• Lifestyle

    Crest 3D White -valkaisuliuskat

    id crest 3d white -valkaisuliuskat





    Moikka ja ihanaa viikonloppua ♡ Sain juuri muutama päivä sitten päätökseen mun pienen kotihampaidenvalkaisuprojektin, ja ajattelin että olisi hauska jakaa kokemuksia siitä myös tänne! Yksi ystäväni kävi siis jenkeissä lomalla, ja hän toi minulle sieltä Crestin hampaidenvalkaisuliuskat. Olin kuullut näistä Crestin liuskoista paljon hyvää ja niitä on jopa kehuttu tehokkaimmaksi kotivalkaisuksi, joten otin nämä innolla testiin. Taustatietona, mä en ole koskaan valkaissut hampaitani mitenkään, mukavalkaisevat hammastahnat ovat olleet ainoita mitä olen käyttänyt. Eli olen ihan newbie valkaisujen kanssa!

    Lähtötilannehan ei mun kohdalla ollut erikoisen paha (vaikka nyt kun katsoo ennen ja jälkeen -kuvia, ennen tuntuu tosi keltaiselta :D), ja olin tavallaan tyytyväinen hampaisiini jo ennen vaalennusta. Toki niistä aina toivoisi hieman valkoisemmat, mutta koin että mun hampaat olivat luonnolliset, sillä en missään nimessä haluaisi sellaisia Love Island UK -hampaita jotka sokaisevat muut 😀 Mä myös olen pitänyt hampaistani hyvää huolta koko elämäni, pesen ne aina aamuin illoin, eikä mulla ole koskaan ollut esimerkiksi reikiä. Juon paljon kokista ja kahvia, ja koska ne aiheuttavat usein paljon värjäymiä hampaisiin, ajattelin että olisi kiva kokeilla hampaiden valkaisua.





    Crest 3D White -valkaisuliuskat

    Crest 3D White -valkaisuliuskat olivat yllättävän helppokäyttöiset. Alkuun yllätyin, kun paketissa ei ollut muuta kuin liuskat, ei siis edes sen pidempiä ohjeita, kuin mitä paketin ulkopuolella luki. Liuskoja oli paketissa kymmenelle päivälle, ja jokaisena päivänä liuskoja piti pitää hampaissa 30 minuuttia. Ylä- ja alahampaille oli omat liuskansa. Liuskat olivat läpinäkyviä ja toisella puolella oli ikään kuin liimapinta, joka asetettiin hampaita vasten.

    Ensimmäinen käyttökerta oli vähän haastava, kun en oikein tiennyt mitä tehdä. Ensimmäisellä kokeilulla mulla oli haasteita saada alahampaiden liuska paikoilleen ja pysymään, mutta kaikkina jälkimmäisinä päivinä kummatkin liuskat onnistuivat ilman ongelmia. Liuskat oli helppo ottaa sen puolen tunnin jälkeen pois, ja puolen tunnin aikana ehti aina kivasti esimerkiksi meikata tai laittaa hiukset. Ilmeisesti vettä saisi juoda yhtäaikaa liuskojen ollessa suussa, mutta mun ei ainakaan tehnyt mieli 😀 Liuskat eivät olleet mitenkään hyvän makuisia, joskin makuun kyllä tottui yllättävän nopeasti. Käytön jälkeen hampaat tuntuivat ihan normaaleilta, eikä niiden pinnalle tuntunut jäävän mitään pinnoitetta tai muuta vastaavaa. Tykkäsin kuitenkin käytön jälkeen purskutella suuta vedellä, ennen kuin söin tai join mitään. Välillä käytön aikana tuntui vihlomista, mutta se loppui aina siihen kun oli pessyt hampaat.





    Hampaiden valkaisun lopputulos

    Kymmenen päivän jälkeen koen, että mun hampaat vaalenivat huomattavasti. Niistä ei onneksi tullut liian hohtavan valkoisia, mutta eron entiseen huomasi kyllä. Ainoa pieni pettymys oli se, että etenkin hampaiden väleihin valkaisun oli vaikea päästä ja siksi valkaisu ei ehkä ollut ihan niin tasainen mitä olisin toivonut. Voisin silti ehdottomasti käyttää näitä liuskoja uudelleenkin, ja TikTokissa mulle vinkattiinkin että näitä saa kyllä myös tilattua Suomeen! Tosin luulen, että kun näiden teho tästä hälvenee, menen todennäköisesti hammaslääkäriin valkaisemaan, lähinnä kohdentaen sitten sen valkaisun paikallisemmin värjääntyneisiin kohtiin ja kohtiin, jotka nyt eivät vaalentuneet kuten toivoin.

