Lifestyle

Blogiyhteistyöt 2: Yhteistyön merkitseminen

Yhteistöitä tehdään blogimaailmassa nykyään todella paljon ja mun mielestä se on yleensä tosi kiva juttu, vaikka olen huomannut että monesti yhteistyöt aiheuttavat pientä närää lukijoiden ja bloggaajien keskuudessa. Oon myös huomannut, että se negatiivisuus liittyy lähes aina joko yhteistyön aihepiiriin, joka ei sovi mitenkään kyseiseen blogiin tai sitten yhteistyön merkintätapaan. Mä ymmärrän nämä ihan täysin, koska molemmat niistä ärsyttävät myös mua ja halusinkin siksi toteuttaa postauksen, jossa käsittelen yhteistöiden merkitsemistä blogeissa.

Aloitetaan sillä, että mitä on piilomainonta? Piilomainontahan tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tuotetta tai palvelua mainostetaan tai kehutaan muita paremmaksi tai se on tarkoituksella esillä, mutta ilman minkäänlaista merkintää mainonnasta. Piilomainontaa ei aina välttämättä huomaa, mutta jos niin tapahtuu, meistä monelle iskee varmasti aliarvioitu fiilis. Piilomainonta tuntuu epärehelliseltä ja salailevalta, ja mulle itselleni tulee siitä tosi turhautunut olo.
Kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut ohjeistuksen, että mainoksen on oltava tunnistettavissa mainokseksi riippumatta siitä, mikä on mainoksen esitystapa tai mainosväline. KKV:n mukaan piilomainonta eikä muukaan peitelty mainonta ei ole koskaan hyväksyttävää. Piilomainonta on siis kielletty lailla, mutta sosiaalinen media, blogit ja esimerkiksi Youtube, ovat kanavia joissa piilomainontaa esiintyy silti valitettavan usein. Näiden kanavien kohdalla mainonnan merkitsemistä on alettu tästä syystä tarkkailla enemmän ja on säädetty tarkempia ohjeita siitä, miten mainokset ja yhteistyöt tulisi merkitä.

Yhteistyöt ovat melko uusi juttu somessa ja vastaavissa kanavissa ja varsinkin aluksi yhteistöitä ei välttämättä edes mielletty mainonnaksi. Myös yhteistöiden monet erilaiset muodot tuovat tähän oman haasteensa, ja esimerkiksi bloggaajien on varmasti vaikea tasapainotella oikeiden merkintätapojen kanssa. Miten merkitä yhteistyö, josta saa palkkaa? Mitä on pelkkä yhteistyö? Mitäs jos saa pr-lahjan, josta ei ole sovittu postausvastinetta mutta tuotteen haluaa silti esitellä?

Yleisin blogimaailmassa nähty virhe taitaa olla se, että yhteistyöstä ilmoitetaan vasta postauksen lopussa ja olen nähnyt jopa ammattibloggaajien sortuvan tähän.

Ihan perusjuttujen nyrkkisääntönä pitäisin sitä, että mikäli olet sopinut yrityksen kanssa postauksen tekemisestä tuotetta tai palvelua vastaan, kirjoita postauksen alkuun selkeästi erikseen ”yhteistyössä x:n kanssa” tai muuta vastaavaa. Ja nimenomaan postauksen alkuun! Tämä taitaakin olla yleisin blogimaailmassa nähty virhe, että yhteistyöstä ilmoitetaan vasta postauksen lopussa ja valitettavasti olen huomannut tähän sortuvan jopa isoja ammattibloggaajia.
Toisena nyrkkisääntönä pidän itse sitä, että jos yhteistyössä liikkuu raha, eli jos saat postausta vastaan rahakorvauksen (yksinään tai tuotteen/palvelun lisäksi), kirjoita postauksen alkuun erikseen ”kaupallisessa yhteistyössä x:n kanssa”. Aiemmin on riittänyt pelkkä yhteistyö-merkintä, mutta Mainonnan eettinen neuvosto on ohjeistanut, ettei se enää riitä kertomaan mainoksen kaupallisuudesta (= rahakorvauksesta). Blogietiikka on selittänyt tämän hyvin täällä. Ilmeisesti tämä kaupallinen yhteistyö -merkintä on alkanut muutenkin yleistymään ja todennäköisesti tulevaisuudessa sitä tullaan vaatimaan myös aina silloinkin, jos bloggaaja on saanut pelkän tuotteen/palvelun postausta vastaan.

