• Matkustelu

    Isokuru ja Pyhä-Luoston kansallispuisto







    Enää yhdeksän yötä siihen, että me lähdetään taas perinteiselle syksyn ruskaretkelle Pyhä-Luoston maisemiin! ♡ Siitä tulikin mieleeni, että en viime syksynä blogin ulkoasuongelmista ja omista kiireistä johtuen kirjoitellutkaan tätä postausta enempää edellisestä ruskareissustamme. Silloin taisin kuitenkin sivuta sitä, että käytiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa Isokurussa ja lupailin siitä myöhemmin postausta. No, en ajatellut että ihan näin paljon myöhemmin, mutta tässä sitä ollaan 😀 Ehkä toisaalta tämä ajankohta on hyvä kirjoittaa syksyisestä kansallispuistoretkestä, sillä ehkäpä siellä ruudun toisella puolella on joku, joka on menossa ruskan aikaan samoihin maisemiin? Mutta siis tiivistettynä, viime vuoden ruskaretkellä käytiin upeassa Pyhä-Luoston kansallispuistossa, ja sieltä valittiin juuri kunnostettu Isokurun reitti, josta haluan tässä postauksessa kertoa hieman lisää.







    Pyhä-Luoston kansallispuisto ja Isokuru

    Pyhä-Luoston kansallispuisto muodostuu Suomen eteläisimmästä tunturijonosta, ja kansallispuistolla on pitkä historia; Pyhätunturin kansallispuisto perustettiin vuonna 1938 ja sitä laajennettiin Pyhä-Luoston kansallispuistoksi vuonna 2005. Kansallispuiston Luoston puoli tunnetaan todella vanhoista männiköistä ja Pyhätunturin puoli puolestaan geologiasta ja metsäsaamelaishistoriasta. Puiston metsiköt voivat olla iältään jopa 400 vuotta vanhoja, ja onpa Pyhä-Luoston kansallispuistoa kehuttu jopa Suomen kauneimmaksi.

    Pyhä-Luoston kansallispuistossa sijaitsee Suomen suurin kuru, Isokuru, joka on jopa 220 metriä syvä. Isokuru on maisemiltaan hyvin vaikuttava ja jylhä, ja sen pohjalla sijaitsee Pyhänkasteenlampi ja 17 metrinen Pyhänkasteenputous. Isokurussa on paljon erityissuojeltua kasvillisuutta, ja tästä syystä reitillä on juuri kunnostettu lankkureitti, joilta poistuminen on kiellettyä suojellun kasvillisuuden sekä retkeilijöiden oman turvallisuuden vuoksi. Isokurussa on lumivyöryvaara, ja tästä syystä siellä ei ole talvireittiä. Isokurua sanotaan yhdeksi Suomen vaikuttavimmista luontonähtävyyksistä.







    Juuri kunnostettu reitti

    Meillä kävi viime vuonna ihan älyttömän hyvä tuuri, kun vain viikkoa ennen meidän reissua Isokurun lankkureittin kunnostus oli saatu valmiiksi. Pyhä-Luoston kansallispuistoon suunnatessamme luulimme vielä, ettei Isokuru ole vielä auki, mutta sitten reitillä kävikin ilmi, että pääseehän sinne! Uusi lankkureitti oli tosi tukeva ja hyvä, sekä mukavan leveä. Tätä lankkureittiä kelpasikin siis taivaltaa eteenpäin kurun pohjalla, ja uusitun lankkureitin metallinen runko kestää nyt paremmin kurun vaativia olosuhteita.





    Karhunjuomalammelle ja Isokuruun

    Aloitimme oman kansallispuistoreittimme kauniilla metsäpolulla ja lähdimme Karhunjuomalampea kohti. Lampi olikin suosittu levähdyspaikka ja kodat olivat lähes täynnä. Lampi itsessään oli ihanan rauhoittava, aivan tyyni ja se heijasteli upeasti puiden ruskaa. Lammelle johti laituri, jonka nokassa kelpasi ihastella maisemia.

    Karhunjuomalammelta käveltiin vähän matkaa takaisin päin ja käännyttiin sitten kohti Isokurua. Jo pienen kävelyn jälkeen kurun jylhät maisemat alkoivat näyttäytyä, ja voi vitsi, ei siinä voinut kuin ihastella ja haukkoa happea. Nuo maisemat olivat todellakin upeimmat, mitä olen Suomessa nähnyt. Syvää kurua olisi voinut tuijotella vaikka kuinka pitkään, mutta matka jatkui lankkureittiä pitkin. Reitillä oli upeita maisemaspotteja, joihin oli tehty puinen tähyilypaikka. Me pysähdyttiin niistä melkein jokaisen tyhjän kohdalle, ihan vaan ihastelemaan maisemia.

