• Ura

    Opinnäytetyö hyväksytty!

    id opinnäytetyö hyväksytty







    Ihanaa perjantaita ja viikonlopun alkua kaikille ♡ Otsikosta jo näettekin, mitä haluan teille tänään jakaa! Voi että oon niin innoissani. Maanantaina mun sähköpostiin nimittäin kilahti koko vuoden odotetuin meili, jossa komeili teksti ”opinnäytetyö hyväksytty”. Se helpotuksen tunne pyyhkäisi aaltona mun yli ja olin hetken ihan lamaantunut. Kyllä sitä tavallaan odotti ja tiesi, että oppari tulee hyväksyttynä takaisin kun tiesi itse ettei ollut esimerkiksi plagioinut tai tehnyt muuta hylkäykseen johtavaa isoa rikettä. Oli se silti sellainen viimeinen niitti, joka varmisti että oppari on kunnossa.

    Opinnäytetyö hyväksytty ja arvosana

    Sähköposti sisälsi myös arvosanan opinnäytetyöstä, ja siitä olin ehkä eniten shokissa. Tiesin, että eiköhän se nyt vähintään läpi mene, mutta ajattelin että pompin riemusta jos saan arvosanaksi edes kolmosen. Mutta ei, mä sain opinnäytetyöstäni arvosanaksi 4! Olin siitä ihan häkeltynyt, sillä toiseksi parasta arvosanaa en olisi ikimaailmassa odottanut. Työtä viimeistellessä, esitellessä ja muiden opinnäytetyöesitelmiä kuunnellessa oli vaan niin vahva fiilis siitä, että olisin voinut tehdä oman opparini eteen niiiiin paljon enemmän ja siksi en uskonut kovinkaan hyvään arvosanaan. Nelonen kuitenkin kruunasi koko opiskelutaipaleen ja tämän rankan vuoden, ja siitä mulla on niin älyttömän hyvä olo.

    Tiistaina meiliin kosahti vielä toinenkin sähköposti, joka nitoi lopullisesti mun koulun pakettiin. Sähköposti oli opintovastaavalta, joka oli kirjannut mun opparin HOPSiin ja tsekannut, että siellä on kaikki muukin kunnossa. Hän ilmoitti tästä kirjauksesta ja kertoi, että opintopisteet on nyt täynnä, kertoi ohjeet tutkintotodistuksen hakemiseen ja onnitteli valmistumisesta. Herranjestas mikä fiilis, siinä se nyt oli!





    Ei enää stressattavaa koulun suhteen

    Eilen laitoin opparin julkistuspyynnön menemään ja nyt odotellaan sen julkistusta. Kun se on julkaistu, saan hakea tutkintotodistusta ja sitten ei olekaan enää mitään kouluun liittyvää tehtävänä. Tuntuu ihan hullultä, aivan käsittämättömältä ja tavallaan absurdilta. Oon ollut tässä koulussa muutaman vuoden, ja vaikkei se ajallisesti nyt olekaan niin paljoa, olen silti niin tottunut siihen, että koulun käynti on jossain tuolla taustalla. Aina on ollut koulun suhteen jotain tehtävää, stressattavaa tai mietittävää, mutta nyt sitä ei enää olekaan. Tuntuu niin vapautuneelta, ja nyt voi tosissaan keskittyä kaikin voimin töihin ja yrittäjyyteen. Ja vihdoin mulla on ihan oikea tutkintokin! 😀

    Mites te muut, onko siellä muita, jotka päättävät koulunsa nyt? Tai opinnäytetyön parissa painivia? Tsemppiä jokaiselle koulun suhteen, olitpa millä koulutusasteella tahansa ♡






    Millainen opiskeluvuosi sulla on ollut?




    ×××

    Seuraathan mua jo Instagramissa?


