• Lifestyle

    Testissä: nkd-skn itseruskettavat


    Kuten ylläolevista kuvista huomaa, mä olen aikalailla haamunvalkea. Mulla on todella perinteisen suomalaisen iho, eli tosi vaalea, jossa on punaisuutta ja joka palaa todella helposti. Mä palan lähes joka kesä, vaikka kuinka käytän aurinkorasvaa oikeaoppisesti. En itse tykkää kauhesti överirusketuksesta, mutta en kyllä nautikaan näin vaaleasta hipiästä, varsinkaan näin kesäisin kun jalat ja kädet on enemmän näkyvillä.
    Oon lukion kolmosen keväällä tutustunut ensimmäistä kertaa itseruskettaviin, eli historiaa näiden kanssa mulla on vielä silti aika vähän. Yleensä alkukesästä oon näitä apuvoimia käyttänyt, mutta loppukesää kohden unohtanut itseruskettavat jo taas kokonaan 😀 Oon testaillut Kicksin ja Doven versioita, ja siis mulla tosiaan on käytössä ollut vain asteittain ruskettavia kosteusvoiteita. Tämä siksi, että pelkään liikaa epäonnistunutta rusketusta ja sitä, että musta tulee ihan liian tumma vaaleisiin hiuksiin nähden.

    Tänä keväänä törmäsin kuitenkin Sokoksella itselleni uuteen merkkiin nimeltä NKD SKN, jonka pitäisi olla kuuluisan Vita Liberatan jonkin sortin rinnakkaismerkki. Mulle kriteerinä on myös ollut halpa hinta, sillä en vielä koe olevani valmis maksamaan yhdestä purkista yli kolmeakymppiä. Ostin ensin tuon Pre-Showerin ja myöhemmin matkaan lähti myös Glow. 

    Tosiaan, Glow on täysin kosteusvoidetyyppinen, eli sitä ei ole välttämätöntä pestä pois. Itse levitin sitä aina iltaisin ja saatoin aamulla käydä pesemässä pois, jos tuntui heti herätessä että itseruskettavan haju on jämähtänyt kovaa kiinni. Glow:ta levitin ihan vain käsin, ja Pre-Showeria kintaalla. Pre-Shower puolestaan levitetään ja sen annetaan vaikuttaa kymmenen minuuttia, jonka jälkeen se pestään pois. Se oli itselleni aivan uusi itseruskettavan muoto lyhyen vaikutusaikansa kanssa. Molemmista väitetään, etteivät ne haise mutta kyllä itseruskettavan haju omalla kohdallani oli hyvin selkeä. Toki se, että levitin näitä vain iltaisin helpotti, kun unissaan ei tietystikään kiinnitä hajuun huomiota.
    Käytin käsiin Glow:ta ja jalkoihin Pre-Showeria, jotta voisin vertailla näitä kahta paremmin toisiinsa. Postauksen kaksi ensimmäistä kuvaa ovat siis lähtötilanteesta, ei mitään ruskettavaa pohjalla. Ja tässä alempana näette lopputuloksen. Ei ole varmaan kovinkaan vaikea sanoa, kumpi purkki vei nyt voiton… ;D Seuraavaksi silti vielä  tarkempaa arviointia kummastakin tuotteesta.

