• Oma tyyli

    Vuoden ensimmäinen kintut paljaana -asu: Farkkuhame ja neule

    id-asu2





    Ihanaa sunnuntaita kaikille ♡ Tänään on jälleen asukuvien vuoro ja ajattelin että voidaan niiden avulla palata Recklinghausenin tunnelmiin. Kelit ovat kyllä hellineet täällä Suomessakin niin ihanasti, mutta keväisiä ja kesäisiä asuja en ole ehtinyt kuvata täällä. Recklinghausenissa tosiaan oli muutama viikko sitten jo ihan kesäkelit, kun koko viikonlopun saatiin nauttia vähintään +18 lämpöasteista. Näiden kuvien ottopäivänä lämpötila nousi jopa 20 asteeseen.






    Olin pakannut mukaan pari hametta, juurikin sääennusteita silmällä pitäen. Tuona lauantaina päälle valitsinkin mustan farkkuhameen, joka oli loistava valinta. Hame on peräisin Zarasta, mutta itse ostin sen Zadaan kautta. Hame oli yllättävän pitkä, lähes midimittainen ja takaa vielä vähän pidempi. Pohdin tuota pituutta jo ennen ostoa, mutta päädyin kuitenkin ostamaan sen vaikka kaipasin polvimittaista hametta. Farkkuhame joutuikin siis saapuessaan saksien alle ja nyt mun mielestä tuo mitta on ihan täydellinen! Tuunailetteko te itse vaatteita, jos tarve iskee?






    Tuossa hameessa on superrento olla ja tykkään erityisesti noista halkioyksityiskohdista. Polvimitta on mun mielestä täydellinen pituus, varsinkin näin kevääseen ja alkukesään, kun varjossa saattaa vielä olla viileää ja päivän lämpötila voi muuttua nopeastikin. Hameen kaverina jaloissa oli nuo Niken söpöt tennarit, jotka bongasin Rekiltä viime syksynä. Ne olivat ainoat kengät mukana, sillä en nähnyt tarvetta useammille niin lyhyellä reissulla. Jotkut siistimmät kengät olisivat myös sopineet hyvin tähän asuun, mutta tuolla tuli käveltyä niin paljon että tennarit olivat loistava vaihtoehto.






    Neuleesta kerroinkin aiemmin, että sen löysin tuolta Saksasta. Mulla olisi ollut muitakin paitoja mukana, mutta halusin ehdottomasti ottaa tuon heti käyttöön. Tuo marjapuuron väri on täydellinen ja mun mielestä neule sopi tosi hyvin polvimittaisen farkkuhameen kanssa yhteen. Vilukissa kun olen, mulla on tuona päivänä mukana vaaleanpunainen tekonahkatakkikin. Aamulla ja illalla se oli hyvä lisä, mutta päivällä se kulki mukana kantaen eikä päällä.













    takki BERSHKA
    neule VERO MODA
    hame ZADAA / ZARA
    kengät REKKI / NIKE
    laukku LOUIS VUITTON






    Farkkuhame ja neule – Mitä tykkäät tästä yhdistelmästä?




    ×××

    Olethan jo liittynyt lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta?


  • Matkustelu

    Recklinghausen – pieni ja keväinen kaupunki Saksassa

    idrecklinghousen





    Ihanaa pääsiäistä! ♡ Toivottavasti teillä on kivoja suunnitelmia tuleviksi pääsiäispäiviksi. Itsellekin nämä neljä vapaata tulivat todellakin tarpeeseen, vaikka tänään vielä tehtiinkin vähän hommia erään projektin tiimoilta. Kohta kuitenkin laitetaan auton nokka kohti kotikontuja ja lähdetään pääsiäisen viettoon sukulaisten kanssa. Sitä ennen halusin kuitenkin tulla vielä kirjoittelemaan teille ja tällä kertaa teemana olisi parin viikon takainen viikonloppureissu Saksaan.











    Mun veli oli tosiaan Saksassa lyhytvaihdossa, ja tarkempi sijainti oli Recklinghausen. Päätettiin sitte lähteä moikkaamaan häntä pidennetyllä viikonlopulla ja meillä olikin tosi kiva reissu! Recklinghausen sijaitsee Saksan länsipuolella, lähellä Hollannin rajaa. Samaan reissuun ympättiin vielä pikavisiitti Düsseldorfiin, ja siellä vietettiin reissun viimeinen päivä. Düsseldorfista kuitenkin lisää myöhemmin, ja keskitytään tällä kertaa vain Recklinghauseniin!









