Jo toiset koronasynttärit

id jo toiset koronasynttärit


Postauksen kuvien kuvauslokaationa toimi ihana Lillan Hotel Cafe Butik ja kuvien mekon sain kuvauslainaan Mielasta








Moikka ja ihanaa sunnuntaita ♡ Täältä ruudun toiselta puolen kirjoittelee päivän synttärisankari, sillä tänään mä täytin 26 vuotta. Hui, tämä on se ikä kun pientä kriisiä alkaa vihdoin pukata… Ei suinkaan sen vuoksi että 26 olisi jotenkin paljon, mutta siksi, että kolmekymppiset tuntuu olevan jo ihan liian lähellä. Tuntuu, että siihen on enää vain pieni hetki ja koen aikaa olevan liian vähän toteuttaakseni ne asiat, jotka haluaisin olevan osa mua viimeistään sitten 30-vuotiaana. Ehkä vähän hölmöä ajatella näin, mutta samaistuuko kukaan? 😀

Kyseessä on tosiaan mun jo toiset koronasynttärit, kun pandemia lähti viime keväänä jylläämään. Tänä vuonna ei edes käynyt mielessä mitkään juhlat, kun tähän maailman tilanteeseen on jo niin tottunut. Viime vuonna mulla oli toiveissa juhlistaa 25-vuotissynttäreitä isommilla juhlilla ja kieltämättä petyin tosi pahasti kun se ei ollutkaan mahdollista. Sen pettymyksen jälkeen on jopa vähän turtunut, eikä tietenkään 26-vuotispäivien juhliminen tuntuisi ollenkaan samalta. No, katsotaan sitten tosiaan niitä kolmekymppisiä ja juhlitaan silloin näiden vuosienkin edestä.








Tämä kulunut vuosi tuntuu hujahtaneen ohi ihan älyttömän nopeasti. Ensimmäisenä ajatuksena mielessä on se, ettei tässä vuodessa ole juurikaan muutosta tapahtunut mihinkään suuntaan, mutta kun tarkemmin ajattelee, se ei todellakaan ole niin. Vuosi sitten elettiin isossa epätietoisuudessa, jopa pienessä pelossa. Onhan epätietoisuutta nytkin, mutta vastaavasti myös tiedetään jo paljon koronasta ja toiminta sen ympärillä on omalla tavallaan vakiintunut. Vuosi sitten koronan aiheuttama tilanne johti myynnillisiin haasteisiin omassa yrittäjyydessä, mutta nyt tänä keväänä myynti on tuntunut paljon helpommalta. Tässä vuoden aikana olen myös onnistunut nappaamaan itselleni erään isomman vakiasiakkaan, joka on varmistanut tulot oikeinkin hyvin. Yritystoiminnassa nyt muutenkin tapahtui muutoksia ja ollaan yrityksen kanssa päästy ihan hurjasti eteenpäin.

En ehkä koe muuttuneeni ihmisenä ihan hirveästi, vaikka senkin suhteen on tapahtunut paljon. Vakiinnutin parisuhdetta entisestään, menetin ”ystäviä”, sain oikeita ystäviä tilalle, muutin, kävin kolmesti Lapissa, koin tähän mennessä elämäni isoimman lemmikin menetyksen, löysin oman sisällönluontityylini erityisesti Instagramissa, opin että olenkin rohkeampi mitä olen ajatellut ja osaankin enemmän kuin mitä luulen. Jossain määrin olen oppinut aikatauluttamaan paremmin, haalinut itselleni ehkä enemmän töitä kuin ikinä, alkanut vihaamaan laskujen lähettämistä, tajunnut että pitäisi osata sanoa useammin ei, sekä alkanut vihdoin tavoittelemaan unelmiani myös potrettivalokuvauksen puolella. Kovin tapahtumarikas oli tuo mun elämäni 25. vuosi, mutta melko sama ihminen täällä edelleen on 🙂 Elämäni 26. vuotta odotan kovasti, vaikka se näköjään alkaakin hyvin harmaissa ja takatalvimaisissa olosuhteissa.






Tämä mun synttäripäivä on kulunut aika kivasti. Aamu oli hidas, mulle tehtiin aamupala valmiiksi ja hemmottelin itseäni kasvonaamiolla. Ollaan katsottu pari jaksoa Selviytyjiä ja sain käydä Plantagenissa valitsemassa mieluisimman ison kasvin kotiin lahjaksi. Valitsin aivan ihanan pikkukentiapalmun, joka täyttää nyt täydellisesti olohuoneen tyhjän spotin. Käytiin myös syömässä, nyt kun ravintolat ovat vihdoin auenneet. Kaiken kaikkiaan päivä on ollut rauhallinen ja tosi kiva, eipä tämän kummempaa 26-vuotias ehkä kaipaakaan. Tästä on hyvä jatkaa taas uuteen työntäyteiseen viikkoon ja toivon että teidänkin viikkonne tuo tullessaan paljon aurinkoa!




Jo toiset koronasynttärit – Onko siellä muita huhtikuun lapsia?




×××

Muista seurata mua myös Instagramissa!


Blondista pinkiksi ja takaisin - Alekoodi kampaamoon
Meidän Youtube-kanava ja mun työhuoneen esittely

Kommentoi