    GLOW
    + Ruskettaa nopeasti, jo ensimmäisen levityskerran jälkeen näkee tuloksia. Mulla on näissä kuvissa kolme levityskertaa, ja ero on jo todella selkeä
    + Suht luonnollinen väri
    + Hyvä koostumus
    + Kosteusvoidetyyppinen, iltaisin kun levittää ei tarvitse juurikaan kärsiä hajusta
    + Lähtee vielä aamulla pois meikinpoistoaineen kanssa (!!! mulla käytössä Garnierin Misellivesi) ja näin on helppo häivyttää esimerkiksi käsiin jääneitä tummempia kohtia
    – Vaatii paljon tarkkuutta levittyäkseen täydellisen tasaisesti
    – Saattaa kuoriutua pois suihkun jälkeen pyyhkeellä kuivatessa
    – On vähän tahmeapintainen levityksen jälkeen (tai sitten en antanut imeytyä tarpeeksi kauan)
    – Muutaman päivän jälkeen on lähtenyt joistakin kohdista pois epätasaisesti
    PRE-SHOWER
    + Tosi helppo levittää tasaisesti kintaalla
    + Lyhyt 10 minuutin vaikutusaika
    + Pois pesemisen jälkeen ei ole ollenkaan tahmea
    + Haju ei ole niin vahva kuin Glow:ssa
    – Heikko rusketusteho, kuten kuvista näkyy. Kuvissa mulla on tätäkin kolme levityskertaa, mutta ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Itse huomaan pientä, todella kevyttä päivettymistä, mutta muut tuskin huomaavat 😀  Tätä siis täytyisi varmaan levittää oikeasti monta kertaa putkeen, kolme ei selvästikään riitä

    Miinuksia siis on Pre-Showerissa vähemmän, mutta heikko rusketusteho on mulle kuitenkin tosi merkittävä juttu ja siksi se olikin pienoinen pettymys. Mä en nimittäin jaksa välttämättä joka päivä lutrata näiden kanssa ja se myös turhauttaa kun ei näe tuloksia melkein ollenkaan. 
    Glow:ssa on miinuksia on jonkin verran, mutta silti se yltää ihan mun lemppareihin asti koska en oo varmaan ikinä ollut noin tumma kuin kolmen Glow:n levityskerran jälkeen 😀 Glow silti vaatii multa vielä paljon harjoittelua, jotta saan sillä brunan onnistumaan paremmin ja ajattelinkin kokeilla sen levitystä seuraavaksi Body Blenderin kanssa. Mulla nimittäin ongelmaksi osoittautui se, että tuotetta menee todella helposti enemmän joihinkin kohtiin jotka sitten tietysti ovat paljon tummempia. Kuitenkin, tähän auttaa hyvin se että rusketusta voi vielä aamulla häivytellä meikinpoistoaineella hahah. 

    Itseruskettava kosteusvoide jää nyt varmasti aktiivisempaan käyttöön kuin Pre-Shower. Toki senkin aion käyttää loppuun, mutta paraatipaikkaa se ei mun hyllyiltä saa. Glow:ta aion myös jatkossa levittää jalkoihinkin, jottei sävyero olisi noin huomattava… 😀
    Onko muut kokeilleet näistä jompaa kumpaa tai jotain muita NKD SKN itseruskettavia? 🙂
  • Lifestyle

    Luonnonharja vs muoviharja

    Yhteistyössä Ruohonjuuri


    Sain noin viikko sitten Ruohonjuurelta testiin tällaisen luonnonharjan. Oon itse käyttänyt jo vuosia Tangle Teezer harjaa, mutta nyt oon jo pitkään pohtinut, että haluaisin kokeilla mitä eroa on luonnonharjalla ja muoviharjalla. Mun kiinnostus tähän heräsi luettuani muutamia juttuja siitä, kuinka TT katkoo hiuksia ja ohentaa latvoja ja halusin päästä omin silmin näkemään näiden harjojen eron.

    Taustatietona mun hiukset on melko ohuet jo luonnostaan. Oon pienenä ollut ihan superblondi, ja kasvaessa väri on muuttunut tummemmaksi. Mun hiukset siis värjätään vaaleiksi, tosin monta vuotta on värjätty vain tyvi. En lämpökäsittele hiuksiani juuri ollenkaan, mä en oo enää moniin vuosiin kuivannut hiuksiani hiustenkuivaajalla kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Kiharran hiukset oikeastaan vain joihinkin juhlatilaisuuksiin, sitäkin siis muutamia kertoja vuodessa ja tällöinkin pyrin aina käyttämään lämpösuojaa. Mun hiukset ovat myös piikkisuorat luonnostaan, joten suoristusrautaakaan en tarvitse.

