Matkustelu

Élan Cafe: Syrjäyttää jopa maailman instagrammatuimman kahvilan


Ihanaa torstaita kaikille! Niin huippua olla täällä taas normitahtiin postailemassa. Aiemmat neljä postausta ovat siis olleet ajastettuja reissusta johtuen. Nyt vihdoin alan päästä taas rutiiniin matkaa edeltävien sekä sen jälkeisten työkiireiden vuoksi. Ehkä ensi viikolla saattekin sitten taas sen normaalin viisi postausta viikkoon ♡

 

Tällä kertaa varsinaisia laajoja ja tavanomaisia reissupostauksia on tulossa todennäköisesti vain yksi, sillä haluan tällä kertaa kertoa matkasta ehkä hieman spesifimmin. Mun oli tarkoitus kuvata matkasta myös video, mutta voinette jo arvata että sehän muistui mieleen vasta kolmantena päivänä 😀 Kiinnostaako teitä muuten joku pieni ostosten esittely pitkästä aikaa?

 

Mutta tosiaan, aloitetaan Lontoo-aiheiset postaukset tällä kahvilasuosituksella. Élan Cafen mä bongasin Instagramin kautta tässä keväällä ja tiesin heti, että tuonne on päästävä sitten kesäkuussa. Maaantaina viimeisenä päivänä päätettiin sitten etsiä kyseinen kahvila ja pysähdyttiin siellä aamupalalle. Ja voi pojat mä oli ihan silmät lautasina tuolla! Miten olemassa voikaan oikeasti olla noin suloinen kahvila.

 

Maailman instagrammatuin kahvila on Peggy Porschen Cakes, joka on ollut munkin iso suosikki. Kävin siellä ensimmäistä kertaa syksyllä, ja kirjoitin siitä täällä. Tuota pidetään muutenkin yleisesti yhtenä söpöimmistä kahviloista koskaan, mutta nyt se on tainnut löytää voittajansa. En olisi koskaan uskonut sanovani näin, mutta mun mielestä Élan Cafe syrjäytti suloisuudellaan jopa kuuluisan Peggyn. Jos mun pitäisi valita näistä kahdesta, valitsisin Élan Cafen.

 

Tämä kahvila näytti ulkoa jopa yllättävän vaatimattomalta. Sisätiloihin oli kuitenkin panostettu ihan mielettömästi ja rakastuin ensisilmäyksellä noihin upeisiin ruususeiniin, sydämeen, valotekstiin ja kukilla koristeltuihin peileihin. Kahvila on kaksikerroksinen ja me istuttiin alakerrassa kukkaseinän vieressä. Sisustus oli ihanan hempeä ja vaikka kaikki kukat olivatkin tekokukkia, ne raikastivat tunnelmaa ja loivat ihanan dreamyn fiiliksen.

 

Palvelu oli tosi nopeaa ja ystävällistä. Saatiin tilatut kahvit ja aamupalat supernopeasti, ja ne myös kerättiin reippaasti pois. Näin baristana tulee aina tarkkailtua kahvien kuvioita ja damn tuo joutsen oli ihan mielettömän upea! Osaisinpa itsekin haha. Kahvin lisäksi mä otin todella hyvän vadelmacroissantin sekä tuollaisen suloisen hedelmäbowlin. Kaikki maistui meille tosi hyvin ja tykkäsin myös esillepanosta tosi paljon.

 

Oli ihan parasta, kun melkein kaikki muutkin kuvasivat tuolla jatkuvasti. Siinä tunsi jotenkin kuuluvansa joukkoon, eikä kukaan katsonut kummaksuen kun otin ruususeinästä seitsemättä kuvaa 😀 Kuvaamiseen liittyen on kyllä pakko heittää yksi miinus; tuolla kahvilan alakerrassa valo oli tosi huono. Syömiseen ja kahvitteluun se oli just sopiva, mutta kuvat vetivät väkisinkin tosi keltaisiksi. Näitäkin kuvia sai siis myös käsitellä tosi rankasti, mutta toisaalta, mä myös tykkään tosi paljon kylmästä muokkaustyylistä vaaleanpunaisen kera.

 

Élan Cafe -kahviloita on Lontoossa itseasiassa kaksi. Tämä missä me oltiin, sijaitsee Park Lanella osoitteessa 48 Park Lane, Mayfair, W1K 1PR ja toinen kahvila löytyy osoitteesta 239 Brompton Road, Knightsbridge, SW3 2EP. Ainakin Instagramin perusteella tuossa toisessa kahvilassa on sisällä ihania kirsikkapuun näköisiä puita, joten ehkäpä me suunnataan seuraavaksi sinne! ;D

 

Sellainen ihanuus on siis tämä kahvila. Myönnettäköön, että Peggy näyttää ihan älyttömästi paremmalta ulkoapäin, mutta sisältä ja kokonaisuutena mä valitsen Élan Cafen. Se saa ison plussan myös siitä, ettei se ainakaan meidän vierailulla ollut täynnä eikä meidän tarvinnut jonottaa mihinkään. Kyllä mä silti jatkossakin tykkään pistäytyä Peggyssä tsekkaamassa uuden sesongin kukka-asetelmat, mutta myös Élanin ruususeinä on jatkossa nähtävä joka kerta ♡

 

Oletko sä kuullut aiemmin Élan Cafe -kahviloista?

 


×××
Voit liittyä helposti lukijaksi Bloglovinin tai Blogit.fi -sivun kautta!

 
 
 
 
 
 


LUE MYÖS NÄMÄ

× Alkukesän suosikit
× Finlayson Art Area: Katutaidetta Tampereella
× Elämää chihuahuan kanssa: Tällaista on omistaa chihuahua
 

Lue myös

Alkukesän suosikit
Parasta kesässä ja juhannuksessa

20 Comments

Leave a Reply