Matkustelu

Venetsia: Millainen oli mun ensikosketus Italiaan?


Moi vaan kaikille ♡ Me ollaan nyt palailtu lomalta ja arki on taas alkanut vauhdilla; toissapäivänä ja eilen oon taas painanut kahta työtä aamusta iltaan ja tänään on sama suunnitelma. Mun pitikin kirjoitella teille jo eilen, mutta ymmärrätte varmaan että aika on ollut kortilla.

 

Joka tapauksessa, me tosiaan vietettiin muutama päivä Venetsiassa viime viikolla. Venetsia on ollut ala-asteesta asti yksi mun unelmien matkakohteista. Muistan joskus viitosluokalla lukeneeni kirjan nimeltä Rosvoruhtinas, joka sijoittui Venetsiaan ja siitä se innostus sitten lähti. Nyt lopputalvena bongattiin tarjouksesta todella halvat lennot ja päätettiin vihdoin lähteä käymään siellä.

Aloitetaan reissupostaukset tällaisella yleisellä tunnelmalla, ja mitä mieltä olin Italiasta noin yleisesti. Palaillaan muihin reissujuttuihin tarkemmin vielä myöhemmin ♡

 

Millainen Venetsia sitten oli?

Aivan upea, totta kai! Mä ihastuin kovasti siihen vanhaan ja salaperäiseen tunnelmaan, mikä Venetsiassa vallitsi. Pienet kujat todella korkeiden talojen välissä oli parhaita, samoin kuin mieltä rauhoittavat kapeat kanaalit. Mieli oikein lepäsi, kun pari kertaa onnistuttiin löytämään tuolta hiljaisempi paikka, jossa oli ihana istuskella hetki veden äärellä.

Yleinen fiilis Italiassa oli tosi ”lomamainen”, jos niin voi sanoa. Tuntui että kaikki vain lomailivat tuolla, ja ainakin itse oli superhelppo päästä siihen lomafiilikseen. Pitsa ja pasta oli hyvää, eikä muuta taidettu syödäkään koko reissulla. Gelato oli ihan superhalpaa, mikä yllätti ainakin itseni positiivisesti!

 

Venetsia oli yllättävän pieni paikka, ja joka paikkaan oli nopea kävellä. Meillä oli lista nähtävyyksistä, jotka haluttiin nähdä ja yllätyttiin kuinka nopeasti ne oli kaikki nähty. Me ei toki menty sisälle nähtävyyksiin joihin olisi voinut mennä, vaan kierrettiin kaikki vain ulkoa. Kuitenkin melkein kaikki nähtävyydet olivat yhdessä sumpussa, ja samoilla kulmilla pyöriessä näki Pyhän Markuksen torin, kellotornin, Dogen palatsin ja Huokausten sillan. Nähtävyyksistä mun lemppareita olivat sillat, eli Huokausten silta ja Rialton silta.

 

En rakastunut Italiaan

Tästä kaikesta huolimatta mä en täysin rakastunut Venetsiaan, saati sitten Italiaan. Veikkaan syynä olleen tuo ajankohta, sillä paikka kuhisi turisteja enkä mä ehkä niin nauti tuollaisesta turistirysästä. Joo joo, onhan esimerkiksi Lontoossakin turisteja ihan hulluna, mutta kyseessä on laajempi alue. Mä en myöskään tykännyt itse italialaisista, ja se yllätti mut itsenikin ihan täysin. Saatiin hyvää asiakaspalvelua ihan vain muutamalta tyypiltä, ja se oli mun mielestä aika käsittämätöntä.

Käytännöt olivat myös tosi kummallisia, niin kuin esimerkiksi se, ettei kortti ole yleinen maksutapa ja että kahviloissa ei välttämättä pidetty pohjakassaa (eli aamupalalle mennessä piti olla tasaraha käteisellä). Pieniä juttuja, jotka ehkä ovat tuttuja monelle etelässä reissaavalle. Mutta koska me ei olla niinkään etelänmatkaajia, olivat nämä negatiivisia yllätyksiä. Myös asiakkaiden infoaminen ja käytäntöjen vaihtelu työntekijöiden välillä loivat todella alkeellista kuvaa.

