• Lifestyle

    Testissä Lumene Valo -sarja ja Lähde Nordic Hydra -kosteusvoide

    id lumene valo -sarja


    Tuotteet saatu pr-lahjoina.






    Hei ja ihanaa maanantaita sekä alkanutta viikkoa ♡ Olen saanut purettua aivan valtavaa kuvien ediointijonoa, ja sieltä bongasinkin syksyn Lapin reissulla kuvatut Lumenen tuotteet. Pahoittelut siis postauksen ruskaisista kuvista, mutta ehkäpä ne ovat kiva piristys tämän loskan keskelle 😀 Sain siis syksyllä Marsaanalta testiin muutaman ihonhoitotuotteen Lumenelta, ja niistä jokainen onkin ollut hyvin aktiivisessa käytössä. Itseasiassa näistä kaksi pääsi juuri tällä viikolla loppumaan, joten nyt taitaakin olla täydellinen aika kertoa ihan konkreettisia käyttökokemuksia näistä. Lumene Valo -sarja löytyy hyvin varustelluista kosmetiikkaliikkeistä.





    Lumene Valo Nordic-C Brightening Gel Mask

    Ensimmäisenä haluan hehkuttaa tätä ihanaa geelimaskia! Kyseessä on siis kirkastava geelinaamio, joka kuorii ihoa lakan viinietikkauutteen AHA-happojen avulla. Maski lupaa kirkastaa samean ja väsyneen ihon välittömästi sekä lupaa jättää ihon raikkaan ja heleän näköiseksi. Geelimaskin koostumukseen oli alkuun vähän totuteltava, mutta sitten kun pääsin jyvälle koostumuksesta, tämä maski tuntui parhaalta ikinä. Tämän itseasiassa käytin juuri viikonloppuna loppuun, kaapien kaikki mahdolliset rippeet purkin pohjalta. Mä tykkäsin käyttää tätä maskia suihkussa, eli levitin geelin kasvoille ennen hiusten hoitoainetta ja annoin olla yhtä kauan kuin hoitoaineen. Mä laitoin usein aika paksun kerroksen, jotta sain geeliä tasaisesti joka puolelle ja suihkussa paksumpikin kerros oli helppo pestä pois. Maskin jälkeen freesi tunne kasvoilla oli taattu ja myös Lapin mökillä suihkuttomuudessa maski sai kasvot hehkumaan 🙂 Aion ehdottomasti ostaa tämän uudelleen!

    5/5





    Lumene Valo Nordic-C Glow Boost Essence

    Tämä on maskin kanssa samaa sarjaa, ja kyseessä on kirkastava ja siloittava hyaluronitiiviste. Essence tehostaa ihon luonnollista kollageenisynteesiä, ja saa ihon tuntumaan sekä näyttämään heleämmältä ja sileämmältä. Heti alkuun, tässä on aivan huumaava tuoksu. Tykkään myös seerumin koostumuksesta, joka on sopivan juoksevaa ja sitä on helppo laittaa kasvoille pipetin avulla. Tämä seerumi imeytyy ihoon ihan silmissä, josta myös ehdottomasti plussaa. Itse olen tykännyt käyttää tätä aina kasvojen puhdistuksen jälkeen, ja olen antanut sen imeytyä kunnolla ennen kosteusvoidetta.

    4,5/5





    Lumene Valo Nordic-C Hydrating Mist

    Ai että, mä niin tykkään kasvosuihkeista! Tämä Lumenen Valo -sarjan mist on myöskin kirkastava, heleyttävä ja kosteuttava tuote. Tämänkin tuotteen tuoksua mä RAKASTAN. Kasvosuihkeissa tykkään erityisesti helppoudesta ja voisin kuvitella tämän olevan kesällä täydellinen tuote viilentämään ja raikastamaan kasvoja. Ymmärtääkseni tätä Lumenen mistiä voi suihkia myös meikin päälle 🙂 Mä itse käytin tätä paljon etenkin Lapissa, jossa mist raikasti ihanasti meikittömiä kasvoja<3 Pieni miinus pullosta, joka alkoi vuotaa hieman matkalla.

