• Lifestyle

    Luonnonharja vs muoviharja

    Yhteistyössä Ruohonjuuri


    Sain noin viikko sitten Ruohonjuurelta testiin tällaisen luonnonharjan. Oon itse käyttänyt jo vuosia Tangle Teezer harjaa, mutta nyt oon jo pitkään pohtinut, että haluaisin kokeilla mitä eroa on luonnonharjalla ja muoviharjalla. Mun kiinnostus tähän heräsi luettuani muutamia juttuja siitä, kuinka TT katkoo hiuksia ja ohentaa latvoja ja halusin päästä omin silmin näkemään näiden harjojen eron.

    Taustatietona mun hiukset on melko ohuet jo luonnostaan. Oon pienenä ollut ihan superblondi, ja kasvaessa väri on muuttunut tummemmaksi. Mun hiukset siis värjätään vaaleiksi, tosin monta vuotta on värjätty vain tyvi. En lämpökäsittele hiuksiani juuri ollenkaan, mä en oo enää moniin vuosiin kuivannut hiuksiani hiustenkuivaajalla kuin ehkä kaksi kertaa vuodessa. Kiharran hiukset oikeastaan vain joihinkin juhlatilaisuuksiin, sitäkin siis muutamia kertoja vuodessa ja tällöinkin pyrin aina käyttämään lämpösuojaa. Mun hiukset ovat myös piikkisuorat luonnostaan, joten suoristusrautaakaan en tarvitse.

    Oon noin viimeisen vuoden ajan ollut vähän järkyttynyt siitä hiusten määrästä, mitä mun harjaan jää hiusten kampaamisen jälkeen, koska en todellakaan haluaisi että mun hiukset olisivat enää yhtään tästä ohuempia. Onhan TT tehokas harja selvittämään takkuja, mutta onko se latvojen ohenemisen arvoista?

    Sain Ruohonjuuresta harjan, joka on Saksassa valmistettu käsityönä ja jonka harjakset ovat villisikaa. Ne on kiinnitetty epäjärjestelmällisesti, jotta ne kulkeutuisivat tehokkaasti mutta hellävaraisesti hiusten läpi. Ruohonjuuren sivuilla myös kerrotaan, että sata harjanvetoa päivässä vilkastuttaa hiuspohjan verenkiertoa ja edistää sitä kautta ihon ravinnonsaantia ja kuonanpoistoa. Luonnonharjalla säännöllisen 3-5 minuutin päivittäisen harjaamisen pitäisi edistää hiuspohjan uusiutumista ja hiustenkasvua. Ja mun korvaan tää kuulostaa todella hyvältä!

    Mulla on tosiaan ollut harja testissä viikon ajan, joten pitkäaikaisia vaikutuksia en voi vielä huomata. Ensimmäisen kerran testasin harjaa toiselle puolelle mun hiuksista, ja harjasin toisen puolen vanhalla TT:llä. Ensimmäisillä harjanvedoilla luonnonharjalla mun hiukset heittäytyivät aika sähköisiksi, mutta sähköisyys laski muutaman lisävedon jälkeen. Ennakko-odotuksena mulla oli se, ettei edes näitä mun ohuita hiuksia saa selväksi luonnonharjalla ollenkaan, mutta yllätyin positiivisesti kuinka nopeasti hiusten selvittäminen kävi. Ja harjaaminen tuntui kyllä heti niin paljon hellävaraisemmalta! Takkuihin osuessaan harja ei pyri väkisin takun läpi, vaan harjakset antavat enemmän myöden jolloin takku selvittyy vähän kerrallaan aiheuttamatta tuhoa hiuksille. Mun mielestä luonnonharja myös tuntui paljon mukavammalta päänahkaa vasten kuin muoviharja. Oli jotenkin ihana pitää kädessä harjaa, jossa on se kahvaosa näin monen vuoden jälkeen 😀

    Oon välillä vieläkin harjaillut hiuksia puoliksi molempien harjojen kanssa. En oo merkittävää eroa huomannut irtoavien hiusten kanssa, mutta katkenneiden hiusten kohdalla sen huomaa selvästi. Muoviharja katkoo mukanaan takuissa olevia hiuksia, ja hiuksista irtoaa muutamien senttien pituisia pätkiä. Luonnonharjalla kammatessani en ole vielä huomannut yhtäkään katkennutta hiusta. Hiusten katkeaminenhan ihan maalaisjärjelläkin ajateltuna ohentaa latvoja, ja tää seikka on se suurin syy, miksi pidän nyt luonnonharjaa paljon laadukkaampana ja parempana vaihtoehtona kuin muoviharjaa.

    Taitaa olla sanomattakin selvää että mä olen ollut todella tyytyväinen mun uuteen harjaan. Kannan vieläkin mukanani tuota pientä Hello Kitty Tangle Teezeriä, koska se on niin kätevä laukussa, mutta sininen harja on jäänyt vähemmälle käytölle. Kotona mä käytän nykyään pääsääntöisesti luonnonharjaa ja harjailen hiuksia välillä muulloinkin, kuin vain selvittämistä varten. Suosittelen teille muillekin ehdottomasti, hankkikaa vaikka kesäksi testiin ja antakaa hiuksillekin rennompi kesä 🙂 Mä myös kiinnostuin tämän johdosta vielä hieman enemmän omien hiusteni hyvinvoinnista, ja pohdin aloittavani hiuksille tarkoitetun ravintolisän ja hankkivani jonkun tehohoidon hiuksille. Ruohonjuuren valikoimassa on todella kattavasti tuotteita hiusten hoitoon, käykäähän kurkkaamassa!

    Millaista hiusharjaa sä käytät, ja mikä on sulle tärkeintä hiusten hoidossa?
  • Lifestyle

    Mama Bear



    Tiistaina käytiin testaamassa Mama Bear, joka on Tampereella Laukontorilla sijaitseva puurobistro ja café. Jo aiemmin ollaan ihmetelty noita puurobistron puuroja netissä ja somessa, ja nyt otettiin aikaa pienelle välipalalle ja juoruilulle. Puurot ei ihan tuntuneet hyviltä vaihtoehdoilta välipalaksi töiden jälkeen, joten tilattiin smoothiebowlit. Kulhot oli isot ja täyttävät, ja niin nätit että ei niitä melkein malttanut edes syödä hah. Mutta oli ihan tosi hyvää!
    Kahvilassa on tarjolla smoothiekulhojen ja puurojen lisäksi normismoothieita, raakakakkuja, luomukahvia, ja raakakaakaota sekä muita terveellisempiä herkkuja kausittain vaihtelevin valikoimin. Tarjottavat ovat gluteenittomia, lehmänmaidottomia eikä niissä ole valkoista sokeria. Kahvilan lisäksi Mama Bearissa on hyvinvointihuone, ja he järjestävät ravintoluentoja, rentoutus- ja mindfulnesstunteja.
    Mama Bear on kyllä hurjan symppis paikka, kahvila on pieni mutta todella viihtyisä. Palvelu oli lämminhenkistä ja ystävällistä, ja heillä on myös töissä kahvilakoira Kerttu joka oli meitäkin vastassa. Rakastuin ton kahvilan sisustukseen! Imin annoksista myös inspiraatiota, ja tekisi vaan mieli tehdä smoothiebowleja itsekin (vielä kun saisi niistä noin nättejä). Jos pyöritte Tampereella päin, niin suosittelen ehdottomasti käymään Mama Bearissa!