 

Meidän reissulla ei ollut mitään kommelluksia ja kaikki meni just niin kuin suunniteltiin. Silti jännä huomata, miten tällaiset pienet asiat vaikuttavat kuitenkin paljon. Snäpissä mua seuraavat saivatkin ison annoksen reissunegailua ja toivon todella, ettei kukaan ottanut niitä ihan täysin tosissaan 😀 Snäppiin vaan on helpompi purkaa sellaisiakin fiiliksiä, kun taas Instassa haluan näyttää ne reissun parhaat puolet. Onneksi Instassa Storyt saa tallennettua kohokohtiin, jolloin ne parhaat puolet jäävät vahvemmin muistoihin ja mieleen, niin kuin pitääkin ♡

 

Veikkaan, että olisin rakastunut Venetsiaan ihan kunnolla, jos vaan oltaisiin menty sinne muulloin kuin pahimpaan turistiaikaan. Mä nimittäin rakastuin aikoinaan palavasti Amsterdamiin, joka on mun mielestä aika samantyyppinen paikka vesireitteineen kaikkineen. Venetsiassa ja muualla Italiassa haluan kyllä käydä vielä joskus, mutta ehkä en nyt heti uudelleen koska sen verran huonon kuvan italialaiset antoivat itsestään hahah 😀

Ihana reissu meillä joka tapauksessa oli, ja tuo pieni loma tuli todellakin tarpeeseen! Ehkä tässä vaiheessa jokaisen matkakohteen ei aina tarvitsekaan viedä koko sydäntä mennessään ja se on varmasti ihan ok 🙂

 

Onko Venetsia sulle tuttu kaupunki? Mitä tykkäsit?

 


×××
Muista liittyä lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta ♡

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Harry Potter and the Cursed Child: Upein teatterikokemus koskaan
× Minireissu Tukholmaan
× Englannin matkan kohokohdat
 

Lue myös

Miten yhdistää: Sama mekko arjessa ja juhlassa
Testissä Vita Liberata -itseruskettavat: Miten ylläpitää rusketus syksylläkin?

20 Comments

  • Sara V

    Mulle Venetsia oli aikoinaan vähän pettymys, sillä vaikka se oli nätti niin se ei ollut juuri muuta. Sillä sehän on tosiaan niin pieni, että kaiken näki muutamassa päivässä ja sitten oli vähän semmonen ”and now what”. Me käytiin aikoinaan koulun syyslomalla, jolloin en ainakaan muista siellä olleen mitään hirveitä turistirysiä. Itse ehkä suosittelisin Venetsiaa matkakohteena silloin, jos on vaikka muuten matkaamassa alueella ja haluaa vaikka yöpyä kaupungissa yhden tai ehkä kaksi yötä. Mitään viikon matkaa en ehkä sinne itse varaisi Ja siis itse yllätyin pari vuotta sitten kun Berliinissä ei juuri käytetty korttia, luulisi nyt Saksan jo modernisoituneen! Italiassa asiat nyt hoidetaan Italian tapaan ja vaikka se ei lomamatkoilla ole sen kummemmin haitannut (vaikka ilmoittamattomat junalakot ovat toisinaan tuottaneet vähän ongelmia ja muuta mukavaa) niin en kyllä sinne tahtoisi asettua asumaan ja ihmettelen aina sitä kuinka meidän sinne muuttanut ex naapuri pärjäilee kun mikään ei toimi Mutta ihme sinänsä tuo ettette saaneet kovin hyvää palvelua – voi johtua siitä että oli ns. turistikaupunki ja vielä sesonki. Me ollaan yleensä suosittu Italian maaseutua, jolla lähinnä Italialaiset lomailee. Siellä ollaan aina saatu hyvää palvelua ja muutamia ystäviäkin ollaan niillä matkoilla saatu! Mutta joo, Venetsia on kaunis kyllä, mutta ei mun lempparikohde Italiassa!

    • Elli Leppiniemi

      Jep totta! Meillekin tuo kolme kokonaista päivää oli just sopiva reissuaika tältä erää. Ja joo, italialaisista tuli ihan tajuttoman vetelä kuva, ja just että mikään ei toimi mutta itse italialaisille se oli silti varsin ok 😀 Niinpä, mäkin tosiaan luulin että tuolla saisi hyvää palvelua, mutta ei se sitä kyllä mun mielestä ollut. Pari tyyppiä veti tosiaan ihan täysin mallikkaasti, mutta suurin osa valitettavasti ei 😀

  • Vivi Vinna

    Kiva reissutarina! 🙂 Vaikka ikävä juttu, että ette saaneet kaikkialla niin hyvää as.palvelua, jotkus jutut kuten esim. tuo tasarahalla maksaminen kuulostaa minunkin korvaan todella hurjalta. Kyseessä kuitenkin varmasti yksi maailman kuuluisimmista matkakohteista! 😀 Mutta ehkä se sit tuo sellasen ”suolan” matkaan, että kaikki ei oo niin täydellistä. Ei sekään ois kiva, jäis sellanen pliisu kuva. 😉

    • Elli Leppiniemi

      Kiitos! 🙂 Ja siis joo niinpä, munkin mielestä ainakin noin isossa turistikohteessa luulisi korttien ja kahdenkympin setelien käyvän 😀 Ymmärtäisin hyvin jonkun pikkukylän keskellä ei mitään, mutta että Venetsia. Ja joo totta, ainakin jäi mieleen tämä reissu, vaikkei se siis tietenkään epäonnistunut ollut haha!