    Oon noin viimeisen vuoden ajan ollut vähän järkyttynyt siitä hiusten määrästä, mitä mun harjaan jää hiusten kampaamisen jälkeen, koska en todellakaan haluaisi että mun hiukset olisivat enää yhtään tästä ohuempia. Onhan TT tehokas harja selvittämään takkuja, mutta onko se latvojen ohenemisen arvoista?

    Sain Ruohonjuuresta harjan, joka on Saksassa valmistettu käsityönä ja jonka harjakset ovat villisikaa. Ne on kiinnitetty epäjärjestelmällisesti, jotta ne kulkeutuisivat tehokkaasti mutta hellävaraisesti hiusten läpi. Ruohonjuuren sivuilla myös kerrotaan, että sata harjanvetoa päivässä vilkastuttaa hiuspohjan verenkiertoa ja edistää sitä kautta ihon ravinnonsaantia ja kuonanpoistoa. Luonnonharjalla säännöllisen 3-5 minuutin päivittäisen harjaamisen pitäisi edistää hiuspohjan uusiutumista ja hiustenkasvua. Ja mun korvaan tää kuulostaa todella hyvältä!

    Mulla on tosiaan ollut harja testissä viikon ajan, joten pitkäaikaisia vaikutuksia en voi vielä huomata. Ensimmäisen kerran testasin harjaa toiselle puolelle mun hiuksista, ja harjasin toisen puolen vanhalla TT:llä. Ensimmäisillä harjanvedoilla luonnonharjalla mun hiukset heittäytyivät aika sähköisiksi, mutta sähköisyys laski muutaman lisävedon jälkeen. Ennakko-odotuksena mulla oli se, ettei edes näitä mun ohuita hiuksia saa selväksi luonnonharjalla ollenkaan, mutta yllätyin positiivisesti kuinka nopeasti hiusten selvittäminen kävi. Ja harjaaminen tuntui kyllä heti niin paljon hellävaraisemmalta! Takkuihin osuessaan harja ei pyri väkisin takun läpi, vaan harjakset antavat enemmän myöden jolloin takku selvittyy vähän kerrallaan aiheuttamatta tuhoa hiuksille. Mun mielestä luonnonharja myös tuntui paljon mukavammalta päänahkaa vasten kuin muoviharja. Oli jotenkin ihana pitää kädessä harjaa, jossa on se kahvaosa näin monen vuoden jälkeen 😀

    Oon välillä vieläkin harjaillut hiuksia puoliksi molempien harjojen kanssa. En oo merkittävää eroa huomannut irtoavien hiusten kanssa, mutta katkenneiden hiusten kohdalla sen huomaa selvästi. Muoviharja katkoo mukanaan takuissa olevia hiuksia, ja hiuksista irtoaa muutamien senttien pituisia pätkiä. Luonnonharjalla kammatessani en ole vielä huomannut yhtäkään katkennutta hiusta. Hiusten katkeaminenhan ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna ohentaa latvoja, ja tää seikka on se suurin syy, miksi pidän nyt luonnonharjaa paljon laadukkaampana ja parempana vaihtoehtona kuin muoviharjaa.

    Taitaa olla sanomattakin selvää että mä olen ollut todella tyytyväinen mun uuteen harjaan. Kannan vieläkin mukanani tuota pientä Hello Kitty Tangle Teezeriä, koska se on niin kätevä laukussa, mutta sininen harja on jäänyt vähemmälle käytölle. Kotona mä käytän nykyään pääsääntöisesti luonnonharjaa ja harjailen hiuksia välillä muulloinkin, kuin vain selvittämistä varten. Suosittelen teille muillekin ehdottomasti, hankkikaa vaikka kesäksi testiin ja antakaa hiuksillekin rennompi kesä 🙂 Mä myös kiinnostuin tämän johdosta vielä hieman enemmän omien hiusteni hyvinvoinnista, ja pohdin aloittavani hiuksille tarkoitetun ravintolisän ja hankkivani jonkun tehohoidon hiuksille. Ruohonjuuren valikoimassa on todella kattavasti tuotteita hiusten hoitoon, käykäähän kurkkaamassa!

