mishan kanssa pieni hetki vaan toisillemme. Itku oli niin lähellä mutta olin iloinen, kun Misha ei ollut kovin surullinen vielä. Ei se vielä tajunnut💔
3:58 Laitan laukut lukkoon, heitän takin päälle ja kengät jalkaan. Tsekkaan kämpän viimeistä kertaa vältellen samalla Mishan katsetta. Jätin sille vielä lattialle mun paidan.
4:10 Lähdetään ajamaan kohti Helsinkiä. Matkalla jutellaan niitä näitä pitäen toisemme hereillä.
5:15 Pysähdytään matkalla Linnatuulessa ja tilataan syötävää.
5:24 Saadaan meidän tilatut paniinit ja mutustetaan niitä.
5:45 Jatketaan matkaa. Loppumatkan mä taisinkin nukkua.
6:30 Ollaan perillä kentällä, jossa tehdään bag drop ja nostan vähän käteistä valmiiksi.

7:00 Sanotaan vikat moikat. Mä luulin, että se olisi ollut helpompaa mutta se olikin henkisesti yksi rankimmista kokemuksista. Saan kerättyä itseni, ja menen jonottamaan turvatarkastukseen.
7:15 Pääsen turvatarkastuksista läpi, ja jouduin siinä satunnaiseen räjähdejäämätestiin… 😀
7:30 Suuntaan portille vessassa käynnin ja vesipullon ostamisen jälkeen.
7:55 Pääsen istumaan koneeseen, joka on ihan täynnä. Koitan pidätellä itkua parhaani mukaan. Jotenkin ironisesti aina kun oon lentänyt, on ollut tosi nätti sää, mutta tuolloin Suomen puolella oli tosi synkkää ja satoi.
8:15 Lähdetään lentoon hiukan myöhässä, ja myönnän itselleni että Suomen jättäminen on taakse tosi surullista, vaikka tiedän edessä päin olevan huippuja juttuja.
8:30 Aloitan lukemaan Cosmopolitania, jotta saisin ajatukset johonkin positiivisempaan.
9:05 Lentoemännät vaan käveli meidän penkkirivin ohi tarjoamatta mitään. Mä olisin halunnut kahvin ja sitä hyvää mustikkamehua, näköjään täytyy tyytyä siis vaan vesipullooni. Syön Twix-patukan, mikä oli mulla mukana.
9:30 Alan meikkaamaan ja unohdin taas että primer, joka on muovisessa tuubissa ei oikein tykkää lentokoneessa olon paineesta ja meikkiä alkaa vaan tulvia tuubista. Onneksi oli paperia mukana.
10:00 Meikkaamisen jälkeen palaan taas Cosmopolitanin pariin loppulennon ajaksi vaikka meinaankin nukahtaa useaan otteeseen.
11:19/9:19 Laskeuduttiin onnistuneesti Lontooseen Gatwickin lentokentälle, ja totean, että täytyy varmaan jatkossa kirjata näitä kellonaikoja ylös niin Suomen kuin Englanninkin aikavyöhykkeen mukaan. Eka kellonaika on siis Suomen aikaa ja jälkimmäinen Englannin.

11:45/9:45 Sain laukkuni ja kävin noutamassa junalippuni, jonka olin ostanut valmiiksi.
12:04/10:04 Menen kentällä sijaitsevaan kahvilaan, josta ostan vettä ja kolmioleivän, jonka syön heti.
12:40/10:40 Siirryn odottamaan junaa laiturille, ja kävelyyn menikin hetki aikaa kahden ison matkalaukun kanssa.
13:11/11:11 Juna saapuu ja hyppään kyytiin. Mulla oli vähän ongelmia matkalaukkujen kanssa, koska junassa oli tosi vähän tilaa niille. Siellä oli matkalaukuille merkityt paikat, mutta tottakai kaikki olivat täynnä.
14:00/12:00 Laitan ekan jakson Vampyyripäiväkirjoja pyörimään. Sitä suositeltiin mulle, ja olin ladannut muutaman jakson Netflixin offlineen valmiiksi tätä varten.
15:07/13:07 Juna on perillä Southamptonissa, ja hitsi asemalta oli vaikea päästä ulos 😀 Aseman ulkopuolella katselen hetken ympärilleni uutta kotikaupunkiani ja sitten suuntaan taksin avulla tulevalle kodille.
15:30/13:30 Saan talon respasta isot niput lappuja ja pääsen kurkkaamaan huoneeseeni. Just sellainen kuin kuvissa, tää on tosi jees! Jätän laukut eteiseen ja tutkin huonetta tarkemmin.
16:35/14:35 Nakerran mukana olleen välipalapatukan kaiken maailman lappujen selailun yhteydessä ja mietin voisinko vaan mennä nukkumaan. Pitäisi käydä hakemassa ruokaa ja päivittäistavaroita, ja pyyhe, lakanat ja pari siivoustarviketta näin alkuun, mutta en jaksaisi millään. Matkustus väsyttää niin paljon. Vastailen myös blogin kommentteihin, kun nekin ovat jääneet täysin paitsioon tässä viikon aikana.
17:20/15:20 Nyt täytyy tehdä jotain järkevää ja alan tutkia Google Mapsia. Lataan Southamptonin offlinekartan ja tutkin reittejä Ikeaan ja pariin muuhun kauppaan. Huomaan että Ikean pitäisikin olla tosi lähellä.
18:40/16:40 Saan itseni vihdoin ylös ja lähden ulos kohti Ikeaa.

