Lifestyle

Blogiyhteistyöt 4: Mikrovaikuttaja eli pieni bloggaaja onkin parempi valinta?

Eilen Helsingissä järjestettiin PING Festivaali, ”where the influencers meet business”. Tähän liittyen bongasin tämän kirjoituksen, joka oli linkattu erääseen bloggaajien Facebook-ryhmään. Kirjoitus kertoo mikrovaikuttajista ja pohtii, olisiko mikrovaikuttaja sittenkin parempi valinta yritykselle kuin isot vaikuttajat. Teksti on mielestäni aivan täyttä asiaa ja inspiroiduin jakamaan ajatuksia tästä itsekin, joten hei, saatiinkin nyt vielä ainakin yksi osa Blogiyhteistyöt -postaussarjaan!

 

Mä itse vihaan sanaa vaikuttaja, enkä tykkää käyttää sitä oikeastaan kenestäkään. Mikrovaikuttaja terminä puolestaan taisi tulla itselleni vasta jopa ensimmäistä kertaa vastaan, vaikka toki tiedän millaisia ovat pienemmät vaikuttajat ja kuinka he hyödyttävät yritystä yhteistyön kautta. Artikkelissa kuitenkin oli todella hyvin selitetty, mikä on mikrovaikuttaja, ja että se on hyvin häilyvä käsite. Mitään varsinaista seuraajarajaa on vaikea vetää, sillä se riippuu myös todella paljon alustasta. Esimerkiksi Instagramissa tuhat seuraajaa on vielä aika pieni lukumäärä, vaikka tuhat kirjautunutta lukijaa Bloggerissa on jo kohtalaisen paljon nykypäivänä.

 

Joka tapauksessa, artikkelissa selitettiin ihan älyttömän hyvin, miksi yritykselle saattaa olla kannattavampaa toteuttaa yhteistyö mikrovaikuttajan kanssa kuin todella suuren vaikuttajan kanssa. Ja mä allekirjoitan täysin kaikki ne syyt, joilla tämä väite perusteltiin. Pienemmät vaikuttajat ovat yleisölle tavallisesti uskottavampia suosittelijoita, sillä he tuntuvat vielä ”tavallisilta” ihmisiltä eivätkä julkkiksilta. Ja niinhän se on, kyllä ihmiset uskovat helpommin suosituksia eri tuotteista yksityisiltä henkilöiltä, esimerkiksi kavereilta tai vaikkapa Facebookin Naistenhuoneen jäseneltä, kuin esimerkiksi 40 000 seuraajan bloggaajalta. Isommalta vaikuttajalta tullut suositus yhteistyön merkeissä tuntuu ehkä enemmän maksetulta mainokselta.

Mä itse olen sitä mieltä, että ajattelutapa ”tuo on niin iso bloggaaja, ettei se varmastikaan puhu totta kun sille maksetaan tuosta” on ihan älytön. En ymmärrä miksi mielipide tai suositus ei voisi olla rehellinen, vaikka saisitkin yhteistyöstä palkkion. Mutta samaan aikaan olen huomannut, että tuo ajattelutapa on todella vallitseva ja siksi (valitettavasti) allekirjoitan väitteen pienen bloggaajan mielipiteen paremmasta uskottavuudesta. Myös isojen bloggaajien yhteistyöt koetaan selkeästi keskustelupalstojen perusteella ärsyttävämmiksi, eikä se tosiaan ole hyvä juttu yhteistyöyrityksen kannalta. Mun mielestä tuokin on hassu ajattelutapa, mutta näen silti sen negatiivisen vaikutuksen yritykselle.

 

Yhteistyö pienen bloggaajan kanssa tulee usein todella paljon halvemmaksi. Tämäkin oli selitetty todella hyvin artikkelissa, ja itse olen täysin samaa mieltä. Ison bloggaajan tavoitettavuus on toki paljon suurempi, mutta samalla rahalla yritys voi saada moninkertaisen määrän yhteistöitä eri pienten bloggaajien kanssa. Tällöin yritys saattaa tavoittaa isomman joukon eri tyyppisiä kuulijoita, jonka lisäksi markkinoinnissa tarvitaan usein hienovaraista toistoa, joka toteutuisi paremmin useamman pienen bloggaajan kanssa.

Pienillä bloggaajilla saattaa myös olla tarkemmin rajattu aihe ja sitoutuneempi yleisö. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, sillä totta kai yritykselle on aina kannattavampaa markkinoida hyvinkin kohdennetusti ja onnistuneesta markkinoinnista kertoo yleisön sitoutuneisuus. Se, kuinka paljon onnistut sitouttamaan lukijoitasi, kertoo ”vaikutusvallastasi”. Sitoutuneisuutta on siis tykkääminen ja kommentoiminen, ja sitoutuneisuusprosentti on usein pienemmillä vaikuttajilla paljon korkeampi kuin isoilla. Tarkasti kohdennetussa markkinoinnissa saavutetaan pienemmällä rahalla ja vaivalla oikea ja tarkka kohdeyleisö, joista todennäköisesti tulee helpommin asiakkaita.

