Lifestyle

Plussat ja miinukset








Ihanaa tiistaita! Ajattelin pitkästä aikaa tehdä hieman kevyemmän sekä myös ihan reaaliaikaisen postauksen, ja mieleen juolahti vanha tuttu päivän positiiviset ja negatiiviset -listaus. Mulla on tänään ollut tosi hyvä päivä, vaikka miinuksia on tähänkin päivään mahtunut. On silti hyvä muistuttaa itseään, että niitä positiivisia juttuja kertyy melkein joka päivälle enemmän, kuin negatiivisia. Ne huonotkin asiat on kuitenkin päästettävä silloin tällöin ulos, joten ehkä mä myös itse kaipaan just nyt tällaista plussat ja miinukset -listausta. Eiköhän siis mennä!









– Tökkivä netti. Tänään netti on jostain syystä ollut todella rasittava eikä oo toiminut kunnolla kuin maksimissaan vartin kerrallaan. Niin raivostuttavaa netin päälle ja pois -kytkemistä…

– Jatkuvat sadekuurot. Sateessa ei oo mitään vikaa, mutta mieluummin sataisi koko päivän eikä näin, että välillä saa toivonpilkahduksen kuivemmasta hetkestä.

– Kivipuuterin pohja vilkkuu. Tiedättehän, se on lopun alkua taas se.

– Jatkuva epävarmuus itsestä ja omasta tekemisestä. Haluan tehdä just sitä omaa juttuani ja olla rehellisesti minä, vaikka se sitten erottuisikin siitä suositusta linjasta. Silti välillä tästä kaikesta syntyy mörköjä omaan päähän, sujuisiko kaikki paremmin ja tykättäiskö musta kuitenkin enemmän jos keskittyisin tekemään sitä mikä on suosittua?

– Oma saamattomuus ja laiskuus tietyissä asioissa. En mä vieläkään ole saanut aikaiseksi laittaa myyntiin juttuja, jotka olen kuvannut jo kaksi kuukautta sitten.

– Tyhjyyttään huutava auton tankki. Tarvitseeko tätä edes selittää.







+

+ Iso kimppu neilikoita ♡ Kukat piristää aina ihan mielettömästi, ja mä oon ollut tänä keväänä niin onnekkaassa asemassa, että oon saanut nauttia kukkakimpuista todella usein.

+ Superhyvä salaatti lounaaksi. Se koostui salaatin perusaineiden lisäksi mm. nachoista, kanasta ja halloumista.

+ Kaksi klousattua kivaa kamppista. Onnistunut päivä siis!

+ Oma kyky vastata tiukkoihinkin asiakkaiden deadlineihin. Oon viime aikoina ollut tosi yllättynyt tästä kyvystäni, mutta samalla tosi ylpeä. On ilo vastata ”onnistuu” vaikka asiakas pyytäisi toteutumista vaikka jo seuraavalle päivälle.

+ Parveke. Ai että mä tykkään kotini parvekkeesta, etenkin nyt kesän lähestyessä. Ihan paras paikka!

+ Superkiva erilainen työtehtävä. Yksi klousatuista kamppiksista sisälsi työtehtävän pikaisella deadlinella, mutta työtehtävä itsessään poikkesi paljonkin aiemmasta. Olipa kiva olla tässä mukana! Vaihtelevuus onkin yksi parhaita juttuja tässä duunissa.

+ Hyväksi todettu uusi kuivashampoo. Pieni, mutta sitäkin kivempi juttu!

+ Kukkiva luovuus. Mun luovuus on kukkinut tänä keväänä ihan uusissa sfääreissä ja palan halusta toteuttaa kaikki ideat. Tänään ideoin parikin kivaa juttua, joiden toteuttamista aion kokeilla heti huomenna. Myös esimerkiksi nämä tän postauksen kuvat nappasin melkoisella diy studio -kikalla, josta lisää Instagramissa.

+ Perjantaille sovitut kuvaustreffit. Can’t wait ♡

+ Punaviinilasillinen. Lasi punkkua silloin tällöin, esimerkiksi nyt tätä kirjoittaessa on ihanaa pientä luksusta arkeen.

+ Yleinen fiilis siitä, että kaikki on hyvin. Pitkään heitelleiden mielialojen ja kaikessa negatiivisuudessa vellomisen jälkeen tää fiilis on enemmän kuin tervetullut.











Plussat ja miinukset – Mitä kivaa sulle on tänään tapahtunut?




×××

Tykkääthän blogista jo Facebookissa?


Lue myös

Oversize bleiseri ja pilkkuhousut
Koronakevät ja yksinäisyys

Leave a Reply