  • Linda / Revontulipalo

    EIKÄ, täällä toinen joka luki ala-asteella Rosvoruhtinaan ja rakastui sen myötä Venetsiaan & Italiaan 😀 Ite pääsin käymään siellä oikeasti reilu vuosi sitten, ja jäi kyllä aika eri fiilis kuin sulle. Me tavattiin suurimmaks osaks vaan tosi ihania tyyppejä, mikä varmasti vaikuttaa asiaan! Ja Ranskan jälkeen Italia vaikutti ihan järjestelmälliseltä XD

    • Elli Leppiniemi

      Hahah ihan huippua! 😀 Luulin että oon tyyliin ainoa joka sen on lukenut, kun se tuntuu olevan kaikille niin tuntematon. Ja hei ihana kuulla, että meillä taisi vaan olla huonoa tuuria! Hahah, meillä oli reissussa yhtenä isona ongelmana tosiaan kielimuuri, kun italialaiset eivät osanneet(/halunneet?) puhua englantia. Siinä sitten mietin, että mitenkäs sitten Ranska, kun ranskalaisillahan on just tuollainen maine englannin kieltä kohtaan 😀

  • Tanja

    Mun mielestä Italialaiset ovat maailman herttaisempia ihmisiä ikinä. Mstä ne löytää? pitää mennä sinne missä ei ole turisteja, sieltä löytää mukavimman ihmiset. (Paitsi milanossa melkein kaikki on töykeitä)

    Muistan itsekin kuinka tuo raha kulttuuri tuli shockina itsellenikin aikoinaa.

    • Elli Leppiniemi

      Haha no meille jäi kyllä täysin eri kuva! 😀 Ja hauskaa sinäänsä, että huonoimmat kokemukset saatiin nimenomaan mantereen puolella ja niillä Venetsian pikkukaduilla, missä ei muita turisteja ollut ollenkaan samoissa määrin kuin pääkaduilla.

  • Kata

    Mä oon aina halunnut Venetsiaan ja tässä viikko sitten serkkuni oli siellä ja nyt luin tästä sun blogistasi, apua pakko päästä 😀 mä rakastuin Italiaan kun kävin Roomassa ja sinne täytyy kyllä päästä vielä kerran elämässä, kun muutama juttu joita halusin nähdä, jäi näkemättä. Toki mietin sitten sellaista, että käväisee muutaman päivän siellä ja sitten lähtee johonkin muuhun päin Italiaa, kuten Venetsia, Milano tms. 🙂

    Ihanan näköistä ja mua ei itse asiassa turistirysät haittaa, toki jos paikka on pieni niin kova rysä voi ahdistaa pikkusen. Oon aina unelmoinut päästä Venetsiaan ja lipua pitkin katuja veneellä, aivan ihanaa<3 Harmin että italialaisista jäi huono kuva, mulle jäi vähän fifty fifty kun joissain paikoissa oli tosi nyrpeetä porukkaa mutta joissain paikoissa taas oli iloinen meininki ja huumoria mukana 🙂 Ootan lisää reissupostauksia <3

    • Elli Leppiniemi

      Joo mene ehdottomasti, kyllä Venetsia nähdä täytyy! ♡ Ennen kuin se uppoaa haha 😀 Mun mielestä kuulostaa just hyvältä kiertää yhdellä reissulla useampi kaupunki, joten kuulostaa hyvältä! Ja joo, muakaan ei esimerkiksi Lontoossa haittaa turistit, mutta tuolla kaikki oltiin pakattu jotenkin niin pieneen tilaan 😀 Gondoliajelu oli kyllä yksi reissun kohokohdista, sille iso peukku!