    Kun kurun huipulla oli kävelty jonkin aikaa, alkoi laskeutuminen kurun pohjalle. Se tiesi portaita, paljon portaita! Onneksemme oltiin vahingossa valittu reitti Karhunjuomalammelta kuruun päin, sillä päästiin tässä kohtaa laskeutumaan portaita alas 😀 Portaita oli ihan hullu määrä, ja puinen uusittu portaikko mutkitteli luonnon mukaisesti. Maisemat olivat jotain ihan sanoinkuvailematonta, siellä jos missä tunsi itsensä pieneksi ja sanattomaksi.





    Pyhänkasteenputous

    Kun Isokurun lukemattomat portaat oli tepsuteltu alas saakka, vastassa oli kuvankaunis Pyhänkasteenlampi sekä Pyhänkasteenputous. Kuuluisa putous on 17 metrinen ja se kuuluu kansallispuiston tärkeimpiin ja kulttuurihistoriallisesti merkittävimpiin nähtävyyksiin. Putoukselle vei myös hyvä lankkusilta, jossa oli myös penkkejä, joilla sai levähtää. Luonnollisesti putouksella ihmisiä oli ihan valtavasti, ja itse pääsin vain nopsaan räpsäisemään pari kuvaa putouksesta. Putous itsessään yllätti, sillä jotenkin ajattelin sen olevan suurempi, mutta kyseessä on oikeasti pieni putous, vaikka se tosiaan Suomen pisimpiä onkin.

    Kaunis tuo putous ehdottomasti oli, ja sitä ympäröivä tyyni lampi oli ihan mieletön näky Isokurun pohjalla. Jatkoimme putoukselta pian matkaa ihmisvilinän vuoksi, ja seuraavaksi taivallettiinkin pitkään kurun pohjalla aika tasaista maata pitkin lankkureitillä. Lankkureitin varrella nähtiin lisää lampia, jotka olivat niin matalia että pohjalla olevat lahonneet puut erottuivat selvästi ja vesi lammissa oli yllättävän kirkasta. Mitä pidemmälle käveltiin, sitä kivikkoisemmaksi luonto näytti muuttuvan.







    Loppureitti ja kuukkelit

    Tasainen lankkureitin loppu tuli käveltyä yllättävän nopeasti ja sen päässä olikin sitten portaat vuorostaan ylös. Kuru tosin taisi olla tältä puolelta matalampi, sillä portaita ei ollut ollenkaan yhtä paljon kuin pohjalle laskeutuessa, mutta kuitenkin ihan tarpeeksi että matkalla sai kunnon hapotuksen jalkoihin 😀 Kun portaat oli kiivetty ylös, ylhäällä oli levähdyspaikka ja pari kotaa. Jos joku on menossa Isokuruun, tämä spotti kannattaa pitää mielessä! Se on nimittäin tunnettu kuukkeleista, ja tuolla pääsee hyvin todennäköisesti myös syöttämään niitä kädestä, jos vaan muistaa ottaa evästä mukaan. Kuukkelit ovat tottuneet syöttämiseen, joten mekin vaan otettiin käteen leipää ja seisoskeltiin hetki käsi ojossa, ja pian jo pari kuukkelia kävikin syömässä kädestä.

    Tämän kuukkelipisteen jälkeen käveltiin loppumatka perinteisissä metsämaisemissa kohti Luontokeskus Naavaa, johon oltiin jätetty auto ja suunnattiin siitä sitten takaisin omalle mökille. Kaiken kaikkiaan reitti oli ihan mieletön jylhine maisemineen. Sitä oli helppo kulkea, opasteet olivat selvät ja uudet lankkureitit tosi laadukkaat. Kuten jo aiemmin totesin, en ole missään muualla Suomessa nähnyt yhtä upeita maisemia, joten todellakin suosittelen käymään jos olette joskus suuntaamassa Pyhä-Luoston alueelle! Jos muistan oikein, meillä meni reitillä reippaasti kävellen noin kolmisen tuntia.








