Kehittyikö mun kielitaito?

Tein tässä pari päivää sitten Erasmus-vaihtoon kuuluvan loppukielitestin. Ennen vaihtoon lähtöä piti siis suorittaa netin kautta lähtötasotesti, jossa mitattiin koulutyyliin kuullunymmärtämistä, luetunymmärtämistä ja sanastoa. Nyt kun mun vaihto on loppunut, se piti suorittaa uudelleen, jotta tiedetään kehittyikö mun englannin kielitaito Erasmus-ohjelman aikana.
Ja no kehittyihän se, niin lopputestin kuin omien havaintojenikin perusteella.

Mun englannin kielitaito ei ollut mitenkään kovin hyvä ennen vaihtoon lähtöä ja englannista olen kirjoittanut huonoimman arvosananikin ylioppilaskirjoituksissa. Ala-asteella olin tosi hyvä (kai melkein kaikki olivat), mutta sitten yläasteella tavallaan tuhosin oman pohjani kielitaidolta kun sanaston opetteleminen tai muutenkaan kielten opiskelu ei niin napannut. Ja mä oon katunut sitä niin paljon, koska sitten lukiossa sain tehdä moninkertaisesti töitä muihin verrattuna eikä se siltikään riittänyt.
Multa on myös kysytty nyt syksyllä pariin kertaan, että millainen kielitaito pitää olla vaihtoon lähtiessä. Ja hei, älkää todellakaan pitäkö sitä esteenä! Mulla tosiaan ei ollut erityisen kehuttava kielitaito ja törmäsin vaihdossa muihinkin, jotka eivät lähtiessä olleet fluentteja mutta siellähän se paranee. Yksi syy lähteä vaihtoon on se kielitaidon parantaminen, joten älkää pelätkö sitä millainen se lähtötaso on!

Mun mielestä suomalaiset ovat vain ihan liian raadollisia kielitaidolle. Suomalaiset osaavat pääsääntöisesti todella hyvin englantia, mutta me ei osata arvostaa sitä ja ollaan aina vähän että ”no en mä oikein osaa”. Ja mä ymmärrän tosi hyvin miksi; koska suomalaiset arvostelevat toisiaan siinäkin asiassa ihan älyttömän paljon. Moni suomalainen ei uskalla puhua toisen suomalaisen läsnäollessa englantia ollenkaan, koska pelätään että se toinen alkaa nauraa. 
Mä en itsekään käyttänyt englantia missään ennen vaihtoa ja pelkäsin tilanteita, joissa mun piti puhua sitä. En oo itse ikinä kokenut sitä päin naamaa, mutta oon ollut todistamassa tilanteita kun jotkut muut haukkuvat ja naureskelevat muiden kielitaidolle. Ja se on musta niin väärin, koska hei, eikö tärkeintä ole se että yrittää? Ei sitä kieltä opi muuta kuin puhumalla, ja valitettavasti suomalaiset hyvin usein vain tukahduttavat sen toisiltaan. Suomalaiset eivät tunnu hyväksyvän toisiltaan kuin sen täydellisen kieliopin ja laajan sanavaraston.

Mä pelkäsinkin ennen vaihtoa että mitä jos mun vaihtoon lähtö kaatuu siihen etten ole tarpeeksi hyvä englannissa ja kuumottelin sitä lähtötasotestiä ihan hulluna. Mutta jo hakuprosessin aikana mä huomasin, kuinka kielitaito lähti kehittymään kun motivaatiokirjeet omalle ja vastaanottavalle koululle piti kirjoittaa englanniksi. Samoin vastaanottavan koulun kanssa piti tietysti asioida englanniksi ja mun ainakin piti tehdä sitä paljon, kun Solentissa sekoiltiin useaan kertaan 😀
Kun sitten lähdin Englantiin, mua jännitti aluksi englannin käyttäminen, koska tiesin ettei mun enkku ole täydellistä nähnytkään. Aluksi myös totta kai kommunikointi oli hitaampaa, koska ensin jännittäessäni mietin suomeksi mitä haluan sanoa ja sitten käänsin sen englanniksi. Jännittämisen myötä tuo onneksi poistui tosi nopeasti ja englannin puhumiseen tottui yllättävän nopeasti. Vaihdon alku väsytti silti tosi paljon, kun varsinkin kuuntelemiseen piti keskittyä täysillä jotta ymmärsin kaiken mitä halusinkin.

Mutta loppujen lopuksi kielitaito kehittyy todella nopeasti kun sitä kieltä vain uskaltaa käyttää. Mulla suurin muuri oli se puhumisen uskaltaminen ja nykyään ei ole mistään uskaltamisesta enää kysettäkään. Pian kuuntelutaitokin kehittyi niin paljon, että esimerkiksi tunneilla ei tarvinnut seurata kaikella aivokapasiteetilla mitä opettaja puhui, mutta pysyin silti tosi hyvin mukana. Ja todella nopeasti keskustelut muuttuivat aina vain spontaaneimmiksi, ja aloin puhumaan ilman että välttämättä tiesin miten päätän lauseeni. Englanti alkoi tulla mun suusta koko ajan vaan luontevammin eikä mun tarvinnut miettiä yhtään mitä sanon ja miten se ja tuo pitikään sanoa. En enää pelännyt avata suutani enkä enää miettinyt että mitä kieltä käytän, aina jälkeenpäin en edes välttämättä muista millä kielellä joku tietty keskustelu on käyty.

Totta kai virheitä tulee edelleen, eikä mun englanti ole vieläkään täydellistä eikä varmasti tule koskaan olemaan. Mutta olen hyväksynyt ne virheet ja tiedän, että selviän niistä huolimatta. Jos kesken keskustelun tajuan että sanoin esimerkiksi tuplakiellon kun suu käy nopeampaa kuin aivot, huomaan sen heti ja osaan nauraa asialle. Oon tajunnut ettei se kielitaito ole niin vakavaa kuin mitä Suomessa annetaan ymmärtää. Kyllä sua ymmärretään vaikket täydellistä kielioppia osaisikaan.

Kielitaito ja eniten se varmuus vieraan kielen puhumiseen ovat olleet yksiä parhaita juttuja koko vaihdossa, koska niistä on mulle varmasti eniten hyötyä sitten tulevaisuudessa. Nyt sitten vaan täytyy pyrkiä pitämään sitä taitoa ja varmuutta yllä, ja yhdeksi keinoksi olen päättänyt sen, että katson elokuvat ja sarjat aina mahdollisuuden tullen englannin tekstityksillä. Koska nyt mustakin on tullut sellainen ihminen, joka ei siedä niitä huonoja käännöksiä heh 😀

×××
Muista liittyä lukijaksi esimerkiksi Bloggerin kautta! 🙂

Lue myös

Wollaton Hall
Enkelineule on paras neule

Kommentoi