    Millaista hiusharjaa sä käytät, ja mikä on sulle tärkeintä hiusten hoidossa?
  • Lifestyle

    Meikkipöytä + vinkki: Meikkipöydän valot halvalla

    Nyt esittelyssä on mun meikkauspiste! Sain alkuvuodesta päähäni, että mun on saatava itselleni meikkipöytä kun meikkailin ennen milloin missäkin, sängyllä, sohvalla, lattialla… Toisinaan meikkiä siis löytyi myös muun muassa niin torkkupeitolta kuin valkoisista verhoistakin. Ja siitä se idea sitten lähti, tai oikeastaan sain hyvän tekosyyn meikkipöydän hankkimiseen.

    Isoin ongelma tässä oli se, että mihin meikkauspiste oikein mahtuisi. Meidän kotia ei ole koolla pilattu, neliöitäkin on vain 45. Se tuntuikin aluksi tilanpuutteen vuoksi mahdottomalta ajatukselta, mutta oon tunnettu järjestelykyvystäni, joten ei se loppujen lopuksi vaatinut kuin mitan käteen ja vähän raivausta.

    Mun meikkauspöytä päätyi siis mun vaatehuoneeseen! 😀 Aluksi tuntui, että nyt vaatehuoneessa ei oo paljoa ollenkaan tilaa, mutta oikeastaan toi toimii tosi hyvin. Ellokselta hankitun penkin saa tosi kätevästi pöydän alle, ja mun meikeille riittää hyvin pienin tähän tarkoitukseen löytämäni pöytä, Ikean pienin Micke -pöytä. Hiukan isompikin pöytä olisi mahtunut, mutta parempi kun vaatehuone ei ole kuitenkaan ihan täyteen ahdettu. Vetolaatikkoon sopii loistavasti kaikki mun meikit, ja ne on aina niin sotkuisesti siellä, että hyvä kun ne saa tuonne piiloon hahah.

    Pohdin myös kauan, kuinka saan tuonne valot. Vaatehuoneessa on kyllä lamppu, mutta ei se meikkaamiseen sovellu. Pohdin ja tutkin kaikki vaihtoehdot Ikeasta ja vastaavista, mutta kätevimmäksi koin jonkun ratkaisun, johon ei tarvitse pistorasiaa kun sellaista ei vaatehuoneessa ole. Monien surffailujen jälkeen päädyin kuitenkin Motonetin sivuille, keksin että hei, rakennustyömaalle tarkoitetut led-työvalot olisivat just huippuja, kun toi kyseinen malli toimii vielä pattereillakin. Hintaa näillä oli vaan kympin kappale, ja mä otin kaksi peilin molemmille puolille. Noi pysyy hyvin pystyssä ja niitä on tosi kätevä siirtää just siihen paikkaan kun haluat. Molemmat peilit on muuten Ikeasta nekin.
    Pöydän yläpuolelle mä oisin ensisijaisesti halunnut jotain kivoja tauluja, mutta sitten keksin hyödyntää kaikkia kivoja paperikasseja koska mulla on niitä säilytettynä paljon. Teippailin ne seinään kiinni, ja tadaa, hetkessä syntyi persoonallinen ”tauluseinä” 🙂

    Mutta tosiaan, jos teillä on sama ongelma kuin mulla oli, eli mistä valot meikkipöydälle maksamatta niistä maltaita, niin kokeilkaa edes näitä led-työvaloja! Ne on ihan loistava budjettimalli, hinta-laatusuhde on älyttömän hyvä. Itselläni valot on siis olleet käytössä puolisen vuotta, eikä oo vielä tarvinnut vaihtaa pattereitakaan. Oon oikeastaan tosi ylpeä tästä keksinnöstäni jos niin voi sanoa hahah!
    Onko muilla meikkipöytiä, ja millaisia? 🙂