Matkustelu

Ensimmäisiä kokemuksia Airbnb-majoituksesta

Kerroin täällä nopeasti ohimennen siitä, että pääsiäisenä oltiin ensimmäistä kertaa Airbnb-majoituksessa ja että voisin kertoa siitä omassa postauksessaankin jos lukijoita kiinnostaa. Tämän idean tällaiseen postaukseen sain Saaralta. Tämä idea saisikin yllättävän paljon kannatusta, joten tässä nyt mun ensimmäisiä kokemuksia Airbnb-majoituksesta.

Airbnb tarkoittaa siis sitä, että yksityishenkilö vuokraa asuntonsa tai huoneistonsa muille majoitustarkoitukseen. Airbnb:n virallisiin sivuihin voit tutustua täällä.

 

Mainittakoon alkuun, että mulla ei ollut mitään tietoa ennen paikalle saapumista millaisessa paikassa majoituttaisiin. Se olikin mulle oikeastaan ihan sama, koska reissun tarkoitus oli kuitenkin muu kuin majoituksessa oleminen. Kunhan oli sänky ja katto pään päällä, se oli mulle itselleni tärkeintä. Jälkeenpäin kuitenkin etsin tuon meidän majoituksen netistä, koska halusin katsoa mitä siellä oikein oli luvattu. Kuvat olivat kyllä ihan todenmukaisia, samoin kuin huoneiston muut tiedot. Mutta jep, paljon oli jätetty poiskin.

Asunto oli iso, hyvällä sijainnilla ja sisustus oli perus siisti, ja esimerkiksi keittiövarustus oli moderni. Silti huomattiin hyvin pian pieniä miinuksia, joista syntyikin loppujen lopuksi iso keko. Monet asunnon ovenkahvojen ruuveista oli irti, ja esimerkiksi vessan ovea kiinni laittaessa piti aina pelätä ettei kahva jää käteen koska se oli vain yhdellä ruuvilla enää kiinni 😀 Sama juttu oli vessan lukossa, ja päätettiinkin sitten varmuuden vuoksi olla käyttämättä lukkoa ollenkaan.

 

Tämän lisäksi esimerkiksi meidän makuuhuoneen valokatkaisijasta puuttui se katkaisijaosa 😀 Se toikin sitten kivasti haastetta valojen kytkemiseen päälle ja pois. Ikkunoiden kaihtimetkaan eivät kaikissa huoneissa toimineet ja katosta oli pari lautaa hiukan irrallaan. Vessassa oli oven karmit irti ja saatiin pelätä koska ne putoaa päähän hahah. Esillä oli myös joidenkin lasten kuvia, joka ei siis ole mikään vika, mutta tuli siinä vähän hassu fiilis kun itse en ainakaan haluaisi omia tai lasteni kuvia esille kun majoittumaan tulee ihan ventovieraita tyyppejä.

Joka tapauksessa meidän reissu oli onnistunut ja tosiaan nämä ovat aika pieniä vikoja, joille lähinnä naurettiin. Silti olen sitä mieltä, että tällaisista vioista olisi tosi fiksua ilmoittaa etukäteen, koska kaikki tämä tuli meille täytenä yllätyksenä. Oikealla asenteella tästä kuitenkin selvittiin ja ainakin saatiin meidän majoituksesta paljon naurunaihetta.

 

Tämä oli siis mun ensimmäinen Airbnb-kokemus, mutta nyt heti osaan sanoa vinkiksi, että muistakaa huumori ja rento asenne jos olette majoittumassa Airbnb-tyylillä. Itsekin voisin siis tämän jälkeenkin harkita vastaavaa uudelleen majoitusvaihtoehdoksi ja suosittelen sitä kyllä muillekin, jos vain osaat varautua kaikkeen.

 

Onko sulla kokemuksia Airbnb-majoituksesta?

 


×××
Muista seurata mua myös Instagramissa @ellileppiniemi!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

 

Lue myös

Päiväreissu Tallinnaan bloggaajaporukalla
Pakohuonepeli Tampereella: Päästiinkö me ulos ajoissa?

