Lifestyle

Uusi stoorilainen tässä moi!

Tervetuloa mun uudistuneeseen blogiin tänne Stooriin! Pari päivää olen pitänyt vähän hiljaiseloa bloggaamisen puolella, kun ollaan tehty blogin siirtoa Stooriin mutta nyt kaikki näyttäisi olevan suurinpiirtein valmiina.

 

Miksi vaihdoin Stooriin?

Vaihdon loppumisen jälkeen oon ollut vähän hukassa oman blogin kanssa ja mulla on ollut jopa ajatuksia, että mistä mä nyt enää kirjoitan ja jaksetaanko mua enää seurata kun en kirjoita Englannista. Vaihtoon liittyviä postauksia on vielä tulossa jonkin verran, mutta kuitenkin pääpaino alkaa siirtyä siitä pois ja siksi olen kokenut pieniä kriisejä oman sisällön suhteen. Tiedostan myös, että varmasti lukijakunta muuttuu jonkin verran koska uskon monen seuranneen mun blogia vaihtojuttujen vuoksi, ja totta kai se on ihan ok niin. Kaipasin vaan itse tavallaan uutta alkua kun musta jopa tuntui että bloggaaminen täytyy aloittaa lähes alusta. Ja asioita pohdittuani pitkään, totesin että portaaliin siirtyminen voisi olla se mun toivoma uusi alku. Toivonkin erityisesti saavani Stoorista tiiviin yhteisön ja tuen 🙂

 

Blogin ulkoasu muuttui siis nyt tosi paljon, ja pakko sanoa että mä rakastan mun uutta banneria! ♡ Vähän haikailen sen kaiken entisen vaaleanpunaisuuden perään, mutta toisaalta olen jo jonkun aikaa toivonut mustavalkoisempaa linjaa blogin ulkoasulle. Itselle varmasti isoin muutos oli alustan vaihtuminen ja nyt koitankin opetella Bloggerin sijaan WordPressin käyttöä. Blogin sisältö sitten taas tuskin tulee juurikaan muuttumaan vanhasta, ja haluan pitää postauksissani edelleen elämänmakuisen ja rennon otteen. Aiheet tulevat jatkossakin olemaan lähes kaikkea taivaan ja maan väliltä.

 

Miten voit jatkaa lukemista?

Blogi siis sijaitsee nyt osoitteessa www.stoori.fi/elli, mutta tänne pääsee tietysti jatkossakin vanhalla osoitteella www.ellileppiniemi.fi. Blogit.fi -sivuston ja Bloglovinin kautta lukijoille tässä ei tule muutosta, sillä sain tehtyä niihin tarvittavat muutokset. Bloggeriin suhteen mun täytyy vielä vähän seurailla, mutta jos haluat käyttää Bloggeria lukemiseen, lisää sun lukulistalle tämä osoite: www.stoori.fi/elli/rss (EDIT. Ilmeisesti täytyykin olla tuo rss sen aiemmin ilmoittamani feed-version sijaan. Pahoittelen väärää infoa!). Tiedän, vähän vaivalloista kun sitä ei saa suoraan tuosta osoiteriviltä, mutta katsotaan josko siihen saataisiin tulevaisuudessa päivitystä Bloggerin taholta.

 

Oletko uusi täällä?

Stoorin kautta tänne (toivottavasti) löytää myös uusia tyyppejä, ja teille sanon lämpimästi tervetuloa! Mä olen tosi huono kaikissa esittelyteksteissä, ja siksi musta saakin ehkä parhaan kuvan selailemalla vanhoja postauksia tai tutustumalla tuleviin kirjoituksiin. Lyhyesti kuitenkin olen Elli, pian 23-vuotias tamperelainen ja kirjoitan tänne pääsääntöisesti aiheista lifestyle, oma tyyli ja ulkosuomalaisuus. Mulla on maailman hassuin opiskelukuvio meneillään, mutta opiskelen siis tradenomiksi ja syyslukukauden vietin vaihdossa Englannin Southamptonissa. Rakastan kaikkea vaaleanpunaista, olen crazy dog lady, pukeudun todella vaihtelevasti välillä mekkoon ja välillä huppariin, olen varmaan aika vaikea nainen ja kaiken lisäksi koukuttunut Coca-Colaan. Erityisesti vaniljaversioon.