 

Mä olen tosiaan itse ollut jo tosi kauan sitä mieltä, että toisinaan yritykselle voi olla jopa kannattavampaa tehdä yhteistyötä vähän pienempien bloggaajien kanssa. Toki ei voi sanoa että aina, mutta tietyissä tapauksissa kyllä. Mä itse olen nähnyt aiemmassa työssänikin sen, kun halutaan vaan tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä, kohdistamatta tarkasti haluttuun kohdeyleisöön. Tällä tavalla markkinointi on valitettavasti todella tehotonta ja kallista. Pienet bloggaajat myös usein tuottavat yllättävän laadukasta yhteistyösisältöä ja musta on tosi harmi, ettei kaikkien pienten bloggaajien potentiaalia käytetä kokonaan.

 

En nyt yritä tällä tekstilläni sanoa, etteikö yritysten kannattaisi tehdä yhteistyötä isojen bloggajien kanssa, vaan yritän ennemminkin muistuttaa myös pienistä vaikuttajista ja heidän hyvistä puolistaan. Varsinkin jos yrityksen markkinointibudjetti ei ole päätä huimaava, kannattaa oikeasti edes harkita useampaa pientä bloggaajaa yhden ison sijaan. Tämä on aina tosi tapauskohtaista, mutta esimerkiksi pienemmille yrityksille mikrovaikuttajan kanssa tehty yhteistyö saattaa olla paljon hedelmällisempi vaihtoehto.

 

Mitä ajatuksia tämä herätti sinussa? Voisiko sinusta mikrovaikuttaja olla tietyissä tilanteissa ”parempi” vaihtoehto?

 


×××
Muistathan seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Blogiyhteistyöt 1: Ei tää maailma ilmaiseksi pyöri
× Blogiyhteistyöt 2: Yhteistyön merkitseminen
× Blogiyhteistyöt 3: Mitä on kevytyrittäjyys ja kuinka laskuttaa bloggaajana?
 

Lue myös

Louis Vuitton Milla - pieni, mutta superkätevä clutch bag
Listahullun päiväkirja: 10 x parasta just nyt, 5 x to-do ja 5 x ei-niin-kivaa

8 Comments

  • Nimetön

    ”Myös isojen bloggaajien yhteistyöt koetaan selkeästi keskustelupalstojen perusteella ärsyttävämmiksi, eikä se tosiaan ole hyvä juttu yhteistyöyrityksen kannalta. Mun mielestä tuokin on hassu ajattelutapa”
    Mulle tulee tästä mieleen, että ehkä se johtuu kahdesta syystä:
    – Väärä mainonta kohderyhmälle (kuten itsekin sanoit, kun porukkaa on seuraajissa paljon, kaikkia on mahdoton miellyttää. Pienemmän blogin lukijakunta taas voi olla hyvinkin homogeenistä, jolloin kaikki on ihan tyytyväisiä mainontaan)
    – Jatkuvat yhteistyöt (ymmärtäähän sen, että jos blogilla haluaa elää, on niitä mainoksia oltava. Mutta pikkubloggaaja ei elä blogilla, jolloin yhteistöitä on harvakseltaan, eivätkä ne samalla tavalla ärsytä ja kynnys lähteä on ehkä vielä hieman korkeampi)

    • Elli Leppiniemi

      Oon täysin samaa mieltä sun kanssa! Näin itsekin epäilen, että näistä se sitten johtuu jos ärsytystö koetaan 🙂 Ja ovathan nämä toki ymmärrettäviäkin juttuja, varsinkin väärän kohderyhmän kohdalla en ihmettele yhtään miksi ärsyttää 😀

  • Kata

    Mä olen samaa mieltä kanssasi, todella hyvä kirjoitus varustettuna ihanilla kuvilla <3 Vähän varmaan sivusta menee tämä, mutta esimerkiksi mä piilotin bloggerista lukijapalkin sen vuoksi koska jos kysyy yhteistyötä, niin se katsotaan aina ja eihän se kerro mitään, vaan kävijämäärä kertoo kaiken – mikä on ihan eri esimerkiksi google analyticsissä kuin bloggerissa 😀

    • Elli Leppiniemi

      Ihana kuulla ja kiitos kehuista ♡ Ja hei mä tein täysin saman jutun samasta syystä Blogger-aikoina! Se Bloggerin lukijamäärä ei ole millään tavalla relevantti, niin harmitti jos joku sen perusteella arvotti ja loi mielikuvia mun blogista 😀

Leave a Reply