Lifestyle

Mun joulukalenterit tänä vuonna: L’Occitane ja bareMinerals

Ihanaa perjantaita ♡ Olen pahoillani, kun postauksia ei ole kuulunut entiseen tahtiin. Kulunut viikko on ollut jälleen aika härdelliä ja haluankin korvata tämän teille sillä, että tänä viikonloppuna saatte joka päivä uutta luettavaa! Toimikoot tämä samalla starttina joulukuuhun, josta olen niin innoissani. Samoin viikonlopun postaukset liittyvät kaikki jouluun.

Haluan ensimmäisenä aloittaa kertomalla, millaisia ovat mun joulukalenterit tänä vuonna. Mä itse suuntaan tänään Englantiin muutamaksi päiväksi, joten multa jää ekat luukut avaamatta ajallaan, joten ehkä myös siksi haluan fiilistellä näitä nyt päivää etukäteen. Molemmat kalenterit on saatu pr-lahjoina.

Tänä vuonna mulla on siis kaksi joulukalenteria. Näistä molemmat ovat kosmetiikkakalentereita, joihin olen ollut koukussa jo pari vuotta. Mä koen kosmetiikkakalenterin itselleni sopivammaksi kuin perinteiset suklaakalenterit, ja siksi olenkin mielelläni maksanut niistä enemmän. Mutta tosiaan, katsotaanpa millaisista kalentereista saan nauttia tänä vuonna.

 

L’Occitane Classic

Ihanalta L’Occitanelta sain testiin heidän Classic-kalenterinsa. Kalenteri sisältää 24 vastustamatonta yllätystä. Yllätykset keskittyvät pieneen hemmotteluun, ja tuotteet ovatkin kaikkea ihanaa shampoista ja suihkugeeleistä tuoksuihin ja saippuoihin. Kalenteri avautuu kauniisti ja pysyy pystyssä aukinaisena. Sen sisältä tulvii ihana tuoksu ja olenkin nuuhkinut sitä jo moneen otteeseen 😀 En malta odottaa pieniä päivittäisiä hemmotteluhetkiä tämän kalenterin parissa!

L’Occitanen Classic-kalenterin sisällön voit katsoa kokonaisuudessaan täältä.

 

bareMinerals Out Of This World

Toinen kosmetiikkakalenterini on bareMineralsin upea Out Of This World Advent Calendar, jonka sain Cocopandalta. BareMinerals on mulle brändinä entuudestaan tuttu, mutta en ole tainnut silti koskaan omistaa meikkejä heiltä. Siksi olenkin tästä kalenterista niin innoissani, koska nyt pääsen testailemaan monia heidän tuotteitaan ihan olan takaa. Tuotteet ovat pienoiskokoisia, mutta kalenterin arvoksi kerrotaan jopa 500 euroa, vaikka hintaa on noin 95 euroa.

Tämä kalenteri on todellakin yksi näteimmistä, jonka olen nähnyt. Se sopii myös kivasti sisustuselementiksi 😀 Kalenterit ovat valitettavasti jo loppuneet Cocopandan sivuilta.

 

Odotan niin innolla keskiviikkoa, kun olen kotiutunut reissusta ja pääsen avaamaan kerralla ensimmäiset luukut näistä kalentereista. Molemmat ovat kosmetiikkakalentereita, mutta silti niin erilaisia keskenään, joten ne täydentävät toisiaan varmasti kivasti. Toinen sisältää hemmottelua ja toinen meikkejä, täydellinen match!

 

Joulukalenterit tänä vuonna – Onko sulla joulukalenteria? Jos on, millainen?

 


×××
Ensi viikolla tulen näyttämään luukkujen sisältöä Instagramissa, joten muista ottaa se haltuun @ellileppiniemi!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Huda Beauty Rose Gold Palette
× Testissä Vita Liberata -itseruskettavat: Miten ylläpitää rusketus syksylläkin?
× Testissa BB-voiteet: Lumenen Valo ja theBalmin Balm Shelter
 

Lue myös

Parhaat joulukappaleet: Joulufiiliksen nostatusta musiikin avulla
Adventtikalenteri 2018: Voita lahjakortti Ihanaiset-verkkokauppaan!

6 Comments

  • Sini

    Uuu toi Baremineralsin kalenteri vaikuttaa niin kiinnostavalta! Itselläni on Kinder-kalenteri sekä kummilta saatu pieni kuvakalenteri. Kosmetiikkakalenteri ois niin kiva, mutta en vain ole raaskinut minään vuonna ostaa sellaista 😀

  • Kata

    Hhaa mulla on myös kosmetiikkakalenteri, mutta en voi aloittaa joulukuuta ilman suklaakalenteria joten ostin sen lisäksi sellaisen perus ”vanhanaikaisella kuvalla” varustetun suklaajoulukalenterin joka siis maksoi alle eurosen. Mulla on The Body Shopin ultimate kalenteri kosmetiikkakalenterina jälleen kerran ja tänään tosiaan saakin avasta ekan luukun, enkä oo vieläkään avannut joten pitääpä kipaista, jännää! 8)

    Mielenkiinnolla seuraan mitä näistä sun kalentereista ilmestyy! Hauskaa Englannin reissua <3

  • Katja

    Mun piti tänä vuonna ensimmäistä kertaa testata kosmetiikkakalenteria, mutta en lopulta hankkinut sellaista. Ensi vuonna täytyy ehdottomasti korjata tuo tilanne. Tänä vuonna mulla on perinteinen suklaakalenteri, sekä blogin joulukalenteri! <3

Leave a Reply