Lifestyle

Sleek joulukalenteri

Enää kaksi yötä joulukuuhun!! Mietin vaan että mihin tämä aika on taas mennyt mutta samalla oon tosi onnellinen siitä, että ylihuomenna alkaa mun lempikuukausi ♡
Mä oon varmaan yksi pahimmista jouluhulluista ikinä, ja joudun aina hillitsemään itseäni syksyllä ennen kuin aloitan sen täydellisen hullaantumisen. Tänä vuonna oon Englannista johtuen saanut aloittaa joulun ihan luvan kanssa aiemmin ja se on ollut niin parasta. Niin kuin mainitsin joskus aiemmin, täällä joulujutut tuli kauppoihin yhtäaikaa halloween-tavaroiden kanssa jo syyskuussa. Siitä ne on vain pikkuhiljaa lisääntyneet ja jo pari viikkoa sitten täällä avattiin joulutori. Blogin puolella mun jouluhulluus ei ole tainnut vielä oikein näkyä, mutta asia korjaantuu joulukuussa, jolloin täällä nähdään varmasti monta jouluaiheista postausta!

Kuuntelen täällä nyt joululauluja ja ajattelin tulla vähän esittelemään mun tämän vuoden joulukalenteria teille. Kyseessä on siis Sleek Makeupin kalenteri, jolla oli muistaakseni hintaa hiukan alle 30 puntaa. Mulla oli viime vuonna elämäni ensimmäinen kosmetiikkakalenteri ja se oli Nyxin luomiväri/huulipunakalenteri. Olin siihen tosi tyytyväinen mutta halusin tälle vuodelle jotain vähän monipuolisempaa. Päätöksen tekeminen olikin tosi vaikeaa kun täällä oli niin älyttömästi eri vaihtoehtoja 😀

Sleekin kalenteri kuitenkin vaikutti monipuolisimmalta ja sellaiselta, jonka sisältämät tuotteet tulevat todennäköisesti eniten käyttöön. Omistan entuudestaan vain yhden Sleekin meikkituotteen, pienen varjostus- ja korostuspaletin, jonka ostin täältä Englannista. Se on ollut hyvä tuote ja odotan samaa kalenterista paljastuvilta tuotteilta. Sleek oli ainakin jossain vaiheessa tosi suosittu eri kosmetiikkabloggaajien keskuudessa ja siksi se myös kiinnostaa mua.

Kalenteri on fyysiseltä kooltaan aika iso ja tuollainen aukeava. Tykkään tosi paljon kalenterin ulkonäöstä! Mattamusta, kulta ja ripaus pinkkiä iskee muhun täysillä. Mulle kalenterin sisällön ei tarvitse olla yllätys, ja oonkin siis lukenut kalenterin takaa mitä tiedossa on. Tulossa on mm. siveltimiä, kynsilakkoja, huulipunia, erilaisia meikkikyniä ja jopa pieniä luomiväripaletteja. Tuotteiden koot taitavat olla normaalia pienempiä, mutta se on mulle täysin ok. Luukkuja tässä on muuten 25, mikä on myös ehdottomasti iso plussa!

Eniten odotan kalenterista huultenrajauskyniä, koska mulla ei ole kuin yksi sellainen entuudestaan. Oon myös innoissani luomiväreistä ja uusista eyelinereistä. 
Millainen joulukalenteri sulla on tänä vuonna? Kiinnostaisiko teitä lukea kalenterista paljastuneista tuotteista tarkempaa postausta sitten joulun jälkeen?

×××
Luukuista paljastuneita juttuja voi satunnaisesti bongailla Snapchatista @ellimarias tai Instagramin @ellileppiniemi storystä!

Lue myös

Black (pink) Friday ostokset
Tunnelmia Southamptonin joulutorilta

5 Comments

  • Sini

    Oii tuo on kyllä tosi kiva ulkonäöltäänkin ja sisältökin kuulostaa mahtavalta! Mua kiinnostas lukea joulun jälkeen, mitä kaikkea tuolta paljastui 🙂 Itselläni on ihan normaali suklaakalenteri enkä kyllä malta odottaa senkään aukaisemista! Aika kyllä kuluu niin äkkiä mutta onneksi kohta on joulu♥

  • Sofia

    Tästä Sleekin joulukalenterista en ollut aiemmin kuullutkaan 😀 Todellakin odotan postausta sitten joulun jälkeen kaikista kalenterista paljastuneista tuotteista! ♥ Viime vuonna mulla oli Essencen joulukalenteri ja tänä vuonna hankin puolestaan Nyxin joulukalenterin, koska käytän niin paljon huulipunia ja rakastan tosi paljon Nyxin huulituotteita ♥ Oon myös niin innoissani siitä, että ylihuomenna saa avata ensimmäisen luukun!

  • Kata

    Siis kosmetiikkakalenterit ovat parhautta ja olen onnellinen että niitä on nykyään paljon tarjolla;) Mulla on TBS:n joulukalenteri, sisältöä en ole katsonut, pidän niin paljon body shopin tuotteista että tiedän jokaiselle olevan käyttöä ja jos ei käyttöä niin eteenpäin varmasti lähtee jos kyseessä on joku ripsientaivutin joka multa jo löytyy:'D Ehdottomasti postausta tuotteista kehiin sitten, en malta oottaa mitä tää sun kalenteri pitää sisällään;)

  • Niina

    Tuollaisen kalenterin mäkin voisin haluta :D<3 Meikki-/kosmetiikkakalenterit on vaan niin parhaita! Tänä vuonna hankittii ystävän kanssa puoliks Nyxin huulipunakalenteri 🙂 Lisäksi mulla on vielä neljä muutaki kalenteria, juu ei lopu heti kesken 😀

Leave a Reply