• Oma tyyli

    Mom jeansit ja korkokengät Pariisin kaduilla

    id mom jeansit ja korkokengät







    Huh, moikka pitkästä aikaa! Tulipas ihan huomaamattani pidettyä parin viikon paussi blogista ja se tapahtui täysin tahattomasti. Okei, pieni kirjoitusblokki on iskenyt ja se on varmasti vaikuttanut. Kuviahan on tullut napsittua ja niitä multa löytyykin varastosta iso läjä. Muutamia settejä olen editoinut jo valmiiksi, mutta tekstin tuottaminen tänne omaan blogiin on ollut ihmeellisen haasteellista. No, kai näin käy ajoittain ihan kaikille. Pyrinkin nyt palaamaan postausrytmiin, sillä mitä enemmän kirjoittaa, sitä helpommaksi se tulee.









    Pariisin kaduilla

    Selailin tosiaan kuva-arkistoja, kun huomasin että ihan viime ajoiltakin on kertynyt runsaasti materiaalia. Samalla kuitenkin eksyin vuoden takaisiin Pariisin kuviin, pienessä ulkomaankaipuussani. Bongasin sieltä nämä postauksen kuvat ja päätin vihdoin ottaa ne editointiin. Nämä olivat yhdet suosikkikuvistani tuolta reissulta, mutta silti ne olivat jääneet vaan arkistoon lojumaan. Kai mulla on jokin kumma tapa jättää parhaat viimeiseksi ja sittenhän ne myös helposti unohtuvat kovalevyn syövereihin 😀






    Tässä on kyseessä todella simppeli ja ajaton asu, josta tykkään ihan superpaljon. Se on rakentunut yksinkertaisen musta-valkoisen sävymaailman ympärille, ja sopii mun mielestä tosi hyvin tuonne Pariisin katumaisemaan. Mom jeansit ja korkokengät ovat asun pääpointtina, ja niiden yhdistelmä iskee ainakin muhun edelleen. Tuo paita on saatu aikoinaan Ellokselta pr-lahjana ja tykkään kovasti sen klassisuudesta. Paidassa on irrotettava, samasta kankaasta tehty vyö, jolla saa paitaan muotoa. Tässä asussa mä kuitenkin halusin laittaa paidan housujen sisälle ja kangasvyön sidoinkin farkkuihin kiinni. Toimii!







    Mom jeansit ja korkokengät

    Alaosaksi tosiaan valikoitui ihan mun luottofarkut, eli valkoiset mom jeansit. Ne tuntuvat sopivan asuun kuin asuun, näyttävät aina hyvältä ja ovat vielä maailman mukavimmat päällä sekä rennot. Tähän asuun olisi toki sopinut myös esimerkiksi mustat pillifarkut tai jotkut siistit kangashousut, mutta itse tykkään rennommasta fiiliksestä, jonka nuo mom jeansit asuun tuovat.

    Olen myös aina ollut viehättynyt rennompien farkkujen ja sirojen korkokenkien yhdistämisestä. Kyseinen yhdistelmä nousee aina ajoittain muotiin ja olen aina ihastellut sitä, vaikken olekaan koskaan aiemmin itse testannut. Tuolloin kuitenkin päätin, että nyt kokeillaan 🙂 En todellakaan pettynyt, vaan tykkään todella paljon tuosta kontrastista mikä syntyi farkkujen ja kenkien välille. En todellakaan tiedä onko tuo yhdistelmä just nyt trendinä, eikä oikeastaan edes kiinnosta. Mun mielestä tuo näyttää edelleen näin vuoden jälkeen hyvältä ja itseasiassa näiden kuvien myötä tekisi mieli pukea sama setti uudelleen päälle.







    paita ELLOS
    farkut BERSHKA
    kengät MANGO
    laukku MANGO

    Voi, mikä ikävä iskikään näiden kuvien myötä Pariisiin ja ulkomaille ylipäätään. Silti tuo ikävä on niin ristiriidassa viime aikaisten ajatusteni kanssa, kun koronakevät on selvästi muuttanut mielipiteitäni matkustelun suhteen. Samaistuuko kukaan?