  • Matkustelu

    Yö lentokentällä

    id yö lentokentällä




    Kuten viime postauksessa lupailin, voisin erikseen kirjoittaa elämäni ensimmäisestä yö lentokentällä -kokemuksestani 😀 Pienen elämäni aikana on tullut matkustettua useastikin, mutta nyt vasta koin monille tutuiksi tulleen lentokentällä yöpymisen. Tai ainakin musta tuntuu, että lähipiirissä moni on sen jossain vaiheessa kokenut. Mä olen tainnut olla ilmeisen mukavuudenhaluinen matkustelija, kun olen mieluummin maksanut vähän lisää inhimillisemmistä lähtöajoista. Ja nytkään ei ehkä ollut niinkään kyse lähtöajoista, vaan monen tekijän epäonnisesta summasta ja siitä johtuen vietettiin yö lentokentällä, kirjaimellisesti lattialla torkkuen.



    Peruuntuneet paluulennot

    Kyseessä oli siis meidän heinäkuun alun matka Lontooseen ja tarkemmin ottaen paluulento sieltä Suomeen. Oltiin tehty iso virhe ja ostettiin lennot Kiwi.comin kautta. Kaikki tuntui sujuvan hyvin, kunnes kolmisen viikkoa ennen matkaa saatiin sähköposti, jossa kerrottiin että meidän paluulento on peruttu. Meillä ei ollut peruutusturvaa, joten meille tarjottiin vain maksullisia vaihtoehtoja. Näistä halvin vaihtoehto oli lento Oslon kautta, joka lähtee 7:00 Lontoon Stanstedilta. Tämäkin vaihto maksoi sellaiset 170 euroa , muut lentovaihtoehdot saattoivat maksaa jopa 600 euroa lisää. Näin ollen meidän alunperin halvat budjettilennot olivatkin yhtäkkiä ihan yhtä hintavat kuin laadukkaammilta lentoyhtiöiltä bookattuna, elleivät kallimpiakin. Erikoista oli myös se, että lentotietojen mukaan tuo meidän alkuperäinen paluulento olisi tapahtumassa ihan normaaliin tapaan, mutta olisiko sitten käynyt niin että lentoyhtiö oli suoraan itse myynyt lennon täyteen, jolloin Kiwin sun muiden välittäjien kautta varanneet jäivät rannalle. Googlailujen perusteella tämä on aika yleistä etenkin halpalentoyhtiöiden kohdalla.

    Mä emmin tuota vaihtoa aika paljon, koska tiesin että aamuseiskalta lähtevälle lennolle on tosi nihkeä ehtiä, etenkin Lontoon kokoisessa kaupungissa. Kentällä kuitenkin tulisi olla pari tuntia ennen jotta ehtii turvatarkastukset sun muut, ja Lontoossa pelkkään matkaan saattaisi mennä tunti. Päätettiin kuitenkin ottaa nuo lennot, ihan vaan hinnan vuoksi ja pohdittiin, että no taksit ainakin kulkee ja sittenpähän vaan mennään lennolle vähän vähillä yöunilla. Ehtii sitä sitten nukkua vaikka lentokoneessa.





    Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä

    Meidän viimeisenä kokonaisena päivänä Lontoossa torstaina alettiin sitten miettiä, miten päästään lentokentälle aamuyöllä. Joo, oltiin tässä selvittelyssä tosi myöhässä 😀 Jotenkin kuitenkin oletettiin, että Lontoon kokoisessa suurkaupungissa pääsee yölläkin kulkemaan muitta mutkitta, aivan kuten päivälläkin. Eihän tuo kaupunki nimittäin käytännössä nuku?! Mutta kylläpä vaan nukkui… 😀 Kysyttiin torstaina illalla hotellille takaisin palattuamme respasta apua, että josko he voisivat tilata meille taksin valmiiksi aamuneljäksi. Saatiin vastaukseksi hämmentynyt tuijotus ja ”are you serious?”. Meidän hotellin symppis respatyöntekijä sitten alkoi selittämään, että tuo taksimatka maksaa ihan älyttömästi. Me oltiin katsottu netistä, ja sen pohjalta meillä oli käsitys että tuo matka maksaisi noin 50-70 puntaa, mutta respa palautti meidät maanpinnalle. Kyseinen matka kustantaisi jopa 150 puntaa ja hän tarkisti sen vielä soittamalla taksikeskukseen. Sitten alkoikin varsinainen pohdinta, että mitäs nyt. Tsekattiin respan kanssa lentokenttäbussit, mutta ne olivat kaikki täynnä. Tarkistettiin, että lentokenttäjuna kulkisi täydelliseen aikaan siten, että ehdittäisiin juuri sopivasti hieman ennen aamuviittä kentälle, mutta me ei päästäisi tuolle juna-asemalle millään. Koska Lontoossa ei kulje metrot arkiöinä ja tämä oli meille täysi yllätys.