    Alla vielä ennen ja jälkeen -kuvat otettuna luonnonvalossa ikkunan edessä. Kauheaa, miten hampaat tuossa ennen-kuvassa näyttävät jälkeen-kuvan rinnalla tosi keltaisilta, vaikken missään nimessä koe että mun hampaat olisivat ennen valkaisua olleet mitenkään keltaiset 😀 Ehkä kuva vain korostaa, sillä ennen-kuva tuntuu olevan ylipäätään lämpötilaltaan keltaisempi kuva, vaikka yritin ottaa molemmat tismalleen samoissa kuvausolosuhteissa. No, ehkä siitä kuitenkin jotain osviittaa saa miten hampaat vaalenivat!






    Oletko sinä kokeillut Crestin valkaisuliuskoja?




  • Lifestyle

    Sokoksen uusi kestävän muodin kerros Tampereella

    id kestävän muodin kerros


    *pr-tapahtuma








    Moikka ja ihanaa maanantai-iltaa! Sain juuri editoitua viime viikon tapahtumasta napatut kuvat ja halusin tulla jakamaan ne heti myös teille. Aivan liian pitkästä aikaa pääsin osallistumaan pr-tapahtumaan ja oli kaikkiaan niin kiva ilta! Ihan superhienoa oli se, että tapahtuma oli Tampereella. Kyseessä oli Tampereen Sokoksen uusi kestävän muodin kerros ja sen lanseeraustilaisuus, ja myös kestävä muoti aiheena oli itselleni todella mielenkiintoinen.









    Kiertotalous entistä helpommin asiakkaiden ulottuville

    Tampereen Sokos haluaa nostaa kiertotalouden ihan uudelle tasolle ja onkin nyt Suomen ensimmäinen tavaratalo, joka tuo vaatteiden kierrätysmahdollisuuden asiakkaiden ulottuville tällä laajuudella. Sokoksen neljäs kerros on postipisteen ja kahvila-ravintolan lisäksi pyhitetty kestävälle muodille. Sieltä löytyykin runsas valikoima laadukkaita ja vastuullisempia lastenvaatteita sekä tarvikkeita, Sustinare vaatteiden, jalkineiden ja asusteiden korjauspalvelut, DesignOnTampere -muotoilijoiden muotia ja tuotteita sekä second hand -nettikauppa Emmyn ensimmäinen kivijalkamyyntipiste.

    Emmyn myyntipiste oli ehkä oma suosikkini. Mun mielestä on todella hienoa, että second handia tuodaan tällä tavalla helpommin saataville. Myöskin ihanaa, etteivät nettikirppikset jää vain nettiin, sillä kun vaatteen näkee livenä, sitä voi sovittaa ennen ostopäätöstä ja vaatteen saa mukaan ilman postitusta, on ehdottomasti kokonaisuudessaan vastuullisempi vaihtoehto ja uskon tämän vähentävän hutiostoksia. Emmyn osastolla vaatteet oli kivasti lajiteltu koon mukaan, mikä teki ostosten tekemisestä helpompaa. Myytävien vaatteiden lisäksi osastolla oli vaatteiden droppipiste, johon voi jättää omat vaatteensa myytäviksi.









    Vaatteiden korjausta ja tamperelaista muotoilua

    Varmastikin mielenkiintoisin osasto oli Sustinare. Sustinaren pisteellä oli myynnissä erilaisia vaatehuollon tarvikkeita, kuten esimerkiksi vaatelaastareita (näille iso suositus, paikkasin juuri pari viikkoa sitten omaa takkiani näillä :D). Huoltotuotteiden lisäksi Sustinarella on suutaripalveluita, korjausompelu- ja huoltopalveluita sekä muokkaus- ja tuunauspalveluita. Voit siis tuoda oman vanhan vaatteen tai asusteen Sustinarelle, ja he taikovat siitä jonkin uuden vaatteen toiveidesi mukaan! Mulla itselläni on usein tarve housun lahkeiden lyhennykselle, vyötärön kaventamiselle ja sen sellaisille pikkumuokkauksille, ja huomasinkin ilokseni että Sustinaren hinnat tällaisille töille olivat todella maltilliset. Tulen siis hyvin todennäköisesti käyttämään Sustinarea jatkossa tällaisiin tarpeisiin! Mun mielestä koko Sustinaren ihana on aivan ihana. Meidän pitäisi ehdottomasti enemmän huolehtia vaatteistamme, jotta ne olisivat käytössä mahdollisimman pitkään. Myöskin vanhoista trendivaatteista voi loihtia nykypäivän klassikoita ilman uuden ostamista, mikä on ihan mahtava juttu.

