Lifestyle

Blondista pinkiksi ja takaisin – Alekoodi kampaamoon



Kaupallinen yhteistyö TIK Salonki



Kuvat pinkillä taustalla © Harri Vallius






Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolen ♡ Tänään mä haluan kertoa teille elämäni isoimmasta hiusmuutoksesta, jonka koin tuossa kuukausi takaperin ja postauksen lopusta löytyy alekoodi kampaamoon. Instagramissa seuranneet tästä tietävätkin, eli mun hiukset olivat hetken aikaa pinkit! Mä olin haaveillut vaaleanpunaisista hiuksista niiiiin pitkään, ja viimeisten about neljän vuoden aikana joka kesä olen miettinyt hattaraista, hempeän vaaleanpunaista tukkaa. En kuitenkaan koskaan uskaltanut tehdä sitä, sillä omin päin vaalennettuihin hiuksiin koskeminen tuntui liian pelottavalta ja kampaajan varaaminen aina jäi. Aiemmin tosiaan varailin kampaajakäynnit sattumanvaraisesti Timman kautta, mutta nyt syksyllä TIK Salongin ambassadorina olen löytänyt luottokampaamoni. Kampaajat, joiden käsiin uskalsin antaa hiukseni näinkin isossa muutoksessa.






Olin puhunut tästä varovaisesta haaveesta jo TIK Salongin Tiinalle, ja ystävänpäivän ambassador-kuvausten lähestyessä hän kysyi multa että miten olis. Ja mähän uskaltauduin kokeilemaan! Meillä oli kuvauksissa teemana överisöpöys, kaikki makea, räikeä ja pinkki, joten pinkit hiukset sopivat sinne kuin nenä päähän. Kuvauksissa napattu sisältö toimii tässäkin postauksessa kuvituksena, mutta mainittakoon, että livenä pinkkien hiusten lopputulos ei ollut aivan yhtä vahva kuin kuvissa 😀 Alempaa postauksesta löytyy muitakin kuvia!

Päivää ennen kuvauksia istahdin TIK Salonkiin Julian penkkiin ja heitettiin mulle väriä päähän. Hitsi että jännitti, mä kun en ole koskaan värjännyt hiuksia vaalennuksia lukuunottamatta. Mulla on aina ollut vaaleat hiukset ja suurin muutos jonka olen vuosien saatossa tehnyt, oli pitkien hiusten leikkaaminen polkaksi ennen vaihtoon lähtöä. Julian kanssa oli kuitenkin rentoa höpötellä ja Julia kertoi jatkuvasti matkalla mitä tekee mun hiuksille. Siitä tulee tietysti turvallinen olo.







Suursuosion saavuttanut K18-tehohoito

Hiusten värjäämisen yhteydessä mulle laitettiin ensimmäistä kertaa uutuus K18-tehohoito sekä tietysti vanha tuttu Olaplex. Tuosta K18-tehohoidosta on noussutkin melkoinen hype, eikä suotta! Kyseessä on siis hiusta uudelleenrakentava ja pysyvästi korjaava hoito, jossa vaurioituneiden hiusten keratiinirakennetta paikataan biomimetiikan avulla. Hoito vaikuttaa jo 4 minuutin vaikutusajalla. Suursuosion tämä tehohoito saavutti sillä, että kyseisen hoidon voi tehdä ihan vaan kotonakin, ihan itse, eikä sitä tarvitse ylläpitää ja uudelleenaktivoida samalla tavalla kuin Olaplexin. TIK Salongista löytyy myös tuo kotiin ostettava tuote, mutta salongissa paikan päällä tehtynä hoito maksaa 45€ ja muun kampaamopalvelun yhteydessä vain 29€. Mulla itselläni tämä tehohoito vaikutti siten, että hiusten rakenne korjaantui ja tämä pinkki väri pysyi odotettua pidemmin, ja itse huomasin hiuksia lähtevän vähemmän harjaamisen yhteydessä.









Elämäni suurin hiusmuutos

Värjäyksen ollessa valmis, oli kyllä outo olo! 😀 Tavallaan silti oma olo, koska koin tuon sävyn sopivan mulle yllättävänkin hyvin. Oli siinä silti totuttelemista, heh. Värjäyksestä seuraavana päivänä kipitin takaisin TIK Salonkiin, kun mulle tehtiin siellä kampaus ja meikki valmiiksi kuvauksia varten. Kuvaukset muuten oli ihan superkivat! Meillä oli huippujengi kasassa, kuvaaja oli oikein mukava ja osaava, ja no, lopputulos etenkin oli mun mieleen. Odotan jo innolla seuraavia ambassador-kuvauksia 🙂

Sain tästä uudesta lookista paljon kehuja ja monet sanoivat, että tuntuu kuin mulla olisi aina ollut tuollainen hiusväri. Se sopi myös ihan täydellisesti mun Instagram-feediin, haha. Kyseinen väri lähtee ihan vaan pesussa pois, mikä tekee siitä turvallisen kokeilla, jos ei kaipaa pysyvää muutosta tai jos on mun tapaan ensimmäistä kertaa kokeilemassa uutta väriä. Mun kohdalla väri lähti haalistumaan jo heti ensimmäisissä pesuissa paljon, mutta loppuväri käytiin poistamassa ja kirkastamassa jälleen kampaajalla TIK Salongissa. Mulla kun oli tosi vaalea pohja, se on hyvä puhdistaa täysin osaavissa käsissä, mikäli puhtaanvaaleasta lopputuloksesta haaveilee.