    Mitä mieltä olet tästä asusta?




    ×××

    Instagramin puolella kerroin vähän tarinaa näiden kuvien takaa 😀


  • Oma tyyli

    Oversize bleiseri ja pilkkuhousut

    id oversize bleiseri







    Ihanaa lauantaita ♡ Tänään ajattelin esitellä tämän asun melkein vuoden takaa! Kuvista ehkä huomaakin, ettei näitä ole napattu Suomesta. Lokaatio tosiaan oli Pariisi, sillä kuten olen monesti maininnut, julkaisemattomia kuvia Pariisista löytyy edelleen 😀 Tänä keväänä on tullut kuvattua asuja tavallista harvemmin koronatilanteen takia, ja siksi onkin ollut kiva paikata vajausta välillä näillä throwback-kuvilla.









    Asu on tosi simppeli, mutta tavallaan tosi näyttävä. Näyttävän siitä mun mielestä tekee todella laatikkomainen siluetti sekä vaaleanpunainen bleiseri. Mä en ole koskaan ollut kova laatikkomaisen siluetin fani, mutta tässä asussa tykkään siitä kovasti. Nuo pilkkuhousut toki luovat laatikkoefektiä jokaiseen asuun missä ne ovat osallisena, mutta ehkä isoin ”syypää” tässä on tuo bleiseri.

    Bleiseri ei ole oma, vaan sain lainata sitä tähän asuun. Se on malliltaan oversize bleiseri, ehkä jopa hieman boyfriend-tyyppinen. Se sopisi aivan ihanasti myös esimerkiksi mustien pillifarkkujen kanssa tai vaikkapa valkoisen hennon mekon. Käytinpä sitä tuolla reissulla myös vaaleanpunaisen t-paidan ja valkoisen momjeansien kanssa, ja kivalta näytti!








    Pilkkuhousuthan ostin juuri tuolta kyseiseltä reissulta, eikä ole kaduttanut kertaakaan. Ne ovat omalla tavallaan jo itsessään tosi mielenkiintoiset pallokuvioinnin vuoksi, mutta myös leveä culottes-malli tekee niistä varsin statement-vaatteen. Siitä huolimatta nämä on superhelppo yhdistää ja niiden avulla simppelistäkin asusta tulee näyttävä. Mä olen käyttänyt noita housuja esimerkiksi mustan neuleen, harmaan bleiserin, valkoisen t-paidan, vaaleanpunaisen neuleen ja kauluspaitojen kanssa. Niistä saa myös tarvittaessa nopeasti ja helposti sopivat juhlaankin.

    Tarkkasilmäisimmät muuten ehkä huomasivatkin, että tämä postauksen asu on sama kuin uudessa blogin bannerissa ;D Tein pieniä muutoksia blogin ulkoasuun pari viikkoa sitten ja yksi isoimmista jutuista oli bannerin uusiminen. Ihana Olesja Hännikäinen piirsi minusta tuon kuvan näiden asukuvien pohjalta ♡ Mä rakastan tällaisia piirrettyjä henkilökuvia ja varsinkin tuosta tuli mun mielestä superhieno! Mitä muuten pidätte blogin päivittyneemmästä ilmeestä? Eikö olekin freshimpi? 🙂





    bleiseri ZARA (lainassa)
    housut ZARA
    kengät MANGO
    laukku LOUIS VUITTON




    Housut voit bongata myös tästä asusta.




    Iskeekö oversize bleiseri ja laatikkomainen siluetti sinuun?




    ×××

    Vielä ehdit osallistua tähän arvontaan!