    Mä olin ollut ihan varma, että Lontoon metrot kulkee ympäri vuorokauden eikä julkisilla kulkemisessa olisi mitään ongelmaa. Väärin luulin! Yömetrot liikennöivät vain perjantai- ja lauantaiöisin, mutta torstain ja perjantain välinen yö ei kuulunut tähän. Mietittiin myös taksia hotellilta juna-asemalle, mutta tuo juna-asema oli lähes toisella puolella Lontoota, joten olisi ollut melkeinpä sama sitten maksaa itsensä kipeäksi ja mennä suoraan taksilla Stanstedille.





    Yö lentokentällä

    No, eipä siinä sitten. Hyväksyttiin tilanne ja päätettiin kasata kamat heti ja lähteä lentokentälle jo nyt illasta, koska mieluummin ollaan yö lentokentällä kuin esimerkiksi juna-asemalla tai maksettaisiin noin huimia summia taksista. Päästiin metrolla ongelmitta juna-asemalle, ja sieltä torstain toiseksi viimeisellä lentokenttäjunalla Stanstedille. Jossa sitten todistettiin se viimeinen takaisku, eli se, että emme saaneet mennä turvatarkastusten läpi vielä moneen tuntiin, eikä lentokenttäaulassa ollut kirjaimellisesti yhtään istumapaikkaa. Ravintoloista oli auki ainoastaan Burger King, jossa sielläkään ei tietenkään voi nukkua tai oleskella syömistä pidempään.

    Hetki siinä palloiltiin kentällä, ostettiin kaupasta evästä ja seurattiin tilannetta. Kentälle saapui koko ajan lisää ihmisiä, sillä päivän viimeisellä lentokenttäjunalla. Ihmiset alkoivat asettua lattioille nukkumaan, koska yhden yhtä istumapaikkaa ei ollut. Meitä alkoi myös väsyttää, joten päätettiin tehdä sama. Onneksi oli höntsyt päällä, ja saatiin vähän suojaa likaisesta lattiasta kangaskassilla, takilla ja muilla kasseilla 😀 Jossain kohtaa tosin sitä ei enää edes välittänyt lattian likaisuudesta, kunhan vaan olisi edes jotenkin mukava olo ja saisi edes pari silmäystä unta.

    Lentokenttäaulassa vietettyjen kolmen tunnin jälkeen huomattiin yllätykseksemme, että nyt klo 2 yöllä turvatarkastuksiin pääsi ne ihmiset, joilla oli vain käsimatkatavarat mukana. Meillä onneksi oli ja päästiin sujuvasti ja nopeasti turvatarkastusten läpi. Ajateltiin, että toisella puolella on varmaan joku kahvila edes, jotta pääsisi istumaan ja vaikka haukkaamaan jotain yöpalaa. Mutta ei, lentokentän puoli oli myös ihan kiinni ja kahvilat ja ravintolat aukeaisivat vasta parin tunnin päästä. Onneksi tuolta kuitenkin löytyi hiljainen odotteluhuone, jossa oli jopa penkkejä ja päästiin nukkumaan niille. Pari tuntia siinä nuokuttuamme huomattiin, että kahvilat aukesivat, mutta jonot olivat niin hullut että skipattiin se idea kuitenkin. Mä en ole koskaan nähnyt mitään kenttää noin täynnä kuin tuo oli. Joka ikinen istumapaikka oli täynnä ja pitkin lattioita istui ja lepäsi satoja ihmisiä. Jonot kahviloihin oli pahemmat kuin jouluna Prismassa. Huomattiinkin siinä sitten, että Stanstedilta lähtee lentokentän kokoon nähden poikkeuksellisen paljon lentoja aamuviideltä, -kuudelta ja -seitsemältä, joten ei ihmekään että ihmisiä oli ihan hulluna.