Mutta joo, paljon tässä nyt muuttui mutta loppujen lopuksi ei muuttunut oikein mikään. Isosti tervetuloa niin uusille kuin vanhoillekin lukijoille, ja toivon koko sydämestäni että te vanhat lukijat pysytte täälläkin mukana! Ja hei, ensi viikolla blogilla on synttärit ja sen kautta me stoorilaisetkin tutustutaan varmasti paremmin toisiimme, joten pysykäähän kaikki kuulolla ♡

×××
Voit seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi ja Snapchatissa @ellimarias. Ja hei, täällä Stoorissa on mahdollista tykätä postauksista, joten voit jättää mulle aina myös sydämen tuosta alhaalta tai ylhäältä 🙂

 

Lue myös

Blogiyhteistyöt 2: Yhteistyön merkitseminen
Kulttuurishokki: Paluushokki

28 Comments

    • ELLI

      Kiitos ja hei samoin! 🙂 Täytyykin käydä kurkkaamassa sunkin blogia. Jos sulla on ollut vanha blogi Bloggerissa, sieltä saa ladattua blogin varmuuskopion ja itse toimitin sen Stoorin tukeen ja he hoitivat homman 🙂

  • Paula

    En oo ite stoorilainen, mut oon jonkin aikaa täällä olevia blogeja seuraillu ja huomasin sun blogin muuttaneen tänne pari päivää sitten. Kiva kuulla syy muuttoon 🙂 Uusi alku on aina välillä mukava ja tää kuulostaa kyllä tosi täydelliseltä tavalta alottaa alusta ilman sitä tavan omaista alusta alottamista. Toi sun uus banneri on kyl aivan ihana ja just sun näkönenki :3

    • ELLI

      Kiva kuulla että löysit tänne!<3 Joo, nyt vasta sain säädettyä kaikki suurinpiirtein kuntoon niin halusin julkaista tämän muuton. Jep niin mustakin, ja nyt on taas ihan uutta inspiraatiota bloggailuun! Kiitos paljon, olen itsekin ihan rakastunut tuohon banneriin ja hei toivottavasti jäät tänne seurailemaan jatkossakin :)<3

  • Niina

    Ekaksi haluan sanoa onneksi olkoon! <3 Mutta mä en tykkää mistään muusta alustasta niin paljon kuin Bloggerista.. Se on yksi syy miksen mennyt esim Rantapalloon bloggailemaan, koska Blogger on niin ihanan yksinkertainen ja siellä on moni muukin bloggaaja. Monet bloggaajat siirtyivät joskus vastaavaan kuin tämä Stoori ja tulivat sitten hetken päästä takas Bloggeriin, koska Blogger 😀 Toki tulen sun blogiasi lukemaan ja kommentoimaan 🙂

    • ELLI

      Kiitos Niina!<3 Jep makuasioitahan nämä totta kai ovat ja oon myös kuullut paluumuuttajistakin 😀 Mä silti uskon ettei mua kutsu Blogger, kun mulla on mennyt niin hermot sen temppuiluun tässä tämän vuoden aikana. Ihana kuulla, tervetuloa :)<3

  • nastamuumio

    Täällä yksi vanha lukija, joka pitää sinun tyylistäsi kirjoittaa ja aikoo pysyä lukijana edelleen 🙂

    Ne sinun vaihtojutut oli tosi mielenkiintoisia, ja voihan niitä Suomen ja Englannin eroja tiputella kirjoituksiin, vaikka et Southamptonissa enää vaikutakaan. Olisi tosi kiinnostavaa kuulla pienia anekdootteja ja toimintatapojen eroja Englannista muun stoorin seassa.