    4/5





    Lumene Lähde Nordic Hydra Intense Hydration 24H Moisturizer

    Viimeisenä sain testiin Lumenen Lähde -sarjan 24h kosteuttavan voiteen, jonka olen myös käyttänyt viikonloppuna loppuun. Tämä tehokosteusvoide kosteuttaa ihoa välittömästi sekä myös päivän aikana. Voidetta voi käyttää yövoiteena, mutta myös päivävoiteena. Koostumukseltaan voide on täyteläistä, ja mun mielestä vähän paksun oloista, mutta kasvoille levitettäessä voide on kevyttä ja imeytyy nopeasti. Voiteen kuvataan olevan tuoksuton, mutta jostain syystä mä haistan tässä kevyesti kesäruohon ja olen rakastanut myös sitä tuoksua 😀 Ehkä parhaan tuoksuinen voide ikinä! Näin talvella tämä on todellakin kuivan ihon pelastus ja toimii ainakin mulla myös hyvin meikkivoiteen pohjana imeydyttyään ensin kunnolla.

    4,5/5






    Itselleni siis Lumene Valo -sarja oli todella positiivinen yllätys ja testikokemus 🙂 Tykkäsin kovasti jokaisesta testatusta tuotteesta, ja voisin hyvin nähdä itseni ostamassa nämä uudelleen. Tämän testikauden aikana mun iho on myös ollut hyvässä kunnossa, ja olen tykännyt ihon ulkonäöstä jopa niin paljon, että meikittömiä päiviä on ollut ehkä jopa tavallista enemmän. Voit tutustua tuotteisiin lisää Lumenen sivuilla.




    Oliko Lumene Valo -sarja sinulle jo entuudestaan tuttu?

  • Lifestyle

    Yves Rocher -joulukalenteri 2021

    id yves rocher -joulukalenteri

    Kalenteri saatu pr-lahjana.






    Moikka, ja ihanaa marraskuun viimeistä päivää 🙂 Mikä olisikaan parempi ajankohta esitellä mun tämän vuoden joulukalenterini, jota pääsen huomenna availemaan! Mä rakastan kosmetiikkakalentereita kuten tiedätte, ja tämän vuoden kalenterista olen erityisen innoissani. Kyseessä on siis Yves Rocher -joulukalenteri, jonka sain pr-lahjana. Tutustutaanpa siihen heti hieman lisää.





    Yves Rocher -joulukalenteri

    Tämä kalenteri on kooltaan hieman pienempi, mutta kompakti koko on itselleni oikein mieluisa juttu. Sävymaailma on yleellisen vihreä ja kultainen, tummilla korostusväreillä tehostettuna. Kalenterista aukeaa kaksi siivekettä, jotka pitävät kiinni ollessaan luukkujen laatikot hyvin paikoillaan. Mun mielestä Yves Rocher -joulukalenteri on tosi kaunis, ja sopii loistavasti vähän aikuisempaan makuun. Se toimii lisäksi kivasti jouluisena sisustuselementtinä, omani sijoitin juuri tästä syystä ihan olohuoneeseen näkyville.

    Kalenterissa on myös huomioitu vastuullisuutta. Pahvi on peräisin kestävästi hoidetusta metsästä ja ylijäämämateriaaleista 60% on kierrätettyä pahvia. Yves Rocher on sitoutunut vaalimaan maailman monimuotoisuutta, mikä on myös itselleni tärkeä arvo.

    Yves Rocher -joulukalenteri maksaa 49,90€. Kalenterin voi helpoiten tilata suoraan Yves Rocherilta tästä.





    Sisältö (ilman spoilereita!)

    Kalenterissa on 24 luukkua, ja jokainen luukku on oma pieni laatikkonsa. Sisällöstä kerrotaan, että luvassa on joka päiväisiä tuotteita, jotka varmasti tulevat arjessa käyttöön. Tuotevalikoimassa on huomioitu niin kasvot, keho, hiukset, tuoksut sekä meikit. Aika mahtava setti siis! Tuotteet ovat kooltaan 4-50 ml, eli sellaisia kivoja matkakokoja. Ei liian pieniä testereitä, vaan kokoja, joista riittää käytettäväksi, mutta et kuitenkaan huku tuotemäärään eivätkä tuotteet jää käyttämättä. Sisällön arvoksi on ilmoitettu 139,80€, eli melkein kolminkertaisesti kalenterin myyntihintaan nähden.