Saatujen tuotteiden, joista ei ole sovittu vastineeksi postausta, merkitseminen on mun mielestä vähän haastavampaa koska ohjeistuksia sitä koskien on todella vähän. Itse olen kuitenkin pyrkinyt pitämään käytäntönä sitä, että jos saatu tuote on näkyy esimerkiksi asussa eli on tarkoituksella esillä, olen asun tiedoissa ilmoittanut tuotteen alkuperän ja ilmoittanut sen olevan saatu. Jos saatuja tuotteita esiintyy postauksessa enemmänkin, on siitä mun mielestä ihan fiksua ilmoittaa postauksen alussa esimerkiksi näin: ”saadut tuotteet on merkitty *-merkillä”.
Affiliate-linkit pitää olla myös aina merkittynä. Affiliate-linkit tarkoittavat siis sitä, että bloggaaja saa palkkion, mikäli jotain ostetaan affiliate-linkin kautta. Ohjeistukset näitäkin koskien ovat kovin häilyviä, mutta itse olen merkinnyt affiliate-linkit myöskin aina tähdellä ja ilmoittanut selkeästi postauksen alussa erikseen, että kyseinen postaus sisältää affiliate-linkkejä ja että ne on merkitty tähdellä. Myös merkintää ”kaupallinen linkki” suositellaan käytettävän, sillä se on monelle selkeämpi muoto kuin affiliate-linkki, ja jatkossa aion varmasti itsekin käyttää merkintää ”kaupallinen linkki”.

Kannattaa aina merkitä yhteistyöt mieluummin liian selkeästi ja tarkasti kuin epäselvästi. Läpinäkyvyys on se kaikista tärkein juttu.

Yhteistöiden tekemisessä ja varsinkin niiden merkitsemisessä on siis paljon muistettavaa ja siinä on oltava tarkkana. Varmasti jokainen tekee näiden kohdalla joskus virheitä, ja mun mielestä tärkeintä on se, että pyrkii aina parempaan. Muistakaa myös, että ohjeistukset muuttuvat tietoisuuden kasvaessa ja siksi on hyvä pitää omatkin käytännöt ajantasalla jatkuvasti. Ja ehdottomasti kannattaa aina merkitä yhteistyöt mieluummin liian selkeästi ja tarkasti kuin epäselvästi. Läpinäkyvyys on se kaikista tärkein juttu, ja muista että piilomainonta on tosiaan kielletty laissa ja teet sillä vain enemmän hallaa itsellesi. Merkintöjen ei toki tarvitse olla näin jäykkiä kuin nämä mun esimerkit, ja haluaisin vielä mainita hyvänä esimerkkinä But I’m a human not a sandwich -blogin Iinan, joka merkitsee mun mielestä yhteistyöt tosi selkeästi ja hyvin.
Onko sulla jotain lisättävää tai tarkennettavaa näihin mun kokoamiin käytäntöihin? 🙂

×××
Blogiyhteistyöt-sarjan ensimmäisen osan voit lukea tästä 🙂

Lue myös

En jonottanut ämpäreitä vaan siveltimiä
Uusi stoorilainen tässä moi!

2 Comments

  • Kata

    Kiitos tästä, sillä tässä oli tietoa mitä en tiennyt! Näistä pitäisi puhua enemmän bloggaajien keskuudessa, sillä on oikeasti meitäkin jotka ei vaan tiedä – eli ei missään nimessä tehdä niitä virheitä tahallaan.

    Minä sain esimerkiksi viime joulukuussa vasta kuulla, että se "yhteistyössä" merkintä täytyy laittaa postauksen alkuun. Mä olin aina luullut että se tulee laittaa loppuun, sillä sitä oli näkynyt niin useassa blogissa. Yhteistöitähän mä en paljoa tee, mutta nyt kun tiedän että merkintä on tehtävä postauksen alkuun, niin teen näin jos niitä yhteistöitä ilmestyy blogiini.

    Sun tekstistäsi opin nyt myös eron kaupallisen yhteystyön ja yhteistyössä x:n kanssa eron. Lisäksi en oo koskaan oikein perehtynyt mikä on affiliate-linkki, kun en ole koskaan omaan blogiin sellaisia joutunut laittamaan :'D
    Oon tosi kujalla näiden asioiden suhteen mikä on aika paha sillä oon tehnyt yhteistöitä jonkin verran… Nimittäin toki näistä kannattaisi ottaa selvää jos yhteistöihin ryhtyy, myönnän sen ihan täysin.

    Oon kyllä muutaman muun bloggaajan ja kaverin kanssa blogin alkuaikoina näistä yhteistöistä puhunut, koska halusin varmasti tehdä merkinnät oikein ja juurikin sen lain mukaan, mutten oo ymmärtänyt asioita oikein. Ja ne paikat mistä oon asiasta lukenut, on ollut tosi sekavia.. Sä taas kirjoitit lyhyesti ja ytimekkäästi niin että mä ymmärsin heti. Kiitos siis todella paljon tästä postauksesta!:)

  • Roosa / Andstyleis

    Todella hyvä postaus ja tärkeästä aiheesta!! Yhteistöiden ollessa vielä melko uusi konsepti uskon että joillekin aloitteleville bloggaajille nämä säännökset ovat epäselviä, mutta ammattilaisten tulisi näyttää tässä hyvää esimerkkiä juurikin merkkaamalla yhteistyönsä oikein. Oikein kiva postaussarja, jatkoa odotellessa 🙂

Leave a Reply