  • Oma tyyli

    Beige univormu syksyyn – ei vain yhden kauden trendi

    id-riemukaari







    Ihanaa viikonloppua ♡ Toivottavasti teillä on mennyt eilinen perjantai ja tänään lauantai kivasti. Mulla näihin päiviin on kuulunut erilaisten asioiden selvittelyä, asiakkaiden kuvien (ja videon) editointia, omat kuvaukset, kodin siivoilua ja käytiinpä katsomassa uusi Joker-elokuva. Huomisenkin suunnitelmat vaikuttavat kivoilta ja tehokkailta, ja tänään olisi tarkoitus pyörähtää vielä keskustassa. Kuitenkin vielä ennen sitä ajattelin jakaa teille nämä yhdet asukuvat alta pois.







    Beige univormu

    Mulla on tosiaan aika paljon kuvia varastossa, joita yritän nyt lähteä purkamaan uusien tieltä pois. Nämä vanhat toki ovat myös kesäisempiä, joten toivottavasti se ei haittaa. Tämän postauksen beige univormu on kuitenkin siitä loistava, että se on eksynyt sellaisenaan päälle vielä ihan viime viikkoinakin. Ja uskoisin että tämä kombo eksyy tänä syksynä useamminkin päälle, toki sitten sukkahousujen, kaulahuivin ja pitkän takin kera.






    Viime keväänä all beige -trendi oli todella iso juttu, ja itsekin hurahdin siihen kunnolla. Beigeä eksyikin tuolloin vaatekaappiin lisää, sopivissa määrin, varsinkin kun hoksasin sen sopivan hyvin mun muun väripaletin ympärille. Viihdyin silloin tosi usein beigessä ja viihdyn edelleen. Se tuntuu ihanan rauhalliselta väriltä, johon on helppo yhdistää valkoista, mustaa sekä myös vaaleanpunaista. Vaikka sitä tosiaan löytyikin jo vaatekaapista, tämä nykyinen suurempi määrä beigeä vaikuttaa jääneen kaappiin pysyvästi. Sen verran hyvin koen mun vaatekaapin toimivan nykyään.







    Vain yhden kauden trendi?

    Pakko silti myöntää, että viime keväänä pohdin ja punnitsin tarkkaan beigen lisäämistä omaan valikoimaan. Mietin totta kai, onko nyt kyse hetken trendistä vai näenkö tämän itselläni pidemmässä juoksussa. Onneksi punnitsin asiaa, sekä hyvä että tein päätöksen jälkimmäisestä. Koen nimittäin, että olen onnistunut sitoutumaan tähän ”trendiin” hyvin ja sitä sen mun mielestä pitääkin olla. Jos vaatekaappiin pohtii uusia elementtejä, tulee miettiä pystyykö siihen sitoutumaan hetken trendin jälkeenkin.

    Beigeä tulee siis näkymään mun asuissa vahvasti myös näin syksyllä. Haluan haastaa itseäni sen suhteen, että näyttäisin täällä enemmän tapoja, miten yhdistää beigeä ja etenkin koko beigeä syysasuihin. Mä en halua että all beige jää vain yhden kauden trendiksi, sillä mun mielestä se on niin paljon enemmän. Sekä sopiihan se nyt syksyn sävyjen kanssa yhteen ihan kuin nenä päähän! Myös tummanruskean kaverina beige näyttää vastustamattomalta ♡














    farkkutakki MARIMEKKO
    neule MANGO
    neulehame MANGO
    kengät NIKE
    laukku CHANEL


    Mutta mitäs pidätte tästä asusta? Mä olen tykännyt tuosta neuleasukombosta hurjan paljon sen rentouden vuoksi, mutta samalla se näyttää supertyylikkäältä. Ja tuo ihana Marimekon farkkutakki sopii mun mielestä täydellisesti neulekombon kaveriksi, eikö vain?



    Beige univormu syksyyn – iskeekö all beige sinuun edelleen?




    ×××

    Kävitkö Instagramissa jo osallistumassa I Love Me -messulippujen arvontaan?