    36 tuntia valveilla

    Enää oli jäljellä onneksi vain tunti pari, ja selvittiin nekin nuokkumalla penkeillä ja someja selaillen. Loppumatka sujui oikeastaan ihan hyvin. En saanut itse nukuttua kummallakaan lentopätkällä, mutta lennot olivat ajallaan ja Oslossa sain syötyä kunnolla. Toki oltiin molemmat aivan tajuttoman väsyneitä, mutta onneksi energiat kohtaa täydellisesti noin puolikuolleinakin 😀 Sitten Suomeen ja Tampereelle laskeuduttuamme ja kotiin päästyämme, väsymys jopa hieman hälveni tai sitten väsy oli jo niin pitkällä, ettei sitä enää edes huomannut. Kaiken kaikkiaan laskin, että oltiin noin 36 tuntia valveilla siten, että välissä oli yhteensä 2,5 tuntia unta noin vartin pätkissä. Mutta siitäkin selvittiin ja loppu hyvin kaikki hyvin!

    Tämän kokemukseni kautta siis varoitan ja tiivistän, että Stanstedin lentokenttä on kiinni yöllä ja aamuyöllä, eikä kentän aulassa ole ollenkaan istumapaikkoja. Myöskin muiden kannattaa huomioida Lontooseen matkustaessaan se, ettei yöllä kulje esimerkiksi metroja ja taksien hinnat ovat ainakin just tällä hetkellä aivan pilvissä. Lopuksi vielä mainittakoon, että ostakaa lennot suoraan lentoyhtiöltä ja välttäkää Kiwiä 😀

  • Matkustelu

    Ihana Lontoo

    id ihana lontoo





    Moikka ja aurinkoista viikonloppua ♡ Me ollaan tällä hetkellä rauhoittumassa maalla ja tässä terassilla istuskellessani keksin, että voisin jakaa tännekin vähän otoksia kesäkuun lopun matkasta Lontooseen. Käytiin siis heti juhannuksen jälkeen lyhyellä reissulla Lontoossa, ja koko matkan tarkoitus oli Ed Sheeran keikka Wembleyllä. Meidän reissu kesti vain kolme yötä, mutta oli sitäkin ihanampi. Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytty, ja päädyttiin nukkumaan yksi yö kirjaimellisesti lentokentän lattialla, mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan.





    Lyhyt reissu fiiliksen mukaan

    Koska reissu oli noin lyhyt, lähdettiin ensimmäistä kertaa matkaan ihan tosi kevyellä varustuksella. Jopa minä sain pakattua kaikki tavarani vain yhteen reppuun! Reppu oli saatu Antti Tapanilta, ja siitä tuli kyllä luottoreppu tällaisille kevyille reissuille. Hyvin kevyistä matkatavaroista johtuen päätin jättää myös kameran kotiin, ja siksi nämä postauksen kuvat on napattu puhelimella. Oli toisaalta kyllä ihana matkustaa ilman painavaa Canonia, ja jollain tapaa jopa tykkään puhelinräpsyistä muistoina enemmän. Me myös haluttiin kokeilla ensimmäistä kertaa aikuisiällä Tampereen Pirkkalasta lentämistä, ja pakko myöntää että se oli aika jees! Oli ihanaa, kun lentokentälle ajoi vain parikymmentä minuuttia ja pienestä kentästä johtuen turvatarkastuksiinkaan ei olisi tarvinnut jättää tavanomaista paria tuntia. Erityisesti paluulennon jälkeen oli ihana olla niin nopeasti kotona, kun ei tarvinnut ensin ajaa tai matkustaa esimerkiksi junalla kahta tuntia Tampereelle.





    Me lähdettiin Lontooseen ilman sen suurempia suunnitelmia. Toki se keikka oli suunniteltu ja se oltiin mietitty milloin keikalle lähdetään ja millä mennään, mutta muuten matka toteutettiin ihan fiiliksen mukaan. Ekana päivänä käveltiin paljon Hyde Parkissa, hotellin läheisyydessä ja käytiin katsomassa Buckinghamin palatsia. Toisena päivänä kierreltiin vähän pidemmällä ja nähtiin London Eye, Tower Bridge ja Big Ben. Meistä toinen ei ollut koskaan ennen käynyt Lontoossa, joten oli kiva käydä katselemassa näitä perinteisimpiä nähtävyyksiä. Toisena päivänä meillä oli myös se keikka, joten oikeastaan puolet päivästä kului siihen.