Väriä olisi voinut ylläpitää maskeilla, mutta mä en tehnyt niin. Mun mielestä värin haalistuminen oli huippujuttu, sillä sen myötä sain kokea monta erilaista vaaleanpunaisen sävyä. Omia suosikkeja näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä viikko värjäämisen jälkeen ja puolitoista viikkoa värjäämisen jälkeen. Tällä välillä väri oli pehmeä, selvästi vaaleanpunainen, ja puolentoista viikon kohdalla oikein hattarainen ja hempeä. Mikä näistä sävyistä on sun suosikkisi?





Takaisin blondiksi

Tosiaan, puolitoista viikkoa sitten käväisin TIK Salongissa hoitamassa järkyttävän tyvikasvun kuntoon ja samalla puhdistettiin loputkin vaaleanpunaisesta pois. Kirkastettiin väriä ja taitettiin se taas kauniin puhtaan vaaleaksi. Kyllä tämä täysin blondi on se, jossa mulla on kotoisin olo 🙂 Siitä huolimatta pinkkiä oli ihana kokeilla! Se oli kivaa vaihtelua, pientä räväyttämistä ja sain siitä kyllä vähän itsetuntobuustiakin. Omakuva monipuolistui ihan huomattavasti ja tuli kokeiltua uusia, hiuksiin sopivia asuja. Huomasin, että erityisesti yksi mun vaaleanpunainen hiuspanta sopi tuohon fledaan aivan täydellisesti.

Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella myönteinen ja ihana. Mulla oli koko ajan turvallinen olo hiusten suhteen ja muutos toi kaivattua vaihtelua arkeen ja omaan lookkiin. Vaaleanpunaisesta palaaminen takaisin blondiin oli myöskin aiempaakin kivempaa ja tuli samalla varmistettua, että vaalea on se mun väri. Tosin kyllä mietin hetkellistä vaaleanpunaista taas kesäksi… 🙂 Katsotaan sitä sitten! Kiitos kuitenkin nyt TIK Salongin Tiinalle ja Julialle tästä mahdollisuudesta ♡ Tsekkaa vielä alhaalta alekoodi kampaamoon, jos sinuakin kiinnostaisi testata jotakin uutta väriä tai muuten kaipaat kampaajan taikoja.









Alekoodi kampaamoon

Löytyypä tästä postauksesta jotain konkreettista teillekin, nimittäin alekoodi kampaamoon ♡ Koodilla ELLI20 saat -20% alennuksen kaikista TIK Salongin palveluista. Palveluihin kuuluu kattavat parturi-kampaamopalvelut eli hiustenleikkuut, kampaukset, värjäykset, vaalennukset, K18-tehohoito, Olaplex sun muut, permanentit, ripsienpidennykset, kestopigmentoinnit, kulmien laminointi, meikkaukset ja suihkurusketus. Alekoodi on voimassa koko mun ambassador-kauden ajan, eli ainakin nyt syksyyn saakka. Sen voi hyödyntää vaikka olisitkin jo TIK Salongin asiakas. Saat alennuksen käyttöösi mainitsemalla koodin aikaa varatessa soittamalla 0452131901 tai lisäämällä sen lisätietokenttään nettivarauksessa.

TIK Salonki tosiaan sijaitsee ihan Tampereen keskustassa, osoitteessa Näsilinnankatu 24. Lähelle pääsee helposti bussilla, kävellen, pyörällä ja kohta ratikallakin! Autoille löytyy myös parkkipaikkoja. Kaikki salongin neitokaiset ovat aivan ihania tyyppejä ja siellä tuntee aina olonsa tervetulleeksi. Osaamista kampaamopuolella löytyy erityisesti vaalennuksista. Voit tutustua lisää TIK Salongin palveluihin tästä ja heidän Instagramistaan löydät paljon työnäytteitä sekä hiustenlaittovinkkejä.






Mikä on isoin hiusmuutos, jonka sä olet kokenut?




×××

Lue aiempi postaukseni TIK Salongista tästä!


Missä olet Elli?
Jo toiset koronasynttärit

2 Comments

  • Sini

    Aaah tuo vaaleenpunanen tukka oli niin ihana, mutta kyllä blondikin sopii sulle superhyvin! *.* Mun isoin hiusmuutos on varmaankin ollut se, kun 8-vuotiaana lähes peppuun asti ulottuvat hiukset leikattiin lyhyiksi. Sen jälkeen oon kans kokeillu pinkkejä sekä turkoosinvihreitä latvoja, mutta silti tuo pituuden leikkaus on ehkä ollut se hurjin 😀

Leave a Reply