Lifestyle

Uudet taulut olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen – Desenio alekoodi

Kaupallinen yhteistyö Desenio








Ihanaa maanantaita kaikille! Ja mitä ihmettä, nyt mennään jo jouluviikkoa. Tää on ihan käsittämätöntä miten nopeasti aika menee ja tuntuu että aika vaan kiihdyttää menoaan. No joo, tänään halusin tulla esittelemään teille meidän uudet taulut, jotka sain kaupallisen yhteistyön kautta Deseniolta, sekä samalla vinkkaamaan vielä viime hetken lahjaideasta.







Olohuoneen uusi ilme

Me ollaan tosiaan asuttu tässä nykyisessä kodissa vähän yli vuosi. Koti on ollut niin sanotusti valmis sisustukseltaan jo pitkään, kun asunnon pohja on sellainen, että huonekalut sun muut vain loksahtelevat paikoilleen sen enempää miettimättä. Kuitenkin, pientä ilmeen päivitystä oli ihana tehdä taulujen avulla. Mulla oli jo entuudestaan Desenion tauluja, joita oli olohuoneessa sohvan yläpuolella kolme pientä. Ne kuitenkin olivat kooltaan kuitenkin ehkä hiukan liian pieniä, ja tästä syystä valitsin nyt niiden tilalle kaksi isompaa taulua.

Kaksi isoa taulua peittää seinän hyvin ja kokonaisuus näyttää minimalistisemmalta. Nämä taulut ovat kooltaan 50cm x 70cm, ja valitsin niihin puukehykset. Niihin olen ehkä eniten rakastunut! Julisteiden osalta päädyin abstraktimpeihin, joissa kuitenkin sävyinä toimii rauhalliset beigen ja harmaan sävyt. Nämä ovat molemmat mun mielestä ihan superkauniit ja tosi ajattomat. Ihana ajatus myös, että aivan kuin molemmissa kuvastettaisiin meitä, kodin asukkaita 🙂 Julisteet ovat nimeltään Dual Lines ja Berlin Shapes No2.









Statement-taulu makuuhuoneessa

Olohuoneen lisäksi makuuhuone sai uutta ilmettä. Makuuhuoneeseen ollaan jo pitkään pohdittu, että pitäisi saada jokin iso taulu statementiksi tuolle tyhjälle seinälle. Sopivaa ei kuitenkaan ennen tätä tullut vastaan. Ihastuin tuohon tummaan kukkakuosiin, joka on omalla tavallaan rauhoittava, mutta kiinnittää varmasti katseen. Juliste on nimeltään Flower Wall, ja asetettiin se vaakasuuntaan. Ihana kun tätä voi pitää pystynä tai vaakana, ja se toimii varmasti siksi myös tulevaisuuden kodeissa. Tästä päätin ottaa koon 70cm x 100cm, jotta koko olisi tarpeeksi näyttävä tyhjällä seinällä. Kehyksiksi valikoitui kuparin väriset, kun se sointui parhaiten julisteeseen.

Deseniolta on tosiaan aina löytynyt meidän kotiin sopivimmat taulut 🙂 Nyt esiteltyjen lisäksi nimittäin myös työhuoneessa on kaksi Desenion taulua ja keittiössä yksi. Jos muuten kaipaat viime hetken lahjavinkkiä jouluksi, harkitse esimerkiksi Desenion lahjakorttia. Sillä lahjansaaja saa itse valita toivomansa julisteet ja kehykset, eikä tällä lahjalla voi mennä pieleen. Tämä lahja sopii erityisesti juuri muuttaneelle, sisustusintoilijalle, äidille, tai oikeastaan kenelle tahansa ♡






Uudet taulut – Mikä näistä kolmesta on sinun suosikkisi?

Yves Rocher -joulukalenteri 2021
Viime aikoina...

2 Comments

Leave a Reply