    Eikä kai sun elämä Suomessakaan ihan tylsää ole, kunhan paluumuuttoshokista selviät 🙂 Ja voihan suomalaistakin opiskelijaelämää referoida tänne, koska ei me kaikki opiskella tai opinnoista on jo hiukan aikaa. Kyllä siinäkin hommassa muutoksia tapahtuu.

    Olet jo noinkin lyhyessä ajassa osoittautunut hyväksi bloggaajaksi, joten jatka vaan samaan malliin!

    • Elli Leppiniemi

      Voi kiitos kovasti, tosi ihana kuulla<3 Oot oikeassa ja mulla onkin kyllä vielä jonkun verran matskua Englannista niin vaihtojuttuja on vielä onneksi tulossa 🙂 Ja joo toivotaan ettei ole, ja ainakin yritän tehdä elämästäni Suomessakin mahdollisimman kiinnostavaa haha! Mutta kiitos vielä paljon kehuista ja tervetuloa seuraamaan tänne Stoorin puolelle<3

  • Sofia

    Onnea uudelle tielle! ♥ Tää stoori onkin mulle vähän vieraampi pohja, en oo aiemmin hirveästi tutustunut tähän, mutta ehdottomasti aion sun blogia myös tulevaisuudessakin lukea 🙂 Ja hei, tykkään uudesta bannerista kyllä tosi paljon!

    • Elli Leppiniemi

      Kiitos Sofia<3 Monelle Stoori taitaakin olla tosi vieras, mutta itse olen tässä parissa päivässä jo todennut hyväksi 🙂 Tosi ihana kuulla, banneriin mäkin ihastuin heti ja hei tervetuloa siis tännekin seurailemaan<3

  • Kata

    Onnea hurjasti blogin uusista tuulista <3 Voivoi, nyt mun täytyy tosiaan ottaa itteeni niskasta kiinni ja oppia kommentoimaan muuallekin. Sinä ja eräs toinen lukulistani blogeista on siirtynyt nyt Stooriin ja mä oon tosi huono kommentoimaan muualle kuin Bloggeriin, en tiedä mistä se johtuu :'D Nyt otan kyllä niskasta kiinni itteeni!

    Edelleen täällä seuraillaan siis, vaikka vaihtojutut loppuukin! Onhan sulla nyt muitakin tosi hyviä postauksia, tyylisi on mielenkiintoinen ja sä vaan osaat kirjoittaa mukaansatempaavia tekstejä laidasta laitaan. Aivan upea uusi banneri muuten, ihan todella suloinen <3

    • Elli Leppiniemi

      Kiitos paljon<3 Hahah ymmärrän sen kyllä hyvin, kommentointi Bloggerin tunnuksella Bloggerin blogeihin on ihan älyttömän helppoa 😀 Mutta mä koen silti että tänne Stoorinkin puolelle on helppo kommentoida, kun ei tarvitse kirjautua sisään mihinkään ja voi jättää halutessaan sähköpostit sun muut lisäämättä 🙂 Mutta kiitos ja todella ihana kuulla, ihan mahtavaa palautetta<3 Tervetuloa tänne seurailemaan!

  • Taru

    Mä toivon että onnistuin nyt lisäämään tän uuden osoitteen mun lukulistalle! <3 Jotenkin tosi jännä tulla sun blogiin kun se on niin eri näköinen, mut silti sun tyyli näkyy tästä! 🙂 Mulle Stoorin blogit on tosi vieraita joten pitää käydä vähän tutustumassa noihin muihinkin blogeihin! 🙂

    • Elli Leppiniemi

      Toivotaan, se on kyllä tosiaan vähän hankalaa kun Blogger ei erota Stoorin blogeja erillisiksi blogeiksi :/ Ja hei kiva kuulla, halusinkin pitää oman tyylini myös täällä ja hyvä jos olen onnistunut siinä 🙂 Käy ihmeessä, mullekin on löytynyt täältä jo monia kivoja uusia blogeja! Tervetuloa Taru seurailemaan tännekin<3

Leave a Reply