    Recklinghausen oli tosi suloinen pieni kaupunki! Juuri sellainen saksalainen pikkukaupunki piparkakkutaloineen kuin kuvitella voi, haha. Nähtävyyksiä tuolla ei juurikaan ole, joten me keskityttiin paljon vaan yleiseen fiilistelyyn ja kiertelyyn. Käytiin kauppakeskuksessa, käveltiin kaupunkia ympäri, pyörittiin paikallisissa marketeissa, otettiin paaaaljon kuvia, käveltiin puistoissa, pysähdyttiin perinteisissä kahviloissa ja ruokapaikoissa, mutta myös ei-niin-perinteisissä. Käytiin myös paikallisessa kirkossa, josta näette pari kuvaa yllä. Kyseisessä kirkossa oli juuri meneillään patsasnäyttely, ja pakko sanoa että nuo patsaat olivat melko creepyjä 😀











    Yläpuolella näkyy Recklinghausenin Raathaus. Sen pihalla oli patsaista tehty suihkulähde ja sen takaa alkoi ihana puistoalue. Tuolla näkyi joka puolella ylhäällä olevan kuvan mukaisia puita, jotka olivat vähän karun näköisiä tähän aikaan vuodesta 😀 Se olikin ehkä hiukan jännä, että nuo puut olivat niin karuja kun muuten Saksassa oli jo tosi vehreää ja keväistä. Puut ja nurmikko vihersivät jo hyvää vauhtia, mutta nämä yhdet puut olivat edelleen ihan paljaita.






    Meille sattuikin täydellinen ajankohta reissulla, tuolla oli nimittäin koko viikonlopun ajan +18 astetta lämmintä, ja sunnuntaina jopa +20. Se olikin vuoden ensimmäinen päivä kun heitin hameen päälle ja kuljin paljain säärin! Aurinko paistoi täydeltä terältä ja nautittiinkin siitä paljon, niin Biergartenissa syödessä Schnitzeleitä kuin hotellin pihassa valkoviiniä juoden. Heti meidän lähtöpäivän jälkeen lämpöasteet putosivatkin alle kymmeneen 😀













    Meillä oli tuolla käytössä vuokra-auto, mutta kuljettiin hotellin ja keskustan välillä bussilla. Meidän hotelli oli nimittäin vähän keskustan ulkopuolella ja bussiyhteydet kulkivat hyvin. Hotellista on muuten kuva tuossa ylhäällä! Eikö näytäkin hyvin tyypilliseltä saksalaiselta rakennukselta köynnöksineen kaikkineen. Kaupunki oli myös vastaavia täynnä, mutta joukkoon mahtui pari modernimpaakin rakennusta. Oli muuten mahtava kierrellä Recklinghausenia sunnuntaina, kun tavanomaisesti kaikki kaupat olivat silloin kiinni. Ei siis ollut muuta vaihtoehtoa kuin nauttia elämästä, tunnelmasta ja alkavasta kesästä ♡






    Kaiken kaikkiaan reissu oli todella onnistunut! Seura oli mitä parhainta ja paras kohde kyseisellä porukalla olikin ehdottomasti Saksa. Oli mahtavaa päästä vihdoin pitkästä aikaa käymään Saksassa, kun viimeksi olen ollut siellä ala-asteella. Vaikkei Recklinghausen nyt olekaan lähellä kaupunkia, jossa asuimme, oli siellä silti mieletön fiilis. Yhtäkään kojusta ostettua bretzeliä en muuten syönyt, vaikka niin piti! Saldoksi jäi se yksi ainoa Aldista ostettu haha. Löysin myös lapsuuden lempimehua Capri-Sunia uusissa mauissa, joita totta kai oli pakko maistaa.

    Tämän reissun jäljiltä mä haluan vielä enemmän käymään lapsuuden kotihuudeilla. Toivottavasti päästään käymään sielläkin lähivuosina! Mun mielestä oli huippujuttu, että veli lähti tuonne lyhytvaihtoon. Recklinghausen on niitä paikkoja, mihin ei tulisi varmasti koskaan matkustettua, ellei olisi ollut jotain syytä. Düsseldorf on sen verran isompi kaupunki, että se olisi voitu valita kohteeksi muutenkin, mutta ei oltaisi osattu valita juuri tätä kaupunkia muuten. Ihanaa että läheisten kautta tulee tutustuttua myös tällaisiin paikkoihin ♡






    Recklinghausen – Oletko sinä käynyt vastaavissa saksalaisissa pikkukaupungeissa?




    ×××

    Muista ottaa seurantaan myös mun Instagram!