Matkustelu

Ruskaretki Lapissa








Moi ja ihanaa tiistaita! Tänään mä haluaisin palata parin kuukauden takaisiin tunnelmiin Lappiin. Me tehtiin viime vuoden syksynä elämäni ensimmäinen ruskaretki Lappiin, ja sinnehän se sydän silloin jäi. Lapin ruskan näkeminen omin silmin oli aina ollut yksi mun haaveista. Ruska oli niin mieletön ja meillä oli tuolloin aivan ihana miniloma, joten päätettiin että halutaan kokea sama myös tänä vuonna. Tällä kertaa tosin ajankohdaksi päätyi 9.-13.9., eli näimme hieman aikaisemman ruskan kuin viime vuonna.







Ruskaretken täydellinen ajankohta

Ja ajankohtana tuo oli tänä vuonna ihan täydellinen! Ruska oli jopa mielettömämpi kuin aiemmin, ja tuo oli kaunein ruska, jonka olen omin silmin todistanut. Tällä kertaa maaruskakin nimittäin oli parhaimmillaan yhtä aikaa puuruskan kanssa, joten väriloisto oli lähes käsittämätön. Ymmärtääkseni tämä on aika poikkeavaa, sillä yleensä maaruska kukoistaa vasta puiden jälkeen. Nämä ajankohdathan ovat elävän luonnon vuoksi vähän hankalia ja joka vuosi pientä hakuammuntaa ja arpapeliä. Luonnon kiertokulkua ei pysty kalenterin tarkasti seuraamaan, mutta meillä kävi tosi hyvä tuuri tänä vuonna 🙂

Tuttuun tapaan loma kului mun suvun mökillä, jota voisin hehkuttaa aina vaan enemmän. Tuosta mökistä alkaa pikkuhiljaa tulla oma lempipaikkani koko maailmassa. Se kaikki sähköttömyys, hiljaisuus, pimeys, netin toimimattomuus ja suihkussa käyminen ulkona on vaan niin kertakaikkisen rentouttavaa. Mikään muu ei saa mieltä niin rauhalliseksi ja rentoutuneeksi, eikä stressi poistu missään paremmin. Tällä kertaa kaiken päälle huomasin netin toimivan mökin seudulla entistä huonommin, sillä se aiemmin bongattu ainut pieni nettispotti sisätiloissa oli kadonnut ja samoin tietä piti kävellä paljon pidemmälle kuin ennen, saavuttaakseen mitään yhteyksiä 😀 Mutta todellakin hyvä niin!








Ulkotekemistä ja Pyhätunturin huiputus

Me ei tosiaan ehditty nauttimaan Lapista kokonaista viikkoakaan, mutta muutama päiväkin tuollaisissa olosuhteissa nollaa stressin tosi tehokkaasti. Ja niihin muutamaan päivään mahtui ihan valtavasti kaikkea! Käytiin veneilemässä ja alitettiin ensikertaa Kitisen silta, ja nähtiin veneretkellä lampaiden sekä yhden hevosen oma saari. Ne kaikki varmaan luulivat että kyyti mantereelle saapui kun ajelehdittiin siitä ohi, sen verran kovaa alkoivat lampaat nimittäin juttelemaan. Nähtiin myös revontulet, joiden kuvaamista mä kokeilin ensimmäistä kertaa uudella kamerallani. Yksi päivä käytettiin Pyhätunturin huiputukseen ja toisena kierrettiin Pyhä-Luoston kansallispuistossa Isokurun reitillä. Jälkimmäisestä lisää ihan omassa postauksessaan myöhemmin 🙂






Pyhätunturille kiivetessä meillä oli myös Misha mukana, ja yllättävän hyvin pieni chihuahuakin jaksoi! Huipulta oli aivan mielettömät maisemat, kuten voikin odottaa. Pyhätunturin huipulle oli helppo kävellä, kun käytännössä koko matkan pystyi kulkemaan leveää, tehtyä hiekkatietä pitkin. Huipulle mentäessä ihmisiä oli yllättävän vähän, kun valtaosa taitaa noilla seuduilla valita Pyhä-Luoston kansallispuiston muut reitit käveltäväkseen huipun sijaan. Viimeksi kävelin tuonne talvella hurjassa tuiskeessa, joten silloin ylhäältä ei nähnyt maisemia ollenkaan.







Tosi paljon pysyteltiin siis ulkosalla, kun kelit olivat niin loistavat. Iltaisin toki pimeän tullen käperryttiin mökkiin lämmittelemään, saunomaan ja pelaamaan korttipelejä kynttilänvalossa. Kuunneltiin myös ihan ennätyspaljon radiota, kun ei muistettu ottaa mukaan mitään akullista musiikintoistolaitetta eikä ladata Spotifyssä kappaleita offlineen. Mäkin pysyin odotettua paremmin irti töistä, myös niillä nettihetkillä autossa haha. Poroja me nähtiin enemmän kuin viime vuonna, ja tällä kertaa heti ekana päivänä pari tuli ihan mökin takapihalle moikkaamaan.

Tiivistetysti sellainen oli siis meidän ruskaretki Lapissa tänä vuonna. Mun mielestä ainakin ihan tosi onnistunut, ja odotan jo innolla ensi vuotta. Tästä syksyisestä Lapin-reissusta mä haluaisin tehdä ihan vakiojutun, koska kyllä syksy taitaa olla mun suosikkivuodenaika, etenkin Lapissa.








Sellainen oli meidän ruskaretki lapissa tänä vuonna ♡

Halloween-asu: Cruella De Vil
Vanha kunnon asupostaus ja viikonloppusuunnitelmia

Leave a Reply