    Osa tuotteista on limited edition -tuotteita ja mukana on myös tietoa tuotteiden vaikuttavista aineista. Voin paljastaa, että kalenterin tuotteiden joukosta löytyy myös itselleni jo entuudestaan tuttuja tuotteita… 🙂 Tietysti hyviksi todettuja sellaisia! Näistä mielelläni otankin myös matkakokoiset versiot, joita on helpompi kuljettaa. Erityisen paljon odotan vartalo-kategorialta, etenkin jos joukosta löytyisi esimerkiksi vaikkapa suihkugeelejä! Meikkien osalta olen myös innoissani, sillä usein vastaavista kalentereista paljastuu esimerkiksi huulipunia ja ripsivärejä, jotka ovat omia suosikkitestattaviani. Mielenkiinnolla odotan tuoksu-kategoriaakin, mitähän sieltä mahtaa paljastua 🙂





    Sisältö lueteltuna

    Haluan pitää aina joulukalenterien esittelyt spoilausvapaina, kuitenkin siten, että halukkaat voivat tarkistaa sisällön ennen ostopäätöstä. Alla on siis lueteltuna kaikki kalenterin sisältämät tuotteet. Saat luettelon näkyviin maalaamalla viivojen välisen alueen 🙂 Lopussa myös kuvia sisällöstä, älä rullaa eteenpäin jos et halua spoilaantua!


    Delectable Blackberry Lip Balm -huulivoide
    Recovery Sleeping Night Care -yövoide
    Repairing Anti-Pollution Day Care -päivävoide
    Soothing Foam Mask with Organic Chamomile -kasvonaamio
    Regenerating Balm Mask with Organic Calendula -kasvonaamio
    Ultra-fresh Cleansing Gel – Pure Algue -puhdistusgeeli
    2 in 1 Makeup Removing Micellar Water – Pure Algue -misellivesi
    Rouge Vertige Lipstick 56 Satiny – Incandescent Coral -huulipuna
    Go Green Nail Polish – 08 Ginger Red -kynsilakka
    Mini Kohl Pencil – 01 Black -rajauskynä
    Intense Metamorphosis Mascara -ripsiväri
    Eau de Parfum Plein Soleil -tuoksu
    Eau de Parfum Sel d’Azur -tuoksu
    Mini 2 in 1 Balm Hair Mask – Repair -hiusnaamio
    Balm Shampoo – Repair -shampoo
    Rinsing Vinegar – Shine -huuhteluetikka
    Botanical Balm -jätettävä hoitoaine
    Delectable Blackberry Bath & Shower Gel -suihkugeeli
    Melting Orange Bath & Shower Gel -suihkugeeli
    Extraordinary Shea Reparative Body Lotion -vartalovoide
    Mini Apricot Botanical Body Scrub -vartalokuorinta
    Argan and Rose Body Lotion -vartalovoide
    Melting Orange Hand Cream -käsivoide
    Argan Rose Hammam Bath and Shower Gel -suihkugeeli









    Sellainen kalenteri siis tänä vuonna! Odotan jo innolla joulukuun alkua että pääsen availemaan luukkuja 🙂 Miltä tämä kalenteri näyttää teidän silmään? Millaisia kalentereita te olette hankkineet tälle vuodelle?




    Yves Rocher -joulukalenteri – Mikä joulukalenteri sinulla on?

  • Lifestyle

    Blondista pinkiksi ja takaisin – Alekoodi kampaamoon

    alekoodi kampaamoon


    Kaupallinen yhteistyö TIK Salonki



    Kuvat pinkillä taustalla © Harri Vallius






    Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolen ♡ Tänään mä haluan kertoa teille elämäni isoimmasta hiusmuutoksesta, jonka koin tuossa kuukausi takaperin ja postauksen lopusta löytyy alekoodi kampaamoon. Instagramissa seuranneet tästä tietävätkin, eli mun hiukset olivat hetken aikaa pinkit! Mä olin haaveillut vaaleanpunaisista hiuksista niiiiin pitkään, ja viimeisten about neljän vuoden aikana joka kesä olen miettinyt hattaraista, hempeän vaaleanpunaista tukkaa. En kuitenkaan koskaan uskaltanut tehdä sitä, sillä omin päin vaalennettuihin hiuksiin koskeminen tuntui liian pelottavalta ja kampaajan varaaminen aina jäi. Aiemmin tosiaan varailin kampaajakäynnit sattumanvaraisesti Timman kautta, mutta nyt syksyllä TIK Salongin ambassadorina olen löytänyt luottokampaamoni. Kampaajat, joiden käsiin uskalsin antaa hiukseni näinkin isossa muutoksessa.