    Ed Sheeranin The Mathematics Tour oli upea

    Ed Sheeran se vaan ei taaskaan pettänyt, ja kyseessä oli ehdottomasti paras keikka jonka olen kokenut. Edin fanina ajattelin, ettei kaikki ennätykset rikkoneesta Divide Tourista voi laittaa enää paremmaksi, mutta kyllä kuulkaa voi. Ed täräytti sellaisen setin täydellä Wembleyllä, ettei ollut tosikaan. Keikan settilista oli monipuolisempi kuin ikinä ennen, ja selvästi Ed alkaa ravistelemaan balladipojan roolia pois niskastaan. Kuultiin tietysti kaikki klassikot, biisejä uudelta syksyllä ilmestyneeltä albumilta ja settiin oli päässyt lisäksi erikoisempia kappaleita, kuten esimerkiksi Blow, jota en ajatellut kuulevani enää koskaan livenä. Tämä siksi, ettei kyseinen kappale ole tyypillisintä Ediä eikä se ole soinut radiossa tai ole suuren yleisön suosiossa, ja on vieläpä ”vain” collaboration-albumilta. Mutta sieltä sekin vain tuli, vieläpä tietysti sähkökitaran ja savupommien saattelemana, ja koko yleisö oli myyty.

    Erityisesti rakastin keikassa 360-lavaa! Sen ansiosta voitiin jäädä permannon takaosiin, mutta nähtiin silti hyvin lavalle. 360-lava mahdollistaa sen, että koko permantoyleisö on lähempänä lavaa ja Edillä oli lavalla jokin liukuhihna, jonka avulla pystyi kiertämään lavaa eikä näin ollen artisti ollut koko ajan selin kenenkään suuntaan. Tunnelma Wembleyllä on, kuten aina, ihan huumaava kun yli 90 000 ihmistä saadaan samaan paikkaan. Se on aivan käsittämätöntä, miten vain yksi mies ja kitara voi vetää tuon kokoisen stadionin täyteen kerta toisensa jälkeen, ja tänä vuonna jopa viidesti saman viikon sisällä. Edin pedaalilautatyöskentely on todellakin taidetta, ja mun mielestä on maailman siisteintä että Ed voi olla itsensä taustalaulaja ja -soittaja, kaikissa biiseissä. Tulevana lauantaina onkin sitten vuorossa Edin Helsingin keikka, jonne olen myös menossa, joten sitä innolla odotellessa ♡






    Värikäs Notting Hill ja kotoisa Lontoo

    Kolmas ja viimeinen päivä kului keikasta palautuessa ja nukuttiinkin vähän pidempään. Vietettiin päivä kaupoissa kierrellen ja mä löysin pari kirjaa, ja toinen puolestaan pari tarpeellista vaatekappaletta. Shoppailun lisäksi ehdittiin käydä vihdoin Notting Hillillä, jossa mäkään en ollut aiemmin käynyt, eli jotain uutta mullekin 🙂 Notting Hill on aina ollut mun Lontoo-listalla pastellitalojensa vuoksi, mutta aina aikataulut on niin tiukalla etten ole ehtinyt sinne saakka. Käytiin Notting Hillillä syömässä superhyvässä ravintolassa ja sitten ihasteltiin niitä kuuluisia värikkäitä taloja. Tuolloin iski myös koko reissun ainoa Lontoolle tyypillinen sadekuuro. Sieltä hotellille palattuamme aloimmekin selvitellä seuraavana aamuna lähtevää paluulentoa ja lentokentälle pääsyä, josta sitten kehkeytyikin ne reissun kommellukset. Jotta tästä postauksesta ei tulisi aivan kilometrin pituinen, voisin kirjoittaa noista kokemuksista ihan oman juttunsa 😀





    Paluulentoa lukuunottamatta kaikki siis meni oikein nappiin, ja musta oli niin ihana olla taas monen vuoden jälkeen Lontoossa. Parasta koko reissussa ehkä olikin se kotoisa fiilis, tai siis tajuta se, että kaupunki on mulle jo niin tuttu, että sama kuin olisin Helsingissä käynyt. Vaikka tietysti joka Lontoon matkalla opin aina jotain uutta ja näen uusia puolia, mutta niinhän tapahtuu ihan kotikaupungissani Tampereellakin. Lontoo on tosiaan mun suosikkikaupunki ja rakastan sen vauhdikasta menoa, inhorealismia, autenttisuutta, monipuolisuutta, keskeneräisyyttä ja jalat maassa -viboja. Paluumatkan lisäksi tämän reissun ainoa miinus olikin matkan pituus, sillä mä olisin viihtynyt tuolla vielä paaaaljon kauemminkin. Toivottavasti tämän postauksen kuvista välittyy nämä mun fiilikset, Lontoo vaan on niin ♡♡♡