    DesignOnTampere-osasto puhutteli myös paljon. Osa näistä DOT:n brändeistä olikin jo itselleni entuudestaan tuttuja, mutta osastolla kierrellessäni ihastuin kovasti etenkin muutamiin laukkuihin sekä astioihin. DesignOnTampere on ihan loistava näyte siitä, miten taitavia yrittäjiä ja suunnittelijoita Tampereelta ja Pirkanmaalta tuleekaan. Mahtavaa, että he ovat saaneet näin huiman myyntipisteen ja toivon todella, että DOT:n brändit saavat sitä kautta ansaitsemaansa näkyvyyttä ja laajemman asiakaskunnan.









    Minimuotinäytös tapahtuman lopuksi

    Tapahtuma oli tosiaan kaiken kaikkiaan oikein onnistunut! Illan hostina ja juontajana oli ihana Janita Autio, ja osastoihin tutustumisen lisäksi saimme nauttia herkullisista vegaanisista syötävistä, saksofonistin musiikista ja lopuksi vielä minimuotinäytöksestä. Muotinäytökseen Janita oli kasannut kuusi erilaista asukokonaisuutta Sokoksen neljännen kerroksen valikoimasta, ja muutama asu oli koottu täysin second handina. Tykkäsin näytöksestä tosi paljon, ja siinä mua itseäni inspiroi etenkin farkkumekot sekä korkeavartiset saappaat.

    Kiitos vielä kutsusta ihanaan tapahtumaan! Ja iso peukku Sokokselle koko kestävän muodin kerroksesta ♡








    Sokoksen kestävän muodin kerros – aiotko käydä tutustumassa?




  • Lifestyle

    Dyson Airwrap – Kokemuksia puolen vuoden käytön jälkeen

    id dyson airwrap





    Dyson Airwrap. Tästä laitteesta ovat monet varmasti jo kuulleetkin, niin ikoniseksi hiustenmuotoilulaitteeksi se on ehtinyt nousta parissa vuodessa. Kyseessä on siis Dysonin hiusten multistyler-muotoilulaite/hiustenkuivaaja, joka kuivaa hiukset yhtä aikaa niitä muotoillen. Laite ei käytä liiallista lämpöä ja laitteeseen on saatavilla useita erilaisia lisäosia, joilla hiuksia voi muotoilla eri tavoin. Lisäksi laite on todella kaunis, sekä myös älyttömän kallis.

    Mä ostin oman Airwrapini elokuussa, ja nyt kun laite on ollut pitkään aktiivisessa käytössä, ajattelin kertoa hieman kokemuksiani laitteesta. Onko se todella 600 euron arvoinen? Toimiiko Dyson Airwrap hentojen, suorien hiusten kanssa?





    Dyson Airwrap Multistyler Complete

    Päädyin ostamaan Dyson Airwrapin elokuussa, kun olin jo pitkään siitä haaveillut. Tuolloin mulla oli takana vähän alle puoli vuotta hiusprojektiani, josta kerroin nopeasti tässä postauksessa. Käsittelin ennen tätä hiuksiani tosi paljon kuumilla muotoiluraudoilla ja elokuussa päätin että se saa nyt loppua. Tilasin Airwrapin ja sen jälkeen yli 180 asteinen rauta onkin koskenut hiuksiini vain alle kymmenen kertaa. Airwrapin halusin ensisijaisesti hiusten hyvinvoinnin vuoksi, siksi, että voisin vähentää hiusten lämpökäsittelyä. Haaveilin samalla myös siitä upeasta kuohkeasta blowout-kampauksesta, joita näki kaikilla TikTokissa Airwrapilla muotoilun jälkeen. Lisäksi halusin uuden hiustenkuivaajan, ja Airwrap tikkasi näistä jokaisen boksin ja se päätyi tilaukseen, kun näin yhden kappaleen saatavilla.

    Airwrap, jonka ostin, on se uusi malli joka ilmestyi viime keväänä. Sen saatavuus vielä loppukesästä oli tosi heikko, mutta nyt tilanne näyttää jo selvästi paremmalta, uusia värejäkin on saapunut valikoimaan! Oma Airwrapini on long barreleilla, eli niillä pidemmillä lisäosilla. Hiukseni ovat ohuet, mutta kuitenkin pitkät ja siksi pidemmät lisäosat olivat minulle oikea valinta. Tämä oma kappaleeni on väriltään nikkeli&kupari ja mielestäni se on kaunein tällä hetkellä saatavilla olevista väreistä, vaikkakin olisin tilannut minkä tahansa sävyn, mikä vain olisi ollut saatavilla 😀





    Toimiiko Airwrap suorien hiusten kanssa?