    Olin puhunut tästä varovaisesta haaveesta jo TIK Salongin Tiinalle, ja ystävänpäivän ambassador-kuvausten lähestyessä hän kysyi multa että miten olis. Ja mähän uskaltauduin kokeilemaan! Meillä oli kuvauksissa teemana överisöpöys, kaikki makea, räikeä ja pinkki, joten pinkit hiukset sopivat sinne kuin nenä päähän. Kuvauksissa napattu sisältö toimii tässäkin postauksessa kuvituksena, mutta mainittakoon, että livenä pinkkien hiusten lopputulos ei ollut aivan yhtä vahva kuin kuvissa 😀 Alempaa postauksesta löytyy muitakin kuvia!

    Päivää ennen kuvauksia istahdin TIK Salonkiin Julian penkkiin ja heitettiin mulle väriä päähän. Hitsi että jännitti, mä kun en ole koskaan värjännyt hiuksia vaalennuksia lukuunottamatta. Mulla on aina ollut vaaleat hiukset ja suurin muutos jonka olen vuosien saatossa tehnyt, oli pitkien hiusten leikkaaminen polkaksi ennen vaihtoon lähtöä. Julian kanssa oli kuitenkin rentoa höpötellä ja Julia kertoi jatkuvasti matkalla mitä tekee mun hiuksille. Siitä tulee tietysti turvallinen olo.







    Suursuosion saavuttanut K18-tehohoito

    Hiusten värjäämisen yhteydessä mulle laitettiin ensimmäistä kertaa uutuus K18-tehohoito sekä tietysti vanha tuttu Olaplex. Tuosta K18-tehohoidosta on noussutkin melkoinen hype, eikä suotta! Kyseessä on siis hiusta uudelleenrakentava ja pysyvästi korjaava hoito, jossa vaurioituneiden hiusten keratiinirakennetta paikataan biomimetiikan avulla. Hoito vaikuttaa jo 4 minuutin vaikutusajalla. Suursuosion tämä tehohoito saavutti sillä, että kyseisen hoidon voi tehdä ihan vaan kotonakin, ihan itse, eikä sitä tarvitse ylläpitää ja uudelleenaktivoida samalla tavalla kuin Olaplexin. TIK Salongista löytyy myös tuo kotiin ostettava tuote, mutta salongissa paikan päällä tehtynä hoito maksaa 45€ ja muun kampaamopalvelun yhteydessä vain 29€. Mulla itselläni tämä tehohoito vaikutti siten, että hiusten rakenne korjaantui ja tämä pinkki väri pysyi odotettua pidemmin, ja itse huomasin hiuksia lähtevän vähemmän harjaamisen yhteydessä.









    Elämäni suurin hiusmuutos

    Värjäyksen ollessa valmis, oli kyllä outo olo! 😀 Tavallaan silti oma olo, koska koin tuon sävyn sopivan mulle yllättävänkin hyvin. Oli siinä silti totuttelemista, heh. Värjäyksestä seuraavana päivänä kipitin takaisin TIK Salonkiin, kun mulle tehtiin siellä kampaus ja meikki valmiiksi kuvauksia varten. Kuvaukset muuten oli ihan superkivat! Meillä oli huippujengi kasassa, kuvaaja oli oikein mukava ja osaava, ja no, lopputulos etenkin oli mun mieleen. Odotan jo innolla seuraavia ambassador-kuvauksia 🙂

    Sain tästä uudesta lookista paljon kehuja ja monet sanoivat, että tuntuu kuin mulla olisi aina ollut tuollainen hiusväri. Se sopi myös ihan täydellisesti mun Instagram-feediin, haha. Kyseinen väri lähtee ihan vaan pesussa pois, mikä tekee siitä turvallisen kokeilla, jos ei kaipaa pysyvää muutosta tai jos on mun tapaan ensimmäistä kertaa kokeilemassa uutta väriä. Mun kohdalla väri lähti haalistumaan jo heti ensimmäisissä pesuissa paljon, mutta loppuväri käytiin poistamassa ja kirkastamassa jälleen kampaajalla TIK Salongissa. Mulla kun oli tosi vaalea pohja, se on hyvä puhdistaa täysin osaavissa käsissä, mikäli puhtaanvaaleasta lopputuloksesta haaveilee.