  • Lifestyle

    Inspiroivia kohtaamisia ja tulevia projekteja

    id inspiroivia kohtaamisia





    Moikka ihanat ♡ Huh mikä alkuviikko takana! Mulla on alkuviikon jokaisena päivänä ollut kalenteri ihan täynnä, iltaisin töiden jälkeen on ollut kahtakin eri tapaamista, kahvitreffejä sun muita. Se ei kuitenkaan ole yhtään haitannut, kun kaikki on ollut niin kivaa ja ennen kaikkea inspiroivaa tekemistä. Toki tiukka aikatauluttaminen ei oo musta koskaan kivaa, kun pelkään putoavani niiden kyydistä, mutta ihme ja kumma tällä viikolla en edes ole ollut mistään myöhässä. Vaikka tämä kaikki meneminen ja tuleminen onkin ollut kivaa, on vaihteeksi niiiiiin ihana vaan olla kotona tämä päivä. Päivä on pitänyt sisällään ison läjän töitä ja nyt illaksi ajattelin rustata tämän postauksen valmiiksi ja jatkaa vähän opparia.





    Inspiroivia kohtaamisia ja tulevia projekteja

    Huomaa todellakin, että elokuu vaihtui syyskuuksi ja syksy saapui virallisesti. Tuntuu, että kaikilla on nytkähtänyt projektit eteenpäin ja suunnitellaan kovasti tulevaa. Se on aiheuttanut vähän kiirettä töiden puolesta, mikä on superkiva juttu. Mahtavaa, että on tekemistä ja ihana vastata asiakkaiden toiveisiin. Työjuttujen lisäksi tällä viikolla eteen on auennut kaksikin erilaista, tosi mielenkiintoista projektia. Olen molemmista niin innoissani ja toivon todella että molemmat toteutuisivat, kun täyttä varmuutta ei tietenkään vielä ole. Toista näistä haluttaisiin viedä eteenpäin mahdollisimman nopealla aikataululla, ja toinen pyörähtäisi kunnolla käyntiin varmaan vasta ensi vuoden puolella.

    Näiden projektien myötä oon päässyt kokemaan ihan mielettömän inspiroivia kohtaamisia. Tuntuu, että molemmissa kasassa on supersiisti tiimi, jonka osana haluan ehdottomasti tehdä parhaani. Näiden lisäksi me myös treffattiin tamperelaisten nuorten yrittäjien kesken tällä viikolla, ja hitsi se vasta inspiroivaa olikin. Mä olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten tarinat, unelmat ja kokemukset ovat älyttömän kiinnostavaa kuunneltavaa ja sitä meidän kahvitteluilla todellakin sai kuulla. Jotenkin niin mahtavaa löytää samanhenkisiä tyyppejä, jotka kannustavat sua ja uskovat suhun, mutta joilta myös sä saat ihan älyttömän paljon inspiraatiota ja voimaa. Tuollaiset nuorten naisten tarmopälinät ovat niin voimaannuttavia, ainakin mun mielestä 😀 Toivon, että nähtäisiin taas mahdollisimman pian.





    Se opettava tasapaino

    Tästä kaikesta on kokonaisuudessaan tosi inspiroitunut ja voimaantunut olo. On vähän sellainen kaikki on mahdollista -fiilis ja oon siitä hurjan onnellinen. Tällä viikolla mä myös nimittäin epäonnistuin eräässä itselle tosi tärkeässä asiassa ja se veti mut hetkellisesti aika syviin vesiin, vaikkei se missään somessa näkynytkään. Siksi olen tosi onnellinen, että se mokaamisen lisäksi tämä viikko toi tullessaan paljon voimaa ja toivoa tulevaan. Tää tällainen tasapaino on rauhoittava ja ennen kaikkea opettava. Sitähän se elämä nimittäin aina on, hyviä ja huonoja hetkiä vuorotellen.

    Toivottavasti teilläkin on ollut kiva alkuviikko! Mun oli pakko päästä purkamaan tätä innostunutta fiilistä tänne ja vähän hypettämään alkavaa toiminnallista syksyä 😀 Tää on ollut hyvä viikko, vaikka siitä on vielä puolet jäljelläkin.






    Mistä sä olet viimeksi saanut voimaa?




    ×××

    Joko osallistuit mun Instagramissa tähän arvontaan?