20:00/18:00 Pohdin Ikeakierroksen jälkeen jäänkö sinne syömään vai haenko ruokaa jostain muualta. Pohdin myös, vienkö Ikean ostokset välillä asunnolle vai menenkö samalla reissulla kauppaankin.
20:12/18:12 Päätän käydä kaupassa samalla, joten lähden suunnistamaan Mapsin kanssa Asdaan. Onnekseni saan siellä jättää Ikeakassin infoon ostosten teon ajaksi, jottei tarvitse raahata sitä ympäriinsä.
21:00/19:00 Menipäs pitkäksi, olin ihan hukassa tuolla kaupassa kun yritin löytää kaiken tarvittavan enkä osannut päättää mitä ostan tai syön. Nyt kuitenkin on lähdettävä kaikkien valtavien kantamusten kanssa takaisin asunnolle.
21:20/19:20 Huh vihdoin sisällä. Tyhjennän kylmää vaativat ostokset jääkaappiin ja makaan hetken sängyllä kun olen niin loppu.
21:30/19:30 Snäppäilen ja juttelen Whatsapissa tärkeiden ihmisten kanssa ja avaan myös läppärin, josta laitan parit meikkivideot Youtubesta pyörimään taustalle.
21:50/19:50 Syön kaupasta ostetun mikropastan ja mietin kuinka surkeat mun syömiset ovatkaan tänään olleet, mutta ei mulla edes ole oikeastaan ollut nälkä.
22:13/20:13 Aloitan kirjoittamaan Täällä ollaan -postausta.
23:00/21:00 Saan tekstit valmiiksi, mutta jätän kuvat muokattavaksi huomiselle, koska oon niin älyttömän väsynyt. Jatkan kauneusvideoiden katsomista koska se on parasta ”turhaa viihdettä” samalla kun snäppäilen.
2:23/00:23 Havahdun ja huomaan nukahtaneeni, mikä ei kyllä ole ihme näin pitkän päivän jälkeen. Laitan läppärin kiinni, pesen meikit pois ja harjaan hampaat. Vaihdan vaatteet yöpukuun ja menen oikeasti nukkumaan.

×××
Tästä tulikin tosi pitkä! Mutta mitä mieltä ootte, haluatteko lukea tämän tyyppisiä postauksia tulevaisuudessakin?
Kauniimpaa elektroniikkaa + arvonta
Ensimmäiset ostokset Southamptonista

10 Comments

  • Laura

    Kiva postaus, mulle tuli semmonen pieni liikutus sisälle tosta alusta, kun mietin sitä tunnetta olla yksin lentokentällä turvatarkastuksen toisella puolella. Kun samaan aikaan itkettää mut alkaa myös kuplii sellanen positiivinen jännitys. Ihan kamalaa ja parasta! 😀 Sä pääsit kivasti tekee kaikkea perusjuttua jo ekana päivänä. Mä oon kahtena muuttona saapunut uuteen maahan vasta illalla, ja koska iltasinhan kaikki tuntuu kahta kamalammalta niin saapumiset ei oo menny kovin positiivisissa fiiliksissä.. 😀 Pitääkin koittaa sijottaa noi muutot tästä lähtien aamuun! 🙂

    Olis kiva lukea postausta esimerkiksi siitä, miten selviät kaukosuhteesta, ootko ajatellut käydä Suomessa tai tuleeko poikaystävä Englantiin. Vai haluatko täyden extreme-kokemuksen ilman Suomi-kosketusta vai mitä ajattelet näistä asioista! Ja pro tip: säästät paljon rahaa lentokentällä, kun otat tyhjän vesipullon turvatarkastuksesta läpi ja täytät sen vessassa tai juomapisteillä. Ihan törkyhintasia ne pullot kentillä!

  • ELLI

    Sitä se tosiaan oli, kamalaa ja ihanaa yhtäaikaa! Joo, koin ton aamulähdön tosi toimivaksi, varsinkin kun tosiaan en ottanut mukaan kaikkia päivittäin tarvittavia juttuja niin ehdin hyvin käymään kaupassakin. Pitkä päivähän toi oli, mutta kerrankos sitä 😀

    Kiva kuulla, ja hei itseasiassa oon suunnitellutkin postausta tosta aiheesta! 🙂 Oikeastaan piti kirjoitella siitä jo ennenkin lähtöä, mutta aika ei millään riittänyt.

    Hahah joo, mulla on aina ennen ollutkin oma pullo mukana lennoilla, mutta nyt päätin ostaa juomapullonkin päivittäiseen käyttöön vasta Englannista 😀

  • Ane / Timanttikenkätyttö

    Tätä oli tosi kiva lukea ja ihanasti sai elää sun lähtöpäivän fiiliksissä ♥ Varmasti ihan erityinen fiilis lähteä haikeana, mutta kuitenkin odottaa täysin innolla kokemusta Englannissa elämisestä 🙂 Tälläisiä myday postauksia olisi mukava lukea muulloinkin siitä ihan perusarjesta sielläkin 🙂

  • Kata

    IHANA POSTAUS! Ehdottomasti vaan lisää tällaisia tulemaan, musta oli ihana lukea tällainen sun lähtöpäivästä kun pääsi hieman fiiliskeen mukaan ja kyllä, pieni haikeus mutta into tuli tätä lukiessa. Kotoa lähtö oli varmasti haikea, puhumattakaan hetkestä lentokentällä ennen turvatarkastusta. Mutta tuo kohteeseen saapuminen ja kaikki, varmasti hurjan ihanaa<3 Hauska olisi nähdä se sun kämppä siellä 8)

  • Sara V

    Haluun aina lukea sun blogia silleen ajatuksella ja ajan kanssa, joten nyt vasta tänne kerkesin! Mutta siis aivan ihana tää postaus! Tässä pääs tosi hyvin mukaan siihen fiilikseen ja rupesin itsekin ihan ikävissäni ajattelemaan teiän koiraa ja kaikkea. Tosi hyvin toteutettu Elli ❤

Leave a Reply