  • Tiia

    Ihania kuvia, ja oon niin samaa mieltä tosta lomatunnelmasta 🙂 munkin mielestä Venetsiassa on just nimenomaan sellanen ”alkeellinen” meininki, aika likasta/köyhän olosta ja onhan se pieni paikka, vaikka tosi kaunis onkin.. Pakko sanoo, (että et nyt ihan koko italiaan pety vielä:D) että mä en kritisois muuta Italiaa (tai italialaisia) pelkästään Venetsian perusteella, Italiassa on niin paljon erilaisia kaupunkeja, ja niistä missä ite oon tähän mennessä käynyt, tykkäsin Venetsiasta kuitenkin vähiten.. Turistirysä se ei siihen aikaan vuodesta ollu kyllä, että ehkä mun kokemus oli sen suhteen parempi 😀 Mutta Italiassa on paljon paljon ihanampiakin paikkoja kun Venetsia, ja vaikka sama maa onkin niin meininki niissä tuntuu olevan ihan eri 🙂

    • Elli Leppiniemi

      Kiitos ♡ Joo, ja mä sinäänsä tykkään just vähän karummista oloista ja maisemista, ja esimerkiksi Turkissa en ikinä haluaisi käydä pelkästään Alanyassa, joten se ei mua haitannut. Yksi lempparihetkistä Venetsian reissulla olikin se, kun oltiin gondoliajelulla ja nähtiin hylättyjä taloja! Mutta just se, että kyseessä on iso turistikohde, mutta eläminen ja reissaaminen oli tehty turisteille mahdollisimman vaikeaksi häiritsi ja paljon 😀 Ja italialaisten vetelyys taitaa kyllä olla ihan koko kulttuurin juttu haha.

      Joo totta, ei saisi yleistää. Silti se vaan tuli niin shokkina, kun mä olin kuvitellut italialaiset ihan erilaisiksi ja aiemmat kohtaamiset italialaisten kanssa esim. vaihdossa oli ihan erilaisia. Ja just se loi tosi huonon kuvan, että huonoimmat kokemukset saatiin nimenomaan mantereen puolelta, jossa ei ollut turisteja lähes ollenkaan… 😀 Mutta hyvä tietää, koska kyllä me ollaan varmasti matkustamassa Italiaan (ja Venetsiaan) joskus uudelleenkin, mutta ei nyt vaan ihan hetkeen:)

  • Jasu

    Ihania lomakuvia ♥ Mä en oo ikinä oikein ollut innostunut Venetsiasta tai Roomasta, mutta Italian saaristoon haluaisin ♥ Harmi, että teille sattui paljon huonoa asiakaspalveluja 🙁 tuokin on aika erikoista, että pitäisi olla tasaraha valmiina, ei kyllä ikinä onnistuisi 😀

    • Elli Leppiniemi

      Kiitos ♡ No voi vitsi, Italian saaristo kuulostaisi kyllä hyvältä! Ja joo, mut näitä sattuu 😀 Hahah jep, siksi meillä onkin tuolta reissulta varmaan seitsemän magneettia, koska käytiin aina sillä tavoin rikkomassa rahaa:D

  • Lentävä joogamatto

    Olin Venetsiassa vajaan päivän, ja muistan että olin kaupungista tosi vakuuttunut, koska tulin suoraan Milanosta, johon olin hieman pettynyt. Olen koukussa Donna Leonin Brunetti-dekkareihin, jotka sijoittuvat Venetsiaan ja joissa kirjailija arvostelee turismia kovasti kirjan hahmojen kautta. Kaupungin asukasluku on pudonnut turismin mukana hälyttävästi. Olen ollut myös kahdella pakettimatkalla Italiassa ja pääsiäisenä täyteen pakatussa Roomassa. Luulenkin, että se ”kunnon italiaisuus” löytyy aitoudesta, pääkaduilta poikkeamalla ja hiljaisena, ei sesongin, aikana tehdyiltä reissuilta 🙂

    • Elli Leppiniemi

      Jep, riippuu kai vähän vertailukohteesta 🙂 Ja joo, mekin pohdittiin tuolla reissulla paljon turismia ja että sen takia paikallisten kaupunki uppoaa, joten ei ihmekään ettei turisteista tykätä. Mutta sitten taas toisaalta, Venetsiassa ei välttämättä asuisi siltikään kovin paljoa ihmisiä jos turismia ei olisi, koska sehän on niiden pääelinkeino. Ilman turismia niillä ei olisi töitä jne.

      Totta, varmasti löytyykin, mutta hassua että me saatiin nimenomaan ne kurjimmat kokemukset mantereen puolelta ja syrjäisemmillä kaduilla ja parhaat kokemukset just pääkadulta… 😀

  • Niina

    Mä en tiiä haluanko Venetsiaan, mutta sen läheisiin pieniin kaupunkeihin kyllä! 😀 Bongasin Instassa yhdellä naisella ihania kuvia Venetsian lähialueelta <3 Paljon värikkäitä taloja jne. Upeta kuvia oot kyllä ottanut <3 Ja muutenkin teidän reissu kuulostaa kivalta!

Leave a Reply