Lifestyle

Uudet lävistykset


Mä kävin viime viikolla ottamassa vihdoin lisää reikiä korviin. Korvien lävistäminen on ollut mun haave- ja myös to do -listalla jo kauan, muutaman vuoden oikeastaan, mutta vasta nyt mä sain aikaiseksi kävellä lävistämöön.
Kuten kuvista näkee, korviin tuli siis kaksi rustokorua ja daith. Kävin ottamassa nämä Tampereen Putkassa, jossa mulle on kaksi kolmesta mun tatuoinnestakin tehty. Sattuiko? No sattui, rustot varsinkin. Daithin ottamista mä pelkäsin enemmän, mutta sen laitto ei sattunut paljoakaan ja se on muutenkin ollut paljon rauhallisempi kuin nuo kaksi toisessa korvassa. Pahin kosketusarkuus on silti jo kaikissa ohi, vaikka edelleen tottakai varon niitä hiusten ja vaatteiden kanssa.
Korvien lävistykset eivät kuitenkaan jää tähän, sillä mulla on jo aika tarkat visiot siitä mitä muuta haluan korviini. Toisessa korvassa mulla on yksi tavallinen reikä ja toisessa kaksi. Seuraavaksi olisikin tarkoitus hakea korvanlehtiin kolme reikää lisää niin, että molemmissa olisi tasapainoisesti kolme tavallista. Niiden lisäksi tosiaan haaveissa on paljon lisää näitä erikoisempia korvalävistyksiä, ja toivottavasti saan seuraavat aikaiseksi mahdollisimman pian, jottei tämä projekti unohtuisi taas ja jäisi niin helposti kesken. 
Onko teillä muilla korvissa jotain erikoisempia lävistyksiä?
×××
Jotta pysyisit helpommin mukana, olethan jo muistanut liittyä lukijaksi Bloggerin tai Bloglovinin kautta? 🙂
Tyylikkäimmät bloggaajat
Elli 2.0

19 Comments

Leave a Reply