    No, siinä hieman taustaa laitteen hankinnasta ja seuraavaksi katsaus omaan hiuslaatuuni, sillä se on Airwrapin kanssa tärkeässä roolissa. Hiukseni ovat pitkät, ohuet, hennot sekä aivan tikkusuorat. Vähänkin kosteutta ja hiukseni pitävät kiharoita todella huonosti, aina hakeutuen suoriksi. Hiukseni ovat myös todella liukkaat, mikä lisäksi vaikeuttaa juurikin esimerkiksi kiharien pysymistä. Tästä syystä jännitin kovasti Airwrapin tilaamista ja kokeilemista, sillä pelkäsin ettei laite toimi minun hiuslaadulleni. Monet vastaavilla hiuksilla nimittäin ovat kertoneet, ettei laite vain toimi heillä ja myyneet koko romun pois.

    Onneksi näin ei kuitenkaan ollut mulla! Myönnettäköön, että laitteen käyttö on mun kohdalla haastavampaa kuin toisen hiuslaadun omaavilla. Mun kohdalla Airwrap vaatii kaverikseen tismalleen oikeat tuotteet ja siltikin täydellä sadekelillä en voi olettaa kiharien tai laineiden pysyvän, ja se on vain hyväksyttävä. Mutta muuten sitkeän tuotteiden testailun jälkeen olen saanut sen toimimaan hyvin itselläni! Tällä toimimisella tarkoitan laineiden pysymistä, mekaanisesti laite toimii mun hiuksissa tietysti ihan samaan tapaan kuin muillakin hiuslaaduilla. Voin kertoa erikseen omassa postauksessaan lisää tuotteista, joita käytän Airwrapin kanssa ja joiden avulla saan blowoutin pysymään näinkin haastavassa hiuslaadussa.





    Oliko hyvä ostos?

    Kaiken kaikkiaan, olen ollut ihan älyttömän tyytyväinen Airwrapiin! En vaihtaisi pois mistään hinnasta ja jos tämä laite nyt hajoaisi, ostaisin aivan varmasti uuden. Eli tiivistettynä, Airwrap on mun mielestä suolaisen hintansa arvoinen, joskin lähes saman lopputuloksen saa kyllä myös esimerkiksi heatless curls -tekniikoilla, jos ei kuuttasataa halua hiustenmuotoiluun käyttää. Ei siis välttämättä must have -tuote kaikille, mutta itselleni se todellakin on sitä. Tämä must have omalla kohdallani johtuu puhtaasti siitä, että en vain yksinkertaisesti saa millään muulla laitteella hiuksistani niin kuohkeita ja tuuhean näköisiä. Ero on oikeasti todella huomattava! Ohuet hiukseni ovat yksi isoimmista epävarmuuksistani ja Dysonin avulla onnistun loihtimaan tukan, josta olen jopa ylpeä ja se on mun mielestä paljon se.

    Täydellisen lopputuloksen lisäksi parasta Airwrapissa on mielestäni se, että laite ei kuumene kovinkaan paljoa. Sen lämpenemistä tai jäähtymistä ei tarvitse odottaa ja siksi laite on täydellinen esimerkiksi mukana kannettavaksi. Rakastan myös Airwrapin fööniominaisuutta, fööniharja-lisäosaa sekä siloittavaa ominaisuutta, joka toimii mun hiuksiin ikään kuin suoristusrautana. Airwrapin myötä annoin pois lähes kaikki muut hiustenmuotoilulaitteeni, kun tämä kirjaimellisesti hoitaa kaiken yhdessä paketissa. Ainoa miinus, joka tulee mieleen on se että kiharrusosia usein käyttäessäni tuntuu että päänahka kuivuu tosi helposti. Tätä tosin olen koittanut taklata hiuspohjan hyvällä ja kosteuttavalla hoidolla. Kuivaan hiukseni joka kerta suihkun jälkeen, joten laite on käytössä noin joka toinen päivä ja siksi koen sen olleen erittäin hyvä ostos. Olen ollut todella tyytyväinen asiakas elokuusta lähtien, ja tosiaan kaikesta tästä hehkutuksesta huolimatta kyseessä ei ole sponsoroitu mainos (voi olisipa :D).



    Jos sinulla on Dyson Airwrap, minkälaisia kokemuksia sinulla on?