Enkelineule on paras neule

Hyvää lauantaita! Tänään haluan jakaa teille nämä torstaina otetut asukuvat, jotka ihana Inka otti kun käytiin lounaalla. Oli tosi kiva päästä taas asukuvien makuun, kun tammikuussa taidettiin kuvata ruhtinaalliset kaksi tai kolme kertaa heh.
Tätä asua mä lähdin kokoamaan noista ylipolvensaappaista ja tuosta pörrötakista. Tajusin nimittäin, ettei ylipolvensaappaita ole tullut käytettyä tänä talvena lähes ollenkaan, vaikka just nämäkin yksilöt olivat syksyllä todella kovalla käytöllä. Mutta ehkä parempikin niin, sillä totesin etteivät nuo ole mitkään lämpimimmät kengät, varsinkaan varpaiden kohdalta näin Suomessa talvella.

Rakastan tuota mun karvatakkia, vaikka tuntuukin että käytän sitä liian harvoin. Tykkään käyttää sitä erityisesti juhlallisemmissa tilaisuuksissa ja toisinaan myös arkena, jos ehdin koota sen ympärille sopivan asun. Tuo taitaakin muuten olla tällä hetkellä mun ainoa musta talvitakki, eikä mua todellakaan haittaa jos ja kun se myös jää ainoaksi 😀 Pidempiä karvatakkeja olen ihastellut viime aikoina tosi paljon, mutta ei mulla olisi kahdelle karvatakille tarpeeksi käyttöä niin ehkä pidempi versio saa jäädä nyt vain haaveisiin. Tässä mun takissa muuten parasta on tuo huppu, ja muistan vuosi sitten etsineeni just tätä hupullista yksilöä tosi kauan ennen kuin tämä osui eteen.


Enkelineule on yksi mun lempineuleista, ja myös samalla yksi käytetyimmistä. Ostin sen Victoria’s Secretiltä Englannista joulun alla kun sain kylkeen hyvän alennuksen. Tuo neule vaan on ihan täydellisesti mun näköinen, niin malliltaan, väriltään kuin tuolta tekstiltäänkin. Ja ehkä sen takia siitä onkin tullut jo lyhyessä ajassa se mun go to -neule, jos en keksi muuta päällelaitettavaa, tämä on se varma valinta. Neuleen takana niskassa on muuten myös ihana pieni valkoinen sydän, joka on täydellinen yksityiskohta.


Kuinka usein te muuten uusitte joka päivä käytössä olevia asusteita? Tarkoitan nyt esimerkiksi hanskoja ja kaulahuiveja. Kuten kuvista ehkä tarkkasilmäisimmät näkevät, tuo mun harmaa huivi on jo parhaat päivänsä nähnyt nukkaisen olemuksensa perusteella. Se on jo vuosia vanha ja palvellut tosi hyvin, mutta nyt ulkonäkö alkaa näyttääkin käytetyltä. En silti raaskisi ostaa uutta, koska kyllä tuo lämmittää edelleen vanhaan tapaan. Sama ongelma mulla on noiden mun nahkahanskojen kanssa, jotka ovat myös jo vuosia vanhat. Ulkonäkö ei ole enää niin nätti kulumien vuoksi, mutta kuitenkin ne ajavat vielä asiansa.


Tänään ja huomenna mun on tarkoitus siivoilla ihan kunnolla. En ole vieläkään purkanut laukkuja Englannin jäljiltä heheh, ja se olisi nyt vihdoin tarkoitus tehdä ja aloittaa siivoaminen siitä. Mä olen todella huono purkamaan laukkuja, ja nyt iski vielä tuo sairastelu viime viikolle. Kuitenkin se on todella ärsyttävää, kun tarvitset jotain mikä on laukuissa ja sitten et vaan löydä sitä juttua koska laukut on purkamatta. Onko joku muu samanlainen laukkujen purkamisen kanssa? 😀

takki New Look × farkut Levi’s × neule Victoria’s Secret × ylipolvensaappaat Topshop × huivi Cubus

Olipa ihana kirjoittaa pitkästä aikaa oikein juurta jaksain pelkästä asusta. Tykkään itse lukea tällaisia postauksia muiden blogeista, mutta usein itsellä asusta höpöttely jää tosi vähälle. Toivottavasti tekin kuitenkin piditte tästä, sillä näitä tykkäisin tehdä jatkossakin.
Pitäkää tekin ihana viikonloppu ♡

×××
Seuraa mua myös Instagramissa @ellileppiniemi 🙂

Lue myös

Kehittyikö mun kielitaito?
Mikä ihmeen monimuotokoulutus?

Kommentoi