20 Comments

  • Kata

    Hhha voi eii 😀 Onhan toi vähän jännäri mihin varmasti menee ja kannattaakin varautua, mutta kyllä tulee fiilis että jos kerta vuokraa jotain niin voisihan se kunnostaakin 😀 Vaikkei siis mistään suurista asioista ollutkaan kyse – tosin katkaisijoiden puuttuminen ja päälle tippuvat karmit ovat jo hivenen vaarallisiakin ehkä 😀 Tää oli mielenkiintoinen, en tiennyt nimittäin ollenkaan tällaisesta majoitusvaihtoehdoista, kaikkee sitä onkin 8)

    • Elli Leppiniemi

      Jep niinpä 😀 Eikä näistä Airbnb-asunnoista nyt tosiaan kannatakkaan odottaa mitään luksusta, jossei nimenomaan luksusta ole varannut, mutta oli nuo puutteet tuolla melko huvittavia pakko myöntää! Kiva että tykkäsit ♡

  • Sini

    Oho, harmi että teille sattui noin huonokuntoinen asunto. Onneksi suhtauduitte siihen kuitenkin huumorilla! Itse oon kesällä menossa ensimmäistä kertaa airbnb-asuntoon ja saa nähä millasia kokemuksia sieltä saa jaettavaksi 😀

    • Elli Leppiniemi

      Joo, meille käy aika usein jotain tällaista 😀 Mutta tosiaan oikealla asenteella ja huumorilla selviää tosi pitkälle! Toivottavasti teillä on sitten vähän paremmat kokemukset, ja hei olisi sitten kiva lukea sun kokemuksista myös 🙂

  • Taru

    Eikä, noi lasten kuvat tuolla kuulostaa tosi oudolta! 😀 Mua ärsyttäisi kyllä tuokin että noin moni asia on rempallaan! Oon kuullut ulkomailla olevista airbnb-majoituksista vaikka mitä, mut jotenkin Suomessa toi tuntuu niin oudolta! 😀
    Mua kiinnostaisi kyllä kokeilla airbnb:tä joskus, vois olla hauskakin kokemus! 🙂

    • Elli Leppiniemi

      Joo sitä se olikin heh… 😀 Mäkin oon monesti kuullut Airbnb:stä ulkomailla, mutta pikkuhiljaa se näyttäisi rantautuvan myös Suomeen. Kokeile ihmeessä, tuskinpa ne kaikki ovat ihan näin rempaallaan kuin tämä meidän kohdalle sattunut tapaus! 😀

  • Sofia

    Olipas kiva lukea sun ensimmäisestä Airbnb kokemuksesta, etenkin kun kukaan mun tutuista ei ole majoittunut Airbnb:n kautta missään 🙂 Vähän jännä kyllä, että siellä oli lasten kuvia, koska en itsekään haluaisi omien lasteni kuvia näkyville mihinkään tuollaiseen paikkaan. Mut joo, tosi kiva ja mielenkiintonen postaus!

  • Liisa

    Me ollaan paristi oltu Airbnb asunnoissa ulkomailla. Molemmilla kerroilla meni hyvin. Toisen kerran oli avainhässäkkä, mutta se selvisi nopeasti ja hyvin. Omistaja vielä lahjoi meitä viinipullolla pienestä odottamisesta.

  • Sara V

    Oon kyllä ehdottomasti enempi hotelli-ihminen kuin Airbnb, mutta kerran oltiin brittifrendin kanssa Airbnb majoituksessa Amsterdamissa ja se oli kyllä kaikin puolin hyvä kokemus! Yleisesti vaan hotellit on helppoja kun kaikki tehdään sun eteen (ruoka ja siivoaminen yms.), henkilökunta osaa aina auttaa jos on ongelmia ja yleisesti voi olla ehkä varmempi saavansa sen mistä maksaa Kyllä mä voisin mennä uudestaan jos vaikka joku kaveri ehdottaisi, mutta lähtökohtaisesti oon hotelli tyyppi. Voisin muuten itsekin tehdä joskus postausta siitä paikasta jossa oltiin, sillä se oli kyllä tosi cool kämppä!

Leave a Reply