    Väriä olisi voinut ylläpitää maskeilla, mutta mä en tehnyt niin. Mun mielestä värin haalistuminen oli huippujuttu, sillä sen myötä sain kokea monta erilaista vaaleanpunaisen sävyä. Omia suosikkeja näin jälkeenpäin ajateltuna oli ehkä viikko värjäämisen jälkeen ja puolitoista viikkoa värjäämisen jälkeen. Tällä välillä väri oli pehmeä, selvästi vaaleanpunainen, ja puolentoista viikon kohdalla oikein hattarainen ja hempeä. Mikä näistä sävyistä on sun suosikkisi?





    Takaisin blondiksi

    Tosiaan, puolitoista viikkoa sitten käväisin TIK Salongissa hoitamassa järkyttävän tyvikasvun kuntoon ja samalla puhdistettiin loputkin vaaleanpunaisesta pois. Kirkastettiin väriä ja taitettiin se taas kauniin puhtaan vaaleaksi. Kyllä tämä täysin blondi on se, jossa mulla on kotoisin olo 🙂 Siitä huolimatta pinkkiä oli ihana kokeilla! Se oli kivaa vaihtelua, pientä räväyttämistä ja sain siitä kyllä vähän itsetuntobuustiakin. Omakuva monipuolistui ihan huomattavasti ja tuli kokeiltua uusia, hiuksiin sopivia asuja. Huomasin, että erityisesti yksi mun vaaleanpunainen hiuspanta sopi tuohon fledaan aivan täydellisesti.

    Kaiken kaikkiaan kokemus oli todella myönteinen ja ihana. Mulla oli koko ajan turvallinen olo hiusten suhteen ja muutos toi kaivattua vaihtelua arkeen ja omaan lookkiin. Vaaleanpunaisesta palaaminen takaisin blondiin oli myöskin aiempaakin kivempaa ja tuli samalla varmistettua, että vaalea on se mun väri. Tosin kyllä mietin hetkellistä vaaleanpunaista taas kesäksi… 🙂 Katsotaan sitä sitten! Kiitos kuitenkin nyt TIK Salongin Tiinalle ja Julialle tästä mahdollisuudesta ♡ Tsekkaa vielä alhaalta alekoodi kampaamoon, jos sinuakin kiinnostaisi testata jotakin uutta väriä tai muuten kaipaat kampaajan taikoja.









    Alekoodi kampaamoon

    Löytyypä tästä postauksesta jotain konkreettista teillekin, nimittäin alekoodi kampaamoon ♡ Koodilla ELLI20 saat -20% alennuksen kaikista TIK Salongin palveluista. Palveluihin kuuluu kattavat parturi-kampaamopalvelut eli hiustenleikkuut, kampaukset, värjäykset, vaalennukset, K18-tehohoito, Olaplex sun muut, permanentit, ripsienpidennykset, kestopigmentoinnit, kulmien laminointi, meikkaukset ja suihkurusketus. Alekoodi on voimassa koko mun ambassador-kauden ajan, eli ainakin nyt syksyyn saakka. Sen voi hyödyntää vaikka olisitkin jo TIK Salongin asiakas. Saat alennuksen käyttöösi mainitsemalla koodin aikaa varatessa soittamalla 0452131901 tai lisäämällä sen lisätietokenttään nettivarauksessa.

    TIK Salonki tosiaan sijaitsee ihan Tampereen keskustassa, osoitteessa Näsilinnankatu 24. Lähelle pääsee helposti bussilla, kävellen, pyörällä ja kohta ratikallakin! Autoille löytyy myös parkkipaikkoja. Kaikki salongin neitokaiset ovat aivan ihania tyyppejä ja siellä tuntee aina olonsa tervetulleeksi. Osaamista kampaamopuolella löytyy erityisesti vaalennuksista. Voit tutustua lisää TIK Salongin palveluihin tästä ja heidän Instagramistaan löydät paljon työnäytteitä sekä hiustenlaittovinkkejä.






    Mikä on isoin hiusmuutos, jonka sä olet kokenut?




    ×××

    Lue aiempi postaukseni TIK Salongista tästä!